Korona-ajan veteraanit muistelevat

Tässä ketjussa me korona-ajan läpi eläneet veteraanit muistelemme millaista oli olla juoksija Covid-19 pandemian aikana.

Vuoden 2019 lopussa alkoi kantautua ulkomailta tietoa viruksesta. Talvella se levisi Suomeen. Sinä talvena vielä tammikuun puolivälissä maa oli lumeton. Juoksun harrastajien kannalta olosuhteet olivat edulliset, leutoja säitä oli.

Keväällä lenkillä kevyen liikenteen väylällä säikähdin kun vastaan oli tulossa kaksi kävelijää. Väistin varmaan 15 metriä juoksemalla pientareen yli autotien laidalle!

Toinen tiukka paikka tuli pururadalla. Vanhempi väestö oli määrätty pysymään kotona, mutta yksi eläkeläisrouva tuli vastaan sauvakävelyä. Oli varmaan kyllästynyt olemaan sisällä ja olettanut että eihän siellä ketään muita ole kuitenkaan lenkillä.
En kummemmin väistänyt. Jälkeenpäin mietin: olisiko pitänyt? Hän tervehti hieman epävarmasti, pelkäsikö saavansa viruksen vai pelkäsikö kun jäi kiinni luvattomasta lenkkeilystä?

Päivittäin seurattiin montako uutta tapausta missäkin kunnassa on todettu.

Kevään juoksutapahtumat kai peruttiin mutta syksyllä oli skabat normaalisti urheilukentällä enkä muista oliko kenelläkään edes maskeja vaikka paikalla oli aika paljonkin ihmisiä. Syksyn juoksutapahtumat pidettiin myös.
Oliko se Covid niin paha kuin annettiin ymmärtää? Vai oliko virus kesy sen takia kun hallitus teki onnistuneita toimia koronan torjumiseksi? Rokotteet ennen kaikkea. Joka tapauksessa 24.2.2022 pandemia päättyi. Töissäkin meinasivat että kohta laitetaan koko lafka kiinni ja tullaan takaisin kun pandemia helpottaa. Kyllä pelotti mutta me selvittiin. Yhdessä.
7190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

WHO oli jo aikasemmin ennustanut että väestön runsaan kasvun vuoksi väistämättä on tulossa paha tauti ja se tappaa! Se ei vielä ollut ni-in tappava kuten ovat olleet rutto jne. Mutta lentävä keuhkokuume olisi sellainen ollut. Ja tämä virus Korona (tai covid) olisi voinut kyetä muuttumaan.

Tauteja on erilaisia. Toiset voivat sammua, mutta toiset tulevat aaltoina kuten tsunami. Aina seuraava voi olla pahempi.

Kukaan ei tiennyt. Aluksi ruumiita tuli ihan helvetisti. Sairaalat täyttyivät, tehtiin ulos telttoja.

Minun silmin, meillä kävi tuuri, hyvä säkä, hyvä viuhka. Miten vain.

Mutta jos tulee, kuten varmasti tulee uusia tartuntatauteja, mikään varustautuminen tai suojaaminen ei ole liioiteltua.

Äänestä
  • Niin ja jälkikäteen löytyy aina niitä viisastelijoita!

    Äänestä

Noin yleisesti näytti siltä että iski rankemmin ylipainoisiin ihmisiin, itselläni ei ole ikinä ollut kyseistä koronaa. Pari rokotetta silti pakottivat ottamaan.

Äänestä
  • Minulla tuli koronan takia viikon tauko tehotreeneihin ja neljän päivän treeneihin. Kunto otti kyllä osumaa, puoli vuotta kestä päästä takaisin kuntoon.

    Äänestä

  • Espanjantauti tappoi nimenomaan nuoria miehiä. Jotkut virukset lapsia, nyt tauti iski vanhuksiin.

    Äänestä

Oli haitaksi bati ammattijuoksijalle. Ei voinut harjoittaa ammattiaan, kun salit kiinni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tässä ketjussa me korona-ajan läpi eläneet veteraanit muistelemme millaista oli olla juoksija Covid-19 pandemian aikana.

Vuoden 2019 lopussa alkoi kantautua ulkomailta tietoa viruksesta. Talvella se levisi Suomeen. Sinä talvena vielä tammikuun puolivälissä maa oli lumeton. Juoksun harrastajien kannalta olosuhteet olivat edulliset, leutoja säitä oli.

Keväällä lenkillä kevyen liikenteen väylällä säikähdin kun vastaan oli tulossa kaksi kävelijää. Väistin varmaan 15 metriä juoksemalla pientareen yli autotien laidalle!

Toinen tiukka paikka tuli pururadalla. Vanhempi väestö oli määrätty pysymään kotona, mutta yksi eläkeläisrouva tuli vastaan sauvakävelyä. Oli varmaan kyllästynyt olemaan sisällä ja olettanut että eihän siellä ketään muita ole kuitenkaan lenkillä.
En kummemmin väistänyt. Jälkeenpäin mietin: olisiko pitänyt? Hän tervehti hieman epävarmasti, pelkäsikö saavansa viruksen vai pelkäsikö kun jäi kiinni luvattomasta lenkkeilystä?

Päivittäin seurattiin montako uutta tapausta missäkin kunnassa on todettu.

Kevään juoksutapahtumat kai peruttiin mutta syksyllä oli skabat normaalisti urheilukentällä enkä muista oliko kenelläkään edes maskeja vaikka paikalla oli aika paljonkin ihmisiä. Syksyn juoksutapahtumat pidettiin myös.
Oliko se Covid niin paha kuin annettiin ymmärtää? Vai oliko virus kesy sen takia kun hallitus teki onnistuneita toimia koronan torjumiseksi? Rokotteet ennen kaikkea. Joka tapauksessa 24.2.2022 pandemia päättyi. Töissäkin meinasivat että kohta laitetaan koko lafka kiinni ja tullaan takaisin kun pandemia helpottaa. Kyllä pelotti mutta me selvittiin. Yhdessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu