huuyvää tuhansille töitä
sellutehasta pukkaa tonttiki varattu jo
Anonyymi-ap
601080
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Kiinalaisyhtiö suunnittelee rakentavansa sellutehtaan Kemijärvelle – mukana suomalainen kumppani
Kiinalaisyhtiö on jo varmaankin sopinut Putin kanssa, että se tulee saamaan Venäjältä sellutehtaalleen puuta asevelihintaan niin paljon kuin tarvitsee.
Massaliike taisteli. Toiset nauroivat sivussa ja arvostelivat, toiset kävelivät ylväinä edessä tietä näyttäen. Myös niiden pilkkaajien hyödyksi tulee kuitenkin tehdas ja sen tuomat työ-, vero- ja kerrannaisvaikutukset!
10 vuotta haudottu tehasta. Muna ei vain taho kuoriutua.
Ei ole ku 20 vuotta. Hiljaa hyvä tulee
Joko taas sellupyörä ottaa kierroksia? Vai onko kyse vitsistä, joka paranee mitä useammin sitä toistetaan?
Ei voi, ammattikalastajia nääs järvi täynnä!
Kannatta kysäistä tekoälyltä, tietää varmasti missä mennään.
120 prosentin varmuudella, sano mies keskustasta Kummunjärven kämpällä. Siitä on kohta 4 vuotta. Odotellaan.
Luvataan taas 4 vuodeksi. Siinä se aika kuluu ja varjo venyy.
Koska Yhteismettä ja sähköytiö saavat osinkoa Boreal Bierehvin sijoituksista 100 donaa nakkasivat lihomaan molemmat ?
Kuulemma niva vastustaa sitä oikein kirjelmöinyt asiasta suunnitelijoille.
Vihdoinkin vaurautta Kemijärvelle. Rakentaminen alkaa heti roudan sulattua
Son vissiin ikirouta täälläki päin ?
Orpo on jo Kiinassa kävelemässä punaisella matolla. Kommunismin kainaloon pitää jälleen turvautua kun Trump alkoi pöljyilemään.
Orpo on kahdenkymmenen yritysjohtajan kanssa järjestelemässä kauppoja, taitaa olla jo hätä Suomessa.
Kovin me pullisteltiin kun päästiin Natoon, alettiin räksyttämään Venäjälle kun luultiin että nyt ollaan turvassa kun ollaan Natossa. Seuraavaksi Orpo laitetaan Venäjälle nuoleksimaan Putinia.
Jaa et Varsovan liittoonko ?
Suomikin joutuu ylpeytensä nielemään, ja kiinalainen ystävyyskin alkaa kelpaamaan. Aika nopeasti tämä maailman tilanne muuttuu, toivottavasti sodat vältetään.
Kaiken sotkee kun kun kansa valitsee puolihulluja hallitsijoita.
Jos aikoinaan Suomi olisi ylpeytensä niellyt, ja hyväksynyt Kiinan rahoituksen Kemijärven selluhankkeelle. Nyt tehdas pyörisi jo täydellä teholla. Nyt sitä tehdasta ei enään saada koska puusta on pulaa. Kemi ehti ensin kun Kemijärven rahoitusta jahkailtiin. Nyt taas kelpaisi kiinalainen raha.
Eihän kukaan niin hölmö oo et unelmahöttöön sijoitasisi rahaa...No yhteismettät ja Sähköyhtiö kylläkin..Talousnerot ?
Surkea provo johon hönöt lankeaa välittömästi!
Tämän tiesi tekoäly.
Uuden sellutehtaan (biotuotetehtaan) toteutumista Kemijärvelle on jarruttanut useampi tekijä, vaikka hanketta on yritetty edistää jo vuosia. Keskeisimmät syet esteille ovat olleet:
Rahoitusvaikeudet ja sijoittajien puute: Hanke hyytyi merkittävästi, kun läntiset sijoittajat eivät halunneet lähteä mukaan projektiin, jossa Kiinan valtionyhtiö olisi ollut pääosakkaana.
Hankeyhtiön konkurssi: Alkuperäistä tehdashanketta ajanut Boreal Bioref Oy asetettiin konkurssiin keväällä 2022. Hankkeen jälkipyykkiä on puitu julkisselvityksessä.
