Virkkula esitti kaupungin hallituksessa eilen, että oikaisuvaatimus hyväksytään eli kaupungin työntekijät saavat jatkossa tulle ja mennä niin kuin mieli tekee. Mikäli työpäivän aikana olisi palaveri, joka voisi olla kiusallinen niin voi jäädä kotiin ja hakea lidlistä vaikka kaljapussin. Tätähän asia nyt tarkoittaa.
Kaupungin hallitus haluaa uudet pelisäännöt kaupungin työntekijöille
81
1376
Vastaukset
- Anonyymi00001
Niinhän se meni taannoin tietoturvajutussakin. Kaupunki päätti, että poliitikot ja yhtiömiehet saavat rampata kaupungin työntekijöiden huoneissa salaa ja mielinmäärin. Ei siis mitään uutta.
- Anonyymi00003
Oiskohan sen verran eroa kertomassasi esimerkissä että poliitikot ja yhtiömiehet olivat töissä, vaikkei olisi saanut olla.
Ja nyt ei ole oltu töissä, vaikka olisi pitänyt.
- Anonyymi00002
Seuraavan kerran kun tämä sakki arvostelee yhtään ketään kaupungin työntekijää tai viranhaltijaa kannattaa miettiä minkä tason he tässä kokevat työpanoksen osalta riittäväksi.
Tämä Virkkulan porukka on niin ohuessa narussa persuihin että eivät vikuroi näköjään yhtään. - Anonyymi00004
KH linjasi uuden tavan toimia kaupungin palveluksessa: luvattomat poissaolot ovat sallittuja ja työntekijän ei tarvitse saapua työpaikalle.
- Anonyymi00005
Kappas! "Kari-Antti Virkkula esitti, että oikaisuvaatimus hyväksytään liitteenä olevin perustein. Juhana Kelloniemi kannatti Virkkulan esitystä."
No Ihmekö tämä? Ameebaveljekset! En ole koskaan pitänyt tätä kaksikkoa älyllisesti edes keskinkertaisena.
No tästä valitetaan satavarmasti. Ja voihan olla, että kun tämä säälittävä varamiehitys saadaan sivuun vähemmän säälittävä vakiomiehitys tekee itseoikaisun.- Anonyymi00007
Hajoita ja hallitse!!!
- Anonyymi00050
Älä Pirkka kitise, katsele tipuja kiikarilla niin helepottaa.
- Anonyymi00006
Kun kaupunki irtisanoo, niin se on aina harkittu ja perusteltu toimi.
Apuna käytetään aina juristeja.
Nyt kaupunginhallitus on linjannut tulevan toimintatavan, ettei ole niin väliä tuleeko töihin vai ei, ja mitä töissä tekee, jos tekee.
Osa kaupunginhallituksen jäsenistä on käynyt sellaisen korkeakoulun, että todelliset ammattilaiset pestään 10-0. Koska kyse on ollut puhtaasti työnjohdollinen toimi, niin KH ottaa itselleen sellaista valtaa, joka ei sille kuulu.
Asia uudestaan käsittelyyn pikaisesti. - Anonyymi00008
Nivala hävisi kaikki äänestykset. Joissakin jäi jopa aivan yksin. Miten se nyt niin?
- Anonyymi00010
Tulos johtuu äänestäjien kokoonpanosta, jossa joukossa on samalta työantajalta/kunnalta suht' tuoreesti lopputilin saanut. Tällainen asetelma aiheuttaa laintuntijan mukaan jääviyttä, kun kaupunginhallitus käsittelee näennäisen " aiheetonta" irtisanomista.
- Anonyymi00025
Ruokamo pukkasi Kaisanlahden tilalleen jotta saatiin kelloniemen ja virkkulan mukaisia päättömiä päätöksiä hallituksessa!
- Anonyymi00011
Jos jollakin on lahjoja, vaikkapa vain henkistä pääomaa se on maailman sivu aiheuttanut kateutta ja tämähän on nyt se punainen lanka tässä Heikki vs. Kelloniemi esikuntineen jupakassa
- Anonyymi00012
Massaliikettä katsoi koko maailma kadehtien.
Sen työtä ja taistelua oikeuden puolesta.
Montako tehdasta valittajat ovat tehneet? Kansainvälinen business se on joka kannattaa!
https://yle.fi/a/3-9933533
Ensimmäisen kerran Nivala tapasi Camcen edustajia reilu vuosi sitten Minskissä Valko-Venäjällä. Camce rakensi Valko-Venäjälle sellutehdasta.
Neuvottelut olivat jo niin pitkällä, että Nivala allekirjoitti Minskissä esisopimuksen Camcen kanssa.
Alusta lähtien on ollut selvää, että Kemijärven tehtaan mahdollisia rahoittajia voisi löytyä nimenomaan Kiinasta.
– Camce tuli mutkan kautta sillä tavalla, että meillä oli yhteyksiä kiinalaisiin ja kävimme heidän kanssaan keskustelua, mikä olisi meille paras vaihtoehto, Nivala kertoo.
- Anonyymi00013
Kyse on selkeästi työnantajan edun vastaisesta päätöksestä. Vahinkoako sielä luottamusmiehet kaupungille ovat valittu tekemään. Äänestystulosta sinänsä ei tarvi ihmetellä kun katsoo ketä sielä on ollut päätöstä tekemässä. Esimerkiksi paperiliitto on aikanaan kouluttamalla kouluttanut jäsenistöään tekemään työnantajalle niin paljon vahinkoa kun ikinä vaan ehtivät.
Kannattaa lukea sen pykälän esittelyteksti. Ei voi muuta taas kuin ihmetellä työnantajana kaupungin vieterin pituutta aivan kuten Kelloniemen irtisanomisessakin. Onko esmiehet pyrkineet hyssyttelemään ongelmaa vaiko vain toivoneet että kyseinen viranhaltija tulisi äkkiä järkiinsä ja korjaisi ongelmansa, ettei asia mene pidemmälle?- Anonyymi00083UUSI
Enpä puhuisi Camce-yhteyksistä yhtmitään. Noloa teatteria kiinalaisilta. Jotkut halusivat uskoa hetken aikaa Suomessakin. Se ruåtsinkielinen välipomokin läksi äkkiä pois muihin hommiin.
Mutta käteltiin näyttävästi. Hyvä niin. Pakistanin parlamentissa käydään käsiksi ja silloin on leikki kaukana.
Tässä Camce-casessa leikki oli lähellä.
- Anonyymi00014
.....esimakua sirkuksesta, tästähän olikin aiemmin täällä puhetta....
Jos kokoukset kestävät 6-7 tuntia niin onhan se jo mekoinen sirkus!
....päätöksistä puhumattakaan....- Anonyymi00015
Kyllä "aatu osaa"!
- Anonyymi00016
Tällä tehdyllä päätöksellä on yleiseen oikeustajuun ja työmoraaliin suuri vaikutus, miksi yhden yksittäisen henkilön sallitaan toimia työelämässä aivan omavaltaisesti. Kemijärven kaupungin henkilöstöpolitiikka pitää kirjoittaa uudestaan.
- Anonyymi00017
Junttapäätöksellä ei ole tulevaisuutta kuten ei näillä junttaajillakaan.
- Anonyymi00018
Kluklukluklkuk...ääh!
- Anonyymi00019
Ruokamo pakenee vastuuta, ei uskalla kokouksiin.
Siinä teillä "johtaja"!- Anonyymi00022
Ruokamo lisäksi pakoilijoita Keskustassa on Teija Kerkelä. Nivala on vastuuntuntoinen ja. asioista perillä oleva luottamushenkilö Kemijärven päättäjissä ja etenkin keskustan riveissä.
- Anonyymi00024
Anonyymi00022 kirjoitti:
Ruokamo lisäksi pakoilijoita Keskustassa on Teija Kerkelä. Nivala on vastuuntuntoinen ja. asioista perillä oleva luottamushenkilö Kemijärven päättäjissä ja etenkin keskustan riveissä.
Näitä juttuja ole vuosia lukenut, eikä aina voi sanoa että Nivala olisi ollut vastuullinen, jos näihin juttuihin uskominen. Vähän riippuu siitä mistäpäin sattuu tuulemaan.
Varmasti keskustalaisille on outoa kun kaikki ei menekkään niin kuin ennen. Mutta monesti käy näin kun yksinvaltaa on jatkunut pitkään. Onneksi ei ole vallankumousta tulossa. - Anonyymi00048
Anonyymi00022 kirjoitti:
Ruokamo lisäksi pakoilijoita Keskustassa on Teija Kerkelä. Nivala on vastuuntuntoinen ja. asioista perillä oleva luottamushenkilö Kemijärven päättäjissä ja etenkin keskustan riveissä.
Kokemusta on muistakin puolueista ja "ääniharavasta " on piikit katkeilleet.
- Anonyymi00020
Nyt sitten kaupungin hommissa helpottaa. Työpaikalla ei tarvitse käydä, töitä ei tarvitse tehdä ja saa juopotella mielin määrin. Muistakaa että on tärkeää kohdella koko henkilöstöä tasapuolisesti, nyt siis nämä oikeudet kaikille kaupungin palveluksessa oleville.
Täytyy kysyä vielä varmuudeksi Virkkulalta pitääkö sama ralli ulottaa myös tytäryhtiöihin.- Anonyymi00023
Kannattaisi tietää mitä todellisuudessa on päätetty ja mistä. Näyttää siltä että nyt riistäydytty laukalle.
- Anonyymi00021
Nyt on kyllä virkkula ja kelloniemi ylittäneet rajan tässä pöljäilyssä.
- Anonyymi00026
Kuntamarkkinat järjestetään Kuntatalolla Helsingissä 16. -17.9.2026. Vuoden 2026 Kuntamarkkinoiden teema on Rohkeasti uudistaen.
Matkaan liittyvät kulut maksaa kaupunki.
Kaupunginhallitus päätti nimetä Kuntamarkkinoille 2026 seuraavat luottamushenkilöedustajat: Sirpa Iivari, Juhana Kelloniemi, Kari-Antti Virkkula.
...hehehhee...oivoivoi....!!!- Anonyymi00029
Nythän menee teeman mukaan,rohkeuttahan se vaatii. Jakolinjat näkyy, onko tuo hyvä vai huono? Mont asiasta mieltä voi olla. Jatkuuko eripura? Pitäisi tietää kuinka vastaavissa tilanteissa ennen on menetelty?
- Anonyymi00031
Oliko se sirkus vai mikäseoli?
- Anonyymi00030
Ainakin yhden aamukahvipöydän tiedän missä tämä asia oli otettu epäuskoisen tyrmistyneenä vastaan.
- Anonyymi00032
En ois uskonu, että Jaakkola antaa itseään tuolla lailla uunottaa. Kaisanlahtihan juoksee käsimerkkien mukaan niinkuin saksanseisoja.
- Anonyymi00033
Nyt viimeistään voi sanoa että kunnan työntekijät ovat suojatyöpaikassa.
- Anonyymi00035
Viha, kauna, katkeruus ja kosto elävät paikallispolitiikassamme läpinäkyvän terhakkaasti.
Moni kunnallisasioitamme seurannut tietää mikä Juhanaa ja muutamaa valtuustokaveriansa oikein painaa, ja miksi ollaan jatkuvasti sotasilla.
On sääli koko kuntaa kohtaan, kun tuolla tavalla energiaa kulutetaan päin kovaa kiviseinää.
Lopputili ja käräjöintitappiot katkeroittaa ja se näkyy tuntuvan kovasti.- Anonyymi00040
Sotaahan ei koskaan käydä, eikä yksin voi riidellä. Kannattaa miettiä miksi tähän tilanteeseen on ajaudettu. Keskusta on ollut yksinvaltiaana vuosikymmeniä, onko valta-asemaa joskus käytetty väärin. Näin sivusta katsottuna onhan hassusti jakutuneet nämät ryhmittymät. On totuttu että tukkanuottasilla on Keskusta/kokoomus vastaan Vasemmisto. Sivusta seuratessa näyttää siltä että Nivala on saanut Vasemmiston komentoonsa.
Varmasti pumppuvoimaloiden vastustajat on osin omissa leireissä. muutamia keskustalaisia varmaan ärsyttää Nivalan suhmurointi joka on heille näyttänyt Nivalan todellisen luonteen. - Anonyymi00041
Anonyymi00040 kirjoitti:
Sotaahan ei koskaan käydä, eikä yksin voi riidellä. Kannattaa miettiä miksi tähän tilanteeseen on ajaudettu. Keskusta on ollut yksinvaltiaana vuosikymmeniä, onko valta-asemaa joskus käytetty väärin. Näin sivusta katsottuna onhan hassusti jakutuneet nämät ryhmittymät. On totuttu että tukkanuottasilla on Keskusta/kokoomus vastaan Vasemmisto. Sivusta seuratessa näyttää siltä että Nivala on saanut Vasemmiston komentoonsa.
Varmasti pumppuvoimaloiden vastustajat on osin omissa leireissä. muutamia keskustalaisia varmaan ärsyttää Nivalan suhmurointi joka on heille näyttänyt Nivalan todellisen luonteen.Näköjään voi riidellä yksinkin, se onkin taito se!
Ainoa suhmuroija on herra itse. - Anonyymi00044
Anonyymi00040 kirjoitti:
Sotaahan ei koskaan käydä, eikä yksin voi riidellä. Kannattaa miettiä miksi tähän tilanteeseen on ajaudettu. Keskusta on ollut yksinvaltiaana vuosikymmeniä, onko valta-asemaa joskus käytetty väärin. Näin sivusta katsottuna onhan hassusti jakutuneet nämät ryhmittymät. On totuttu että tukkanuottasilla on Keskusta/kokoomus vastaan Vasemmisto. Sivusta seuratessa näyttää siltä että Nivala on saanut Vasemmiston komentoonsa.
Varmasti pumppuvoimaloiden vastustajat on osin omissa leireissä. muutamia keskustalaisia varmaan ärsyttää Nivalan suhmurointi joka on heille näyttänyt Nivalan todellisen luonteen.Keskusta on ollut vuosikymmeniä yksinvaltiaana, koska kuntalaiset ovat niin halunneet ja siten äänestäneet viisaasti.
- Anonyymi00036
Esimiehiltä vietiin työnjohto-oikeus.
- Anonyymi00043
Poliitikot eivät voi viedä sitä valtaa mikä esimiehillä on. On esimiehen heikkoutta jos alistuu politiikkojen sylikoiraksi. Näin muualla, varmaan Kemijärvellä on omat säännöt jos politiikoilla annetaan liikaa valtaa.
Pitää tietää sekin ainakin muualla virkailijat on koukutettu siihen työhön jota he hoitavat. Monesti politikoilla ei näistä asioista minkäänlaista tietoutta.
Pahin vaihtoehto on kun tietämättömällä poliitikolla nousee kusi päähän joka alkaa opastamaan alalla pätevää virkailijaa.
Kemijärvellä saattaa olla tilanne että poliitikot ovat ottaneet määräysvallan vaikka heillä ei siihen paukut riitä.
- Anonyymi00037
Esihenkilöiden pitää tietää myös työntekijän oikeudet.
- Anonyymi00038
Ja työntekijän omat velvollisuudet.
- Anonyymi00039
Moniko tietää, että Nivala on hoitanut valtakunnallisesti metsäalan toimihenkilöliitossa juuri tämmöisiä asioita uransa aikana kymmeniä jos ei satoja. Kyllä virkkulan poika on täysi aloittelija eikä eikä edes sitäkään tässä asiassa ja pitää muutaman vuoden esihenkilökokemusta jotenkin uskomattomana ja ainulaatuisena osaamisena.
- Anonyymi00042
Eipä tuo "esihenkilökokemus" vakuuta jos toimet on aloittelevalla poliitikolla tuota luokkaa.
Seinä nousee pystyyn jokapaikassa, ei siihen Nivalaa tarvita. - Anonyymi00045
Anonyymi00042 kirjoitti:
Eipä tuo "esihenkilökokemus" vakuuta jos toimet on aloittelevalla poliitikolla tuota luokkaa.
Seinä nousee pystyyn jokapaikassa, ei siihen Nivalaa tarvita.Ihmettelen sitä että noin pätevä kaveri pyörii täällä perähikiällä, luulisi että olisi kova kysyntä pelipaikoilla isommissa kaupungeissa?
- Anonyymi00047
Anonyymi00042 kirjoitti:
Eipä tuo "esihenkilökokemus" vakuuta jos toimet on aloittelevalla poliitikolla tuota luokkaa.
Seinä nousee pystyyn jokapaikassa, ei siihen Nivalaa tarvita.Ihmettelen sitä että noin pätevä kaveri pyörii täällä perähikiällä, luulisi että olisi kova kysyntä pelipaikoilla isommissa kaupungeissa?
- Anonyymi00049
Eilisen valtuuston ja maanantain halltuksen kokousten jälkeen voi vain todeta, että tulisipa uudet vaalit. Kaupungin työntekijöille on annettu vapaus toimia haluamallaan tavalla ja valtuutettujen ei tarvitse välittää demokratiasta.
