Lapin Kansa uutisoi että Mikko Merikannon luottamusta mitataan. Vt. Kunnanjohtajan talousosaaminen ja YT menettelyn kaataminen on nostettu tikunnokkaan. Viiden johtajan lomanviettokeskus saa nyt keksiä Mikolle hyviä selvityksiä. Tilapäinen valiokunta saa kerralla kaksi hommaa. Ja rahaa palaa. 90 tonnia meni YT kaatumiseen ja 25 tonnia valiokuntien palkkaamiseen. Kovaa peliä Pelkosenniemellä.
Merikanto sai oman tilapäisen valiokunnan
80
2105
Vastaukset
- Anonyymi00001
Epäluottamusta tuntuu olevan Pelkosenniemellä
https://yle.fi/a/74-20213874 - Anonyymi00002
Ja mistähän noi summat? Ai?
- Anonyymi00014
Kankaanrannan hallitus halusi politiikan ulkopuolisen henkilön hoitamaan kunnan talouden kuntoon. Kankaanranta sai mitä halusi, politiikan ulkopuolisen henkilön. Talous on sen sijaan romahtanut. Mutta yhdessä asiassa Kankaanranta onnistui. Nyt kunnanjohtaja hyökkää Suomen Keskustan johtavia poliitikkoja vastaan. Make nauraa raappahousut jalassa. Mutta kuka viimeksi nauraa se parhaiten nauraa.
- Anonyymi00074
Jonkun kouhon mielikuvituksesta? Vailla totuuspohjaa.
Tuolla tasolla on asioiden hoito. Onneks tuolla hyviä viranhaltijoita ja suurin osa järjissään olevia päättäjiä. - Anonyymi00075
Anonyymi00074 kirjoitti:
Jonkun kouhon mielikuvituksesta? Vailla totuuspohjaa.
Tuolla tasolla on asioiden hoito. Onneks tuolla hyviä viranhaltijoita ja suurin osa järjissään olevia päättäjiä.Viranhaltijat kuppaa kunnan henkihieveriin. Yksikään ei ajattele kunnan etua.
- Anonyymi00003
parantaako epäluottamus kunnan asioiden hoitoa ?
- Anonyymi00004
Koston kepulit asialla, jokohan sali pikkuhiljaa alkaa kutsumaan
- Anonyymi00012
Kyllä tanssisali kutsuu,mutta jaksaako sitä humpata mikäli on syönyt hevosen kuivalihavelliä vatsan pullolleen?? Tiedättekö jaksaako?
- Anonyymi00017
Anonyymi00012 kirjoitti:
Kyllä tanssisali kutsuu,mutta jaksaako sitä humpata mikäli on syönyt hevosen kuivalihavelliä vatsan pullolleen?? Tiedättekö jaksaako?
Kyllä jaksaa! Hevosen kuivalihavelli on niin maukasta että !
- Anonyymi00005
Keskusta on nyt yhtenäinen ja Merikannon Koskenlaineen kannattaa olla tarkkana. Sirpulin me jo tunnetaan.
- Anonyymi00037
Kannattaa googlata mitä korttipelien ammattilainen Mikko Merikanto entinen Hirvonen on tehnyt vuodet 2009-2021...
- Anonyymi00006
Pekan kannattaa pian itte opetella lukemaan. Sirpuli saa hyvän paikan Raahen avovastaanoton hoitajana.
- Anonyymi00009
Tolokun hommia. Kunnanjohtaja mustasi Kallion maineen. Pikkusakkojuttu jotain pikkupomoa vastaan. Nyt katotaan oliko se reilu peli. Päätöksen tekee valtuuston kokous. Ainoa joka voi saada lähdöt on Kunnanjohtaja.
