Eikä teillä ole siihen nokan koputtamista!
Saatte marssia ja päivitellä, mekastaa ja jeesustella, pitää hengen-nostatus-seuroja vaikka kuinka paljon.
Asia on jo siunattu.
Silloin kun asiasta on neuvoteltu ja päätetty, keskityitte keskinäisiin riitelyihin lillukan varsista ja olemattomista putkilaskuista sekä siitä kuka minkäkin pallin saa!
Juna meni jo!
Kärsikää seuraukset!
Pumppuvoimalat tulee
76
560
Vastaukset 76
- Anonyymi00001
Melko vähä-älyisen kuvittelua ettei tulis ja kaupunki voisi asiasta päättää tai edes siihen vaikuttaa. Nykyisessä taloustilanteessa, energiapoliittisessa tilanteessa sekä työttömyystilanteessa jokainen yksinään jo siunaa laitoksen rakentamisen.
- Anonyymi00002
Tehtaan lakkauttamisen jälkeen omistajayhtiö Stora Enso velvoitettiin puhdistamaan alueen suljetut jäteallasjärjestelmät. Jätevedenpuhdistamon jälkialtaan pohjalta ruopattiin suuria määriä teollisuuslietetettä erillisiin geotuubeihin, jotta haitta-aineet eivät pääse leviämään luontoon.
Onko mahdollista kun pumppuvoimalat muodostavat kovia virtaukaia moneen suuntaan että jätteet lähtee irtautumaa.
Stora Enso velvoitettiin puhdistamaan altaat mutta ne on puhdistamatta. Lahjottiinko jotkut, eihän tätä muuten ymmärrä. Kyllä lobbarit myös keksiä päteviä syitä, jotka saavat kunttaukot hämilleen. - Anonyymi00004
Samat kaverit on täällä huutaneet tehtaan tulemista vuosikymmenen. Nyt on vaihtunut pumppuvoimalaan. Älkää luovuttako niin helposti.
Pumppuvoimalaa odotellessa voitte jo nyt mennä kantamaan itse vettä ämpärillä tunturin päälle. Ei aina tarvitse vain istua kotona huutamassa, joskus vois tehdä jotain itsekin. - Anonyymi00005
Ei ole äly pilannut kemijärveä!
- Anonyymi00006
Hyvin on asiat hoidettu, järvi on jo säännöstelyllä ja metsäojilla pilattu. Veneilijää vastaa saattaa tulla uiva saari selällä vastaan jossa voi jopa puitakin kasvaa. Rantoja vyöryy järveen. Kaiken huipuksi metsäojat tuovat joka vuosi uudet laskeumat järveen. Kun pumppuvoimalat tulevat virtaukset irrottavat pojasta tehtaan soilta tuoman liejun. Tuskimpa menee pitkään kun järvi on kalastuskiellossa.
- Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Hyvin on asiat hoidettu, järvi on jo säännöstelyllä ja metsäojilla pilattu. Veneilijää vastaa saattaa tulla uiva saari selällä vastaan jossa voi jopa puitakin kasvaa. Rantoja vyöryy järveen. Kaiken huipuksi metsäojat tuovat joka vuosi uudet laskeumat järveen. Kun pumppuvoimalat tulevat virtaukset irrottavat pojasta tehtaan soilta tuoman liejun. Tuskimpa menee pitkään kun järvi on kalastuskiellossa.
Metsäojat on kasvaneet umpeen jo vuosikymmeniä sitten!
Rannat eivät vyöry kun ei tulviakaan enää ole.
Ei ole uivia saaria eikä lentäviä lehmiä.
Lisää foliota hattuun!!!
- Anonyymi00008
Vanhaa Pyhäsalmen kaivosta (valmiiksi pilattu ympäristö) kaavailtiin käytettäväksi energian varastointiin "pumppuvoimalana". Toteutus osoittautui liian kalliiksi.
Osin luonnontilaisten ympäristöjen tuhoaminen "pumppuvoimaloilla", käyttämättä ensiksi jo valmiiksi pilattuja, ei käy järkeen.
Hankkeen eräs statusyhteenveto löytyy YLE:n jutusta:
https://yle.fi/a/74-20058549 - Anonyymi00009
Jumiskon hybridivoimalan tunneli,purkuputki ja näiden alapuolinen Kemijärveen johtava Askankanava on muikulle ja lohikaloille viihtyisä elinolosuhde, jopa siinä määrin, että kalastus on pitänyt viime kalastuskausina kohtuuttoman helppona, ryöstökalastuksena erikseen kieltää.
Samaa happirikkautta on odotettavissa myöskin Ailangan pumppuvoimajärjestelmässä. Kemijärvi virtaa runsaasti läpi vuoden ja vie mennessään alun haittalietteet kohti Kemiä Pumppuvoimaloiden käytön alkuvaiheessa. Yläaltaalta laskettua vettä ei voi toistamiseen pumpata, kun virtaus järvessä on hyvin voimakas ympäri vuoden. Niin Kemijoessa, kuin Sallan ja Posion tulojoissakin.- Anonyymi00010
Kemijärvessä ei talvellakaan vesi seiso. Järvi on luonnostaan hyvin virtaava ja vie hienoainekset Kemijokeen ja siitä alas.
Painavampi hienoaines on pohjassa ja siellä pysyy. Kun ne ovat painavina päätyneet pohjaan. Niiden koostumus ei edistyneenkään tekniikan myötä järky. Niitä " sedimenttejä" ei Pumppuvoimalatkaan liikuta.
- Anonyymi00011
Pian iloitaan,
pumppuvoimalat toteutuvat
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19368943/kemijarven-pumppuvoimalahankkeet---missa-mennaan
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19293967/kemijarvelle-on-rakennettava-pumppuvoimala---se-toisi-paljon-hyvaa-kaupungille - Anonyymi00012
Kumpi ehtii tulla ennemmin Kemijärvelle; biosellutehdas vai pumppuvoimala?
Veikkauksia kehiin... - Anonyymi00013
Pumppuvoimalaan on jo olemassa selkeä rahoitus ja valtakunnanlaki, joka takaa aloittamisen jo kohtalaisen lähiaikoina.
Biosellun ääntenkalastuslupailu on ollut Heikiltä sitä satua, joka ei johda rakentamiseen. - Anonyymi00014
Miksi Massaliikkeen taistelijat eivät taistele tässä taistelussa?
No, onneksi on Jäähalli!- Anonyymi00015
massaliikettä kiinnostaa massan valmistus, ei veden juoksuttaminen
- Anonyymi00016
Ehdotan uutta maailmanluokan tehdasta.
Hamppu-Puimala.
Kuka on Kemijärven eskobaari.
Järveen vois tuua muutaman mursun tahi Saimaan norpan.
Turismi kasvuun.
Paalauskoneitakin on isönnilllä ladoissansa. Sais eurot kasaan ja latoon.
Maskuntalaulu muuttukoon myös.
Ei tullut pumppu,
Vaan tuli hamppu.
Vihdoinkin syttyi viissauden lamppu.
Loppu puute ja vaiva,
Kääntyi talouden laiva.
Hurraa huuto järvelle,
on tilaa järjelle.
Tää on vaan kemiaa joka järven pelastaa.
Kemiajärvi pyhä on. - Anonyymi00017
Ei ole rahasta uupelo pumppuvoimalan vastustajilla. Oli niin hienoja ja kalliita veneitä liikkeellä Lehtolan suunnalla. Pitäähän sitä jotain sirkushuvia keksiä, kun kaikkea jo on eikä aika käy pitkäksi.
- Anonyymi00018
Muillakin on Kemijärvellä omaisuutta kuin Yhteismetsän manttaali-pösöillä!
Niin, sitähän täällä kirjoitetaan, että rikkaat eläkeläiset istuvat Parrunpätkässä. Kateus heitä kohtaan?
Yksi isäntä sanoi, että hänellä on niin paljon rahaa, että vois käyttää seteleitä wc-paperina! Onko oikeasti? Ehkä ei, mutta se on vertauskuva Kemijärven menestyksestä ja vauraudesta.
Harvoin pieni maaseutupaikkakunta on täynnä niin menestyneitä ihmisiä. Mistä se johtuu? Esim. Tonkopurolta tulee paljon menestyneitä.
- Anonyymi00019
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19293967/kemijarvelle-on-rakennettava-pumppuvoimala---se-toisi-paljon-hyvaa-kaupungille
Kyllä pumppuvoimalat tulevat ja saavat tullakin!
Paljon hyviä perusteita on esitetty.
Kun tulevat, niin sähkön hinta pysyy kohtuullisena.
Kovia sähkösyöppöjä ovat nuo datakeskukset.- Anonyymi00021
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16776964/sivistysjohtaja-narkilahti-oli-tehda-emamunauksen!
Jo Pusan taulu kertoo, että Kemijärvi elää ja nousee kukoistukseensa vedestä! Uitto on mennyttä aikaa. Nyt eletään sähkön voimalla ja sillä tuotetaan uutta sähköä!
- Anonyymi00020
Turhaan käyttävät energiaansa vastustamiseen, ne tulevat kumminkin.
- Anonyymi00022
Tulevat koska Kemijärven Kepu on yhdessä Komijoki OY kanssa kulisseissa junailleet hallituksen tekemään poikkeuslain. Meillehän ei tulla koskaan kertomaan mitä kaikkea kulisseissa on tapahtunut,
On tiedossa että eripuraa tulee kun nähdään mitä järvelle tapahtuu. Siksi yritetään pikkuhiljaa alkaa koko hanke laittamaan hallituksen syyksi.
- Anonyymi00023
Pumppuvoimaloita myös vastustetaan...
https://www.lapinkansa.fi/satu-hassi-liittyi-pumppuvoimaloiden-vastustajiin/13605854
https://www.lapinkansa.fi/emme-hyvaksy-nain-radikaalia-muutosta-kotijarvelle/13605772 - Anonyymi00024
Eikö siellä Lehtolassa ollut Sirpan vaalitilaisuus?
- Anonyymi00025
Ei.
- Anonyymi00026
Anonyymi00025 kirjoitti:
Ei.
kyllä oli, vasemmiston vaalitilaisuus!
- Anonyymi00027
Anonyymi00025 kirjoitti:
Ei.
Sirpan eduskuntavaalitilaisuus on aloitettu juuri Pumppuvoimaloiden näkyvällä vastustamisella jo ajat sitten. Hassi kävi satuilemassa juuri nyt viikonloppuna Lehtolassa.
Lohen ja taimenen paluu Kemijokeen on utopistinen unelma vielä lähimpien vuosikymmenten aikana. Ei ennen kuin sähköä aletaan saamaan ilman vesivoimaa. Silloin pumppuvoimalatkin on luontevaa ja sujuvaa vapauttaa pumppaustyöstä.
Lähivuosina ne eivät järisytä Kemijärveä tai - jokea niin kauan kuin Seitakorva ja muut vastaavat Kemijoen voimalat ovat käytössä. - Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:
Sirpan eduskuntavaalitilaisuus on aloitettu juuri Pumppuvoimaloiden näkyvällä vastustamisella jo ajat sitten. Hassi kävi satuilemassa juuri nyt viikonloppuna Lehtolassa.
Lohen ja taimenen paluu Kemijokeen on utopistinen unelma vielä lähimpien vuosikymmenten aikana. Ei ennen kuin sähköä aletaan saamaan ilman vesivoimaa. Silloin pumppuvoimalatkin on luontevaa ja sujuvaa vapauttaa pumppaustyöstä.
