”Ihmisiä kiipeili sadevesirännejä pitkin naapurien parvekkeille” – huumeisiin liittyvät häädöt ovat lisääntyneet rajusti
Päihteisiin ja erityisesti huumeisiin liittyvät häädöt ovat kasvaneet rajusti, vaikka niitä ei virallisissa tilastoissa näy.
Huumeisiin liittyvät häiriöt taloyhtiöissä ovat kasvaneet räjähdysmäisesti
Häätöjen määrä on lähes kaksinkertaistunut viimeisen 10 vuoden aikana, ja erityisesti alfa-pvp-huume eli peukku on pahentanut ongelmaa.
Häätöjen määrä on kymmenen vuoden aikana lähes kaksinkertaistunut. Viime aikoina ongelmaa on pahentanut erityisesti peukku eli alfa-pvp-huume.
– Yleisesti päihteiden, joihin peukku kuuluu, käytöstä johtuvat ongelmat ovat kasvaneet räjähdysmäisesti, kertoo 35 vuotta isännöitsijän tehtävissä toiminut
– Ongelma on levinnyt laajalle . Se ei kohdistu mihinkään tiettyihin lähiöihin tai kaupunginosiin, vaan sitä esiintyy niin itäisessä kantakaupungissa
Lue lisää: Eliel, 31, asui
kämpässä, jota naapurit pelkäsivät – lopulta hän päätyi kadulle pelkkä kestokassi kädessään
Myös Isännöintiliiton johtavan lakiasiantuntijan mukaan liiton neuvontapuhelimeen tulee yhä useammin kysymyksiä huumeisiin liittyvistä häädöistä.
– Kyllä se viesti sieltä kentältä on, että päihdekämppiin liittyvät häiriötilanteet ovat yleisesti ottaen lisääntyneet, oli taustalla sitten peukku tai muut päihteet, Valkama kertoo.
Virallisissa tilastoissa huumeisiin liittyvät häädöt eivät välttämättä näy, sillä yleensä häädön syynä ovat esimerkiksi maksamattomat vuokrat tai vastikkeet.
Isännöintiliiton teettämän kyselyn mukaan 30 prosenttia vastaajista koki, että hallintaanotto- tai häiriötilanteet ovat lisääntyneet viimeisen 12 kuukauden aikana.
Lue lisää: Tulli takavarikoi yli 2 500 kiloa huumeita – ”kipulääkkeistä” tableteista paljastui hengenvaarallinen löytö
Päihdekämpät voivat aiheuttaa vakavia häiriöitä taloyhtiössä. Vain vähän aikaa sitten Laitinen oli tekemässä häätöä jälleen yhteen ”peukkuasuntoon”.
– Tässä tapauksessa kyseessä ei ollut vain käyttäjä, vaan myös välittäjä, joka myi tätä tavaraa, Laitinen kertoo.
– Tämän toiminnan tuloksena oli niin häiritsevä elämä ja rasite muille yhtiön jäsenille, että taloyhtiön oli pakko toimia. Päihteiden käyttö ei aina välttämättä aiheuta muita häiriöitä, mutta välitystoiminnasta seurasi kaikenlaista liikennettä. Ilmeisesti peukku koukuttaa niin voimakkaasti ja käyttäjien tarve on niin voimakas, että ihmisiä kiipeili sadevesirännejä pitkin naapurien parvekkeille, kun he yrittivät päästä myyjän luokse. Porrashuoneiden lukoista mentiin ruuvimeisseleillä ja sisään pyrittiin myös pyöräkellareiden ja saunojen ikkunoiden kautta.
Lue lisää: Emmi, 23, ja Fanny, 26, kertovat, millaista arki oli nuorena naisena huumepiireissä
Huumeiden käyttö näkyi taloyhtiössä myös esimerkiksi kellarivarastojen varkauksina. Lisäksi huumeiden käyttäjiä odotti myös joskus rapuissa ja pihalla, jos välittäjä ei ollut paikalla.
– Heidän olemuksensa on tietysti pelottava, kun he eivät ole ihan tässä maailmassa. Ikääntyneelle väelle ja kouluun meneville lapsille liikkuminen kiinteistössä oli pelon takia valtava ongelma.
airn syyllinen laiton vuokraus Rovaniemi
Ongelmat voivat jatkua taloyhtiössä pitkään, sillä häätäminen on hidas toimenpide. Vuokranantaja voi puuttua asukkaasta saamiinsa valituksiin, mutta yleisimmin häädön syynä ovat maksamattomat vuokrat. Kummassakin tapauksessa häädön toimittaminen voi kestää kuukausia.
Vuokrasuhde voidaan purkaa, jos velkaa on kertynyt vähintään kahden kuukauden vuokraa vastaava summa.
– Varoituksen tarkoituksena on antaa vuokralaiselle mahdollisuus korjata toimintaansa. Jos häiriöt jatkuvat, niin vuokrasuhde voidaan purkaa.
Lue lisää: Poliisilta tyly kuittaus kysymykseen huumeiden käyttöhuoneista
Päätösten välittämiseen vuokralaiselle voidaan joutua käyttämään haastemiestä, sillä joskus vuokralaisia on vaikea tavoittaa. Ilmoituksen tipauttaminen postiluukusta ei riitä.
Jos vuokralainen ei poistu asunnosta määräaikaan mennessä, voi vuokranantaja hakea häätötuomiota käräjäoikeudesta.
