Ukkosta odotellessa

Olin lähteä sauvakävelylenkille, mutta kun säätiedote lupaili kastumista niin en viittinytkään. Siispä otin torkut.

Ukkoset on kivoja, minä tykkään.
Ennenvanhaan pukeuduin ukkosella isoon kansitakkiin ja menin ulos parvekkeen alle ihailemaan ihastuttavaa näytöstä.

Kerran noin tehdessäni kavikin niin, että salama iski lähes suoraan edessäni olevaan naapuritaloyhtiön lipputankoon. Etäisyyttä oli varmaankin kuutisen metriä.

Sokaistuin täydellisesti. Sitä kesti sen verran kauan aikaa, että kerkesin pelästymään, että sokeuduin lopullisesti.

Ja voin sanoa että tuo oli viimeinen kerta kun olen tarkoituksellisesti ihaillut ukkosilmaa ulkotiloissa.

0nko sinulla tarinoita ukkosesta, tai myrskyistä ymipäätänsä?

31

136

    Vastaukset 31

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      On! Kerran tuli pallosalama pörräämään pihaan eikä millään meinannut lähteä pois. Otin pesäpallomailan ja huitaisin sen naapurin ikkunasta sisään. Paloi koko talo!

      • Hauska! Mutta ei varmastikaan totta.


    • Anonyymi00002

      En pelkää ukkosta erityisen paljon, mutta kunnioitan sitä. Olen nähnyt, tai en omin silmin nähnyt, mutta tiedän, miten tuttavani tutun talo vaurioitui pahasti salamaniskusta. Onneksi ketään ei ollut kotona salaman iskiessä, mutta tuo tapaus jäi mieleeni muistutuksena siitä, miten vaarallinen ukkonen saattaa olla ja miten voimaton ihminen lopulta on luonnonvoimien edessä.

      Minultakin jää tänään lenkkeily väliin ja puuhastelen vain kotona kaikenlaista. Eilen kävin hikisellä lenkillä ja porrastreenissä, niin ihan hyvä pitää pieni palautuspäivä tänään.

      Aletheias

      • Nyt minua harmittaa etten lähtenyt lenkille.. olisin kerennyt kuitenkin. Ei täällä vieläkään sada.

        Mutta torkutkin tuli tarpeeseen, sillä en oikein nukkunut viime yönä.

        Ja mitä tulee noihin salamoihin, minäkin opin kunnioittamaan niitä eri tavalla kokemukseni myötä.


      • Anonyymi00006
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Nyt minua harmittaa etten lähtenyt lenkille.. olisin kerennyt kuitenkin. Ei täällä vieläkään sada.

        Mutta torkutkin tuli tarpeeseen, sillä en oikein nukkunut viime yönä.

        Ja mitä tulee noihin salamoihin, minäkin opin kunnioittamaan niitä eri tavalla kokemukseni myötä.

        Kuulostaa siltä, että lopulta teit hyvän valinnan, kun otit torkut 😊 Minäkin nukuin viime yönä todella huonosti ja nyt sen tuntee kyllä koko kehossa. En osaa nukkua päiväunia, joten täytyy odotella iltaan saakka.

        Jännä, miten ihminen usein tajuaa kunnolla vasta, kun jokin tulee riittävän lähelle. Olen minäkin aina tietysti tiennyt ukkosen vaarat, mutta silti se on aina tuntunut vähän kaukaiselta. Nykyään en ajattele enää niin vaan kunnioitan ukkosta eri tavalla.

        Aletheias


      • Anonyymi00006 kirjoitti:

        Kuulostaa siltä, että lopulta teit hyvän valinnan, kun otit torkut 😊 Minäkin nukuin viime yönä todella huonosti ja nyt sen tuntee kyllä koko kehossa. En osaa nukkua päiväunia, joten täytyy odotella iltaan saakka.

        Jännä, miten ihminen usein tajuaa kunnolla vasta, kun jokin tulee riittävän lähelle. Olen minäkin aina tietysti tiennyt ukkosen vaarat, mutta silti se on aina tuntunut vähän kaukaiselta. Nykyään en ajattele enää niin vaan kunnioitan ukkosta eri tavalla.

        Aletheias

        Ei ihminen osaa pelätä sellaista mikä ei ole oikeasti koskettanut. Esmes sota, kaikki tiedämme, että se on kauhea asia, mutta jos sitä ei ole kokenut, niin aika kaukaiseksi se jää.


      • Anonyymi00008
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Ei ihminen osaa pelätä sellaista mikä ei ole oikeasti koskettanut. Esmes sota, kaikki tiedämme, että se on kauhea asia, mutta jos sitä ei ole kokenut, niin aika kaukaiseksi se jää.

        Totta turiset. Joitain asioita on mahdotonta osata aidosti pelätä, jollei se ole koskettanut läheltä.

        Sinänsä tuo on ihan järkevää ihmismielen kantokyvyn kannalta. Jos me pelkäisimme kaikkea mahdollista, niin aika raskaaksi kävisi elämä.

        Aletheias


    • Anonyymi00003

      Ukko tuli ja meni.


      Heavy-Rock laulu yhtiö Peikko Biljoona BBC, LLC esittää:

      Supersankari Woltman
      =================

      Nyt tulee Woltti tää!
      hähää, lällällää!

      Ei ruoka seisomaan jää.
      Pyörimään käy Inkerin pää,
      kun mummosi alle jää.

      Tie on kuivaa, autoilijat nuivaa.
      Ampeerit on kovat, voltit päätä huimaa.

      Robotin ohitan, hidas ruoka tällä on.
      Minulla on nopea ja kuljetus on upea.

      Poliisi ei pysäytä, ei koppalakki koputa.
      Virkatehtävissä oon, nopeus on sallittu.

      Olen vaalimaassa valittu.
      Upea ja ennustettu.

      • Hyvin omintakeista. Siis oikeasti.


      • Anonyymi00005
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Hyvin omintakeista. Siis oikeasti.

        kaikki tuon tyyppiset menisi samalla sävelmällä: tittit-tiidii-tittit-tiidii... annas mulle bassokitara niin rimpautan pohjan.. noita on monia heh.

        mutta terveys estää ATM-At The Moment, koska toisen käden sormet eivät toimi ja leikkaus on kohta.


      • Anonyymi00005 kirjoitti:

        kaikki tuon tyyppiset menisi samalla sävelmällä: tittit-tiidii-tittit-tiidii... annas mulle bassokitara niin rimpautan pohjan.. noita on monia heh.

        mutta terveys estää ATM-At The Moment, koska toisen käden sormet eivät toimi ja leikkaus on kohta.

        No soittelet sitten kun olet toipunut. Tosin mulla ei ole antaa kitaraa käyttöösi, olen aikaata epämusikaalinen. Laulankin ammuun nuotilla. :)


    • Anonyymi00004
      • Toivottavasti ei nyt sentään mitään hirmumyrskyjä sentään.. niitä ei kaivata tietenkään.


    • Meillä on kesämökki vuoren ja järven välissä. Vuonna 1951 oli sellainen ukkosmyrsky, jollaista toista en ole kokenut. Kun salama iski, sähköpistorasiasta löi noin kahdenkymmenen sentin lieskat.

      Vuorelta tuleva vesi valui suurena koskena pitkin tonttimme maaportaita. Ympäröivästä metsasta kaatui 10 000 suurta runkoa. Isäni osti niistä muutaman ja sahautti ne laudoiksi. Niistä rakennettiin varasto ja halkosuoja.

      Toisiksi suurimman myrskyn näin v. 1956. Se kävi omakotilalomme aluella. Sähkotolpat kaareutuivat kuin jousipyssy, koska linja oli jossakin kauempana kokonaan kaatunut ja johdot vetivät meilläpäin tolpat kaarelle.

      Läheisen vesitornin kuparikatto nousi tuulessa rypistetyn paperin lailla korkealle, muttei kokonaan irronnut. Hassun näköinen.

      • Sulle on kertaantunut noita tarinoita jo kovasti. Ihmeellinen on tuo luontoäiti ja mahtava kuin mikä. Luonnonvoimilla on valtava tuhovoima, kunnioitan niitä suuresti.


      • Pikku-pirpana kirjoitti:

        Sulle on kertaantunut noita tarinoita jo kovasti. Ihmeellinen on tuo luontoäiti ja mahtava kuin mikä. Luonnonvoimilla on valtava tuhovoima, kunnioitan niitä suuresti.

        Myrskyt ovat jotenkin pelottaviakin, mutta ennen kaikkea majesteettisia. Niitä ihailee.


    • Anonyymi00007

      Avaruusmyrsky tulee... solar flare joka tuhoaa kaikki satelliitit kerralla maapallon valoisalta puolelta. Eli auringon puolelta solar flare aina tuleekin.

    • Ukkosella, sateella, salamoilla ja myrskyllä olen aina viihtynyt sisätiloissa. Ei ole mitään huvittavia -, tai dramaattisia sattumuksia, koska en mene silloin ulos.
      Itsesuojeluvaisto sanoo, että nyt on oltava sisällä.

      Kerran salama iski mummolan taloon, siellä meni tv ja hella uusiksi. Niiden uusiminen olikin aiheellista. Vanhoja romuja kummatkin.
      Mummo vaan oli niin saita ja nuuka, että haki kotivakuutuksesta korvauksia. Muistaakseni hän sai jonkun korvuksen ja niillä rahoilla hän osti uudet vekottimet. Mummo oli kova tinkimään. 😊👍

      • Anonyymi00009

        Meillä mummo kanssa uusi television, vanha oli mustavalkoinen.

        Mummolle ei kelvannut uusi ja halvempi väri-tv, tietystikään, pitiolla mv-tv pakosti mustavalkoinen.


      • Anonyymi00009 kirjoitti:

        Meillä mummo kanssa uusi television, vanha oli mustavalkoinen.

        Mummolle ei kelvannut uusi ja halvempi väri-tv, tietystikään, pitiolla mv-tv pakosti mustavalkoinen.

        Mummot voivat joskus olla aika voimakastahtoisia. Tiesivät, mitä tahtoivat. Mummon sana oli laki! Sitä ei sopinut kyseenalaistaa.


      • Anonyymi00009 kirjoitti:

        Meillä mummo kanssa uusi television, vanha oli mustavalkoinen.

        Mummolle ei kelvannut uusi ja halvempi väri-tv, tietystikään, pitiolla mv-tv pakosti mustavalkoinen.

        Väriteeveen alkuaikoina piti olla kallis väriteeveelupa. Oliko siitä kyse? Sehän lankesi vuosittain, eikä vielä ollut tietoa siirtymisestä yhteen lupaan.


      • Anonyymi00011

        Aika kova mummo tosiaan tinkimisessä. Ehkei kertonut laitteiden hajonneen salamaniskusta, sitä ei korvata ollenkaan. Tosin itsekin voisin tehdä vakuutusvirkailijana poikkeuksen, jos vanha ihminen maksanut ikänsä vakuutusmaksuja eikä mitään vahinkoja tapahtunut ja sitten salama vahingoittaa peräti kahta laitetta.


      • Sinullaon terve itsesuojeluvaisto, mitä en varmaankaan voi sanoa itsestäni. Myrskyt ovat komeita katseltavia, mutta juu, opin että myrskysäällä pysytään sisätiloissa kantapään kautta.

        Sulla oli kivenkova mummo, ellei peräti timangia.


    • Puita on kaatunut myrskyssä, ja muutama kattopelti irronnut

      • Ja sinä olet könynnyt kiinnittämään niitä peltejä ihan ite.


    • Anonyymi00010

      Ukkoset kivoja? No ei ole, ainakin salamat on vaarallisia ja erityisen vaarallisia omakotitaloasumisessa.

      • Minun mielestäni ukkonen on kiva. Kerrostaloasujana en koe vaaraa salamoinnista, kun on ukkosenjohdattimet. Tai sit olen vain hullu, joka ei osaa pelätä.


      • Anonyymi00012
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Minun mielestäni ukkonen on kiva. Kerrostaloasujana en koe vaaraa salamoinnista, kun on ukkosenjohdattimet. Tai sit olen vain hullu, joka ei osaa pelätä.

        Kerran menin parvekkeelle tupakoimaan. Salama mokoma iski päähän ja tupakka paloi heti loppuun. Vähän harmitti.


    • Joo, joskus mökillä ollessamme saareen tuli järveltä ukkonen päälle. Yleensä se saari jakaa ukkospilvet. Monta tuntia siellä räiskyi ja salamoi. Menin terassille ja salama iski saareen. Olin varmaan melko valkoinen siirtyessäni vilkkaasti sisätiloihin. Hieno näytös se tosiaan on, mutta parempi seurata sisätiloissa.

      • Mökillä jossa ei varmaankaan ole ukkosenjohdinta, minuakin saattaisi pelottaa pikkuisen. Ehkä. Tai sit ei.. en osaa sanoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      99
      939
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      156
      879
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      64
      730
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      26
      692
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      684
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      654
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      49
      623
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      31
      562
    9. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      557
    10. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      37
      536
    11. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      533
    12. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      450
      518
    14. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      496
    15. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      489
    16. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      473
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      471
    18. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      456
    19. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      64
      437
    20. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      424
    Aihe