- Anonyymi00010
Onnetonta laettaa se ainut virkamies pois kun selvästi kaikki eripura ja kieroilu lähtee äänikunigattaresta. pj vaihtoon ja kunnalle työrauha kehittää kunnanasioita. ja talous jne. asioista turha Merikantoa syyttää peri kasan hevosen kuivamälliä ja siinä sitten menee hetki laittaa asiat riviin varsinkaan kyn työrauhaa tunnu olevan kun politiikot sekoilee ja hamuaa vaan omaa valtaa
- Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Onnetonta laettaa se ainut virkamies pois kun selvästi kaikki eripura ja kieroilu lähtee äänikunigattaresta. pj vaihtoon ja kunnalle työrauha kehittää kunnanasioita. ja talous jne. asioista turha Merikantoa syyttää peri kasan hevosen kuivamälliä ja siinä sitten menee hetki laittaa asiat riviin varsinkaan kyn työrauhaa tunnu olevan kun politiikot sekoilee ja hamuaa vaan omaa valtaa
Merikanto on mukava mies ja viihtyy muualla kuin työpaikalla. Mitä kuntalaiset haluaa, johtajan joka istuu kirpparilla ja löytyy kuljeksimasta kylillä. Vai haluttiinko ihminen joka hoitaa kunnan asioita ja taloutta viisaasti sekä taloudellisesti. Kumpi on parempi vaihtoehto.
- Anonyymi00013
Merikanto oli kovan luokan korttipeluri 10 vuotta. Sillä kokemuksella Mikko on kova luu. Se ramittaa. Ei tämä ole mikään uusi juttu korttipelurille.
- Anonyymi00015
Anonyymi00013 kirjoitti:
Merikanto oli kovan luokan korttipeluri 10 vuotta. Sillä kokemuksella Mikko on kova luu. Se ramittaa. Ei tämä ole mikään uusi juttu korttipelurille.
Ramina muistuttaa joitain muita tikkipelien sukuun kuuluvia pelejä, mutta siinä on omat erityissääntönsä. Sitä kutsutaan myös joskus "uhkapeliksi" sen luonteen vuoksi.
- Anonyymi00018
Anonyymi00015 kirjoitti:
Ramina muistuttaa joitain muita tikkipelien sukuun kuuluvia pelejä, mutta siinä on omat erityissääntönsä. Sitä kutsutaan myös joskus "uhkapeliksi" sen luonteen vuoksi.
Minä pelaan hevospelejä. !
- Anonyymi00020
Anonyymi00015 kirjoitti:
Ramina muistuttaa joitain muita tikkipelien sukuun kuuluvia pelejä, mutta siinä on omat erityissääntönsä. Sitä kutsutaan myös joskus "uhkapeliksi" sen luonteen vuoksi.
On myös sääntövariaatio.Jos joku pelaajista saa kierroksen aikana kaikki viisi tikkiä, peli menee "puskasta poikki".
- Anonyymi00047
Valtuus kunta on valinnut hallituksen valtuuston puh:johtajat ja myös kunnan johtajan. Nyt on valitettu hallituksen ja kunnan johtajan valinnasta samat henkilöt jotka ovat valinneet heidät eli minun mielestä 7 keskustan jäsentä, heillä enemmistö. Onko keskustan edustaja kolauttanee keskenään nuppeja yhteen, kun keskenään riitelevät. Mielestäni kannattaa mennä peiliä vasten ja katsoa ja ajatella äänestäjiä jotka ovat äänestäneet meitä.
- Anonyymi00048
Anonyymi00047 kirjoitti:

Milloin kairalassa on viimeksi pidetty yhtä? Siellähän ollaan heti nokkimassa muita jotka ei tee niinkuin käsketään!!
- Anonyymi00049

Ei se tartte kun yhdellä nousee päähän se saa kaiken sekaisin
Vaikee arvata - Anonyymi00050
Anonyymi00047 kirjoitti:
Valtuus kunta on valinnut hallituksen valtuuston puh:johtajat ja myös kunnan johtajan. Nyt on valitettu hallituksen ja kunnan johtajan valinnasta samat henkilöt jotka ovat valinneet heidät eli minun mielestä 7 keskustan jäsentä, heillä enemmistö. Onko keskustan edustaja kolauttanee keskenään nuppeja yhteen, kun keskenään riitelevät. Mielestäni kannattaa mennä peiliä vasten ja katsoa ja ajatella äänestäjiä jotka ovat äänestäneet meitä.