– Päätöksen saamisessa voi käräjäoikeuden kiireistä riippuen mennä kuukausia. Tämän jälkeen asia voidaan siirtää ulosottoon, jossa ulosottoviranomainen panee sen täytäntöön, jos asunnosta ei vapaaehtoisesti muuteta, Valkama kertoo.
AIRNB TODELLISUUS MIKSI VAIKENETTE
33
377
Vastaukset
- Anonyymi00001
Iso virhe heti aloituksessa! Airbnb on kokonaan eri asia kuin tuo laiton majoitus mitä majoittajat itse kutsuvat lyhytvuokraukseksi. Keksineet kiertoilmauksen kun eivät tunnusta olevansa laittomuuden tiellä.
Kyllä ne häiriöt on todellakin noissa lyhytvuokrauskohteissa, kun airbnb- majoittajalla on langat jämerämmin omissa käsissä, kun kyseessä silloin on asunto missä vuokraaja itse asuu.
Laittomasti majoittava asuu muualla eikä tiedä lainkaan minkälaista porukkaa ja kuinka monta milloinkin työntyy vuokrakoppiin. Siellä ne muutkin laittomuudet kuin se, ettei ole lupaa majoitustoimintaan rehottaa. Ummistavat silmänsä euroja kahmiessaan kaikilta lieveilmiöiltä jopa valehtelevat, että ei ole mitään häiriöitä. - Anonyymi00002
saman lauseen alla airnb on rikollista toimintaa.
- Anonyymi00004
Airbnb on eri asia kuin majoitus asuintaloissa!!!!! Aito alkuperäinen airbnb ei ole rikollista!
- Anonyymi00007
Anonyymi00004 kirjoitti:
Airbnb on eri asia kuin majoitus asuintaloissa!!!!! Aito alkuperäinen airbnb ei ole rikollista!
höpö höpö et voi vuokrata asuntoasi jos se on kerrotalossa kielletty , hallitus päättää et sinä.
- Anonyymi00009
Anonyymi00007 kirjoitti:
höpö höpö et voi vuokrata asuntoasi jos se on kerrotalossa kielletty , hallitus päättää et sinä.
Taas silkkaa tietämättömyyttä. Omaa asuntoa missä itse asut vakituisesti saat vuokrata satunnaisesti airbnb-alustan kautta. Siis omaa, ei vuokra-asuntoa!
Jos ostat asunnon eikä siinä ole vakituista asukasta, niin sitä et saa vuokrata turisteille jatkuvana majoitustoimintana vaan pitää saada lupa. Siksi, kun talo on asumiseen luvitettu, silloin ei saa harjoittaa jatkuvaa liiketoimintaa, niin kuin majoitusbisnes katsotaan liiketoiminnaksi. Lupa liiketoimintaan haetaan rakennusvalvonnasta ja sitähän ei saa jos talo on merkitty ja rakennettu asumiseen.
Omistamaasi kerrostaloasuntoa saat vuokrata pysyvälle vakituiselle vuokralaiselle ja vuokralainen merkitään asukkaaksi. Kun sijoittaa rahaa asuntoihin niin toki siihen saa ottaa vakituisen vuokralaisen. Digi- ja väestövirasto pitää rekisteriä asukkaista ja kun iso osa asunnoista on vailla asukasta niin ne on laitettu LAITTOMAAN majoitusbisnekseen, eikä se ole mahdollista.
Järkyttävää harhaa yhä levitetään vaikka jo vuosia ja varsinkin viime talven ajan tästä on tiedotettu runsaasti.
Taloyhtiössä on taloyhtiön järjestyssääntö, hallitus ei yksin voi torpata majoitusta vaan vaatii osakkeenomistajista 2/3 enemmistön päätöksen. Sekään ei riitä vaan kaupungin rakennusvalvonnasta pitää olla lupa.
Minä voin esimerkiksi ostaa kaupungin asumiseen rakennetuista taloista vaikka 10 sijoitusasuntoa ja ottaa niistä jokaiseen pysyvän pitempiaikaisen vuokralaisen ja maksan vuokratuotosta veroa. Normaalivuokraamista ei voi mikään hallintoelin kieltää.
Miten joku edes luulee, että asuntoja ei voi vuokrata???? Oikea vuokra-asukas on ihan eri asia kuin jatkuva majoitusbisnes!!!!! - Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:

Miten joku edes luulee, että asuntoja ei voi vuokrata???? Oikea vuokra-asukas on ihan eri asia kuin jatkuva majoitusbisnes!!!!!eli olet vääräss hallitus torppaa airnb touhusi ..luetun ymmärtäminen sinulla nolla..et oo lukioita käynyt.
- Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
eli olet vääräss hallitus torppaa airnb touhusi ..luetun ymmärtäminen sinulla nolla..et oo lukioita käynyt.
kyllä väärässä se on ei oo lukioita käynyt
Lyhytaikainen vuokraustoiminta, kuten huoneiston vuokraaminen Airbnb:n tai muiden vastaavien palvelujen kautta, on siis lain mukaan sallittua. Lainsäädäntö ei tee eroa sen mukaan, onko vuokralainen paikalla viikonlopun, viikon vai useita kuukausia.
Käytännössä tilanne ei kuitenkaan ole aivan näin suoraviivainen. Vaikka itse vuokraaminen on sinänsä sallittua, siihen voi liittyä rajoituksia, jotka nousevat muualta, esimerkiksi yhtiöjärjestyksestä, rakennuslainsäädännöstä tai häiriötilanteisiin liittyvästä oikeuskäytännöstä.
pieni sisustettu yksiö
Lisäksi olennainen kysymys on, missä kulkee raja tavanomaisen vuokrauksen ja ammattimaisen majoitustoiminnan välillä. Jos vuokraus on hyvin tiheää, toistuvaa ja lyhytkestoista, esimerkiksi viikonlopun mittaisia majoituksia viikosta toiseen, tilanne voi muuttua. Tällöin puhutaan usein niin kutsutusta hotellimaisesta majoituksesta, joka voi edellyttää erillistä lupaa tai käyttötarkoituksen muutosta.
Osakkaan kannattaa aina varmistaa omasta yhtiöjärjestyksestä, onko siinä mainittu rajoituksia vuokraustoiminnalle, ja keskustella asiasta avoimesti hallituksen tai isännöitsijän kanssa. Myös taloyhtiön sisäiset pelisäännöt voivat vaikuttaa siihen, miten vuokraustoimintaan suhtaudutaan, erityisesti silloin, jos toiminta alkaa aiheuttaa muille asukkaille häiriöitä tai lisäkustannuksia.
Satunnainen lyhytaikainen vuokraus asuntona on yleensä sallittua. Jos toiminta on toistuvaa, palveluilla tuettua ja kaupallista, se voidaan katsoa majoitustoiminnaksi, jolloin edellytetään käyttötarkoituksen muutosta ja usein rakennuslupaa - Anonyymi00013
Anonyymi00010 kirjoitti:
eli olet vääräss hallitus torppaa airnb touhusi ..luetun ymmärtäminen sinulla nolla..et oo lukioita käynyt.
Hallitus???? Ei voi hallitus päättää vaan asunto-osakkeiden omistajien enemmistö. Joissain taloissa kielletään kokonaan majoitustoiminta osakkeenomistajien toimesta.
Edelleenkin se airbnb on mahdollista ja kokonaan eri asia kuin jatkuva majoitustoiminta asuintaloissa. Airbnb:tä teet siinä asunnossa missä itse asut kokoaikaisesti ja olet asunnon omistaja, sitä ei kielletä vaan tuo jatkuva vailla vakituista asukasta olevaa asuntoa ei saa käyttää pelkästään majoitukseen.
Lähtökohtaisesti jatkuva majoitusbisnes on kiellettyä taloissa mitkä kaupungin asemakaavassa on merkitty asuintaloiksi ja saanut rakennusluvan asuntojen rakentamiseen. Yleistä sekin, että talon katutasossa on liikehuoneistoja, kauppa tai muu liike ja ne maksavat yleensä isompaa hoitovastiketta kuin aunnot.
Lukio on käyty ja muutama tutkintokin suoritettu ja tiedän nämä asiat. - Anonyymi00014
Anonyymi00011 kirjoitti:
kyllä väärässä se on ei oo lukioita käynyt
Lyhytaikainen vuokraustoiminta, kuten huoneiston vuokraaminen Airbnb:n tai muiden vastaavien palvelujen kautta, on siis lain mukaan sallittua. Lainsäädäntö ei tee eroa sen mukaan, onko vuokralainen paikalla viikonlopun, viikon vai useita kuukausia.
Käytännössä tilanne ei kuitenkaan ole aivan näin suoraviivainen. Vaikka itse vuokraaminen on sinänsä sallittua, siihen voi liittyä rajoituksia, jotka nousevat muualta, esimerkiksi yhtiöjärjestyksestä, rakennuslainsäädännöstä tai häiriötilanteisiin liittyvästä oikeuskäytännöstä.
pieni sisustettu yksiö
Lisäksi olennainen kysymys on, missä kulkee raja tavanomaisen vuokrauksen ja ammattimaisen majoitustoiminnan välillä. Jos vuokraus on hyvin tiheää, toistuvaa ja lyhytkestoista, esimerkiksi viikonlopun mittaisia majoituksia viikosta toiseen, tilanne voi muuttua. Tällöin puhutaan usein niin kutsutusta hotellimaisesta majoituksesta, joka voi edellyttää erillistä lupaa tai käyttötarkoituksen muutosta.
Osakkaan kannattaa aina varmistaa omasta yhtiöjärjestyksestä, onko siinä mainittu rajoituksia vuokraustoiminnalle, ja keskustella asiasta avoimesti hallituksen tai isännöitsijän kanssa. Myös taloyhtiön sisäiset pelisäännöt voivat vaikuttaa siihen, miten vuokraustoimintaan suhtaudutaan, erityisesti silloin, jos toiminta alkaa aiheuttaa muille asukkaille häiriöitä tai lisäkustannuksia.
Satunnainen lyhytaikainen vuokraus asuntona on yleensä sallittua. Jos toiminta on toistuvaa, palveluilla tuettua ja kaupallista, se voidaan katsoa majoitustoiminnaksi, jolloin edellytetään käyttötarkoituksen muutosta ja usein rakennuslupaaDigi- ja väestövirasto pitää asukasrekisteriä ja kun asunnossa ei ole vakituista asukasta niin silloin tehdään tutkinta ja katsotaan onko kyseinen asunto laittomassa majoituksessa.
Tuo laiton majoittaminen on saanut sen aikaan, että asuntojen käyttämistä on alettu seuraamaan.
Jos minä asun omistamassani asunto-osakeyhtiön asunnossa ja minut on merkitty talon asukkaaksi voin airbnb- vuokrata sitä, mutta kun täällä on tuhansia asuntoja vailla merkittyä pysyvää asukasta niin ilmiselvää, että on salahotellina, kun kenelläkään ei ole mitään järkeä pitää osakehuoneistoa tyhjillään, kun vastike pitää maksaa joka kuukausi. - Anonyymi00015
Anonyymi00009 kirjoitti:
Taas silkkaa tietämättömyyttä. Omaa asuntoa missä itse asut vakituisesti saat vuokrata satunnaisesti airbnb-alustan kautta. Siis omaa, ei vuokra-asuntoa!
