Raamattu on helppo todistaa yliluonnolliseksi

Anonyymi-ap

Epäuskostaan nauttiville ei tietenkään mikään riitä. Mutta jokainen uskovainen voi tästä todistuksesta nähdä, että Jumala on todentotta säilyttänyt Sanansa muuttumattomana:

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18770347/kristuksen-ruumis-jumalan-antama-nimitys-seurakunnalle

Jos Sanaa olisi muutettu, siihen pisteeseen, että se olisi turmeltunut, me emme voisi löytää sieltä tämänkaltaisia totuuksia. Eri käännöksissä on joitain eroja, mutta tämä totuus, esimerkkinä, löytyy jokaisesta.

Jää epäuskoisten hommaksi yrittää selitellä sitä, miksi esimerkiksi katolinen kirkko, joka piti satoja vuosia Raamattua "vankinaan", ei uskaltanut/pystynyt näitä jakeita vääristämään, niin, että kaikki uskoisivat katolisen kirkon Jumalan seurakunnaksi.

Raamattu on siinäkin mielessä ihmeellinne, että tähän todistukseen ei tarvita mitään muuta kuin se itse. Nykyiset kirkot ja seurakunnat eivät ole omaksuneet Jumalan antamaa nimitystä seurakunnalleen, mikä toisaalta kertoo meidän uskovien heikosta Raamatun tuntemuksesta, ja toisaalta todistaa, että Raamatun sisällä on muuttumattomia totuuksia.

52

287

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaikenlaista hörhöä se leipä elättää!

      • Anonyymi00039

        Elä syö leipää.

    • Anonyymi00001

      Seurakunta tarkoitti koko Israelin 2,5 milj. kansaa.

      On vain yksi lauma ja yksi Paimen.

      Joel 2:16

      Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa.

      • Anonyymi00034

        Ilmestyskirjassa mainitaan useita paikallisia seurakuntia.

        Ilm. 1:11:
        joka sanoi: "Kirjoita kirjaan, mitä näet, ja lähetä niille seitsemälle seurakunnalle,
        Efesoon ja Smyrnaan ja Pergamoon ja Tyatiraan ja Sardeeseen ja Filadelfiaan ja Laodikeaan."

    • Anonyymi00002

      Gal.5:20...sillä lihan himot ja teot ovat ilmeiset, ERISEURAT, LAHKOT, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

      Tarkoittaa:
      -eriseurat, salaseurat, kotiseurakunnat,lahkot, uskonkultit jne.

      • Anonyymi00008

        Kristuksen ruumis on ainoa oikea seurakunta. Jumala ei ole antanut nimeä millekään muulle seurakunnalle. Raamatusta ei löydy katolilaista, ortodoksista, luterilaista, jehovalaista, adventististä tai helluntailaista kirkkoa. Kristuksen ruumis, on nimi, jonka Jumala itse on antanut seurakunnnalle, joka todella on laittanut luottamuksensa Herraan Jeesukseen ja häntä tottelee.

      • Anonyymi00023

        Mites ne suviseurat, onko ne eriseuroja?

    • Anonyymi00003

      Jumala ei ole kuollut, eikä mitään testamentteja tehnyt. Ei vanhempia eikä uudempia.

      1. Tim. 6:16

      Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.

      • Anonyymi00004

        Apostolien teot 20:28
        ' Niin ottakaat siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät piispoiksi pannut, kaitsemaan Jumalan seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä ansainnut on.'

        Lihan tekoihin lukeutuu myös jumalanpilkka. Mihin syylistyy se, joka kieltää Jumalan olleen Kristuksessa ja vie näin Jumalan kunnian pelastuksesta?

        2. Korinttilaiskirje 5:19
        ' Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.'

        Jumala ja Kristus ovat Vapahtaja:

        Tituskirje 1:1-4
        ' Paavali, Jumalan palvelija ja Jeesuksen Kristuksen apostoli Jumalan valittujen uskoa ja sen totuuden tuntemista varten, joka on jumalisuuden mukainen, apostoli sen iankaikkisen elämän toivon perusteella, jonka Jumala, joka ei valhettele, on luvannut ennen ikuisia aikoja — mutta kun aika oli tullut, ilmoitti hän sanansa saarnassa, joka on uskottu minulle JUMALAN, meidän VAPAHTAJAMME, käskyn mukaan: Tiitukselle, oikealle pojalleni yhteisen uskomme perusteella. Armo ja rauha Isältä Jumalalta ja meidän VAPAHTAJALTAMME KRISTUKSELTA JEESUKSELTA! '

        1. Korinttilaiskirje 12:3
        'Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä. '

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        ....
        Mihin syylistyy se, joka väittää Jumalaa pelkäksi ihmiseksi, enkeliksi tai profeetaksi? Jumalanpilkkaan.