- Anonyymi00051
Työntekijät toimiva työehto sopimusten mukaan, samoin virkaehdossa on omat säännöt, ja velvoitteet. Näihin ei polikkojen kynnet pysty.
Luottamustehtävissä oleville työntekijöille/virkahenkilöille on selvät valtakunnalilset säännöt.
Kun kaupungin työntekijä hoitaa kunnallista luottamustointa (kuten valtuuston, hallituksen tai lautakunnan jäsenyyttä) ja kokous osuu työajalle, toimitaan Kuntaliiton lakiohjeistuksen ja Kuntalain mukaisesti
Katsokaa kuntalaista, sieltä se selviää.
- Anonyymi00052
Meidän työporukasta on osa vieläkin aikalailla hämmentyneinä tai järkyttyneitä. Osa on niin raivoissaan ettei meinaa nahoissaan pysyä. Ei taida Aatuapina ymmärtää mitä päätös tarkoittaa kaupungissa työyhteisönä?
- Anonyymi00053
Eniten ihmetyttää, että "oikeuden puolesta taisteleva" Kelloniemi ei ymmärtänyt ja tuskin ymmärtää vieläkään kuinka sikamaisen tempun teki kaupungin työntekijöille.
- Anonyymi00054
Onko nämä ne uudet pelisäännöt
tehdyt valtuustoaloitteet
vai mitkä pelisäännöt?
valtuustoaloitteita
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19331197/kemijarven-kaupungilta-vaaditaan-nopeaa-vastausta-tietopyyntoihin---hyva-aloite-on-tehty
Toinen valtuustoaloite
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19330785/hyva-aloite-kemijarvella-tyopaikat-taytettava-asiallisesti - Anonyymi00055
kempassa saa nyt vapaasti jäädä kaupungintyöntekiät kotiin juomaan tai poteen krapulaa,palkka juoksee eikä mitään seuraamuksi tule.
- Anonyymi00057
Kuntaliitolla on hyvin tarkat säännöt miten toimitaan jos työntekijällä on alkoholiongelma.
Samat säännöt pätee myös Kemijärvellä, pätee myös virka ja työsuhteessa oleville.
- Anonyymi00056
Nyt kunnallisvalitusta hallinto-oikeudelle väsäämään. Varmaankin joku jo tehnyt, ehkäpä kaupungin luottamushenkilö. Ollila ei tule töihin ennenkuin hallituksen järjenköyhä päätös saa lainvoiman ja valituksella se siirtyy kutakuinkin vuodella. Eikä ollila tule rakennustarkastajaksi sittenkään. Taitaa mennä puistopuolen pakettiautoon istumaan kovalla palkalla. Rakennustarkastajan työ on kuitenkin sen verran vaativaa ettei sitä kukaan usko päihderiippuvaisen vastuulle.
- Anonyymi00058
Rakennustarkastajan virka ei ole mielipideasia eikä politikoinnin keppihevonen.
Sitä sitoo laki ja velvoitteet.
Kun henkilö ulkoistetaan virasta on siihen aina painavat syyt, sitä ei helpolla suoriteta eikä heppoisin perustein.
Erikoinen "päätös" kaupungin hallituksessa ei nyt noudata lakia eikä virkasääntöjä.
Ihmettelyä herättää moinen toiminta, onko hallitus toimikelpoinen tehtävissään?- Anonyymi00059UUSI
Tarkkaa syytä en tiedä, mutta sen tiedän, hepposilla perusteilla ei virasta potkita ulos, muuten tulee takaisin kutsu rahijen kera.
Alkoholin väärinkäytöstä on helpompi erottaa kun siitä on selvät ohjeet joiden mukaan mennään. Tietenkin kaikki portaat on kuljettava ennen kuin lopareita tarjotaan.
- Anonyymi00060UUSI
Teknisellä osastolla kuulemma odotellaan jotakuinkin kauhulla miten asiassa tulee käymään. Olen ymmärtänyt, että rakennustarkastajan virka laitetaan joka tapauksessa hakuun, koska ollilaan ei ole mitään luottamista.
- Anonyymi00061UUSI
Nämä asiat eivät ole yksinkertaisia onko luottamusta vai ei. Se riippuu paljon siitä kuka sitä luottamusta määrittelee. Näissä tapauksissa pitää tutkia työpaikan ilmapiiri missä työskennellään. Työterveys olisi avainasemassa mistä kenkä puristaa.
