Kehuja eksälle

Anonyymi-ap

Koskas viimeksi olette, edes hiljaa mielessänne, todenneet eksästänne, että onhan se nyt aika mainio? Itse juuri tuossa pari tuntia sitten totesin, että olen kyllä aika erinomaisen valinnan aikanaan tehnyt. Tokkopa tuollaista toista on olemassakaan.

45

281

2Äänestä

    Vastaukset 45

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Sen olen pannut merkille, että eron jälkeen kun uusi kumppani löytyy, se edustaa naisilla yleensä aina exsää huonompaa tasoa.

      • Anonyymi00007

        Itselläni ainakin vaihto tapahtui aikanaan paljon parempaan suuntaan. Tai no ei ensimmäinenkään eksäni mikään kammotus ole, mutta en nyt keksi koska olisin hänestä ajatellut tällä tavalla. Hänen kanssaan en kuitenkaan ole tekemisissä. Ei ole syytä olla.


    • Anonyymi00002

      Itse juuri pyrin löytämään ne hyvät puolet ihmisistä, kuten myös eksistä. Onhan siihen syynsä että niihin on joskus rakastunut. En tajua miksi ihmiset jää siihen negatiiviseen kiinni niin usein. Se on jotain oman egon kanssa tappelua, kun haluaa leikkiä uhria ja syytellä toista.

      On minullakin ollut erikoisia tapauksia. Mutta sen erikoisuuden vuoksi heistä olen alunperin pitänytkin. Kolikolla on aina kaksi puolta, joten tottakai vaikeuksiakin on ollut, kun on päätynyt eroihin. Mutta mieluummin muistan ne siistit ominaisuudet ihmisissä. Kun kaikilla on omat siistit ominaisuutensa.

      Kaikkia exiä muistelen lämmöllä. Ja viimeksi kehuin yhtä ihan pari kuukautta sitten. Vaikka hän ei haluakaan olla tekemisissä syistä mitkä eivät johdu siitä että vihaisi minua.

      Miksi ihmiset jättää riidat auki. Jäävät mököttämään ja odottavat jotain mystistä anteeksipyyntöä kun tuntevat olonsa loukatuksi. Minusta se on lapsellista, koska sitä anteeksipyyntöä ei ole tulossa. Jos toinen on tehnyt paskasti, niin puhuu ne vaan erotilanteessa auki. Vaikka tunteella, saa sitä olla suuttunut. Mutta ei sitä anteeksipyyntöä kannata jäädä odottamaan. Jos toinen ei sitä halua antaa, niin jatkaa itse vaan eteenpäin elämässä. Kyllä toinen tietää jos on loukannut tai tehnyt jotain tyhmää. Se jää sitten hänen kannettavakseen.

    • Anonyymi00003

      No mikäs hänestä nyt niin mainion tekee?

      • Anonyymi00005

        Käytöstavat, huomioon ottaminen jne.


    • Anonyymi00004

      Miksi se sitten on eksä??

      • Anonyymi00006

        Koska elämä. Toisinaan elämiä on hirveän vaikeaa sovittaa yhteen, ihan yksilöistä riippumattomista syistä.


    • Anonyymi00008

      Viimeiset kymmen vuotta ajoittain miettynyt että oli helmi. Sääli vain että en saanut pidettyä häntä itselläni. Enkä usko että toista samanlaista saisin koskaan enää. Joten olen jo luovuttanut useamman naisen jälkeen, ajatuksen parisuhteesta.

    • Anonyymi00009

      Minulla ei ole ollut yhtään turhaa suhdetta. Kaikista olen jotain oppinut uusiin suhteisiin tai muuten elämään. Siksi olen kiitollinen jokaisesta eksästäni. Ei niitä monta ole kun olen vain harkiten mukaani ottanut, eli senpä takia. Harkinta ja valikointi on tärkeää.
      Oppimiani eksiltä: remppaaminen, tapetointi, maalaus, taulujen kiinnitys, auton renkaiden vaihto mahdollisimman helposti, golf jne.
      Ja seurana monessa paikassa jonne yksin en olisi mennyt koti- ja ulkomailla. Toisen lähellä olo ja seksikin siinä sivussa. Pois en yhtäkään pyyhkisi.

      • Anonyymi00021

        Kyllä, on näissä jutuissa se menneisyyskin, jota voi ajatella hyvällä.


    • Monta kertaa ääneenkin. Mukava ihminen, hyväntahtoinen. Kaikkea hyvää hänelle ja siksi minä en ole enää hänen kumppani.

      • Anonyymi00019

        Niin. Kaksi hyvääkään ei aina saa juttua toimimaan, eikä se toimimattomuut tee kummastamaan huonoa. Tuon ymmärtäminen on viisautta.


    • Anonyymi00010

      Ihan joka päivä ajattelen hyvää.. 🤗😊

      • Anonyymi00020

        On ollut tässä ketjussa mukava huomata, että moni ajattelee.


    • Aina silloin tällöin tulee oikaistua jälkeläisten pinnallisia mielikuvia äidistään, tarraavat niihin huonoihin piirteisiin ja eivätkä näe hyviä...sitä pohjimmaista syvää välittämistä.

      • Anonyymi00017

        Juu, tuo on ihan totta. Aina toisinaan täytyy lasta valistaa näissäkin asioissa.


    • Anonyymi00011

      Tämä oli harvinaisen huono aloitus 😆. Näin viimeyönä unen, joss soitin exälle missä hän on ja moitin hänet rumin sanoin kelvottomaksi. Olisin tarvinnut poikani lastenvahdiksi, mutta joiduinkin palaamaan mukavista juhlista. Sen jälkeen tapasinkin muka tyttäreni, jolle annoin luvan juoda yhden oluen ja lähteä mukaani viihteelle.

      • Anonyymi00012

        Unet eivät ole totta. Ajattelin vain varmistaa, että tiedät sen.


      • Anonyymi00027
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Unet eivät ole totta. Ajattelin vain varmistaa, että tiedät sen.

        Unet kertovat. Osaan kertoa tämän unen merkityksen minulle.

        Pelästytkö itse unia?


      • Anonyymi00028
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Unet kertovat. Osaan kertoa tämän unen merkityksen minulle.

        Pelästytkö itse unia?

        En pelästy. Ei oikestaan koskaan näe pelottavia unia. Silloinkin jos jokin uni on painostava, niin lähes poikkeuksetta tunnistan näkeväni unta. Näen ylipäänsä todella paljon unia, joissa tiedostan nukkuvani ja pystyn näin ollen hallitsemaan sitä unta.


      • Anonyymi00012 kirjoitti:

        Unet eivät ole totta. Ajattelin vain varmistaa, että tiedät sen.

        (Joidenkin unet ovat totta)
        ((mutta useimpien eivät ole))


    • Anonyymi00013

      Ainut asia mistä olen eksälle kiitollinen on meidän neljä ihanaa lasta ja lapsenlapsi.
      Eksäni kyllä opetti millainen on itselle vahingollinen suhde ja mitä ei tarvitse sietää parisuhteessa.

    • Anonyymi00014

      Exä on yleensä syystä exä! Harva se päivä mietin, etteikö se sairas paska voisi jo kuolla pois, ettei tarvitsisi pelätä mitä uutta se taas keksii.

      • Anonyymi00015

        Aina tuollaista lukiessa herää mieleeni, että miten sellaisen "sairaan paskan" kanssa edes alunperin päätyy yhteen. Olisi mielenkiintoista ymmärtää tuo mekanismi, kun pakkoliitoista ei kai kuitenkaan ole kyse.


      • Anonyymi00018
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Aina tuollaista lukiessa herää mieleeni, että miten sellaisen "sairaan paskan" kanssa edes alunperin päätyy yhteen. Olisi mielenkiintoista ymmärtää tuo mekanismi, kun pakkoliitoista ei kai kuitenkaan ole kyse.

        Kaikki piirteet eivät näy ihmisestä välttämättä vuosiin. On helppoa ihmetellä, jollei ole koskaan joutunut tekemisiin esim narsistin kanssa.


      • Anonyymi00023
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Kaikki piirteet eivät näy ihmisestä välttämättä vuosiin. On helppoa ihmetellä, jollei ole koskaan joutunut tekemisiin esim narsistin kanssa.

        Ehkä siihen siis on ollut itselläkin vaikutusta, siihen lopputulokseen. Oppia ikä kaikki.

        Sekin on muuten hämmentävää miten paljon juuri eksissä on narsisyeja ja psykopaatteja ja kaikkea tuollaista. Prosentuaalisesti paljon enemmän kuin väestössä keskimäärin, ainakin ihmisten tarinoiden perusteella. Ovatkohan ne kaikki samoja henkilöitä?


      • Anonyymi00024
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Ehkä siihen siis on ollut itselläkin vaikutusta, siihen lopputulokseen. Oppia ikä kaikki.

        Sekin on muuten hämmentävää miten paljon juuri eksissä on narsisyeja ja psykopaatteja ja kaikkea tuollaista. Prosentuaalisesti paljon enemmän kuin väestössä keskimäärin, ainakin ihmisten tarinoiden perusteella. Ovatkohan ne kaikki samoja henkilöitä?

        Tähän syyllistävää


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Ehkä siihen siis on ollut itselläkin vaikutusta, siihen lopputulokseen. Oppia ikä kaikki.

        Sekin on muuten hämmentävää miten paljon juuri eksissä on narsisyeja ja psykopaatteja ja kaikkea tuollaista. Prosentuaalisesti paljon enemmän kuin väestössä keskimäärin, ainakin ihmisten tarinoiden perusteella. Ovatkohan ne kaikki samoja henkilöitä?

        Tähän syyllistävään asenteeseen narsistin kanssa eläneet eron jälkeen törmää. Narsistinen henkilö muuttaa käytöstään seuran mukaan. Kun sitten yrität kertoa millaista elämä on ollut niin kukaan ei usko sinua, koska muut ovat nähneet aivan toisenlaisen ihmisen kuin mitä tämä narsisti on neljän seinän sisällä. Siten tämä narsistin kanssa elänyt ei tule nähdyksi, kuulluksi eikä ymmärretyksi. Ihminen joka ei ole tätä dynamiikkaa kokenut ei voi sitä ymmärtää.


      • Anonyymi00026
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Ehkä siihen siis on ollut itselläkin vaikutusta, siihen lopputulokseen. Oppia ikä kaikki.

        Sekin on muuten hämmentävää miten paljon juuri eksissä on narsisyeja ja psykopaatteja ja kaikkea tuollaista. Prosentuaalisesti paljon enemmän kuin väestössä keskimäärin, ainakin ihmisten tarinoiden perusteella. Ovatkohan ne kaikki samoja henkilöitä?

        Ihmiset käyttävät narsisti-termiä aivan liian kevyesti. Kaikki hankalat exät eivät ole narsisteja. Tuossa joku jo viittasikin siihen, miten ne oikeat narsistin uhrit jäävät ikään kuin huomioitta eikä kukaan oikeasti usko, mitö kaikkea on tapahtunut, kun nykyään niin paljon puhutaan miten exä oli narsisti tai psykopaatti, vaikka usein kyse on vain siitä, että eron hetkellä monessa ihmisessä aktivoituu ne ikävät puolet. Se ei tee kenestäkään vielä narsistia saati psykopaattia.

        Itsellä on tietysti aina jokin vaikutus siihen, miten asiat menevät. Voit uskoa, että narsistien uhrit tiedostavat tämän oikein hyvin ja itsesyytöksistä on vaikea päästä eroon vuosienkaan jälkeen. Niin myrkyllisen jäljen suhde narsistin kanssa saattaa ihmiseen jättää.


      • Anonyymi00029
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Tähän syyllistävää

        Ei lainkaan syyllistämistä. Sitähän tuossa ei ollut. Oma osuutensakin kannattaa oppia tunnistamaan ja myöntämään. Se on vain järkevää, säästyy jatkossa paljolta.


      • Anonyymi00029 kirjoitti:

        Ei lainkaan syyllistämistä. Sitähän tuossa ei ollut. Oma osuutensakin kannattaa oppia tunnistamaan ja myöntämään. Se on vain järkevää, säästyy jatkossa paljolta.

        Narsistit ovat vähän kuin ufot. Kaikki tietää että niitä on olemassa, mutta kenen tahansa yksittäisen kertojan ufokokemuksiin kuitenkin suhtautuu hieman varauksella.


      • Anonyymi00032
        scrg kirjoitti:

        Narsistit ovat vähän kuin ufot. Kaikki tietää että niitä on olemassa, mutta kenen tahansa yksittäisen kertojan ufokokemuksiin kuitenkin suhtautuu hieman varauksella.

        Mutta miksipä ei voisi haukkua anonyymi exää anonyymisti. Eilen vasta kehotettiin puhumaan asiat halki. Tuskin kenenkään puolisi ottaa vakavasti, jos sitä erotilanteessa haukkuu narsistiksi. Varmaan arvaa tehneensä väärin.

        Ja mitä todisteluun tulee, niin useimmissa tilanteissa sellaista ei voida tehdä. Vaikka kuinka älyttömästi toimineet puolisot voivat elää ihan rauhassa. Kukaan ei kuitenkaan usko.


    • Anonyymi00016

      Muistelen lämmöllä. Olisi niin paljon asiaa. Ikävä kyllä hän kuoli 9v sitten.

      • Anonyymi00039

        Itsellä ei ole kuollutta eksää, mutta monta muuta tärkeää kyllä. Kyllä niitä tulee aina niitä asioita, joista miettii, että tämä olisi kiva saada vielä kertoa tai tästä hänellä olisi varmasti paljonkin sanottavaa. Joskus sitä pystyy melkeinpä kuulemaan korvissaan jonkun lausahduksen minkä toinen luultavasti sanoisi 😀.


    • Anonyymi00022

      Varmaan silloin kun viimeks oltiin tekemisissä. On siitä jo vuosia.

    • Olen kiitollinen niistä kolmesta lapsesta, jotka saimme aikaan.

      • Anonyymi00030

        Tuokin on oikein hyvä ajattelutapa. Moni voi olla ihan hyvä vanhempi, vaikkei puolisona niin hyvin onnistuisikaan.


      • Anonyymi00030 kirjoitti:

        Tuokin on oikein hyvä ajattelutapa. Moni voi olla ihan hyvä vanhempi, vaikkei puolisona niin hyvin onnistuisikaan.

        Juurikin tämä. Turvallinen isä mun eksä kyllä on.


    • Anonyymi00031

      Tuli nyt sitten kiitettyä ja vähän kehaistua. Tyypilliseen tapaansa hän ei tietenkään edes tajunnut miksi kiitän ja sehän hänessä juuri sen erityisen helmen tekeekin.

    • Anonyymi00033

      "onhan se nyt aika mainio"

      Ex kyllä oli mainio.

      - Sheena

    • Anonyymi00034

      Hyviä puolia jokaisessa ihmisessä. En ihan hirveästi muistele, mutta jossain tilanteessa jotain mieleen pulpahtaa.
      Mielestäni en ole valinnut huonosti.
      Hyvä hedelmä.
      Vilma

      • Anonyymi00038

        Itselläkään ei ole juuri tapana mitään muistella. Olen sellainen nykyhetkessä eläjä, joka ei juuri menneitä mieti, mutta joskus tosiaan tulee eteen näitä hetkiä.


    • Anonyymi00035

      Ainakin mun miesystävän ex on hänelle edelleen se ykkönen, ja nyt tulee miesystävästä mulle ex. Ottakoot exänsä takaisin kun se on niin mahtava ihminen.

      • Anonyymi00036

        Jos on tapana järjestellä ihmisiä tolleen paremmuusjärjestykseen, niin se voi kyllä olla ikävää. Tuossa tilanteessa voi ehkä olla järkevää olla etsimättä elämäänsä ketään uutta.

        Toisaalta, jos menee joskus leski-ihmisen kumppanikseen ottamaan, niin kannattaa varautua. Sitä kuollutta voi olla hyvin vaikeaa "voittaa" koskaan ja missään.


    • Anonyymi00037

      Joka päivä jo vuosien ajan ja mitä tässä nyt on erosta aikaa kulunut.. Muutama vuosi.. Siltikin yhä joka päivä hän on mielessäni ja nimenomaan hyvällä tavalla. Ajattelen monesti, että kyllä sinä oot ihme nainen, kun teit tämmöisen vaikutuksen minuun.

      Ja kun tuolla ikäväpalstalla oon ollut nämä vuodet, niin kertoohan se sekin häntä imarrellen, miten rakas oli ja on yhäkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      49
      1155
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      815
    3. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      725
    4. 68
      722
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      694
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      678
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      530
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      508
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      490
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      472
    13. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      463
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      459
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      434
    16. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      417
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      13
      410
    18. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      33
      398
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      389
    20. Kaikki pilattu

      Paluuta normaaliin ei ole. Kiitos ja hyvästi.
      Ikävä
      30
      385
    Aihe