KORRUPTIOIN SUOMEN ENNÄTYS SUKULAISET RAHOISSAA KUNTALAISET MAKSAA

Yle: Kittilä ostaa kymmeniä asuntoja eurolla, etteivät ne päädy matkailijoille
Kittilän kunnanhallitus esitti asian kunnanvaltuustolle tiistaina.

Kunnan mukaan asuntojen ostamisella varmistettaisiin myös niiden riittävä remontointi, Ylen jutussa kerrotaan. TIINA SOMERPURO
Tekijän kuva
Tuuli Tahkokorpi
Eilen klo 21:49
Kittilän kunta aikoo ostaa kaikki Kiinteistö Oy Alakylän Vanhustentalojen osakkeet yhdellä eurolla ikäihmisten käyttöön, uutisoi Yle.

Kunnanhallitus esitti kauppaa kunnanvaltuustolle tiistain kokouksessa.

Kauppaan kuuluisi noin 30 asuntoa.

Kunnan tavoitteena on Ylen mukaan turvata vanhusten vuokra-asuntojen säilyminen kohtuuhintaisina ja estää asuntojen siirtyminen matkailu- tai lyhytvuokrauskäyttöön.

Kunnan mukaan asuntojen ostamisella varmistettaisiin myös niiden riittävä remontointi, Ylen jutussa kerrotaan.

– Asunnot ovat nyt varsin heikossa kunnossa, kunnanjohtaja Timo Kurula kertoo Ylelle.

Kunnan mukaan asunnot omistava yhtiö ei selviä nykyisellä käyttöasteella veloistaan ilman pääomapanostusta tai avustusta, Yle kertoo.
4335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

POLIISI TUTKINTAA KURULA TAAS VAUHDISSA

Äänestä

NIIN NE PÄÄTYY KURULAN AIRNB KAVEREIDEN KAUTTA AIRNB KÄYTTÖÖN JA KUNTA MAKSAA JA KURULA SAA RAHHOO

Äänestä

cxcx

Äänestä

Kunnanhallitus esitti kauppaa kunnanvaltuustolle tiistain kokouksessa.

Kauppaan kuuluisi noin 30 asuntoa.

Kunnan tavoitteena on Ylen mukaan turvata vanhusten vuokra-asuntojen säilyminen kohtuuhintaisina ja estää asuntojen siirtyminen matkailu- tai lyhytvuokrauskäyttöön.

Kunnan mukaan asuntojen ostamisella varmistettaisiin myös niiden riittävä remontointi, Ylen jutussa kerrotaan.

– Asunnot ovat nyt varsin heikossa kunnossa, kunnanjohtaja Timo Kurula kertoo Ylelle.

kukahan ne remontit maksaa purettavassa kunnossa 30 asunto tekkee helposti miljoonia jaa vermaksajat tietenki maksaa ja kurulan sukulaiset saa töitä liekkö ihan ite omistajana rakennus vaiheessa selevää korruptioitaa nyt poliisi tutkintaan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yle: Kittilä ostaa kymmeniä asuntoja eurolla, etteivät ne päädy matkailijoille
Kittilän kunnanhallitus esitti asian kunnanvaltuustolle tiistaina.

Kunnan mukaan asuntojen ostamisella varmistettaisiin myös niiden riittävä remontointi, Ylen jutussa kerrotaan. TIINA SOMERPURO
Tekijän kuva
Tuuli Tahkokorpi
Eilen klo 21:49
Kittilän kunta aikoo ostaa kaikki Kiinteistö Oy Alakylän Vanhustentalojen osakkeet yhdellä eurolla ikäihmisten käyttöön, uutisoi Yle.

Kunnanhallitus esitti kauppaa kunnanvaltuustolle tiistain kokouksessa.

Kauppaan kuuluisi noin 30 asuntoa.

Kunnan tavoitteena on Ylen mukaan turvata vanhusten vuokra-asuntojen säilyminen kohtuuhintaisina ja estää asuntojen siirtyminen matkailu- tai lyhytvuokrauskäyttöön.

Kunnan mukaan asuntojen ostamisella varmistettaisiin myös niiden riittävä remontointi, Ylen jutussa kerrotaan.

– Asunnot ovat nyt varsin heikossa kunnossa, kunnanjohtaja Timo Kurula kertoo Ylelle.

Kunnan mukaan asunnot omistava yhtiö ei selviä nykyisellä käyttöasteella veloistaan ilman pääomapanostusta tai avustusta, Yle kertoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu