Keksin uuden jumalatodistuksen

Anonyymi-ap

Keksin uuden jumalatodistuksen :tarpeita tyydyttävä jumala.

ihmiskunnalla on kykyä tehdä maailmanlaajuinen Tietoverkko ja mennä Kuuhun ja parantaa kaikki sairaudet.

Meillä on siihen kaikki tarvittavat alkuaineet maaperässä ja luonnosta löytyy muutenkin kaikki tarvittava.

olisi erittäin epätodennäköistä Jos olisimme vain sattumalta syntyneet satunaiselle planeetalle, että meillä olisi kaikki tarvittava Mitä elämiseen tarvitaan.

Olisi todennäköistä että jotain olennaista meiltä puuttuisi,

mutta nyt meillä on kaikkea Kun jumala huolehtii on huolehtunut meistä.

..
heisielu

Ai:

Ajatuksesi on kiinnostava, ja siinä on tunnistettava filosofinen rakenne. Sen voisi tiivistää näin:

Maailmankaikkeudessa ja Maassa on juuri ne aineet ja luonnonlait, joiden avulla elämä voi syntyä ja kehittyä.

Ihminen on voinut käyttää näitä resursseja rakentamaan teknologiaa, kuten tietoverkot, avaruuslennot ja lääketieteen.

Jos olisimme sattumanvaraisesti syntyneet täysin satunnaiseen maailmaan, voisi tuntua odotettavalta, että jokin elämälle tai kehitykselle välttämätön tekijä puuttuisi.

Koska näin ei ole, tämä voidaan nähdä merkkinä siitä, että maailma on tarkoituksella valmistettu ihmisen tarpeita varten – eli Jumala on huolehtinut siitä.

12

162

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Maapallo ei ole kaikkeuden ainoa koti, vaan on aistien havaitsemattomissa paratiisi ja taivaat. Taivaaseen pääsee kieltäymyksin ja jättämällä kaiken omaisuuden ja omaiset taakseen. Hienoa olisi jos voisi matkustaa kaikkiin aurinkokuntiin 100 valovuoden etäisyydellä. Mutta siten ihminen aiheuttaisi muutoksia luonnon laeille kuten painovoimalle siirtelemällä massaa paikasta toiseen.

      Kaikki näyttää niin tarkasti rajoitetulta ja kielletyltä eikä ole tarpeeksi kaikkea.
      Ihminen kykenee tuhoamaan luomakunnan vaikka pitäisi kaitselmuksen estää se.
      Luonto on tehnyt kaikkensa jotta massaa ei voida vapaasti lisätä ja vähentää suojaten painovoimalakia. Mutta ilmakehän suojelu on unohtunut ikään kuin elämä ei olisi lainkaan tärkeä. Onko elämä, joka on harvinaista Aurinkokunnassa siis syntynyt sattumalta? Eikä luonto kyennyt rakentamaan varmistusta sille että elämä ei tuhoa itseään.

      Luonto suojelee tarkoin peruslakiensa toimivuutta, niitä on mahdoton muuttaa. Mutta elämän ilmestymistä se ei hallitse, vaan ihminen pyrkii maan alistamaan täysin valtaansa. Ja on siinä hyvin itsetuhoinen. Elämä lopulta tuhoaa itsensä kaikilta planeetoilta. Ennen sitä siirretään paratiisiin turvaan joitakin. Monilla planeetoilla joissa ei enää ole elämää voi olla näkymätön paratiisi. Esim. Mars planeetalla.

      Luonto on tarkkojen lakien mukaan toimivaa. Ihminen pyrkii murtamaan luonnon mutta vain omaksi tuhokseen. Filosofia elämästä ja sen tuhoisuudesta vaatii Raamatun tuntemuksen, ymmärryksen ja Pyhän Hengen. Pyhän Hengen tehtävä on luoda, ylläpitää ja tuhota.

