Tulin vaan kertoon, että kun multa jäi toi riisipuuro tekemättä jouluna niin ajattelin, että teen sen tänäön. Mulla kun sattuu olemaan puuroriisiä, kiehumaitoa ja kermaa, sekä tietty puuroriisiä jemmassa. Pohjimmiltaan kun ajattelen, että joulua voi viettää halutessaan vaikka tammikuussa, etenkin näin sinkkuna. Ei kai sillä mitään väljä, koska sitä heittäytyy joulumoodiin? Mulla se on nyt ja siksi teenkin puuron ja päskynäsopan nyt, koska voin ja haluan, eikä tämän asian pitöis teiltä keltöön pois olla, vai mitä? Mutta ajattelin silti ensin ilmoittaa asiasta, koska kerjään huomiota ja hyväksyntää, sekä jonkinlaista ihmiskontaktia elämääni vaikka sitten näin internetin välityksellä. Mutta joo, nyt onkin pakko ryhtyä työhön niin saa jotain valmista!
Joulupuuro kanelilla ja luumusopalla
Anonyymi-ap
38250
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Muista laittaa manteli. Tai vaikka useampikin. Sitten jos syödessä saa mantelin, niin saa tehdä jotakin sellaista, jota ei muuten tekisi.
Kuka valvoo, ettei sitä tulisi tehtyä myös ilman mantelin saamista, jos on yksin? 🤔
🦄
Tontut valvoo. Ja rankaisee!
Eivät kai sentään piiskaa anna? 😮
🦄
Enkä pistä 😡 siinä ei oo mitään jännää kun mä löydän sen joka tapauksessa. Mutta sokeria pistin 2 rkl, 1 tl suolaa ja nokareen voita, 2 dl kermaa ja 1 tl kanelia ja hyvä tuli. Väskynäsoppa jäi jotenkin mauttomaks, mutta ei voi mitään. Sopii hyvin mun vaatimattomaan ja lahjattomaan jouluuni! Ei ole edes kuusta 😢
Sinänsä vähän nyt jälkikäteen harmittaa, kun pistin sokeria ja kanelia puuroon, koska lopusta puurosta olis voinut leipasta karjalanpiirakat, mutta ei voi nyt enää. Noh, joku toinen kerta sitten 🤷....mutta sienisalaatin aattelin vielä tehdä, kun sopivasti on ranskankermaa ja viime syksyn kuusenleppärousku, kangasrousku, karvarousku, haaparousku suolasekasieniä jääkaapissa säilöttynä. Se on kyl aika namia, kun pistää rurkasti sipulia ja sopivasti suolaa ja silppuaa hienoksi. Tuoreen ruisleivän päällä makoisaa, kun eka pohjalle sipasee aitoa kirnuvoita..njam njam...ehkä tästä vielä joulu tulee
Nii...ja peijakka...unohtu, että pakkasessahan mulla on sälöttynä viime kesältä esikeitettyjä varhaisperunoita vakuumissa...ja saunavihtakin löytyy...ja kotikaljaa (joskin kaupan, kun en jkasanut tehdä litra tokulla vaikka oliskin parempaa)
Ainoastaan punkku puuttuu, mutta kaikkea muuta viinaa löytyy kyllä laidasta laitaan, mut en tiedä sit, onko tällain jouluna ollut tapana niinkän juoda? Taidan passata vuodenvaihteeseen, kun virittelen jätkänkynttilät taas palamaan!
No nyt ollaan herkkujen äärellä!
Mulla herahti vesikielelle. Sienisalaatti on hyvää. Ruisleivänpäällä tosi hyvää.
No jättäisin ne viinakset pois.
Joo se on kyllä ihan hyvää ja vielä parempaa jos olis pistää päälle siivu kylmäsavulohta. Lidlistä ajattelin eilen ottaa paketin ja kävikin jo ostoskorin pohjalla, mutta häjyvie, kun pistin takaisin hyllyyn. En kyl jakda nyt lähteä sen takia kaupoille kun taas joutas ajaa 50 km kun ei muulle ole tarvis
Ei pistetty mantelia🥹.