Johtaja vastaa ryhmästään
Ryhmä sekaisin puolessa vuodessa? Porukan johtaja ei ehkä tehtäviensä tasalla Kaikista ei vaan ole johtajiksi - Anonyymi00052
Anonyymi00047 kirjoitti:
Valtuus kunta on valinnut hallituksen valtuuston puh:johtajat ja myös kunnan johtajan. Nyt on valitettu hallituksen ja kunnan johtajan valinnasta samat henkilöt jotka ovat valinneet heidät eli minun mielestä 7 keskustan jäsentä, heillä enemmistö. Onko keskustan edustaja kolauttanee keskenään nuppeja yhteen, kun keskenään riitelevät. Mielestäni kannattaa mennä peiliä vasten ja katsoa ja ajatella äänestäjiä jotka ovat äänestäneet meitä.
...äänestäneet meitä. Oletko sinä siis yksi heistä. Hah,hah hih hih. Jäit kiinni!
- Anonyymi00059
Anonyymi00050 kirjoitti:
Johtaja vastaa ryhmästään
Ryhmä sekaisin puolessa vuodessa? Porukan johtaja ei ehkä tehtäviensä tasalla Kaikista ei vaan ole johtajiksiEikö kunnanhallituksen puhjohtja ole ollut ulkomailla oikein avustajana. Ei kyllä vaikuta siltä jos eivät tajua omia henkilö valintoja joita ovat tehneet. Viittivät viellä valittaa niistä. Sanotaan että aivoissa on neljä lohkoa näillä 7 keskustan jäsenellä ei ole kuin 2 maksimissaan ja suurimmat valittaja ovat tulvan tuomia. Kaikki tuo paska homma maksaa.
- Anonyymi00060
Anonyymi00011 kirjoitti:
Merikanto on mukava mies ja viihtyy muualla kuin työpaikalla. Mitä kuntalaiset haluaa, johtajan joka istuu kirpparilla ja löytyy kuljeksimasta kylillä. Vai haluttiinko ihminen joka hoitaa kunnan asioita ja taloutta viisaasti sekä taloudellisesti. Kumpi on parempi vaihtoehto.
Ongelma on Vauhkosen luoma älytön organisaatio. Viisi johtajaa Lapin pienimmässä kunnassa. Ja Kankaanrannan klaanin hankkima osaamaton johtaja.
- Anonyymi00061
Anonyymi00059 kirjoitti:
Eikö kunnanhallituksen puhjohtja ole ollut ulkomailla oikein avustajana. Ei kyllä vaikuta siltä jos eivät tajua omia henkilö valintoja joita ovat tehneet. Viittivät viellä valittaa niistä. Sanotaan että aivoissa on neljä lohkoa näillä 7 keskustan jäsenellä ei ole kuin 2 maksimissaan ja suurimmat valittaja ovat tulvan tuomia. Kaikki tuo paska homma maksaa.
Melko kyky sai ryhmänsä hajalle puolessa vuodessa moni tietäjä arvaili saako edes kesän yli menemään että silleen yllätys jos ulkomailla kaivaa nokkaa ni voihan sen kokemukseksi laskea jos palleroita ammuskelee seinälle
työttömänä voi makoilla sohvalla aamupäivän syleksiä kattoon ja iltapäivän väistellä
raavinhan minäkin täällä haaparannassa persettä, eikä se pätevöitä mihinkään pitäis olla leveempi perse - Anonyymi00062
Anonyymi00061 kirjoitti:
Melko kyky sai ryhmänsä hajalle puolessa vuodessa moni tietäjä arvaili saako edes kesän yli menemään että silleen yllätys jos ulkomailla kaivaa nokkaa ni voihan sen kokemukseksi laskea jos palleroita ammuskelee seinälle
työttömänä voi makoilla sohvalla aamupäivän syleksiä kattoon ja iltapäivän väistellä
raavinhan minäkin täällä haaparannassa persettä, eikä se pätevöitä mihinkään pitäis olla leveempi perseRaavihan edelleen menemään. Ei me sinua tänne kaivata. Pysy siellä Ruotsissa. Minäkin tapasin sinut kun kävelit ikean käytävällä. Päässäsi oli hauska hattu, sammakko. Kysyin mistä tuo on tullut. Siihen sammakko että kaikki alkoi peräpukamista...
- Anonyymi00065
Anonyymi00018 kirjoitti:
Minä pelaan hevospelejä. !
Saako niistä sitten kuivalihavelliä jos ei juoksunonnistu?
- Anonyymi00066
Anonyymi00062 kirjoitti:
Raavihan edelleen menemään. Ei me sinua tänne kaivata. Pysy siellä Ruotsissa. Minäkin tapasin sinut kun kävelit ikean käytävällä. Päässäsi oli hauska hattu, sammakko. Kysyin mistä tuo on tullut. Siihen sammakko että kaikki alkoi peräpukamista...
Tetsoni on päässäni, morsiammellani kettuhattu.
- Anonyymi00068
Joo. Jo syyskuussa mikko haastoi että kallio saa syytteen. Sirpuli oli vinkannut.
- Anonyymi00069
Anonyymi00066 kirjoitti:
Tetsoni on päässäni, morsiammellani kettuhattu.
Pekka on taas kussu housuun. Paistinpannulla kaveria kolhi. Jäi ratista kiinni. Kavalsi 30 tonnia. Kehtaa jo ajaa rattoria.
- Anonyymi00072
Anonyymi00059 kirjoitti:
Eikö kunnanhallituksen puhjohtja ole ollut ulkomailla oikein avustajana. Ei kyllä vaikuta siltä jos eivät tajua omia henkilö valintoja joita ovat tehneet. Viittivät viellä valittaa niistä. Sanotaan että aivoissa on neljä lohkoa näillä 7 keskustan jäsenellä ei ole kuin 2 maksimissaan ja suurimmat valittaja ovat tulvan tuomia. Kaikki tuo paska homma maksaa.
Arvaa ketkä maksaa ja stetsonhatulle! Kattokaapa kunnanhallituksen esityslustaa kohdat Tilapäisen valuokunnan-siinä ihan ylhäällä liite, josta näkee mitä valm. maksaa ja kenelle. Nyt jo 4500€ Eikö hän ole esteellinen?
- Anonyymi00076
Anonyymi00069 kirjoitti:
Pekka on taas kussu housuun. Paistinpannulla kaveria kolhi. Jäi ratista kiinni. Kavalsi 30 tonnia. Kehtaa jo ajaa rattoria.
Kuka laskuttaa kuntaa, katsokaa kh esityslistaa hallinto-oikeuden lausuntopyyntö ja valituslaskut.
Hyi, mitä touhua kepulta.
Nyt ei ajatella kuntalaisten etua. - Anonyymi00079
Anonyymi00048 kirjoitti:
Milloin kairalassa on viimeksi pidetty yhtä? Siellähän ollaan heti nokkimassa muita jotka ei tee niinkuin käsketään!!
Eilen olin yhdynnässä
- Anonyymi00085
Anonyymi00076 kirjoitti:
Kuka laskuttaa kuntaa, katsokaa kh esityslistaa hallinto-oikeuden lausuntopyyntö ja valituslaskut.
Hyi, mitä touhua kepulta.
Nyt ei ajatella kuntalaisten etua.Moninkertainen rikollinen. Pahoinpitelyä ja kavallusta. Kuka on hän. Kiertäkää kaukaa.
- Anonyymi00016
Ei parempaa kunnanjohtajaa ole,
kaikki muuon aivan jotain muuta,
nämä muut iät kaiket asuneet kunnassa eivätkä ole saaneet mitään aikaiseksi,
sekin kertoo paljon,
nyt kun todellinen osaaja on satu kuntaan, niin kateus heräsi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19308285/pelkosenniemi-on-omituinen-kunta#comment-141195125- Anonyymi00019
Pekka ja mikko löytäny toisensa ja sirpulilla kiiltää tukka onnesta.
- Anonyymi00021
Anonyymi00019 kirjoitti:
Pekka ja mikko löytäny toisensa ja sirpulilla kiiltää tukka onnesta.
Mikon voi vaihtaa. Pelkosenniemen asukkaat ovat pysyviä. Ne on täällä viidenkin vuoden kuluttua. Kumman valitset.
- Anonyymi00029
Anonyymi00021 kirjoitti:
Mikon voi vaihtaa. Pelkosenniemen asukkaat ovat pysyviä. Ne on täällä viidenkin vuoden kuluttua. Kumman valitset.
Mikon valitsen.
- Anonyymi00041
Anonyymi00021 kirjoitti:
Mikon voi vaihtaa. Pelkosenniemen asukkaat ovat pysyviä. Ne on täällä viidenkin vuoden kuluttua. Kumman valitset.
Sama pätee siihen että kuntaliitos olisi tervetullut. Pelkosenniemi pysyy edelleen ja aidot niemeläiset. Valitsen kuntaliitoksen. Se tuo hyvinvointia.
- Anonyymi00053
Anonyymi00041 kirjoitti:
Sama pätee siihen että kuntaliitos olisi tervetullut. Pelkosenniemi pysyy edelleen ja aidot niemeläiset. Valitsen kuntaliitoksen. Se tuo hyvinvointia.
Niin, tonttu t....haluais varmaan meidät liitettävän Jemijärveen!
- Anonyymi00063
Anonyymi00041 kirjoitti:
Sama pätee siihen että kuntaliitos olisi tervetullut. Pelkosenniemi pysyy edelleen ja aidot niemeläiset. Valitsen kuntaliitoksen. Se tuo hyvinvointia.
Kunhan vain saamme hevosen kuivalihavelliä tarpeet kuivumaan!!Kaikki riippuu nyt siitä kuinka hevosen kuivalihat kuivuu kun on tällainen sää!!Tajuatteko edes kuinka vaikeaa nyt onkaan!!??!!
- Anonyymi00073
Hyvä linkki. Kemppalaisetki ymmärtää kuka täällä sotkee asiat!
- Anonyymi00080
Anonyymi00073 kirjoitti:
Hyvä linkki. Kemppalaisetki ymmärtää kuka täällä sotkee asiat!
On he tienneet alusta asti.
- Anonyymi00022
Ottakaapa nyt se pikkunen aivosolu käteen ja tutkikaa sitä rauhassa! Ei kannata suolikanavalle syytää potaskaa. Mikko Merikanto on parasta mitä Pelkosenniemen kunnassa on pitkään aikaan nähty! Hävetkää ja pitäkää kiinni kunnanjohtajasta, josta kaikki oikeasti tykkää.
- Anonyymi00023
Järki karannut vain muutamalta.
Ei ihmetytä enää eka aloite. - Anonyymi00024
Päin seinää on mukavampi ajella kivan kaverin kanssa.
- Anonyymi00027
Eihä sitä pakolla voi pitää mutta potkut voi.
- Anonyymi00082
Saahan nähä. Alakaa jännät paikat kun Mikon ja Sirpulin valinta kaatuu...
- Anonyymi00025
Pidot on kun titanicilla ennen ilmiselvää jäävuorta. Kapteeni heiluu kahvipöydässä ja muu porukkaa tanssii matkailun ilosanomaa. Kohta on piru merrassa ja hätä kaikilla.
- Anonyymi00026
Kuntalaiset jää yksin kun helppoon tottuneet surisee autoissaan kohti etelää.
- Anonyymi00028
Minulla pääsi hevosen kuivalihavelli pieru.
- Anonyymi00030
Mää kyssyin tekoälyltä:
.Mikko Merikannon johtajasopimus Pelkosenniemen kunnan kanssa "realisoituu" käytännössä silloin, kun poliittisen johdon ja kunnanjohtajan välinen luottamus on menetetty. Sopimus tarjoaa vaihtoehtoisen, sovinnollisen tien virkasuhteen päättämiseen verrattuna raskaaseen kuntalain mukaiseen irtisanomisprosessiin.
Sopimuksen toteuttaminen käytännössä
Johtajasopimuksen realisointi etenee yleensä seuraavasti:
Yhteinen toteaminen: Kunnanhallitus ja kunnanjohtaja toteavat yhdessä, ettei kunnanjohtaja nauti poliittisen johdon luottamusta.
Vapaaehtoinen irtisanoutuminen: Kunnanjohtaja sitoutuu irtisanoutumaan virastaan vapaaehtoisesti. Tämä on edellytys sille, että sopimuksessa määritelty erokorvaus voidaan maksaa.