      Kiitos aloittajalle ja tekoälylle hienosta aloituksesta jälleen kerran!

      • Tämä tuhoon meno ilman Jumalaa voisi olla yksi todistus.


    • Niin, Jumalaa ei voi aukottomasti todistaa, mutta voidaan väittää, että Jumalan kanssa saadaan aikaan maailmankuva, joka paremmin vastaa kaikkia faktoja kuin maailmankuva ilman Jumalaa. Tämä on sen todistukseen yksi muoto.

      Tosiasioihin kuuluu myös Raamatun, Koraanin, Vedojen, Urantia kirjan, Mormonin kirjan jne. olemassaolo ja niiden tutkimus. Kaikkien uskontojen olemassaolo ja tutkimus. Uskontotiede ja teologia. Ja kaikki tieteet ja filosofiat, myös rajatieteet, parapsykologia ja UFO-tutkimus. Niiden olemassaolo ja olemassa oleva tutkimus ja tieto niissä.

      Kun katsotaan kokonaisuus, voidaan yhtä hyvin väittää, että ateismi on totta, kuin että teismi on totta. Kyse on siitä kummalla oletuksella faktoja katsoo, ja silloin saa oman oletuksensa myös tulokseksi.

      Vai onko jo niin, että vaaka kallistuukin nyt teismin puolelle, kun se Valistuksen ajasta lähtien on ollut ateismin puolella itse asiassa juuri oletuksensa takia, joka tosin kieltämättä hyödyllinen on ollut?

      "Minä en tarvitse tuota hypoteesia". (La Place Napoleonille).

    • Anonyymi00002

      Hölynpölyä. Mitään hiton jumalaa ei ole eikä ole koskaan ollut. Se on pelkkä ihmisen mielikuvituksen luoma satuhahmo eikä mitään muuta. Sama pätee raamattuun ja koraaniin. Ne ei ole mitään sen kummempaa kuin ne miljoonat kirjat kirjastoissa. Ne on pelkkiä satukirjoja jotka perustuu ihmisen mielikuvitukseseeen. Mitä sitten tulee maapallon alkuaineisiin jne niin nehän ei edes ole peräisin maapallolta vaan ne on syntynyt tähdissä ydinreaktioiden seurauksena sekä supernovaräjähdyksiss, tähtien törmäyksissä ja niin edelleen. Ihan samojaalkuaineita on kaikkialla maailmankaikkeudessa. Ja ihan samoja elämän rakennuspalikoita on kaikkialla maailmankaikkeudessa. Maapallo ei ole siis mitenkään erityinen. Avaruudesta on lisäksi jo löydetty maan kaltaisia eksoplaneettoja, joilla on ilmakehä ja ovat elämälle suotuisella alueellaSemmosia eksoplaneettoja joilla voi esiintyä myös vettä juoksevassa muodossa on jo löydetty muilta tähdiltä. Eli tässäkään mielessä maapallo ei ole mitenkään erityinen. Jumalahöpinät on pelkkää sekopäähihhulien horinaa eikä mitään muuta.

      • Anonyymi00003

        "Sama pätee raamattuun ja koraaniin. Ne ei ole mitään sen kummempaa kuin ne miljoonat kirjat kirjastoissa."
        Ero on siinä, että ne ovat vaarallisia kirjoja. Ne saavat ihmisiä vihaamaan muita uskontoja ja tappamaan uskon nimissä.


      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        "Sama pätee raamattuun ja koraaniin. Ne ei ole mitään sen kummempaa kuin ne miljoonat kirjat kirjastoissa."
        Ero on siinä, että ne ovat vaarallisia kirjoja. Ne saavat ihmisiä vihaamaan muita uskontoja ja tappamaan uskon nimissä.

        "Idän saatanallisissa opeissa" ei ole sellaista ajatusta. Idässä kukaan ei väitä, että vain heidän polkunsa on ainoa oikea. Kukaan ei pakota ketään omaan uskoonsa, sillä ymmärretään, ettei ole mitään, mistä pitäisi pelastua. Polkuja on tuhansia, ja ne ole askeleita samalla polulla. Jos jokin uskonto on alkeellinen, se sopii alkeellisemmalle yleisölle. Myös se, että 1 + 1 = 2, on tärkeä tietää, vaikka myöhemmin siirtyisikin korkeampaan matematiikkaan.


      • Anonyymi00005
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        "Sama pätee raamattuun ja koraaniin. Ne ei ole mitään sen kummempaa kuin ne miljoonat kirjat kirjastoissa."
        Ero on siinä, että ne ovat vaarallisia kirjoja. Ne saavat ihmisiä vihaamaan muita uskontoja ja tappamaan uskon nimissä.

        Luin juuri Matt 24 luvun ristiviittein ja siinä osoitetaan että enemmistö on aina hyvää vaikka heidän sydämensä kylmenee laittomuuden tähden. Mutta kussakin uskonnossa on joukko vähemmistöjä ja pieniä lahkoja jotka lietsoo vihaa ja maailmanloppua. Näihin vähäisiin lahkoihin usein liittyy koston himoisia enemmistön sortamaksi tulleita huligaaneja jotka tekeytyy lampaiksi vaikka raatelevat.

        Myös Paavalin perustamat seurakunnat oli alkuun vähemmistö lahkoja jotka tekivät yhden suuren virheen sallimalla saastaisten eläinten syömisen. Tätä kutsutaan hävityksen kauhistukseksi jonka perässä seuraa tuhojen tuho.

        Lyhyesti : Uskontojen ennemmistöt ovat aina asiallisia. Lahkoutuminen ja jakaantuminen pieniin itsenäisiin sekteihin saa aikaan kuitenkin paljon pahaa.


      • Anonyymi00007

        https://www.youtube.com/watch?v=PJUt90TZtNY
        Sitten lähes tuhat vuotta sitten suomalaiset oli vielä tätä niin kutsuttua pakansaa, koska meillä oli silloin meidän omat luonnonuskonnot. Siihen aikaan Vatikaani pyrki lisäämään omaa valta-asemaansa ja vaikutusvaltaansa levittämällä kristinuskoa. Eli he rahoitti tämmösiä ristiretkiläisarmeijoita, jotka sitten pakotti aseellisesti eri kansoja ottamaan kristinuskon uudeksi valtauskonnokseen. Lähes tuhat vuotta sitten tää Vatikaanin armeija sitten rantautui Suomeen ja he alko pakottamaan suomalaisia luopumaan omista luonnonuskonnoistaan ja sen sijaan korvaamaan nää kaikki kristinuskolla. Tästä seurasi sitten valtava verilöyly, jonka seurauksena suuri osa Suomen väestöstä tapettiin, koska kirkolle suomalaisten omat luonnonuskonnot olivat pakanuutta ja demonisia. Tän takia myös kaikki suomalaisten pyhät paikat, esimerkiksi temppelit, tuhottiin maantasalle ja monesti niiden päälle sitten rakennettiin kirkkoja. Myös shamaaneita ja muita tietäjiä ruvettiin vainoamaan kirkon toimesta. Eli vanhoja suomalaisten luonnonuskontojen harjoittajia pidettiin esimerkiksi noitina tai saatanan palvelijoina. Vatikaanin mukaan kyseessä ei siis ollut kulttuurinen hävitys, vaan pikemminkin sielujen pelastus. Eli että suomalaisten muinaisuskontojen poistaminen oli ikään kuin jumalallinen velvollisuus heidän mielestä. Tää kaikki johti siihen, että suomalaisten historiallinen muisti omasta alkuperästään ja omasta muinaiskulttuuristaan katkaistiin. Suomalaisten muinainen hengellinen järjestelmä ja sen symboliikka tuhottiin ja se sulautettiin pakottaen kirkon kristillisiin muotteihin. Jotain pieniä rippeitä tästä järjestelmästä kuitenkin jäi esimerkiksi vanhoihin kansanlauluihin, joita esimerkiksi Kalevala myöhemmin tallensi.


