ilmaista lannoitetta suomen pelloille sdp. antti lintmanin suusta

Lindtman syyttää hallitusta ”SDP.EETÄ ÄÄNESTÄMÄÄN TULEMAAN TULLEISTA maahanmuuttajien kiusaamisesta ja alistamisesta”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman arvosteli kovin sanoin Orpon hallitusta ja teki tukun Täysin ääliömäisiä vaalilupauksia. KALIFIKSI KALIFIN PAIKALLE HINNALLA MILLÄ HYVÄNSÄ.

Antti Lindtman puhui lauantaina SDP:n puoluekokouksessa Tampereella.
Puhui niin tukevasta sitä itteeänsä että lannoitti kaikki Suomen maatalouden pellot sillä mitä suusta ulos tuli puhasta paskaa.



Hän lupasi, että SDP turvaisi hoitoon pääsyn kahdessa viikossa ja tulevaisuudessa vielä sitäkin nopeammin, ja rakentaisi omalääkäri- ja omahoitajamallin koko maahan.

Lindtman sanoi, että SDP tavoittelee asunnottomuuden poistoa Suomesta 2030-luvulla.

Lindtmanin mukaan SDP haluaa, että vähintään puolet nuorista aikuisista suorittaa korkeakoulututkinnon ensi vuosikymmenellä, ja että Kelaan tulisi yhden hakemuksen malli.

– Palautamme sosiaaliturvan suojaosia uudistetussa muodossa, Lindtman lupasi.

Lindtmanin mielestä ”suomalaisen työntekijän oikeuksia voi polkea.”



– Ja nyt me näemme, mitä tapahtuu, kun maata johdetaan SDP HOLTITTOMAN VELAN OTON ajatuksilla, jotka kurkottavat enemmän menneen maailman malleihin
NYT MAKSAMME SDP PUNAHUULIHALLITUKSEN TEKEMISTÄ VIRHEISTÄ.


NAAMIOIT ON RIISUTTU SDP PALJSTI MAMUT ENSIN SUOMALISET OLKOON ILMAN



TUKEA JA TÖITÄ,ASUNTOJA YMS..
MAMUT SAAVAT KAIKEN TERVEYDEHUOLLON ILMAISEKSI OHI JONOJEN ..EI TARVI ARMEIJAA KÄYDÄ..KELA KORVAUKSET ,AUTOT,ASUNNOT,,AJOKORTIT YMS..ILMAISEKSI KYLLÄ SUOMALAISET VERON MAKSJAT JOUTAVAT MAKSAA MAUMUILLE KAIKEN SDP,,


RIKOLLISET SAAVAT KELALTA RAHAA SDP SEN TAKAA


RAISKAAMINEN,RYÖSTELY YMS.. SALLITTU JOS OLET MAMU JA ÄÄNESTÄT SDP .EETÄ

NÄIN ANTTI LINTM,AN TEKI PESÄ ERON SUOMALISEN JA MAMUN VÄLILLÄ SDP..








sdp eellä ainut mahdollisuus alkaa maksamaan suoraa mamuille rahaa että äänestäisivät sdp.eetä ja näin näköjään kelakin on päättänyt istuuhan siellä sdp..päättämässä rikollisille kela rahaa mamuille. yms..







Maahanmuuttajataustaiset ei käy armeijaa



Puolustusvoimien kapteeni Lauri J. Mattilan mukaan esimerkiksi Vantaalla arabian- ja somalinkielisistä enemmistö jätti tulematta kutsuntoihin omana päivänään.

Mattilan mukaan samat kieliryhmät ovat merkittävästi yliedustettuina myös C-luokituksen saaneissa eli rauhan aikana palveluksesta vapautetuissa. (Eli päässä on vikaa.)

Jos tietyissä väestöryhmissä jopa puolet miehistä välttelee asevelvollisuuttaan tai poikkeavan monet vapautetaan palveluksesta, sillä on merkitystä maanpuolustuksen kannalta.


kaikki tuet pois ja karkoitus suomesta jos mamu ei käy armeijaa
10119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

sdad

Äänestä

sdasd

Äänestä

dsfdf

Äänestä

ssssssssssssssssss

Äänestä

bnnb

Äänestä

bvbv

Äänestä

cvxcvx

Äänestä

Kuinka alas politiikantoimija voikin vajota ääniä kalastellessaan. Nyt Antti kehuu kuumaa seksielämäänsä mummun kanssa ja Kike avautuu omastaan.