Lähivuosina ne eivät järisytä Kemijärveä tai - jokea niin kauan kuin Seitakorva ja muut vastaavat Kemijoen voimalat ovat käytössä.Oli muuten keskustan vaalitilaisuus. Ehdokasehdokkaita jopa kolmin kappalein. Riipi veti kampanjaa.
- Anonyymi00029
Kannatan suljetulla kierrolla toteutettuja biopumppuvoimaloita. Ne ovat ympäristöystävällisiä.
- Anonyymi00030
Pyhäsalmen "Callio", eräs esimerkki projektista suljetun kierron energiavarastolle. Jäädytetty toistaiseksi, vaikka julkisuudessa ulostuotu tarve kaltaiselleen kasvaa (?).
- Anonyymi00031
Oliko siellä lehtolassa yhtään alle 50 vuotiasta vastustajaa? näytti kuvissa että kaikki oli eläkeiän saavuttaneita.
- Anonyymi00032
Temppuvoimalalla tekohengitetään taloutta.
Pumppu on väliaikainen luontoa tuhoava elementti. - Anonyymi00033
Biopumppuvoimalaitokset pelastavat Kemijärven.
- Anonyymi00034
Hanhiniemeen pumppuvoimala
- Anonyymi00040
BIO on päivän sana.
Kemijärven pumppuvoimalat kannattaa ehdottomasti toteuttaa biopumppuvoimaloina.
Sosiaalinen hyväksyntä kansalaisilta paranee tällöin nollasta sataan. Suljettu kierto on nykyaikaa.
- Anonyymi00035
Tyhjennetään Patojärvi. Ohjataan vedet uuteen Sähkövoimalaan.
Pitkänsillan paikalle pato voimaloineen. - Anonyymi00036
Kyllä pumppuvoimalat tulevat
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19293967/kemijarvelle-on-rakennettava-pumppuvoimala---se-toisi-paljon-hyvaa-kaupungille- Anonyymi00038
Ei tule. Ei vain tule
- Anonyymi00039
Hei linkkeilijä, lue ajatuksella ihan itse tuo linkkisi...
- Anonyymi00037
Hamppulientä suoneen niin pumppu alkaa väpättään.
- Anonyymi00041
Räikeää pumppuvoimaloiden vastustamisella ratsastamista näillä poliitikoilla.
Suu vaahdossa messutaan pumppuvoimaloita vastaan, tosiasiassa vaalikarjan äänet silmissä kiiluen ratsastetaan tuleviin vaalehin!
Näin oli jo kunnallivaaleissa ja mikä sotku saatu aikaan?
Mikään ei enää pelaa vähääkään, osaava väki kaikkoaa....- Anonyymi00042
Pumppuvoimaloiden vastustamiseen on raukkamaista sokea politiikkaa. Onhan vastustajissa useita edustajia Keskustapuoleeesta, Itse en vastusais voimaloita jos rahanahneus ei sotkisi järveä.
Totta ihmeessä yhtiö valitsee edullisimman vaihtoehdon, jos kaupungin johtavat politiikot, viranhaltiat eivät vastustaneet järven raiskausta.
Jos yhtiö rakentaa tunturin huipulle altaan, olisi helpompi rakennusurakka ollut myös samankokoinen allas alas.
TÄSTÄ JOHTUU VASTUSTUS PUMPPUVOIMALOILLE. Keskusta puolue tulee tämän tuntemaan nahoissaan seuraavat 60 vuotta.
- Anonyymi00043
Niitö vois rakentaa vaikka helsinkiin. En vastusta.
- Anonyymi00044
Pummovoimaloideen ideana on korkeusero, sitä on pakko hyödyntää. Ala-altaalle olisi löytynyt paikkoja, mutta tietenkin se olisi enemmän maksanut, kuin valmis järvi.
Kemijärven päättäjät innostuivat niin hankkeesta että ei niitä ehditty katsella.