Jos ostat asunnon eikä siinä ole vakituista asukasta, niin sitä et saa vuokrata turisteille jatkuvana majoitustoimintana vaan pitää saada lupa. Siksi, kun talo on asumiseen luvitettu, silloin ei saa harjoittaa jatkuvaa liiketoimintaa, niin kuin majoitusbisnes katsotaan liiketoiminnaksi. Lupa liiketoimintaan haetaan rakennusvalvonnasta ja sitähän ei saa jos talo on merkitty ja rakennettu asumiseen.
Omistamaasi kerrostaloasuntoa saat vuokrata pysyvälle vakituiselle vuokralaiselle ja vuokralainen merkitään asukkaaksi. Kun sijoittaa rahaa asuntoihin niin toki siihen saa ottaa vakituisen vuokralaisen. Digi- ja väestövirasto pitää rekisteriä asukkaista ja kun iso osa asunnoista on vailla asukasta niin ne on laitettu LAITTOMAAN majoitusbisnekseen, eikä se ole mahdollista.
Järkyttävää harhaa yhä levitetään vaikka jo vuosia ja varsinkin viime talven ajan tästä on tiedotettu runsaasti.
Taloyhtiössä on taloyhtiön järjestyssääntö, hallitus ei yksin voi torpata majoitusta vaan vaatii osakkeenomistajista 2/3 enemmistön päätöksen. Sekään ei riitä vaan kaupungin rakennusvalvonnasta pitää olla lupa.
Minä voin esimerkiksi ostaa kaupungin asumiseen rakennetuista taloista vaikka 10 sijoitusasuntoa ja ottaa niistä jokaiseen pysyvän pitempiaikaisen vuokralaisen ja maksan vuokratuotosta veroa. Normaalivuokraamista ei voi mikään hallintoelin kieltää.
Miten joku edes luulee, että asuntoja ei voi vuokrata???? Oikea vuokra-asukas on ihan eri asia kuin jatkuva majoitusbisnes!!!!!Mikä ero on pitkäaikaisella ja lyhytaikaisella vuokralaisella? Kuinka pitkä vuokrasopimus pitää olla, että se ei ole airbnb-toimintaa? Onko siitä laki?
Jos ei ole lakia, niin miten sitten toimitaan? Kertokaa se minulle oi!
Parasta olisi että kaupunki rakentaisi kerrostaloja, joissa saa olla vain vuokralaisia ja opiskelijat, kun siirtää kirjat Rolloon. Nyt ei ole asuntoja tarjolla, koska melkein kaikki haluaa tienata rahaa (ns. hilloa) lyhytvuokrauksella. - Anonyymi00020
Anonyymi00013 kirjoitti:
Hallitus???? Ei voi hallitus päättää vaan asunto-osakkeiden omistajien enemmistö. Joissain taloissa kielletään kokonaan majoitustoiminta osakkeenomistajien toimesta.
Edelleenkin se airbnb on mahdollista ja kokonaan eri asia kuin jatkuva majoitustoiminta asuintaloissa. Airbnb:tä teet siinä asunnossa missä itse asut kokoaikaisesti ja olet asunnon omistaja, sitä ei kielletä vaan tuo jatkuva vailla vakituista asukasta olevaa asuntoa ei saa käyttää pelkästään majoitukseen.
Lähtökohtaisesti jatkuva majoitusbisnes on kiellettyä taloissa mitkä kaupungin asemakaavassa on merkitty asuintaloiksi ja saanut rakennusluvan asuntojen rakentamiseen. Yleistä sekin, että talon katutasossa on liikehuoneistoja, kauppa tai muu liike ja ne maksavat yleensä isompaa hoitovastiketta kuin aunnot.
Lukio on käyty ja muutama tutkintokin suoritettu ja tiedän nämä asiat."Muutama yrittäjäkurssi", on tullut suoritettua. Niiden ansiosta mani,mani,mani virta on ollut kohtalainen.
- Anonyymi00022
Anonyymi00020 kirjoitti:
"Muutama yrittäjäkurssi", on tullut suoritettua. Niiden ansiosta mani,mani,mani virta on ollut kohtalainen.
Tärkeintä, että ELÄMÄN KOVA KOULU on käyty!
Olemme elämän koulun kävijöitä!
Ei tarvitse professorin tutkintoa, että osaa kohdata ihmisen ihmisenä. Eikä pilkkaa, vaan on hyväntahtoinen ja ystävällinen.
Monet lyhytvuokraajat muuten jakavat varojaan hyväntekeväisyyteen. Ovatko he "luontaisia auttajia"? - Anonyymi00023
Anonyymi00022 kirjoitti:
Tärkeintä, että ELÄMÄN KOVA KOULU on käyty!
Olemme elämän koulun kävijöitä!
Ei tarvitse professorin tutkintoa, että osaa kohdata ihmisen ihmisenä. Eikä pilkkaa, vaan on hyväntahtoinen ja ystävällinen.
Monet lyhytvuokraajat muuten jakavat varojaan hyväntekeväisyyteen. Ovatko he "luontaisia auttajia"?Jumala rakastaa iloista antajaa sanotaan ilotytöistäkin, hyvätekijöitä sanan varsinaisessa merkityksessä.