Erokorvauksen maksu: Sopimuksen mukaan Merikannolle maksetaan tässä tilanteessa 6 kuukauden palkkaa vastaava erokorvaus.
Työvelvoitteen päättyminen: Kunnanjohtajalla ei tyypillisesti ole työvelvoitetta irtisanomisajalla, kun sopimus realisoidaan luottamuspulan vuoksi.
Oikeussuojan rajoitukset: Vastaanottaessaan erokorvauksen kunnanjohtaja yleensä luopuu oikeudestaan valittaa päätöksestä tai riitauttaa luottamuspulan perusteita.
Vaihtoehto sopimukselle (Kuntalaki 43 §)
Jos sopuun ei päästä, kunta voi käynnistää kuntalain mukaisen irtisanomismenettelyn:
Asetetaan tilapäinen valiokunta selvittämään luottamuspulaa.
Valtuusto tekee lopullisen päätöksen irtisanomisesta.- Anonyymi00031
Mitä tämä toinen valiokuntapelleily nyt tarkoittaa?
Eikö nuo neljä osaa lukea johtajasopimusta, vai eikö ne ymmärrä sitä? Pitäis puheenjohtajatasolla ymmärtää.
Puheenjohtajavaihdos paikallaan - Anonyymi00032
Anonyymi00031 kirjoitti:
Mitä tämä toinen valiokuntapelleily nyt tarkoittaa?
Eikö nuo neljä osaa lukea johtajasopimusta, vai eikö ne ymmärrä sitä? Pitäis puheenjohtajatasolla ymmärtää.
Puheenjohtajavaihdos paikallaanMikon pitää ymmärtää vihje... 6 kk tinaa pöytään... hyvä ramitus... solong
- Anonyymi00033
Ihanko totta kysyit tekoälyltä? Miksi et kysynyt ChatGPT kuka on Kemijärven kuiskaaja ja mitä hän saa tästä kaikesta, kun hämmentää Niemen tilannetta?
- Anonyymi00034
Anonyymi00033 kirjoitti:
Ihanko totta kysyit tekoälyltä? Miksi et kysynyt ChatGPT kuka on Kemijärven kuiskaaja ja mitä hän saa tästä kaikesta, kun hämmentää Niemen tilannetta?
Kankaanrannan vanhat konnat on Kemijärveltä lähteneet liikkeelle. On laitettu tehtävä oman pikku knööölipojan pelastamiseksi. Kuiskaus kuuluu ooot mun
- Anonyymi00038
Anonyymi00034 kirjoitti:
Kankaanrannan vanhat konnat on Kemijärveltä lähteneet liikkeelle. On laitettu tehtävä oman pikku knööölipojan pelastamiseksi. Kuiskaus kuuluu ooot mun
Niin. Miksi Merikanto ei halua paljastaa vuosien ammattipelaajan taustaa. Käytännössä pelasi korttia vuoden 2009-2018. Miksi Kankaanrannan klaani haluaa sen vaientaa.
- Anonyymi00040
Kyllä pitää maksaa vuoden mittainen eroraha, niin kuin Kemijärvellä on maksettu.
Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta on noudatettava, sanoo jo perustuslaki.
Laulakaa itsenne järkeviksi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18039817/niin-pieni-pelkosniemi-on---(pieni-sydan) - Anonyymi00067
Anonyymi00033 kirjoitti:
Ihanko totta kysyit tekoälyltä? Miksi et kysynyt ChatGPT kuka on Kemijärven kuiskaaja ja mitä hän saa tästä kaikesta, kun hämmentää Niemen tilannetta?
Uuden tetsonin ja kettulakin.
- Anonyymi00070
Anonyymi00067 kirjoitti:
Uuden tetsonin ja kettulakin.
Taas on näköjään ollut tyhjäntoimittaja äänessä,joka öisin kirjoittelee. Ei ole töihin menopaineita kun ei öisin nuku.Aamulla kun ahkerat nousee työn ääreen,tämä laiska kääntää kylkeä.Saattaapa rapulapierunkin samalla päästää. Hyh ja pyh.
- Anonyymi00077
Anonyymi00070 kirjoitti:

Oliskohan Tähtelässä töitä? Olis niin mukavaa herätä aamuisin etätöihin?
- Anonyymi00081
Anonyymi00033 kirjoitti:
Ihanko totta kysyit tekoälyltä? Miksi et kysynyt ChatGPT kuka on Kemijärven kuiskaaja ja mitä hän saa tästä kaikesta, kun hämmentää Niemen tilannetta?
Rovaniemi = poliitikot riidoissa
Kemijärvi = poliitikot riidoissa
Pelkosenniemi = poliitikot riidoissa
Yksi säätäjä jolle kansa ei antanut enää luottamusta hämmentää joka paikassa.
Rovaniemellä ei enää pysty, kempassa kukaan ei kuuntele. Milloin me saadaan säätäjä pois taustalta? Käy kuntalaisille liian kalliiksi. - Anonyymi00083
Anonyymi00070 kirjoitti:
Taas on näköjään ollut tyhjäntoimittaja äänessä,joka öisin kirjoittelee. Ei ole töihin menopaineita kun ei öisin nuku.Aamulla kun ahkerat nousee työn ääreen,tämä laiska kääntää kylkeä.Saattaapa rapulapierunkin samalla päästää. Hyh ja pyh.
Joo. Ei oo lunta tullu. Ei oo töitä. Ja kukaan muu ku heliste Ei ota Kuuna päivänä töihin.
- Anonyymi00036
Herra Tossavainen on Pepin perinnöllä toimeentuleva Marakatti
- Anonyymi00039
Ei Tossavainen voi olla niin tyhmä että lähtee Kankaanrannan klaanin likaisia hommia hoitelemaan. Ei voi olla, vaikka muuten onkin erittäin omituinen höpöttäjä, erittäin... Tai Merikanto on käyttänyt sitä Luiron saunassa... yksi monista...
- Anonyymi00042
Tiukat on kiemurat Hanhenlennossa. Stripteasea toimistossa.
- Anonyymi00043
Hotellihuoneessa oli tunnelmaa
- Anonyymi00044
Ammattilainen korttipeluri on henkilö, joka ansaitsee elantonsa pelaamalla taitopelejä, kuten pokeria, blackjackia tai bridgeä. Toisin
Ammattimaiselle korttipelaajalle tyypillisiä ominaisuuksia ovat:
Matemaattinen ja analyyttinen ajattelu: Kyky laskea todennäköisyyksiä, odotusarvoja ja pottikertoimia nopeasti päätöksenteon tueksi.
Vahva itsekuri ja tunteiden hallinta: Ammattilainen pystyy säilyttämään tyyneytensä (ns. "pokerinaama") sekä voitto- että tappioputkien aikana. Hän ei anna tunteiden vaikuttaa pelipäätöksiinsä (ns. "tilttaaminen").
Kassan hallinta (Bankroll Management): Pelikassan erottaminen omista elinkustannuksista on kriittistä. Ammattilainen pelaa vain tasoilla, jotka hänen kassansa kestää, minimoidakseen riskin varojen loppumisesta.
Havainnointikyky ja psykologinen silmä: Kyky lukea vastustajien pelityyliä, poimia vihjeitä (tells) ja mukauttaa omaa strategiaansa tilanteen mukaan.
Pelin valinta (Game Selection): Ammattilainen valitsee pelit, joissa hänellä on suurin etu (edge) vastustajiin nähden, vaikka peli olisi "tylsää".
Jatkuva kehittyminen: Alan parhaat käyttävät huomattavasti aikaa pelin ulkopuoliseen opiskeluun, kuten käsihistorioiden analysointiin ja uusien strategioiden (kuten GTO eli Game Theory Optimal) opetteluun.
Suomessa tunnettuja esimerkkejä menestyneistä ammattilaisista ovat muun muassa Patrik Antonius ja
Vaikka Mikko Hirvonen joka tunnetaan intohimoisena ja taitavana pokerinpelaajana.
