Onni Rostila: Minnesotan somalien massiivinen tukihuijaus paljastaa länsimaisen liberalismin sokean pisteen
PolitiikkaTalousAnalyysi
30.12.2025 |13:10
Minnesotassa paljastuneet miljardiluokan tukihuijaukset ovat saaneet Onni Rostilan pohtimaan sitä, miten tällainen toiminta on ollut mahdollista. Vastaus liittynee siihen, että etniset ryhmät saapuvat uusiin kotimaihinsa ryhminä, eivät yksilöinä. - Valtakulttuuriin sopeutumiseen ei ole painetta, kannusteita eikä halua, Rostila toteaa.
Perussuomalaisten kansanedustajan Onni Rostilan mukaan länsimainen järjestelmämme perustuu “vahvaan (ideologiseen) oletukseen, että ihmiset toimivat yksilöllisten intressiensä pohjalta yksilöinä – eivät osana etnistä enklaavia”.
– Valitettavasti moni etninen ryhmä on saapunut (kutsumatta) juurikin ryhminä, ei yksilöinä. Valtakulttuuriin sopeutumiseen ei ole painetta, kannusteita eikä halua, Rostila kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Liberaalin järjestelmän typerät oletukset
Pohtiessaan sitä, miten Minnesotan tiettävästi miljardien dollarien tukihuijaukset ylipäänsä ovat olleet mahdollisia, Rostila tulee siihen lopputulokseen, että mahdollisia avunantajia ja salaisuuksien säilyttäjiä on ollut riittävästi.
– Ryhmän jäsenet säilyvät lojaaleina omalle ryhmälleen, sen säännöille ja edulle. Isäntämaata tai kantaväestöä ei kunnioiteta. Muuten tämän mittakaavan hyväksikäyttö ei yksinkertaisesti olisi mahdollista.
– Vastaanottaville yhteiskunnille tällaiset väestöryhmät muodostavat merkittäviä riskejä ja kulueriä ilman varsinaisia hyötyjä. Ellei hyödyksi sitten lasketa liberaalin järjestelmän typerien oletusten paljastamista.
suomen uutiset

Vastaukset 32
Vanhimmat
sder
666
Kokoajan "meitä kantasuomalaisia" kiristetään kaikilla mahdollisilla keinoilla !
Ne "saatanat" ovat hesaankin laittaneet OMAN Päiväkodin !???? HALOO Siellä "sanotaan meistä varmaan ja painotetaan ......................
Opetushallitus antanut rahaa mikä kuuluu meidän kouluihin islam keskuksiin mitkä on uskontoja.
Googlaa= imaami maher
Suomi kuntoon
Lapin Kansaan otti loppiaisena yhteyttä yksi taksia ajavista kuljettajista. Omar Al-Qarttani kertoo Lapin Kansalle, että vahingoittuneita autoja on ainakin useita.
Al-Qarttanin mukaan ilkivaltaa on tehty ainoastaan autoihin, jotka eivät kuulu paikallisten taksiyhtiöiden ketjuihin.
Valehtelevat kun aina lavasta at syyttömät syylliseksi. Itse ovat kolaroineet yrittävät saada maksajia .
Matutaksit paskoo
Niillä on varastettua tavaraa. Lähtevät ajamaan pois eikä anna tavaroita takaluukusta.
Taksikuksit
5456
888
mustia lappaa jonossa kansalaisopistolta-hyi saatana
Niillä n omissa maissaan ihan oma valuutta ja omat sossut ilmaiset koulut kuin muutkin. Kaikissa maissa on omat . Sen lisäksi on kunkin uskonnon omat .
Woodoonoitia viekää jokainen nukke niille takaisin vaikka moskeijaan synagogalla niiden ravintolaan , kirous palaa sinne.
Sipilän syy
Suomen keskusta
Huumemyyjät . Turkissa Sossu on nimellä SOSYAL KURUMU. NE SAA SIELTÄ SIELLÄKIN . SIELLÄ ON PANKIT.
Suomen vihollinen tämä Sipilä oikein .
taksikuksit
taksikuskit rovaniemi
Ne syyttää kristittyjä kaikesta . Temppelivuorella on moskeija kuitenkin . ( Osaajille ilm.11:8).
Niin ne nostaa muista maista tukia samaan aikaan. On vääriä passeja.
maahanmuutto
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/9157076
somalit
Somaliassa on Sossu ja heidän uskonnon tuet kuin YK tuet ette nyt helvetti anna näiden vetää moninkertaisia tukia . Vastaanottotuki .
sdpeeeeeeeeeeeeeeeeeeede
Juha Sipilä ja berner loi helvetin myös Lappiin
taksihommat-huumeet-rikokset
Vastaanottaville yhteiskunnille tällaiset väestöryhmät muodostavat merkittäviä riskejä ja kulueriä ilman varsinaisia hyötyjä. Ellei hyödyksi sitten lasketa liberaalin järjestelmän typerien oletusten paljastamista.
Lol8
666
kkkk
444