        Filippiläiskirje 2:5-11
        ' Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. '

        Kolossalaiskirje 2:9-10
        'Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti, ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää, '

        Herra on kaiken hallituksen ja vallan pää, eli Jumala.

    • Anonyymi00005

      Ei ihmisen tehtävä ole todistaa Jumalan olemassaoloa.

      Kyllä Jumala pystyy sen itse todistamaan niin halutessaan.

      • Anonyymi00007

        Ja Jumala on tehnyt sen Raamatulla. Se on aloituksen pointti. Ei ole kyse mistään ihmisten keksimästä todisteesta nyt. Raamattu on Jumalan Sanaa, siitä on kyse.

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Ja Jumala on tehnyt sen Raamatulla. Se on aloituksen pointti. Ei ole kyse mistään ihmisten keksimästä todisteesta nyt. Raamattu on Jumalan Sanaa, siitä on kyse.

        Kun puhutaan sanoista käytetään pieniä alkukirjaimia. Kun puhutaan Jeesuksesta, käytetään muotoa Sana, Isolla alkukirjaimella.

        Uusi-Testamentti on kirjoitettu alunperin Kreikkalaisten käännyttämiseksi kreikankielelle.

        Jeesus ja hänen kanssaan kulkeneet oikeat apostolit puhuivat keskenään aramean kielen galilean murretta, ei kreikkaa.

        Tosin sekin "Sana" on alunperin ollut sana Logos, mikä tarkoittaa tietoa, viisautta, logiikkaa, matematiikkaa jne.

        Mutta Kreikkalaisten käännyttämiseksi Jeesuksesta piti tehdä Jumala, eikä vain Jumalan poika, koska kaikki heidän suurmiehet olivat jo Jumalan poikia, niin Jeesus ei olisi mitenkään erottunut heistä.

      • Anonyymi00010
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Mark. 10:18

        Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu.

      • Anonyymi00011

        En ala väittelemään aiheesta, joka on täysin selvä kenelle tahansa rehelliselle ja Raamattua huolellisesti lukeneelle:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17720814/jeesuksen-jumaluus-raamatussa-

        Tätä totuutta eivät ole edes jehovan-todistajat kyenneet pimittämään, vaikka ovatkin oman raamattunsa väsänneet lahkonsa oppien tueksi. Nämä todisteet löytyvät heidän Raamatustakin.

        Jos haluat pysyä Jumalan Sanan vihollisena, niin senkus pysyt.

      • Anonyymi00012
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Mark. 10:18

        Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu.

        Oikea usko onkin Jeesuksen tunnustamista ihmiseksi. Hän oli yksi meistä vain, tosin täysin synnitön.

        Hepr. 2:14

        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta.

        1. Joh. 4:2

        Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta.

        2. Joh. 7

        Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä.

      • Anonyymi00013
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Jumala yksin loi taivaat ja maan.

        Jeesuksesta ei puhuta yhtään mitään siinä yhteydessä.

        Jes. 44:24

        Näin sanoo Herra, sinun lunastajasi, hän, joka jo kohdussa muovasi sinut: -- Minä olen Herra, olen tehnyt kaiken! Yksinäni minä leväytin auki taivaan, muovasin maan kenenkään auttamatta.

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Jumala yksin loi taivaat ja maan.

        Jeesuksesta ei puhuta yhtään mitään siinä yhteydessä.

        Jes. 44:24

        Näin sanoo Herra, sinun lunastajasi, hän, joka jo kohdussa muovasi sinut: -- Minä olen Herra, olen tehnyt kaiken! Yksinäni minä leväytin auki taivaan, muovasin maan kenenkään auttamatta.

        Paratiisissakin ihmisten kanssa hääräili Jumala ja Saatana, mutta Jeesusta ei näkynyt missään?

      • Anonyymi00015
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Paratiisissakin ihmisten kanssa hääräili Jumala ja Saatana, mutta Jeesusta ei näkynyt missään?

