Itsetunnon , itsearvostuksen ja oman elämän hallinnan koostumuksesta.

Kirjallisuudessa pohditaan paljon tätä aihetta.mistö itsetunto koostuu, mikä on ratkaiseva ikä hyvälle itsetunnolle, lähteekö se jo varhaislapsuudesta, vanhempien kannustuksesta, vaikuttaako koti-ilmapiiri, kaveruussuhteet millä tavoin ja minkä verran. Itsetunto on kykyä tehdä päätöksiä elämänsä suhteen muiden toiveusta ja mielipiteitä välittämättä. Elää itsensä näköistä elämää. Itsetuntoon kuuluu myös kyky nähdä itsessään puutteita ,vikoja ja tiedostaa ettei ole täydellinen. Jos siis omaa hyvän itsetuntemuksen ja itsetunnon. Narsistisesti vaurioitunut yksilö ei omaa, hän hakee hyväksynnän muilta, tekee niinkuin muut ja on riippuvainen muiden näkemyksistä. Myös pakkosuorittamisella voidaan korjata huonoa itsetuntoa. Pakonomainen työnteko, odote että saa kehuja. Itsetunto on siis tällöin riippuvainen muiden arvonannosta. Jo lapsuudessa tätä voi esiintyä. Vanhemmat voivat vahingossakin palkita hyvistä suorituksista niitä odottaen ja lapsi helposti omaksuu sen ajatuksen, että nuo vanhemmat tietävät mikä on hyvää, milloin onnistun, milloin en. Omat näkemykset voivat tällöin jäädä pimentoon ja kaksi ei aikuisenakaan välttämättä uskalla niitä esiintuoda. Itsetunto on osa mielialaa. Ku on hyvä olla, on sinut asioiden kanssa, Itsetunto suojaa alakulolta, masennuksesta. Lisäksi se vetää toiminnalle rajat, perfektionismi on helpompi torjua, mikäli omaa hyvän itsetunnon ja osaa myös sanoa ei. Kokonaisuudessaan hlö on tyytyväinen elämäänsä, jos on sinut itsensä kanssa. Me Suomalaiset kärsimme joskus itsetunnon vajeesta, se kuuluu kansanluonteeseen, mutta se on hyvä oppia ohittamaan. Elikkä elää "suomalaisuutensa"kanssa. Terve Itsetunto ei ole itsekkyyttä. Sairas, vääristynyt itsetunto vpi olla. Myös sen kuvan antaminen, että on "kaikkivoopa"tai yli-itsevarma voi kieliä narsistisesta minävauriosta. Sosiaalisen hyväksynnän liiallinen hakeminen myös. Mikäli omaa itsetunnon puutetta, helposti menee muiden toiveiden mukaan, vähän kuten pikkulapsi, joka kuuntelee sitä, mitä vanhemmat asettavat kouluarvosanojen tavoitteiksi . Tuossa asiassa vanhemmilla syytä tarkastella itseään. Lapsi ei ole vanhemman itsetunnon nostamisen väline. Elämä on oppimista tiki, kuten koulussa, kehdosta hautaan. Hyvää luettavaa piisaa, itsetunnosta kirjoittaa esimerkiksi Liisa Keltinkangas-Järvinen. Hänen ja monen muunkin kirjat ovat varmasti mukaansatempaavia, mutta ihmisillä on erinäisiä näkemyseroja asioista silti ,luonnollisesti.