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        "Sama pätee raamattuun ja koraaniin. Ne ei ole mitään sen kummempaa kuin ne miljoonat kirjat kirjastoissa."
        Ero on siinä, että ne ovat vaarallisia kirjoja. Ne saavat ihmisiä vihaamaan muita uskontoja ja tappamaan uskon nimissä.

        Vaarallisia eivät ole kirjat itsessään, vaan se, miten niitä tulkitaan.


    • Anonyymi00009

      Oma vertauskuva Jumala-suhteesta fysiikan lakien kautta –a.i korjasi sanamuodon.Keksin fysiikasta vertauskuvan ihmisen ja Jumalan väliselle yhteydelle,

      🧲 Magneetti = Jumala

      🧵 Sähköjohtokerä (käämi) = Ihminen

      ⚡ Sähkö = Yhteys Jumalaan

      Fysiikan (Faradayn induktiolain) mukaan sähköä syntyy silloin, kun magneetti tai sähköjohtokerä liikkuu suhteessa toiseensa. Vertauskuva toimii mielestäni täydellisesti muutamasta syystä:

      Kaksisuuntaisuus: Ei ole väliä, kumpi liikkuu. Kun ihminen toimii ja etsii, syntyy sähköä (yhteys Jumalaan).

      Samoin kun Jumala toimii ihmistä kohti, syntyy sähköä.

      Yhteys vaatii liikettä: Jos molemmat ovat täysin paikallaan, virtaa ei synny, vaikka oltaisiin lähekkäin. Uskon ja yhteyden täytyy siis olla elävää ja dynaamista, ei staattista.

      Etäisyys vaikuttaa: Jos magneetti on liian kaukana, kenttä on liian heikko eikä liike enää synnytä virtaa. Tämä kuvaa vieraantumista.

      ..
      heisielu

    • Anonyymi00010

      Jumala on kuin aurinko sydämessä. Tavallinen aurinko aistitaan viidellä aistilla, mutta sydämen auringon tuntee mieli eikä aistinelimet. Ei sydämessäkään silti aina paista tuo aurinko vaan on myös pilvistä, myrskyjä ja ukkosta.

      Välillä on yö. Jumala ei ole pelkkää auringonpaistetta. Entä voiko tulla Jääkausi?

      Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisin mielin , minä olen voittanut maailman.

      Seura tekee kaltaisekseen. Alhaisten seurassa alenee. Pyhien seurassa pyhittyy.

      Minne annat aarteitasi siellä sydämesi on. Sisäinen maailma jossa Jumala asuu omaa lainalaisuudet joita pitäisi jotenkin voittaa eikä olla vain ajopuuna tai pelinappulana petollisten ihmisten peleissä. Sinun sydäntäsi voi toinen käyttää hyväkseen mikä johtaa riitaan lopulta ja vihollisuuteen.

      Jos on takertunut huonoon seuraan niin pyhien seuraan ei enää pääse. Koko elämä voi mennä pilalle väärien valintojen takia. Tai huonon seuran takia.

      Sisäinen maailma, jossa Jumala asuu omaa lainalaisuuksia joita hyvin näkevät käyttää hyväkseen kun taas sokeat eivät niitä ymmärrä. Tärkeintä on välttää huonoa seuraa ja tilanteita joissa siihen ajautuu.

    • Anonyymi00011

      Keksit ruudin uudelleen. Tuota on kutsuttu antrooppiseksi periaatteeksi ainakin sata vuotta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      925
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      888
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      765
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      711
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      648
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      611
    7. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    8. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      584
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      576
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      19
      532
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      513
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      482
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    16. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      34
      467
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      450
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      444
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      6
      421
    Aihe