        Heprealaiskirje 1:5-12
        ' Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"? Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit". Ja enkeleistä hän sanoo: "Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi"; mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi." Ja: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja; ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate, ja niinkuin vaipan sinä ne käärit, niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu". '

      • Anonyymi00016
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Ja Jumala on tehnyt sen Raamatulla. Se on aloituksen pointti. Ei ole kyse mistään ihmisten keksimästä todisteesta nyt. Raamattu on Jumalan Sanaa, siitä on kyse.

        Raamatussa on niitä sanojia laidasta laitaan. Ei se ole pelkkää Jumalan sanaa.

        Käärme saa pitää paratiisissa oman herätyssaarnansa, Jobin väärämieliset ystävät saavat sivukaupalla palstatilaa jne.

        Raamatussa se totuus on kuin peltoon kätketyn aarteen kaltainen. Se pitää sieltä etsiä ja kaivaa esiin. Ja harvat ovat ne, jotka sen sieltä löytävät.

        Ap. t. 17:11

        Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.

      • Anonyymi00019
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Heprealaiskirje 1:5-12
        ' Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"? Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit". Ja enkeleistä hän sanoo: "Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi"; mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi." Ja: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja; ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate, ja niinkuin vaipan sinä ne käärit, niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu". '

        Herra tarkoittaa eri asioita eri tilanteissa.

    • Anonyymi00017

      Jeesus oli synnitön ihmisuhri. Jeesus ei ole mikään pelkkä henkiolento, vaan fyysinen ihminen alusta loppuun asti ja tulee ihmisenä takaisin maan päälle ajastaan.

      Jeesus ei muuttunut missään vaiheessa pelkäksi henkiolennoksi.

      Ap. t. 1:11

      ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."

      Ei Jumalaa kukaan voi tappaa.

      • Jep, olematonta ei voi tietenkään tappaa.

    • Anonyymi00018

      2. Joh. 7

      Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä.

    • Anonyymi00020

      Jeesus puhui itsestään ihmisenä, kun hänen hyvä ystävänsä Nikodemus meni Jeesuksen kasteen jälkeen kysymään häneltä kasteen merkitystä ihmiselle.

      Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."

      Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin."

    • Anonyymi00021

      Ylösnousemusruumis luodaan ihmiselle valmiiksi kasteessa.

      Ei haudassa multien seassa enää mitään ylösnousemusruumiita ihmisille valmisteta.

      Kyllä ne asiat tulee hoitaa kuntoon aikaisemmin.

      • Anonyymi00022

        Hepr. 1:5

        Ei Jumala ole yhdellekään enkelille milloinkaan sanonut: -- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ei myöskään näin: -- Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani.

        Kastepäivästä Jordanilla siinä puhutaan "tänä päivänä, minä sinut synnytin"....

    • Anonyymi00024

      Harhaoppiset uskonlahkot kieltää Kolmiyhteisen Jumalan olemassaolon:

      Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat eri Persoonia, mutta he ovat kaikki sitoutuneet samoihin Jumalan lakeihin. Ei ole erikseen mitään lievempiä Pojan lakeja tai Hengen lakeja, kuten ihmisiä eksytetään rikkomaan Jumalan lakeja.

    • Anonyymi00025

      mitkä vanhan testamentin puhtaussäännöt oli myös hygienisesti viisaita kuten esimerkiksi raadonsyönnin kielto

      Vanhassa testamentissa on useita puhtaussääntöjä, jotka nykytieteen valossa edistivät merkittävästi kansanterveyttä ja hygienian ylläpitoa aikoina, jolloin bakteereista tai viruksista ei vielä tiedetty. [1, 2]
      Keskeisiä hygieenisesti perusteltuja sääntöjä olivat:

      * Karanteeni ja eristäminen: Tarttuvia ihotauteja sairastavat eristettiin yhteisöstä "leirin ulkopuolelle", kunnes pappi totesi heidät terveiksi. Tämä esti tehokkaasti kulkutautien leviämistä tiiviissä yhteisössä.
      * Ruumiiden ja raatojen käsittely: Kuolleen ihmisen tai raadon koskettaminen teki henkilöstä epäpuhtaan, mikä vaati peseytymistä ja eristäytymistä. Tämä suojasi väestöä raatojen mukana leviäviltä taudinaiheuttajilta.
      * Jätehuolto ja sanitaatio: Laki velvoitti ulostamaan leirin ulkopuolelle ja peittämään jätökset maahan. Tämä alkukantainen sanitaatio esti ulosteperäisten tautien ja loisten leviämistä.
      * Ruokavaliorajoitukset:
      * Veren ja rasvan syöntikielto: Veren välityksellä leviää monia patogeeneja, ja runsas eläinrasvan käyttö on yhdistetty nykyisin sydän- ja verisuonitauteihin.
      * Sianlihan ja muiden "epäpuhtaiden" eläinten välttäminen: Sianliha voi kantaa trikiinejä ja muita loisia, jos sitä ei kypsennetä kunnolla. Äyriäiset ja raadonsyöjät puolestaan keräävät herkästi myrkkyjä tai kantavat tauteja ympäristöstään.
      * Peseytyminen: Laki vaati säännöllistä vartalon ja vaatteiden pesemistä vedellä erilaisten ruumiineritteiden tai saastuneiden esineiden koskettamisen jälkeen. Tämä edisti henkilökohtaista hygieniaa aikana, jolloin peseytyminen ei ollut itsestäänselvyys. [1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12]

      Vaikka säännöt annettiin uskonnollisina ja rituaalisina määräyksinä, niillä oli käytännön merkitystä tartuntatautien ehkäisyssä ja kansanterveyden edistämisessä. [1, 2]
      Haluatko syventyä tarkemmin johonkin tiettyyn lääketieteelliseen selitykseen näiden sääntöjen taustalla?

    • Anonyymi00026

      Mikä sai Paavalin sekoilemaan Korintossa?

      Käyttikö mies ooppiumia vai mitä?

      Vai oliko miehessä oleva Saatanan enkeli asialla?

      1. Kor. 14:19

      Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.

      1. Kor. 14:9

      Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.

      • Anonyymi00027

        Se meni sinne, kun se käytännössä häädettiin pois pyhältä maalta, syistä, jotka me tiedämme oikein hyvin. Hänen sanomansa lievästi sanottuna vieroksutti. Se mitä tuo toinen Bileam haukkui "Saatanan enkeliksi" oli Jeesuksen seurakunnan kannalta hyvällä asialla. Kun Paavali oli lähetetty pois, seurakunta eheytyi - eikä hajaantunut. Jeesus otti juutalaisilta pään irti ja sitten tuli tämä kiukkuinen ihmemies murhahimoa uhkuen ja yritti vimmatusti asentaa pään takaisin paikoilleen. Eikös semmoinenkin perinne ollut, että se pää oli taas paikoillaan ja alkoi puhua jne. Täytyypä kaivaa esiin sekin materiaali. Mutta tosiasia on, että Jeesus onnistui, koska nuorempi Agrippa oli viimeinen juutalaisten kuninkaan tapainen ja häneen sammui Herodestenkin dynastia. Ja Efraimin kaupunki rakennettiin uudelleen. Ja Jaakobin portaat ovat nähtävissä Flavia Neapolis -kolikoissa.

      • Anonyymi00028
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Eikös Paavalin oikea nimi ollut Simon? Eikös hän ollut se Simon lepra (eli fariseus) ja Simon Magus (maagi = persialainen pappi ~ yltiöfarisealainen idän tietäjä)?
        Se voisi olla yksi syy sille, miksi Johanneksen poikaa kutsuttiin Pietariksi eikä Simoniksi. Ja Pietari puolestaan syy sille, miksi Simon Magusta kutsuttiin mieluummin Sauliksi tai Paulukseksi. Hehän riitelivät keskenään.

        Efraimin ja vanhan Israelin pääkaupungista puheen ollen varhainen kirkkoisä Justinos Marttyyri eli siellä Neapoliksessa eikä hän maininnut mitään Paavalia tai Saulia. Mutta hän valitti Rooman senaattoreillekin siitä, miten monet paikalliset olivat edelleen lumoutuneina eräästä Simonista, joka oli temmeltänyt jo Claudius-keisarin päivinä noituuksia tehden. Justinos vannoi, että jos vaan sallitaan, niin hän kyllä tekee lopun sen taikurin ihannoinnista.

        Niin se olikin Simon Maguksen pää, joka erään kristillisen perinteen mukaan leikattiin irti Simonin omasta ehdotuksesta, kun hän tahtoi näyttää keisari Nerolle, Senecan (Paavalin kirjeenvaihtoystävän) oppilaalle, yliluonnollisia voimiaan.
        https://www.catholicculture.org/culture/library/fathers/view.cfm?recnum=1897

        Enkä ole ainoa, joka on miettinyt, eikös Paavali ollutkin Simon Magus. Esimerkiksi Klemensin Homiliat antaa niin ymmärtää.

        New Testament Scholar Dr. Robert M. Price: Simon Magus is Paul
        https://www.youtube.com/shorts/JW13lacCFjY

    • Minulta meni nyt täysin ohi, että miten tuo todistaa Raamatun yliluonnolliseksi?

    • Anonyymi00029

      Kirjallinen Raamattu tulee kirjapainosta samalla tavalla kuin muutkin painotuotteet.

      • Anonyymi00030

        Viron kielessä kaikki kirjoja kutsutaan raamatuiksi.

    • Anonyymi00031

      Eikä Jumala ole kuollut, eikä mitään testamentteja tehnyt. Ei vanhempia eikä uudempia. Jo niillä nimillä ihmisiä johdetaan harhaan.

      1. Tim. 6:16

      Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.

      • Anonyymi00032

        Lait ja käskyt on voimassa prikulleen samanlaisina tuhatvuotisen valtakunnan loppuun asti. Joka muuta väittää, se valehtelee.

        Matt. 5:18

        Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]

      • Anonyymi00033
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Lait ja käskyt on voimassa prikulleen samanlaisina tuhatvuotisen valtakunnan loppuun asti. Joka muuta väittää, se valehtelee.

        Matt. 5:18

        Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]

        Matt. 5:17

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan noudattamaan."

    • Anonyymi00035

      Kokonaan erillisen "Uuden testamentin" kirjoittaminen on paha eksytys, jolla yritetään hävittää Jumalan ikuiset totuudet, mitkä on kirjoitettu Juutalaisten pyhiin kirjoituksiin, kuten Tooraan ja Vanhan Testamentin eri kirjoihin.

    • Anonyymi00036

      Sananl. 28:9

      Joka sulkee korvansa Herran lailta, sen rukouskin on Herralle kauhistus.

      • Anonyymi00037

        Sananl. 28:4

        Laista piittaamaton puolustaa jumalattomia. Joka noudattaa lakia, vastustaa heitä.

    • Anonyymi00038

      Esra 7:26

      Jokainen, joka ei noudata sinun Jumalasi lakia ja kuninkaan lakia, on armotta tuomittava joko kuolemaan, ruumiinrangaistukseen, omaisuuden menetykseen tai vankeuteen."

      • Anonyymi00040

        Uudessa liitossa sitä ei voi toteuttaa kukaan ihminen. Joten se jää Jumalan asiaksi.

        Joh. 8:7:
        Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä."

      • Anonyymi00041
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Laillinen yhteiskuntajärjestys pitää sisällään myös rikollisten rangaistukset.

      • Anonyymi00042
        Anonyymi00041 kirjoitti:

        Laillinen yhteiskuntajärjestys pitää sisällään myös rikollisten rangaistukset.

        Paavali väisti senkin.

        Ap. t. 22:29

        Ne, joiden oli määrä kuulustella Paavalia, jättivät hänet heti rauhaan, ja komentaja pelästyi, kun havaitsi sidottaneensa Rooman kansalaisen.

      • Anonyymi00043
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        Uudessa liitossa sitä ei voi toteuttaa kukaan ihminen. Joten se jää Jumalan asiaksi.

        Joh. 8:7:
        Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä."

        Kaikki me tervejärkiset olemme tykkänään "synnittömiä", joten aihe koskee yksinomaan uskonharhaisia.

      • Anonyymi00044
        Anonyymi00043 kirjoitti:

        Kaikki me tervejärkiset olemme tykkänään "synnittömiä", joten aihe koskee yksinomaan uskonharhaisia.

        Room.5 19 "Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä."

        "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun." Ps.51.7

        Room. 9:8

        Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset, vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.

      • Anonyymi00045
        Anonyymi00044 kirjoitti:

        Room.5 19 "Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä."

        "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun." Ps.51.7

        Room. 9:8

        Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset, vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.

        1. Joh. 1:8

        Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

    • Anonyymi00047

      Raamattu lähtee heti alussa vikakierteille.
      Luomiskertomus on aikalaisten uskomuksista lähenyttä tarinaa.
      Jumalia on vilissyt ihmiskunnan historiassa vaikka kuinka paljon.
      Vanhan testamentin Jumala vaihtuu uuden testamentin Jumalaan, joka vaikuttaa ihan toiselta ukolta.
      Eikä tämäkään ole sen kaikkivoipaisempi mitä aikalaisten mielikuvitus pystyi luomaan.
      Jumala on aikaansa ja paikkaansa sidottu.

      • Anonyymi00048
        UUSI

        Jumalan maailmassa ei ole aikaa ollenkaan, Jumala elää ikuisesti.

      • Anonyymi00049
        UUSI
        Anonyymi00048 kirjoitti:

        Jumalan maailmassa ei ole aikaa ollenkaan, Jumala elää ikuisesti.

        Ilm.10
        Ja enkeli, jonka minä näin seisovan meren päällä ja maan päällä, kohotti oikean kätensä taivasta kohti 6ja vannoi hänen kauttansa, joka elää aina ja iankaikkisesti, hänen, joka on luonut taivaan ja mitä siinä on, ja maan ja mitä siinä on, ja meren ja mitä siinä on, ettei enää ole oleva aikaa, 7vaan että niinä päivinä, jolloin seitsemännen enkelin ääni kuuluu hänen puhaltaessaan pasunaan, Jumalan salaisuus käy täytäntöön sen hyvän sanoman mukaan, jonka hän on ilmoittanut palvelijoillensa profeetoille.

        Huom.!
        Raamatun mukaan ilmaisu "iankaikkisuus", kreikksi "aion" tarkoittaa ajanjaksoa, jolla on alku ja loppu. Raamatun iankaikkisuus ei ole loputon tila.

    • Anonyymi00050
      UUSI

      Jumalan käsitys ajastakin on täysin erilainen kuin ihmisen mittapuut.

      Yksi päivä Jumalan kalenterin mukaan on tuhat ihmisten vuotta.

      Esim. Dinosaurukset eli maan päällä jo 90 milj. vuotta sitten. Ei vain 6000 vuotta sitten, kuten asia väärin ymmärretään maanpallon iäksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sebastian Tynkkynen (pers.) ei vastusta raiskauksia

      "Sebastian Tynkkynen oli ainoa 14 suomalaismepistä, joka vastusti uutta suostumuksen puuttumiseen perustuvaa raiskauslak
      Maailman menoa
      44
      3855
    2. Purra jäi kiinni valehtelusta, Heinäluoma ei

      Ja heti alkoi Purra joukkoineen maalittamaan Heinäluomaa. Niin toimii äärioikeistoa edustava putinistipersulauma, jonka
      Maailman menoa
      15
      2932
    3. Yks vähemmän

      Yks narkki täälläkin vähemmän,m.t. sai mitä halusi😎
      Kiuruvesi
      32
      2480
    4. Nyt voin sanoa että vtuttaa!

      Kertaa sata 💯
      Ikävä
      24
      1780
    5. Oletko onnellinen

      Kun ei enää nähdä?
      Ikävä
      43
      1382
    6. Kaunis Martina taas lehtihaastattelussa - kommentoi Stefua

      Martina sanoi, että Isabella on käytännössä aina hänen kanssaan. "Minä olen se vanhempi, joka ottaa 100-prosenttisen vas
      Kotimaiset julkkisjuorut
      441
      1374
    7. Gallup: Kenet sinä haluaisit nähdä Yökylässä-sarjassa?

      Yökylässä Maria Veitola -sarjaa on nähty jo 10 kautta tv:ssä, ja Veitola on yöpynyt satojen suomalaisten julkkisten kode
      Tv-sarjat
      41
      1365
    8. Anteeksi

      Anteeksi 😭😭😭. Olet rakas❤️. En juo enää liikaa. 😭
      Ikävä
      23
      1166
    9. Minun kultani

      Mistä saataisiin sulle hyvät henkselit? 🤗😘
      Ikävä
      49
      1121
    10. Mitäs mieltä

      Hakeekohan pikkunennmies alavuden kaupunginjohtajaksi? Pakkoliitos ähtäri-alavus. Taas olis mieliharmi johtamassa suoho
      Ähtäri
      16
      1115
    Aihe