- Anonyymi00062UUSI
Anonyymi00061 kirjoitti:
Nämä asiat eivät ole yksinkertaisia onko luottamusta vai ei. Se riippuu paljon siitä kuka sitä luottamusta määrittelee. Näissä tapauksissa pitää tutkia työpaikan ilmapiiri missä työskennellään. Työterveys olisi avainasemassa mistä kenkä puristaa.
Juuri on kerrottu ettei ole millään muotoa mielipideasia!!
Se on laki, joka määrää!
Pitäisi tyhmänkin se ymmärtää!!!
Luottamuksella ei ole mitään tekemistä työsuhteen kanssa. - Anonyymi00063UUSI
Anonyymi00062 kirjoitti:
Juuri on kerrottu ettei ole millään muotoa mielipideasia!!
Se on laki, joka määrää!
Pitäisi tyhmänkin se ymmärtää!!!
Luottamuksella ei ole mitään tekemistä työsuhteen kanssa.Silloinhan asia on selvä, aina vaan epäilyttää ne lain tulkinnat koska haroin niissä on onnistuttu. En kyseisestä asiasta tiedä, mutta melkei rikoksesta täytyy olla kysymys jos tyhmäkin ymmärtää.
- Anonyymi00064UUSI
Vai ei ole luottamuksella merkitystä. Voi hyvä isä! Kyllähän sillä on tavattoman suuri merkitys jos työnantajalla ei ole mitää käsitystä missä viranhaltija luuhaa jos ei ole työpaikalla eikä osallistu sovittuihin palavereihin. Ei työnantajan kuulu haaskata aikaansa miettiessään onko rakennusvalvonnan asiat nyt varmasti hoidossa? Tämä yksistään on jo sellainen asia että on potkujen arvoinen.
- Anonyymi00065UUSI
Nämä asiat eivät yleensä ole yksinkertaisia, aina kannattaa selvittää mistä johtuu jos ihminen ei viihdy työpaikalla. Mikä ilmapiiri on työmaalla, onko työpaikkakiusaamista ym? Onhan ihmisiä saatu kiusaamalla ihan sekaisinkin.
- Anonyymi00068UUSI
Anonyymi00065 kirjoitti:
Nämä asiat eivät yleensä ole yksinkertaisia, aina kannattaa selvittää mistä johtuu jos ihminen ei viihdy työpaikalla. Mikä ilmapiiri on työmaalla, onko työpaikkakiusaamista ym? Onhan ihmisiä saatu kiusaamalla ihan sekaisinkin.
Kemijärven Lämpö ja Vesi Oy.n entinen toimitusjohtaja oli työpaikkakiusaamisessa aivan ylivoimainen. Viimeisenä vuotenaan ennen työsuhteen ennenaikaista loppua sai viisi hyvää työntekijää ottamaan lopputilin.
- Anonyymi00073UUSI
Anonyymi00065 kirjoitti:
Nämä asiat eivät yleensä ole yksinkertaisia, aina kannattaa selvittää mistä johtuu jos ihminen ei viihdy työpaikalla. Mikä ilmapiiri on työmaalla, onko työpaikkakiusaamista ym? Onhan ihmisiä saatu kiusaamalla ihan sekaisinkin.
hyvin yksinkertaista!
työntekijä on sitoutunut antamaan tietyn sovitun työpanoksen työnantajalleen!
raamit on määritelty, kun tämä e i toteudu, on asia selvä.
Oli syy sitten mikä tahansa, on niihin omat kanavansa käsitellä syitä.
kun muutosta ei tapahdu, täyttyy irtisanomisen kriteerit jotka ovat joskus moninaiset.
kaupunginhallituksen mielipiteisiin pohjautuvilta "päätöksiltä" on jo lähtökohtaisesti pohja pois.
työlainsäädännön yli ei sekään voi kiimassaan kävellä!
- Anonyymi00066UUSI
Ei kai Rakennustarkastajan irtisanomisen perusteena ole käytetty päihderiippuvuutta.?
Onko puhallutettu tai verikokeen tuloksia?
Onko kaljakaupan tai Alkon kuitteja.?
Kuka pystyy kertomaan kuinka paljon ja milloin Sirpa on muka juonut. Ja miten on niistä selvinnyt.?
Raakaa peliä nimitellä päihderiippuvaiseksi ja taluttaa kartanolle.- Anonyymi00067UUSI
Puhallutukset, varoitukset, puhuttelut, hoitoonohjaus, Tässä karkeasti jos nämä ei auta voi lopputiliä suunnitella.