Kilpailu puuraaka-aineesta: Metsä Groupin toteuttama suuri Kemin biotuotetehdas-investointi on lisännyt kuitupuun kysyntää pohjoisessa huomattavasti, mikä on herättänyt kysymyksiä raaka-aineen riittävyydestä usealle suurlaitokselle.
Ympäristöluvan tiukat ehdot: Vaikka hanke sai lainvoimaisen ympäristöluvan, sen ehdot erityisesti vesistöpäästöjen osalta olivat hyvin tiukat, mikä lisäsi teknisiä vaatimuksia ja kustannuksia.
Tällä hetkellä hankkeen perintöä yrittää viedä eteenpäin Boreal Bioproducts (entinen Vataset Teollisuus), mutta se on keskittynyt pienimuotoisempaan biotuotejalostukseen perinteisen massiivisen sellutehtaan sijaan. Tuoreimpien tietojen mukaan hanke on edelleen vireillä, mutta sen muoto ja mittakaava ovat muuttuneet alkuperäisestä.
Haluatko lisätietoja Boreal Bioproductsin nykyisestä suunnitelmasta vai kiinnostaako sinua Kemijärven alueen muu teollinen kehitys?
Terävät aivot on tuolla tekoälyllä. Kysäisin mikä esti tehtaan tulon. Mietti noin 3 sekuntia ja antoi vastauksen.
Ei ihme että tätä oliota aletaan pelkäämään, että on ihmistä viisaampi. Lääketieteessä tätä käytetään paljon.
kopioitu pökkelö
Kysyppä itse jotakin oudompaa asiaa huomaat sen onko kopioinnista kyse. Kyllä tässä sinä paljastat yksinkertaisuutesi, ja olet sillä pökkelön asteella.
Tietääkö tekoäly:
1. Miksi Biomassa osakeyhtiön osakeantia ei pidetty?
2. Miksi Massaliike lopetti toimintansa?
3. Miksi Kotikymppi lehti nimesi junakapinapäälliköksi jonkun muun kuin yrittäjänaiset, jotka aloittivat junakapinan?
No kysy. Mitänä täälä sitä utvaat
No kysyin, mutta antoi aivan pöljän vastauksen. Massaliikkeen johtajaksi mainitsi rovaniemeläisen kunnallispoliitikon, joka ei liity mitenkään koko asiaan ja sekoitti eri tehdashankkeita keskenään.
Tekoäly ei voita ihmisälyä!
Joka vuosi tuhansia työpaikkoja uusia tulossa.eikö kunnanjohtaja pitäisi olla lapinradiossa taas kertomassa iloisia uutisia kemijärvelle.
Hienoa, että Kemijärvelle tulee uusi sellutehdas !
Aapeeseellä kuului puheen sorina, että voi tulla jopa kaks!
vielä parempaa.
yksikin olisi jo hyvä, mutta kaksi uutta sellutehdasta tekee kyllä hyvää kempalle.
Onko jo tietoa milloin ensimmäisen sellutehtaan rakentaminen alkaa ?
Rahan keruu menossa ? Osakepääomaa kerätty ennenkin. Ensimmäinen anti ,oliko se 35.000 keräiltiin jo yli 10 v. sitten. Haihtui kait kun tuhka tuuleen. Sit alko simenrahoituksen keruu.. Satoja tuhansia . Niistä ei oo jälkeäkään jäänyt.Sijoittajat nuoleksivät näppejään.
toivottavasti saadaan rahat kasaan ja päästään rakentamaan tehdasta
Tehasta pukkaa, ei voi mitään
Pelottaako, että joutuu töihin? Massaliike lupasi uuden tehtaan 110 % varmuudella.
Tehdas tulee, harmittaako laiskoilla että joutuu töihin?
Biosellutehdas on tulevaisuutta ja ne päästöt mitä menee vesiin on aivan olemattomat. Kun on YVA ja kun on rahoitus, niin ei tarvita kuin positiivista tsemppi-henkeä!
Eli kihnutetaan tuhkatkin pesästä, parhaimmat palat kun on jo nyysitty!
Ihme on jos joku vielä suostuu "rahoittajaksi" lillukanvarsitehtaille?
Ilmiselvä tarkoitus on tyhjentää mitä tyhjennettävissä on, kaikki kivet ja rahastot käännetään. Tiedän tuon kaavan ennestään monelta pikkupaikkakunnalta.
Pidetään peukkuja, että sellutehdas tulee Kemppaan seuraavien vuosikymmenten aikana.
Yes !
Yrittäkää jo uskoa ja lopettakaa vouhotus sellutehtaasta, se juna meni jo. Jos aikoinaan olisi kelvannut kiinalainen raha savut nousis jo piipusta.
Kemi ehti väliin olisi tehnyt pienemmän tehtaan jos Kemijärvi olisi ehtinyt ensin. Nyt on senjälkeen suljettu raja Venäjälle eikä sieltä saada enään puuta.
Puuta on jo hakattu liikaakin, eikä ympäristölupia enään heru.
Jospa jo nyt keskityttäisi, missä olisi kirpputorille hyvä paikka.
ei voi kun kemijärvellä on kalastajia!
Sellutehtaaseen tarvitaan:
1. Prosessikaavio
2. YVA
3. Kaavoitus
4. Rahoitus
5. Positiivista tsemppi-henkeä
Stora Enso lomauttaa porukkaa, kun ei ole puuta!
Suomun lentomäki ja muutama muu Kemijärveläinen höpöhanke on samassa tilanteessa kuin biosellutehdaskin. Rahoitus puuttuu. Muuten kyllä, mutta rahoitusta ei kuulu, kun ei ole kannattava.
Raha raha raha! Oletko rahan vanki! Tuleeko se tehdas pelkällä rahalla? Jos laittaa säkin täyteen seteleitä ja kaivaa maahan, niin kasvaako rahapuu?
Tarvitaan paljon muutakin kuin rahaa. Tarvitaan ennen kaikkea yhteistä taistelutahtoa ja sitä Massaliikkeellä on, vaikka kateelliset haukkuu. Rauhallisesti, päättäväisesti puhuen mennään eteenpäin, räkyttäjä rakkikoirista välittämättä. MASSALIIKE ON KEMIJÄRVEN TOIVO, kateus on Kemijärven tuho!
Massalikettä on haukuttu vuosikymmenet, taitaa kuitenkin olla ainut taho joka edes jotakin on yrittänyt.
Muut ei ole saaneet edes räkää kaivettua nenästään!
Riekutaan kuin varikset aidalla turuilla ja toreilla!
Kyllä! He yrittivät, pyyteettömästi ja kiitoksena tuli kateellisten haukkumiset!
Sähköyhtiö ja Yhteismetsä myös tekivät kaikkensa!
Sänkkäsivät rahaa unelmahöttöön. Nokasta vejettäviä.
tehasta se pukkaa
Hyvä että saadaan Kemijärvelle sellutehdas.
Suljettu kierto! Suljettu kierto!!!!
Annapa kerron idean.
Kun tehtaasta tulee jätettä, niin ei lasketa sitä Kemijokeen, vaan otetaan se poistovesi lämmitysmuodossa uuteen käyttöön lämmittämään tehdasta ja mitä jää kiinteää moskaa, niin poltetaan se biopolttoaineena. Tällä tavalla suljettu kierto on ainakin vesien osalta eikä vesistö pilaannu. Toimii osittain samalla periaatteella kuin K-Supermarket ennen lämmitti hukkalämmöllä P-hallia.
Lisäksi aloitetaan Biomassa Osakeyhtiön osakeanti ja kirjoitetaan tällä kertaa sellainen esite, että se hyväksytään. Siinä voisi olla myös toiminta-liikeidea: "Sellua kansalle".
Biomassa ja Bioref olivat 110 % oikeassa.
Kurmuhyyppä löydetty kalkonniemestä pesimästä.
Torppaa välittömästi kaikki tehdashankkeet!
Onko valtuustossa lintuosaamista?
Taas.
Kemijärven sellutehdashanke on todellakin suljettu kierto !!
Aina palataan lähtöpisteeseen ja homma ei etene ollenkaan.
Silti sellu-uskovaisia riittää . Massaliike uskolliset eivät pääse utopioista irti. Se on syvällä .
Biosellutehdasta se pukkaa vaan
Lapissa on jo uusi sellutehas
https://www.metsagroup.com/fi/metsafibre/metsafibre/sellun-tuotanto/kemin-biotuotetehdas/
Vanaha jo ja ei moderni piotehas
Joo, pitäis jo purkaa pois. Kohtuullisen vanha jo.
Kemppaan tulee paljon hienompi laitos.
Biosellutehasta pukkaa paikkakunnalle.