Äänestätkö ihmistä, vai puoluetta?

Paikallisvaaleissa äänestän ihmistä, jonka tunnen ja tiedän hänen todelliset aatteet. Jos en tunne ketään, niin sitten puoluetta ja silmät kiinni tökkään sormella ehdokaslistaan.

Eduskuntavaaleissa äänestän aina puoluetta, koska eduskunnassa on puoluekuri ja siellä ei anneta keulia.
Sinänsä puoluekuri on hölmöä, kun ihminen saatetaan vaientaa, vaikka kuinka olisi hyvä idea kansan mielestä.

>Simiti<
16211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Puoluetta ja sieltä etsin omasta mielestäni dopivimman. En välttämättä tyrkkyä.
Vilma

2Äänestä
  • Minä kerran äänestin kunnallisvaaleissa siskoani, vaikka oli ihan väärässä puolueessa. Toisen kerran äänestin työkaveriani ja hän oli sentään oikeassa (vasemmistoliitto) puolueessa.

    Nuoret ei vain tajua oikeiston pahuutta ja mielikuvilla mennään. Idiooteimmat ryhtyy hokemaan kommunismia edes tajuamatta mitään. Kyllä vasemmistoliittokin kannattaa ihan markkinataloutta, mutta alle 30 vuotiaat kiljuu silti kommunismia. Ehkä ne alle 30 vuotiaat maalaisjuntti kakaraincelit joskus aikuistuu.

    >Simiti<

    2Äänestä

Ihmistä että puoluetta. Ääntä ei kannata antaa pikkupuolueelle, joka ei pääse hallitukseen ja vähentää vain toisen mahdollisuutta.

Äänestä

En ole vuosikymmeniin antanut ääntäni millekään puolueelle enkä henkilölle missään vaaleissa. En kannata ketään, enkä vastusta ketään.

1Äänestä
  • Jätkä on neutroni ilman massaa? Vai onko vähän kaljamahaa?

    >Simiti<

    Äänestä

En usko puoluepolitiikkaan, eli en anna arvokasta ääntäni mihinkään.

Äänestä
  • Jos et äänestä, niin äänesi arvo on tasan nolla.

    >Simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Jos et äänestä, niin äänesi arvo on tasan nolla.

    >Simiti<

    Ei, vaan se on vastapuolen kannattamista.

    xLiner

    Äänestä

Mun valintani ei välttämättä vie henkilöä valtuustoon tai eduskuntaan.
Yritän valita sellaisen, joka tietää todella jotakin ja joka ei luule, mutta pöpöttää sujuvalla suomenkielellä kuin Runeberg eli epäaito ihminen.
Vilma

Äänestä
  • Jåå. Runeberg torttor är jättehyvää. 😜 Kerran suomenruotsalaisen vaimoni isä pyysi katsomaan mikä veneessä kolisee. Löytyihän se vika. Aallokko oli tuonut veneen moottoritilaan viinapullon. Eihän se auttanut kuin juoda pois.

    >Simiti<

    Äänestä

Puoluetta, koska ainakin tiedän mitä arvoja kyseisen puolueen ehdokkaat ajavat vaikkei juuri kyseinen ehdokas pääsisi vaaleissa läpi.

Äänestä

¨Kunta- ja eduskuntavaaleissa puoluetta, josta löydän aina sopivan ihmisen. Kirkollisvaaleissa ja mihin nyt muihin äänestetäänkään, joihinkin edustajistoihin, ihmistä puolueesta riippumatta.

Äänestä

Puoluetta. Ja taktikoin. Puolueen sisältä valitsen varman tyypin, jonka mielipide pitää eikä tarvitse lukea lehdistä myöhemmin miten se on vaihtanut puoluetta kesken kaiken.

xLiner

1Äänestä

Demokratia ja äänestäminen on pelkkää silmänlumetta, sirkushuveja massoille.
Eduskunnassa ei keuli mikään muu kuin oman edun tavoittelu ja vallanhalu.

Äänestä
  • 12:43
    Kylläpä se oma etu on tärkeä liian monessa paikassa; yhdistykset, psikallispuoluejärjestöt, työpaikat ja eduskunta. Oikein naamasta paistaa.
    Jossain ollut mukana ja tyrmistynyt.
    Ei varmaan kaikki ole omaneduntsvoittelijoita.
    Vilma

    Äänestä

Sama... äänestäisin puoluetta eduskuntavaaleissa, mutta kun ei ole oikeaa puoluetta mitä äänestää.

Kokoomus ja persut kumpikaan ei minusta ole oikeasti oikeistoa.

Liberaalipuolue olisi ollut ehkä mun äänen arvoinen, mutta se olisi ollut lähinnä marginaalisakki, joka ei olisi ikinä saanut mitään salkkua.

Suomi on yhä liian vasemmistolainen maa. Ja näemmä se ei tule siitänsä muuttumaan, mitä katsoo galluppeja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Paikallisvaaleissa äänestän ihmistä, jonka tunnen ja tiedän hänen todelliset aatteet. Jos en tunne ketään, niin sitten puoluetta ja silmät kiinni tökkään sormella ehdokaslistaan.

Eduskuntavaaleissa äänestän aina puoluetta, koska eduskunnassa on puoluekuri ja siellä ei anneta keulia.
Sinänsä puoluekuri on hölmöä, kun ihminen saatetaan vaientaa, vaikka kuinka olisi hyvä idea kansan mielestä.

>Simiti<

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu