Muistoja menneestä ja fantasioita tulevasta voi olla, mutta ne eivät liity vallitsevaan todellisuuteen mikä on aina ja ikuisesti tämä hetki eikä tämä hetki tietenkään koskaan lopu vaan jatkuu ikuisesti. Myös sen jälkeen kun ihmisiä ei enää ole.
Menneisyyttä ja tulevaisuutta ei ole olemassa
Anonyymi-ap
18281
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
No, on todennäköistä, koska aikaa ei ole, niin muistot on meille unen aikana ladattuja. Ja jos aikaa ei edes ole, niin miten sitten sitä olisi yhtään enempää, kun ihmistäkään ei ole.
Todellisuudessa luomme aikaa liikkeellä venyttämmällä valonsädettä. Valo kulkee aina samaa valonnopeutta, huolimatta siitä mitä nopeutta itse liikut. Jos ajat autoa 100 kilometriä tunnossa, valo menee ohitsesi valonnopeutta + plus 100 km tunnissa sinun nopeus - tuon välin liikkeellä loit itsellisi aikaa.
Kun taas jos universumin ulkopuolinen entiteetti katsoo tänne sisälle, täällä ei liikukaan mikään, kertoo lomittumiseen liittyvä italialaistutkimus. Vahvistaa valon rtenemis liikkeeseen, jonka koet aikana.
Aika on siis illuusio, kuten Albert Einstein totesi.
Ja sitten kysytään, mutta entäs se kello, ja taas lomittumiseen liittyvä idea sanoo, että siinä on aika, vasta kun katsot sitä.
No joka tapauksessa aika liittyy vain liikkeeseen, ja sitähän entropiakin, hajanta, on millä aikaa mitataan.
Mutta minulle henkilökohtaisesti mysteerio on vainajat, jotka eivät maadu - kyse ei ole muumioitumisesta - miksi heihin ei vaikuta entropia?
Tällainen henkilö on ollut mm. Bernadette Sibirous, Ranskan Lourderista.
Tämähän vaikuttaa siltä, että heidän atomeissaan on toimintaa kuoleman jälkeen, vai?
Tietääkö joku, että mikä tähän ilmiöön on tieteellinen selitys?
Täytyy vielä varmuuden vuoksi tarkentaa, että tämä hetki ei ole tietenkään mikään vakio olotila, vaan tämä on loppumaton prosessi. Jatkuva muutos on ainoa vakio tässä todellisuudessa.
Siltä vaikuttaa.
Mehän olemme kaikkineen vain täysin tyhjän päällä, kun aivot pelkästään luo todellisuuden, eikä aikaa edes ole. Ja kun taas olemme vain osa tietoisuuden kentää, ja tietoisuus 'sieltä jostakin' peruskentästä virtaa meidän suuntaan tähän 'tyhjyyteen', niin mehän olemme pelkkiä pelinappuloita.
Ja tuo 'virtaaminen' tapahtuu atomiytimiin, missä nyt tapahtuu se seurauksen valinta syylle, mikä on vain tilastollinen todennäköisyys. Yhdenkään yksittäisen tapahtuman lopputulosta ei voida päätellä varmuudella (lomittuminen). Tämä on se kuvio mikä tieteen mukaan on simulaatioteorian perustana. Minusta ei edes voi olla kuin simulaatiototuus, mutta kuka, miksi on luonut tämän simulaation?!
Ja tähän sitten liittyvät tunteet - psykologisesti tunteella ei ole muuta merkitystä kuin olla toiminnan käynnistäjänä. Ja tuosta tunteesta sitten seuraa minkälaista toimintaa syntyy.- jokainen voi kuvitella, jos tunne on viha tai ahneus tai kauna, niin mikä on käynnistynyt toiminta.
Tunteiden säätelyn kautta, pystymme simulaatiossa säätelemään omaa toimintaamme.
Tai sitten emme, jos emme edes tiedosta tunteiden merkitystä - tai niiden takana olevia primääritunteita.
Nimittäin on olemassa kaksi tunnetasoa - ja ihminen selittää itselleen alhaisen tunteen muka hyväksi tunteeksi ja hyväksyttää toimintansa itselleen näin.
Esimerkiksi kun alhainen tunne 'kateus', saa toisen naapurin ilmoittamaan, olettamistaan toisen naapurin pimeistä tuloista verottajalle, kun tämän pihaan ilmestyy uusi, upea auto.
Itselleen ilmoittaja selittää tämän kansalaisvelvollisuutena ja tietysti toiminnaksi oikeudenmukaisuuden nimissä.
Vaikka se todellinen toiminnan käynnistänyt tunne olikin 'kateus'.
Ja itse näen toimintana simulaation merkityksen juuri ja vain tässä tunnetasossa, kun muutahan todellista ei edes ole tieteen mukaan.
Vai onko olemassa väite tieteen mukaan, ettei ihmisen tunnekokemus hänelle olisi aito? Ottaen nyt huomioon juuri tuon pointin, ettei se samaan aikaan tarkoita, että se olisi myös totta.
Tästähän on hyvä esimerkki, että miten eri tavalla saman perheen lapset aikuisena kuvaavat yhteistä lapsuuttaan.
Ja jos menneisyyttä ei edes ole, niin onko sitä edes koskaan silloin ollut?!
Sitä en tiedä, kun nyt tieteessä on vallitsevana pohdinta juuri simulaatioteoriasta, että onko kukaan ottanut huomioon siinä tunteiden merkitystä?! Esimerkiksi astrofyysikko Sissi Enestam on juuri julkaissut aiheesta kirjan.
Mennisyys on jo mennyttä, tulevaisuus ei ole vielä täällä. Sinulla on vain yksi hetki aikaa elää. Vietämme suurimman osan elämästämme menneisyyden imaisemina tai heijastaen itsemme tulevaisuuteen. Vaikka ainoa hetki on NYT.