Äänestä
  • Oltu hiljaa eduskunnassa koko kausi ja nyt, kun vaalit tulossa huomiohuorataan.

    Äänestä

cxxc

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Lindtman syyttää hallitusta ”SDP.EETÄ ÄÄNESTÄMÄÄN TULEMAAN TULLEISTA maahanmuuttajien kiusaamisesta ja alistamisesta”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman arvosteli kovin sanoin Orpon hallitusta ja teki tukun Täysin ääliömäisiä vaalilupauksia. KALIFIKSI KALIFIN PAIKALLE HINNALLA MILLÄ HYVÄNSÄ.

Antti Lindtman puhui lauantaina SDP:n puoluekokouksessa Tampereella.
Puhui niin tukevasta sitä itteeänsä että lannoitti kaikki Suomen maatalouden pellot sillä mitä suusta ulos tuli puhasta paskaa.



Hän lupasi, että SDP turvaisi hoitoon pääsyn kahdessa viikossa ja tulevaisuudessa vielä sitäkin nopeammin, ja rakentaisi omalääkäri- ja omahoitajamallin koko maahan.

Lindtman sanoi, että SDP tavoittelee asunnottomuuden poistoa Suomesta 2030-luvulla.

Lindtmanin mukaan SDP haluaa, että vähintään puolet nuorista aikuisista suorittaa korkeakoulututkinnon ensi vuosikymmenellä, ja että Kelaan tulisi yhden hakemuksen malli.

– Palautamme sosiaaliturvan suojaosia uudistetussa muodossa, Lindtman lupasi.

Lindtmanin mielestä ”suomalaisen työntekijän oikeuksia voi polkea.”



– Ja nyt me näemme, mitä tapahtuu, kun maata johdetaan SDP HOLTITTOMAN VELAN OTON ajatuksilla, jotka kurkottavat enemmän menneen maailman malleihin
NYT MAKSAMME SDP PUNAHUULIHALLITUKSEN TEKEMISTÄ VIRHEISTÄ.


NAAMIOIT ON RIISUTTU SDP PALJSTI MAMUT ENSIN SUOMALISET OLKOON ILMAN



TUKEA JA TÖITÄ,ASUNTOJA YMS..
MAMUT SAAVAT KAIKEN TERVEYDEHUOLLON ILMAISEKSI OHI JONOJEN ..EI TARVI ARMEIJAA KÄYDÄ..KELA KORVAUKSET ,AUTOT,ASUNNOT,,AJOKORTIT YMS..ILMAISEKSI KYLLÄ SUOMALAISET VERON MAKSJAT JOUTAVAT MAKSAA MAUMUILLE KAIKEN SDP,,


RIKOLLISET SAAVAT KELALTA RAHAA SDP SEN TAKAA


RAISKAAMINEN,RYÖSTELY YMS.. SALLITTU JOS OLET MAMU JA ÄÄNESTÄT SDP .EETÄ

NÄIN ANTTI LINTM,AN TEKI PESÄ ERON SUOMALISEN JA MAMUN VÄLILLÄ SDP..








sdp eellä ainut mahdollisuus alkaa maksamaan suoraa mamuille rahaa että äänestäisivät sdp.eetä ja näin näköjään kelakin on päättänyt istuuhan siellä sdp..päättämässä rikollisille kela rahaa mamuille. yms..







Maahanmuuttajataustaiset ei käy armeijaa



Puolustusvoimien kapteeni Lauri J. Mattilan mukaan esimerkiksi Vantaalla arabian- ja somalinkielisistä enemmistö jätti tulematta kutsuntoihin omana päivänään.

Mattilan mukaan samat kieliryhmät ovat merkittävästi yliedustettuina myös C-luokituksen saaneissa eli rauhan aikana palveluksesta vapautetuissa. (Eli päässä on vikaa.)

Jos tietyissä väestöryhmissä jopa puolet miehistä välttelee asevelvollisuuttaan tai poikkeavan monet vapautetaan palveluksesta, sillä on merkitystä maanpuolustuksen kannalta.


kaikki tuet pois ja karkoitus suomesta jos mamu ei käy armeijaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu