PS:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä vastaa vasemmistoliiton kansanedustaja Jessi Jokelaiselle, joka sanoi IS:n haastattelussa, että ”kapitalismi on paskaa”.
– Äkkiä sitä ajattelisi, että olipa tyypillinen vasurin moukka. Mutta kun hetken pohtii, tässä onkin ideaa, Mäkelä aloittaa X-viestipalvelussa.
– Paskaa kun levittää pellolle, se lannoittaa pellon, pellosta kasvaa vilja ja viljasta saa leipää. On juurikin niin, että vasureiden elatuksen lannoitteena toimii kapitalismi. Sieltä otetaan raha, joka heille jaetaan. Itsestään heistä ei minkään hyödyllisen tekijäksi ole, Mäkelä päättää.
Tieteen termipankin mukaan kapitalismi on tuotantovälineiden yksityisomistuksen, markkinoiden tuottaman kysynnän, tarjonnan ja kilpailun sanelemiin normistoihin, pääomien rajoittamattomaan omistukseen, vapaaseen liikkuvuuteen ja kasaantumiseen sekä voiton maksimointiin perustava talousjärjestelmä.
Kapitalismi sekoitetaan usein markkinatalouteen, mutta ne eivät ole yksi ja sama asia. Markkinatalous on talous, jossa markkinoilla toimivat vapaasti toimivat yritykset ja kotitaloudet ratkaisevat talouden perusongelmat.
Vasemmistoliitto on kommunistien SKDL:n raunioille vuonna 1990 perustettu puolue.
Juttua korjattu 19.7. kello 11.05: Täsmennetty SKDL-järjestöön liittyvää muotoilua.
IL
sanoi IS:n haastattelussa, että kapitalismi on paskaa
Anonyymi-ap
1
<50
Vastaukset 1
- Anonyymi00002
Paskaa kun levittää pellolle, se lannoittaa pellon, pellosta kasvaa vilja ja viljasta saa leipää. On juurikin niin, että vasureiden elatuksen lannoitteena toimii kapitalismi. Sieltä otetaan raha, joka heille jaetaan. Itsestään heistä ei minkään hyödyllisen tekijäksi ole, Mäkelä päättää.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591270
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571208Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1331142- 1011024
Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,71010- 50859
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.6823Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27781Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it197710- 71679