- Anonyymi00003
rovaniemi tekee muumeistakin rikollisia airnb toiminnalla .
- Anonyymi00005
Niin sanottu lyhytvuokraus on rikollista ilman lupia, mutta airbnb:tä saa tehdä kun vuokraa juuri sitä asuntoa missä itse asuu ja on niin sanotusti talossa kirjattu asukkaaksi. Väestörekisteri pitää kirjaa ihmisten asuinpaikoista ja nyt todettu, että Rovaniemellä on tuhansia asuntoja missä ei ole vakituista asukasta ja nämä kämpät ovat niitä laittomia majoituskohteita. Meidän kaupungin päättäjät sekä viranhaltijat sallivat tämän ja syyllistyvät näin ollen virkarikkeeseen.
- Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:

on noin, eli oikein. kummallista ja ihmeellistä,että vaikka asia on jatkuvasti esillä niin yhä sekoitetaan airbnb ja laiton majoitus. laittomuus piilotetaan lyhytvuokraus sanan alle.
- Anonyymi00017
Anonyymi00006 kirjoitti:

Lähtökohtaisesti jatkuva majoitusbisnes on kiellettyä taloissa mitkä kaupungin asemakaavassa on merkitty asuintaloiksi
luekko mitä siinä lukee
eisaa vuokrata jatkuvasti jos vuokraa se katsoktaan majoitus toiminnaksi eli siihen tarvitaan luvat..
eli et voi vuokrata asuntoasi airnb kautta - Anonyymi00018
Anonyymi00006 kirjoitti:
on noin, eli oikein. kummallista ja ihmeellistä,että vaikka asia on jatkuvasti esillä niin yhä sekoitetaan airbnb ja laiton majoitus. laittomuus piilotetaan lyhytvuokraus sanan alle.
Lähtökohtaisesti jatkuva majoitusbisnes on kiellettyä taloissa mitkä kaupungin asemakaavassa on merkitty asuintaloiksi
luekko mitä siinä lukee
eli ei saa jatkuvati vuokrata se katsotaa majoituistoiminnaksi airnb on siisi kielletty - Anonyymi00024
Anonyymi00018 kirjoitti:
Lähtökohtaisesti jatkuva majoitusbisnes on kiellettyä taloissa mitkä kaupungin asemakaavassa on merkitty asuintaloiksi
luekko mitä siinä lukee
eli ei saa jatkuvati vuokrata se katsotaa majoituistoiminnaksi airnb on siisi kiellettyOmistan muutaman asunnon, kaikissa vuokralainen. Kun tekee asukkaan kanssa vuokrasopimuksen eikä sille ole määritelty vuokrauksen kestoa niin se on aivan okey eikä mitenkään kiellettyä. Tuottaa se vuokraamallakin, eipähän ole osaa vuotta tyhjillään niin kuin nuo salahotellit. Tuottaa, kun vuokralainen varustaa ja kalustaa asunnon itse.Salahotelleissa pitää olla HYVÄT kalusteet ja kaikki muukin parasta, että kelpaa turisteille.
Laskekaapas siitä mikä on järkevintä sijoitetuille rahoille ja yksi vakituinen vuokralainen saadaan helpommin vastaamaan jos jotain särkyy. Miten jatkuvasti vaihtuvien turistien tekemiset kohdennat oikealle särkijälle varsinkin kun tulijaksi ilmoittautuu kaksi ja kämppään tunkee 2-10 turistia?
Mitähän tuossa ylläolevan kommentin lähettäjän päässä liikkuu, kun ei ymmärrä, että asuntoja on aina ja yhä edelleenkin vuokrattu asukkaille asumiseen ihmisille pitkäksikin aikaa???? Majoitus on sitä, että ei ole asukas, eikä niin sanotusti "talon kirjoissa" vaan yön tai muutaman viipyvä ja jatkuva vuokraus on sitä, että tehdään ihan virallinen, pätevä pysyvä vuokrasuhde. Kummaa "vänkytystä", vai tahallaanko vääristelee vai eikö oikeasti käsitä.
Järjetöntä.
Väännetään vielä rautalangasta; majoitus on bisnestoimintaa, liikkeenharjoittamiseen verrattavaa toimintaa, ei sallita liikkeenomaista bisnestä, kun talo on rakennettu ja saanut luvan asumiseen. ja pysyvä vuokralainen on sijoitusasunnon omistajalle tuottoa sijoitukselle. - Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
Omistan muutaman asunnon, kaikissa vuokralainen. Kun tekee asukkaan kanssa vuokrasopimuksen eikä sille ole määritelty vuokrauksen kestoa niin se on aivan okey eikä mitenkään kiellettyä. Tuottaa se vuokraamallakin, eipähän ole osaa vuotta tyhjillään niin kuin nuo salahotellit. Tuottaa, kun vuokralainen varustaa ja kalustaa asunnon itse.Salahotelleissa pitää olla HYVÄT kalusteet ja kaikki muukin parasta, että kelpaa turisteille.
Laskekaapas siitä mikä on järkevintä sijoitetuille rahoille ja yksi vakituinen vuokralainen saadaan helpommin vastaamaan jos jotain särkyy. Miten jatkuvasti vaihtuvien turistien tekemiset kohdennat oikealle särkijälle varsinkin kun tulijaksi ilmoittautuu kaksi ja kämppään tunkee 2-10 turistia?