Tarkemman tiedon löytää netistä, vaikka tekoälyltä.
- Anonyymi00069UUSI
Sirpan kanssa on toimittu kuten kaikkien kanssa. Jos työnantaja ei voi irtisanoa esitetyillä perusteilla niin koska?
Kun epäluottamushenkilöt puuttuvat työnjohdollisiin tehtäviin, niin lopputulos on kaaos, kuten olemme nyt näkemässä.- Anonyymi00071UUSI
Eihän kenenkään henkilön kannata puuttua eikä sivullisia kuunnella, koska kaikesta löytyy valtakunnalliset yhtenäiset ohjeet joiden mukaan mennään. Silloinhan mennään oikeudenmukaisesti.
- Anonyymi00070UUSI
Harva varmaan tietää mitä virallisissa potkupapereissa on syyksi mainittu. Tuskin kuitenkaan päihteistä sanaakaan. Ei kaupunginjohtaja sentään aivan tyhmä ole. Kaikille on kuitenkin varmaan selvää pässilihaa mikä on poissaolojen ja palavereiden välttelyn taustalla.
- Anonyymi00072UUSI
Onko tietoa onko hän valittanut vai tyytyykö päätökseen?
- Anonyymi00074UUSI
Eikö kaupungin hallitus todellakaan ole uskonut sitä mitä sille on kerrottu asioiden oikeasta tilanteesta.
- Anonyymi00075UUSI
Kaupunginhallitus suuressa viisaudessaan ei selvästikään ymmärrä kuinka epäoikeudenmukainen muita työntekijöitä kohtaan moinen menettely on. Jo tällä perusteella päätös kaatuu hallinto-oikeudessa puhumattakaan siitä, että osa kaupungin hallituksen jäsenistä ei ole ollut tietoinen viimeisistä käänteistä asiaa käsitellessä ja esittivät asian pöydälle panoa tutustuakseen niihin. Kolmanneksi sekin voi jo pelkästään kaataa asian, että kh on puuttunut työnjohdolliseen asiaan mikä ei kuulu kaupungin hallituksen toimivaltaan.
- Anonyymi00076UUSI
Ei todellakaan ole hallituksen asia.
Hallitus on ylittänyt toimivaltansa,
Syylliset vastuuseen!
- Anonyymi00077UUSI
Kelloniemikö vastuuseen?
- Anonyymi00078UUSI
rumppimaista toimintaa!
- Anonyymi00079UUSI
https://youtu.be/23JQaXJ0BI4?t=2122
Valtuustoaloitteet
Nyt odotellaan että alla olevat valtuustoaloitteet toteutetaan ehdotetussa muodossa ja on helppoa kun ne on loppuun asti mietittyja ja valmiiksi laadittuja. Työntekijöille jää aikaa vastata tietopyyntöihin eikä alkaa vetoamaan muihin töihin.
Valtuustoaloitteet tulevat tässä, viisi, lukija Kari-Antti Virkkula, YKY,
viisi aloitetta luetaan peräkkäin
https://youtu.be/23JQaXJ0BI4?t=2122
1) tietopyyntö
2) työpaikkojen täyttö
3) kaupunkistrategian päivittäminen
4) kaupungin reaalitalouden selvittely
5) muutosneuvotteluiden aloittaminen ( https://youtu.be/23JQaXJ0BI4?t=2522 ) -> koskevat KOKO henkilökuntaa - Anonyymi00081UUSI
Persujen ja YKYn tietopyynnöt ja valtuustoaloitteet ovat pelkkää kiusantekoa.
- Anonyymi00082UUSI
Näin on! Ei päätä ei häntää...
- Anonyymi00084UUSI
Virkkulalla on hyviä aloitteita, tietenkin ne Kepulaisten sielua karvastelee, kun yksinvalta horjuu ja joutuu sen mukaan elämään.
- Anonyymi00085UUSI
Anonyymi00084 kirjoitti:
Virkkulalla on hyviä aloitteita, tietenkin ne Kepulaisten sielua karvastelee, kun yksinvalta horjuu ja joutuu sen mukaan elämään.
Höpöhöpö. Minulla ei ole mitään puoluetaustaa. Pelkkä korkeakoulututkinto, mutta en vaan ymmärrä näitä virkkulan horinoita.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka932576Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww971594- 671495
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje141226Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19986- 81953
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe42879Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta116873- 54803
- 30726