Tykkäätkö piiskaleikeistä eli tykkäät saada piiskaa
En pidä BDSM:stä. En aio kokeilla.
Mene juttelemaan jonkun muun kanssa. Sinulla ei ole käytöstapoja. Ole hyvä ja lopeta vastaamasta minun kommentteihini yhtään mitään. Kiitos.
🦄
Eli sinulle ei saa sanoa mitään no sovitaan niin hyvästi
Huhhuh....että joku jaksaa nähdä noin paljon vaivaa ruuan tekoon. Riisipuuro hyvää mutta sitähän saa mikrouuniversiona. Miten tuo tehdään, laitettaan maito kattilaan ja kun kiehuu niin riisi sekaan ja keitetään miedolla lämmöllä ja sekoitetaan koko ajan jotain "tunti" ettei pala pohjaan? Makaronivelliä olen tehnyt mutta helppo tapaus eli keitetään vedessä makaronit aika löysiksi ja vesi pois ja täysmaito tilalle ja kun alkaa kuplia niin levy kakkoselle ja annetaan "muhia" tovi ja suolaa perään. Tosin jotkut tekevät tämän vaikeamman kautta eli keittäävät makaronit maidossa.
Oikean ruuan syöjät saa ravintonsa siitä ruuasta. Ilman lisäaineita ja ruuan sterilointia, mitä valmisruuille tehdään. Kyllä ne jotka ei syö prosessoitua ruokaa, on terveempiä kaikilla tavoin.
Anteeksi vaan mutta ei makaroni kuulu riisipuuroon ei makaronista tuu riisipuuroo
Kyllä tuossa puhuttiin mikroriisipuurosta ja makaronivellistä ihan erikseen.
Jaa luulin että teet makaroonista riisipuuroa
Tuo on kyllä totta
Saarioinen riisipuuro, ainesosat: Maito, riisi, laktoositon kuohukerma, jodioitu suola
Kai niissä on e koodejakin esim säilöntäaineet makuaine ym
Ei ollut, vain nuo, en nyt ihan kuvaa kuitenkaan ota todisteeksi.
Uskotaan ja luotan sanaasi
Ei kanelia ja luumua kait sekasin kuitenkaan.
Miettii vaan että onko luumusoppa enään syötävää jos luumusopan teit jo ennen jouluaattoa ja tänään teit riisipuuroo onkohan luumu soppa syötävää enään
Luumusoppa on herkkää pilaantumaan. Puuron haudutus käy kuin leikki, kun on haudutuskattila.
Eih...kun tein sen siinä samalla kun riisipuuronkin. Riisipuro pikemminkin voi mennä pilalle, jos ei saa nopeasti kylmään.
Jaa no sitten riisipuuro luumusopalla on hyvää mutta itse en osaa tehdä enkä koskaan tehnyt mut hyvää se on
No ei se nyt niin rakettitiedettä ole. Puuroriisipussissa tais olla jopa ohje ja luumusoppa tehdään melkein samalla tavalla kuin mansikkakiisselikin
Empäs nyt tiedä palais vain kattilaan kumpikin en ole hyvä kokki
Pirkka mansikkakiisseli hyvää, myydään litran tölkeissä. Jokunen aika sitten ostin kokeilumielessä Pirkka-hedelmäkiisselijauhetta (on kellertävässä littanassa pussissa), tästähän taitaa tulla vakiruokaa kun hyvää. Kulhoon kylmää vettä 3 dl ja jauhe perään ja sekoitus ja jääkaappiin paksunemaan vähintään 30 min ja sekoitus. Kannattaa tehdä samalla suurempi satsi eli vaikka kolmella pussilla eli vettä menee sitten vajaa litra.
Oon niin makean perään että vaikka tuo jo sinällään makeaa niin hienoa sokeri ripottelen päälle ja tilkka täysmaitoa.
No voi että, mun täytys tulla oikein opettaan sulle ruuanlaittoo. Misä päin sää asut? Tehdään joku helppo...
Mennään ennemmin vaikka autolla ajelemaan tai ostetaan karkkeja ja katsotaan tv tä
Ehkä uuniin makkaraa
Peukku sinulle tosi hienoa että osaat tehdä ruokaa arvostan sitä