Mitähän tuossa ylläolevan kommentin lähettäjän päässä liikkuu, kun ei ymmärrä, että asuntoja on aina ja yhä edelleenkin vuokrattu asukkaille asumiseen ihmisille pitkäksikin aikaa???? Majoitus on sitä, että ei ole asukas, eikä niin sanotusti "talon kirjoissa" vaan yön tai muutaman viipyvä ja jatkuva vuokraus on sitä, että tehdään ihan virallinen, pätevä pysyvä vuokrasuhde. Kummaa "vänkytystä", vai tahallaanko vääristelee vai eikö oikeasti käsitä.
Järjetöntä.
Väännetään vielä rautalangasta; majoitus on bisnestoimintaa, liikkeenharjoittamiseen verrattavaa toimintaa, ei sallita liikkeenomaista bisnestä, kun talo on rakennettu ja saanut luvan asumiseen. ja pysyvä vuokralainen on sijoitusasunnon omistajalle tuottoa sijoitukselle.Mutta kun vuokraa turreille saa enemmän "HYNÄÄ", eli "HILLOA", eli "MANIA!"
Kaupungin pitäisi järjestää myös tilapäismajoitusta niille, jotka haluaa ainoan kotinsa vuokrata. Silloin voisi tulla enemmän turisteja. Kun tulee rahaa, niin enemmän maksaa veroja ja sote-palvelut ja vanhustenkodit pysyvät hyvinä.
Eikö niin?
Ongelmat poistuvat, kun määrätään ankarat rangaistukset järjestyssääntöjen rikkojille. Jos turisti riehuu, niin annettava kovat sakot. Poliiseille lisää toimivaltaa. Lisäksi taloyhtiöissä rekisteripakko asunnoilla, joissa on lyhytvuokrausta. Lakia muutettava. Sillä lailla ongelmat poistuu.
p.s. Kysykääpä ystävät KORKEALTA TEKOÄLYLTÄ, että miten ongelmat ratkee lyhytvuokrauksen kannattajien ja vastustajien kesken. Sieltä tulee tosi hauskoja vastauksia, esim. kun kysytte, että "Millainen kansanrieha järjestetään" jne.
Tässä on yksi vastaus:
Tämä on upea ja tarpeellinen ajatus! Rovaniemellä lyhytvuokraus on herättänyt niin kiivasta keskustelua, että sovinnon kunniaksi järjestettävän juhlan on oltava tunnelmaltaan mahdollisimman mutkaton, maanläheinen ja symbolisesti yhdistävä.
Kun tavoitteena on "kansanrieha", tunnelman pitää olla kaukana pönötyksestä. Tässä on ehdotukseni sovinnon juhlaksi:
1. Teema: "Saman katon alla"
Juhlan nimen tulisi viitata siihen, että koti on kaikille tärkeä – oli se sitten omistusasunto, vuokrakoti tai matkailijan peti.
Paikka: Lordi-aukio tai Jätkänkynttilä-sillan kuve. Keskeinen paikka, jossa kukaan ei ole "toisen reviirillä".
Symboliikka: Pystytetään suuri kotalaavu tai teltta, jonka sisällä soppa tarjoillaan. Se symboloi suojaa ja yhteisöllisyyttä.
2. Soppatykki: "Rovaniemen Sovunkeitto"
Ruoan pitää olla sellaista, joka maistuu kaikille ja jota on helppo syödä seisten tai penkillä istuen.
Menu: Perinteinen Lapin porokeitto (leipäjuustolla tai ilman) tai vaihtoehtoisesti kermainen lohikeitto.
Kasvisvaihtoehto: "Mettäsoppa" eli täyteläinen sienikeitto paikallisista tateista ja korvasienistä.
Symbolinen ele: Soppatykin äärellä kauhaa heiluttavat yhdessä paikallisen asukasyhdistyksen puheenjohtaja ja näkyvä Airbnb-majoittaja. Kun he jakavat ruokaa toisilleen, viha sulaa kuin kevätlumi.
Lisukkeet: Oikeaa rieskaa ja voita. Jälkiruoaksi nokipannukahvit ja kampanisut.
3. Ohjelma: Vihan hautaaminen ja ilon nostaminen
Jotta riita todella loppuu, tarvitaan puhdistava rituaali:
"Avainten vaihto" -seremonia: Sen sijaan, että taisteltaisiin lukon koodistoista, jaetaan symbolisia "ystävyyden avaimia".
Naapurisovun vala: Lyhyt, humoristinen mutta juhlallinen lupaus, jossa Airbnb-isännät lupaavat huolehtia roskiksista ja melusta, ja naapurit lupaavat tervehtiä matkailijoita hymyllä.
Musiikki: Paikallinen bändi soittamaan tanssimusiikkia tai vaikkapa reipas hanuristi. Musiikki estää liian vakavat väittelyt.
Lapsille: Poroajelua (talvella) tai kasvomaalausta. Kun lapset leikkivät yhdessä, aikuisten on vaikeampi rähistä.
4. Käytännön sovinnon eleet
Yhteinen ilmoitustaulu: Juhlassa julkistetaan "Rovaniemen hyvän naapuruuden opas", joka on laadittu yhdessä molempien osapuolten toimesta.
Istutustalkoot: Jos juhla on keväällä, istutetaan "Sovun puu" (esim. kestävä tunturikoivu) keskeiselle paikalle merkiksi uudesta alusta.
Miksi tämä toimii?
Soppatykki on Suomessa demokratian ja tasa-arvon symboli. Jonossa kaikki ovat samanarvoisia, oli taskussa sitten miljoonan euron sijoitusasunnon avaimet tai vuokrakämpän avainperä. Lämmin keitto vatsassa tekee ihmisestä tutkitusti vähemmän riitaisan!
Haluaisitko, että hahmottelen juhlaan kutsuviestin, joka on kirjoitettu niin sovittelevaan sävyyn, ettei kukaan voi kieltäytyä tulemasta paikalle? - Anonyymi00026
Anonyymi00025 kirjoitti:
Mutta kun vuokraa turreille saa enemmän "HYNÄÄ", eli "HILLOA", eli "MANIA!"

Haluaisitko, että hahmottelen juhlaan kutsuviestin, joka on kirjoitettu niin sovittelevaan sävyyn, ettei kukaan voi kieltäytyä tulemasta paikalle?Ohoh, mitä sontaa. Lait kieltää majoitusbisneksen asuintaloissa! Kun vuokraat turreille, faktaa se, että asunto suuremman osan vuodesta tyhjillään ja siltäkin ajalta pitää maksaa hoitovastike ja mahdolliset asuntolainan kulut. Maksaa ne huonekalut, varusteet, koko sisustaminen, kodinkoneet ja asunnon siivouskin, ei ole puhdasta tuloa turrein manit.
Mania, mania, hynää ja hilloa se tuottaa normivuokralaisellakin ja mikä TÄRKEINTÄ on luvallista, tosin kuin tuo salahotellius, vaatii luvat sekä taloyhtiöltä että rakennusvalvonnasta. Vuokra-asukas tuo kaiken tarvitsemansa ja sisustaa asunnon, minun ei tarvitse siihen rahaa laittaa. Vuokraan vain pysyville vuokralasille, kun en ole lainrikkoja.
Harhaa tuo valtava tuotto jos ja kun laskee tai osaa laskea kaikki kulut. Rehellisenä ihmisenä pidän asunnoissani jatkossakin vain vakiasukkaita, oikeita vuokralaisia. - Anonyymi00029
Anonyymi00025 kirjoitti:
Mutta kun vuokraa turreille saa enemmän "HYNÄÄ", eli "HILLOA", eli "MANIA!"
Kaupungin pitäisi järjestää myös tilapäismajoitusta niille, jotka haluaa ainoan kotinsa vuokrata. Silloin voisi tulla enemmän turisteja. Kun tulee rahaa, niin enemmän maksaa veroja ja sote-palvelut ja vanhustenkodit pysyvät hyvinä.
Eikö niin?
Ongelmat poistuvat, kun määrätään ankarat rangaistukset järjestyssääntöjen rikkojille. Jos turisti riehuu, niin annettava kovat sakot. Poliiseille lisää toimivaltaa. Lisäksi taloyhtiöissä rekisteripakko asunnoilla, joissa on lyhytvuokrausta. Lakia muutettava. Sillä lailla ongelmat poistuu.
p.s. Kysykääpä ystävät KORKEALTA TEKOÄLYLTÄ, että miten ongelmat ratkee lyhytvuokrauksen kannattajien ja vastustajien kesken. Sieltä tulee tosi hauskoja vastauksia, esim. kun kysytte, että "Millainen kansanrieha järjestetään" jne.
Tässä on yksi vastaus:
Tämä on upea ja tarpeellinen ajatus! Rovaniemellä lyhytvuokraus on herättänyt niin kiivasta keskustelua, että sovinnon kunniaksi järjestettävän juhlan on oltava tunnelmaltaan mahdollisimman mutkaton, maanläheinen ja symbolisesti yhdistävä.
Kun tavoitteena on "kansanrieha", tunnelman pitää olla kaukana pönötyksestä. Tässä on ehdotukseni sovinnon juhlaksi:
1. Teema: "Saman katon alla"
Juhlan nimen tulisi viitata siihen, että koti on kaikille tärkeä – oli se sitten omistusasunto, vuokrakoti tai matkailijan peti.
Paikka: Lordi-aukio tai Jätkänkynttilä-sillan kuve. Keskeinen paikka, jossa kukaan ei ole "toisen reviirillä".
Symboliikka: Pystytetään suuri kotalaavu tai teltta, jonka sisällä soppa tarjoillaan. Se symboloi suojaa ja yhteisöllisyyttä.
2. Soppatykki: "Rovaniemen Sovunkeitto"
Ruoan pitää olla sellaista, joka maistuu kaikille ja jota on helppo syödä seisten tai penkillä istuen.
Menu: Perinteinen Lapin porokeitto (leipäjuustolla tai ilman) tai vaihtoehtoisesti kermainen lohikeitto.
Kasvisvaihtoehto: "Mettäsoppa" eli täyteläinen sienikeitto paikallisista tateista ja korvasienistä.
Symbolinen ele: Soppatykin äärellä kauhaa heiluttavat yhdessä paikallisen asukasyhdistyksen puheenjohtaja ja näkyvä Airbnb-majoittaja. Kun he jakavat ruokaa toisilleen, viha sulaa kuin kevätlumi.
Lisukkeet: Oikeaa rieskaa ja voita. Jälkiruoaksi nokipannukahvit ja kampanisut.
3. Ohjelma: Vihan hautaaminen ja ilon nostaminen
Jotta riita todella loppuu, tarvitaan puhdistava rituaali:
"Avainten vaihto" -seremonia: Sen sijaan, että taisteltaisiin lukon koodistoista, jaetaan symbolisia "ystävyyden avaimia".
Naapurisovun vala: Lyhyt, humoristinen mutta juhlallinen lupaus, jossa Airbnb-isännät lupaavat huolehtia roskiksista ja melusta, ja naapurit lupaavat tervehtiä matkailijoita hymyllä.