Mikko Meriksnto Hirvosen profiili korttipelurina voidaan tiivistää seuraavasti:
Menestynyt turnauspelaaja: Hirvonen ei ole vain harrastaja, vaan hänellä on merkittäviä tuloksia live-turnauksista. Hänen kokonaisvoittonsa live-turnauksissa ovat yli 240 000 dollaria.
Kansainvälinen taso: Hän on sijoittunut korkealle useissa turnauksissa, kuten Kings of Tallinn -tapahtumassa, jossa hän on ollut mukana kärkitaisteluissa.
Pelityyli: Vaikka tarkkaa analyysia hänen pelityylistään ei ole julkisesti saatavilla, hänen menestyksensä osoittaa kykyä syvään analyyttiseen ajatteluun ja paineensietokykyä.
Arvostus lajin parissa: Hirvonen on listattu Hendon Mob -pokeritietokannassa, ja hän on parhaimmillaan ollut Suomen kaikkien aikojen voittolistalla (All Time Money List) sijoilla, jotka kertovat vakavasta suhtautumisesta lajiin.
Vaikuttaja: Hän on toiminut myös lajin puolestapuhujana ja kommentoinut esimerkiksi nettipokerin kehitystä Suomessa.- Anonyymi00045
Ja nyt pääsi pelaamaan kuntalaisten rahoilla, niin ei tarvi olla niin analyyttinen.
- Anonyymi00046
Onneksi tämä ei ole mikään Tähtelä.
Sitä säätöä ei pidä päästää tänne pesimään. - Anonyymi00051
Anonyymi00046 kirjoitti:
Onneksi tämä ei ole mikään Tähtelä.
Sitä säätöä ei pidä päästää tänne pesimään.Kaukana siitä.Eikä tästä tule sellaista yhtä maailmankuulua paikkaa millään.Ei edes Kilpiaapaa liven kautta.Ei.
- Anonyymi00054
Pelkoseniemen kunnassa on rakenteellinen ongelma. Johtajat kiusaa alaisiaan. Kunnanjohtaja kiusaa hallituksen puheenjohtajaa ja samaan aikaan laukoo valtuuston puheenjohtajasta medialle törkeyksiä. Vauhkonen tämän kaiken loi neljässä vuodessa.
- Anonyymi00056
Onpa Merikannon organisaatio todella julma omia työntekijöitä kohtaan.
- Anonyymi00084
Anonyymi00056 kirjoitti:
Onpa Merikannon organisaatio todella julma omia työntekijöitä kohtaan.
Joo. Onkohan nyt päästänyt moninkertaisen rikollisen liian lähelle. Kannattaa ottaa lisää rauhoittavia.
- Anonyymi00057
Ei oo saanu.
Kukaan ei ole saanut. Ääliö!
VALTUUSTO kyllä päättää saako ylipäätänsä kukaan.
Tämänkin julkaisun tekijä tiedetään, vetää joka asiassa mutkat suoriksi, valehtelee silmät kirkkaina kaikille, eikä kykene ajattelemaan omien päätöksiensä vaikutuksia.
Viisastelee joka paikassa, tietopohja tosiasiassa ihan täysin nolla. Sen tietää kaikki muut, paitsi hän itse, ihan julkinen naurun ja vitsailun aihe kylillä.- Anonyymi00058
Laitappa hevosenlihat kuivamaan äläkä täälä höpötä.
- Anonyymi00071
Kyllä harmittaa. Meni ääni hukkaan. Oishan se pitäny arvata, että Laura alkaa valtaa hamuamaan ja ei saa pudettyä porukkaa kasassa! Kokematon ja ei osaa!
- Anonyymi00078
Katsokaa KH esityslista. Kepulaisen valituksiin vastaaminen kahdesti.
Kuka laittaa kunnalle suolaisen laskun ja ketkä päättää sen hyväksymisestä?
Ei ole kepulla kuntalaisten asiat mielessä. Tämäkin pois kuntalaisilta.
Hyi, mitä touhua.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2753514Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1451956Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3041681- 861558
- 911544
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531212Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001170Uudessa testamentissa on kaksi ristiriidassa olevaa kastekäskyä
Uusi testamentti käskee kastamaan kahdella eri tavalla. Näinhän ei voi olla. Ilmiselvään ristiriitaan on löytynyt selity2671156Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois741138- 631041