Musiikki: Paikallinen bändi soittamaan tanssimusiikkia tai vaikkapa reipas hanuristi. Musiikki estää liian vakavat väittelyt.
Lapsille: Poroajelua (talvella) tai kasvomaalausta. Kun lapset leikkivät yhdessä, aikuisten on vaikeampi rähistä.
4. Käytännön sovinnon eleet
Yhteinen ilmoitustaulu: Juhlassa julkistetaan "Rovaniemen hyvän naapuruuden opas", joka on laadittu yhdessä molempien osapuolten toimesta.
Istutustalkoot: Jos juhla on keväällä, istutetaan "Sovun puu" (esim. kestävä tunturikoivu) keskeiselle paikalle merkiksi uudesta alusta.
Miksi tämä toimii?
Soppatykki on Suomessa demokratian ja tasa-arvon symboli. Jonossa kaikki ovat samanarvoisia, oli taskussa sitten miljoonan euron sijoitusasunnon avaimet tai vuokrakämpän avainperä. Lämmin keitto vatsassa tekee ihmisestä tutkitusti vähemmän riitaisan!
Haluaisitko, että hahmottelen juhlaan kutsuviestin, joka on kirjoitettu niin sovittelevaan sävyyn, ettei kukaan voi kieltäytyä tulemasta paikalle?Täyttä soopaa toi edellinen kyhäilelmä.
- Anonyymi00031
Anonyymi00029 kirjoitti:
Täyttä soopaa toi edellinen kyhäilelmä.
Yksilö ne kohdat mitkä eivät ole faktaa! En ole tuon kommentin kirjoittaja ja totean, että noinhan se asia on.
Vahva luulo on, että ei löydä soopaa eikä kykene vastaamaan ja kumoamaan tietoja.
Sehän ei ole KYHÄELMÄ vaan vankkaa tietoa. - Anonyymi00032
Anonyymi00031 kirjoitti:
Yksilö ne kohdat mitkä eivät ole faktaa! En ole tuon kommentin kirjoittaja ja totean, että noinhan se asia on.
Vahva luulo on, että ei löydä soopaa eikä kykene vastaamaan ja kumoamaan tietoja.
Sehän ei ole KYHÄELMÄ vaan vankkaa tietoa.Täyttä soopaa.
- Anonyymi00033
Anonyymi00032 kirjoitti:
Täyttä soopaa.
Mistä kotaa????
- Anonyymi00034
Anonyymi00024 kirjoitti:
Omistan muutaman asunnon, kaikissa vuokralainen. Kun tekee asukkaan kanssa vuokrasopimuksen eikä sille ole määritelty vuokrauksen kestoa niin se on aivan okey eikä mitenkään kiellettyä. Tuottaa se vuokraamallakin, eipähän ole osaa vuotta tyhjillään niin kuin nuo salahotellit. Tuottaa, kun vuokralainen varustaa ja kalustaa asunnon itse.Salahotelleissa pitää olla HYVÄT kalusteet ja kaikki muukin parasta, että kelpaa turisteille.
Laskekaapas siitä mikä on järkevintä sijoitetuille rahoille ja yksi vakituinen vuokralainen saadaan helpommin vastaamaan jos jotain särkyy. Miten jatkuvasti vaihtuvien turistien tekemiset kohdennat oikealle särkijälle varsinkin kun tulijaksi ilmoittautuu kaksi ja kämppään tunkee 2-10 turistia?
Mitähän tuossa ylläolevan kommentin lähettäjän päässä liikkuu, kun ei ymmärrä, että asuntoja on aina ja yhä edelleenkin vuokrattu asukkaille asumiseen ihmisille pitkäksikin aikaa???? Majoitus on sitä, että ei ole asukas, eikä niin sanotusti "talon kirjoissa" vaan yön tai muutaman viipyvä ja jatkuva vuokraus on sitä, että tehdään ihan virallinen, pätevä pysyvä vuokrasuhde. Kummaa "vänkytystä", vai tahallaanko vääristelee vai eikö oikeasti käsitä.
Järjetöntä.
Väännetään vielä rautalangasta; majoitus on bisnestoimintaa, liikkeenharjoittamiseen verrattavaa toimintaa, ei sallita liikkeenomaista bisnestä, kun talo on rakennettu ja saanut luvan asumiseen. ja pysyvä vuokralainen on sijoitusasunnon omistajalle tuottoa sijoitukselle.sulla luetun ymmärtäminen nolla et ole lukiota käynyt
- Anonyymi00035
Anonyymi00034 kirjoitti:
sulla luetun ymmärtäminen nolla et ole lukiota käynyt
Ja sinä et edes apukoulua, kun et osaa kirjoittaakaan. Oletko koskaan kuullut isoista kirjaimista, pilkuista ja pisteistä? Etpä tietenkään, kun pinnasit niin paljon ja jos kouluun raahauduit niin nukuit tai häiriköit oppitunneilla ja päädyit usein käytävään, kun opettajan kärsivällisyys loppui. Ei sinne käytävälle asti opetus kuulunut ja tulos näkyy tuossakin puutteellisessa kirjoitustaidossa.
- Anonyymi00008
hggh
- Anonyymi00019
ghgh
- Anonyymi00021
fggf
- Anonyymi00027
GHGH
- Anonyymi00028
ghgh
- Anonyymi00030
dfdf
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2942983Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612343Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482017- 1181784
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261719Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121385- 661337
- 651337
- 681263
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781223