Kulisseissahan on tapahtunut paljon josta me ei tiedetä. Tuliko tilauksesta ns,hallituksen ohituskaista. Yhteensattuma ihmetyttää. - Anonyymi00045
Kotavaara on parempi paikka pumpulle. Nähtävyys vailla vertaa. Turismi se on joka elättää.
- Anonyymi00046
Rovaniemellä moni on rikastunut turismilla. Valtavat tulot lyhytvuokrauksella.
Moni muuttaa sesonkiaikana kaksoisasunnoilla kuten mökeille. Kukaan ei usko minkälaisia vuokria maksetaan. Pitääkin ihmetellä, miksi Kemijärvi on jäänyt junasta.- Anonyymi00047
Siksi koska täällä odotetaan että joku tulisi ja tekisi jotain....tumput suorina!
- Anonyymi00048
Anonyymi00047 kirjoitti:
Siksi koska täällä odotetaan että joku tulisi ja tekisi jotain....tumput suorina!
Samaa on myös Rovaniemellä, kyllä siellä on paljon etelän sijoittajia. Lapissa on opittu valmiille, että kruunu pitää omistaan huolen. Myös Lapin matkailun pääasiassa yrittäjät ovat tulleet eteläsuomesta. Muutamia poikkeuksia toki on.
- Anonyymi00049
Voimalaherrat käskyttää.
Tahtoo pumpun ja pumppu tuloo.
Kenen leipää syöt valtuutettu?- Anonyymi00050
Miksi Massaliike ei vastusta pumppuvoimaloita
- Anonyymi00051
Anonyymi00050 kirjoitti:
Miksi Massaliike ei vastusta pumppuvoimaloita
Massaliike vastustaa sellutehtaan lakkauttamista.
- Anonyymi00052
Anonyymi00051 kirjoitti:
Massaliike vastustaa sellutehtaan lakkauttamista.
Emme tarvitse työpaikkoja, emmekä nuorta väkeä, puhumattakaan palveluista. Ajellaan kelataksilla rovaniemelle!
- Anonyymi00053
Anonyymi00052 kirjoitti:
Emme tarvitse työpaikkoja, emmekä nuorta väkeä, puhumattakaan palveluista. Ajellaan kelataksilla rovaniemelle!
On vähän toista hankkia tänne raskasta teollisuutta ja 1000-2000 ihmistä (välillisesti) työllistävää tuotantolaitosta kuin joku pikkupumppujen vastustaminen!
Joka on käynyt Valko-Venäjällä neuvotteluissa, ei viitsi lähteä johonkin muutaman mökkiläisten mökkirantaa itkemään. Kateus vie kalatkin vedestä Kemijärvellä. Valittajien takia ei tullut uutta sellutehdasta. Hajotkaa idiootit! - Anonyymi00054
Anonyymi00053 kirjoitti:
On vähän toista hankkia tänne raskasta teollisuutta ja 1000-2000 ihmistä (välillisesti) työllistävää tuotantolaitosta kuin joku pikkupumppujen vastustaminen!
Joka on käynyt Valko-Venäjällä neuvotteluissa, ei viitsi lähteä johonkin muutaman mökkiläisten mökkirantaa itkemään. Kateus vie kalatkin vedestä Kemijärvellä. Valittajien takia ei tullut uutta sellutehdasta. Hajotkaa idiootit!Tehtaan vastustajat olivat joukolla onkimassa kalkonniemessä "ammattikalastajina" silloin kun tehtaan tulo näytti todennäköiseltä.
Vastustus oli kova! - Anonyymi00055
Anonyymi00054 kirjoitti:
Tehtaan vastustajat olivat joukolla onkimassa kalkonniemessä "ammattikalastajina" silloin kun tehtaan tulo näytti todennäköiseltä.
Vastustus oli kova!Koska se näytti todennäköiseltä?
Ai niin, olihan se 110 % todennäköisyys, että tehdas tulee.
Tukiko hanketta Yhteismetsä? Entä joku sähköyhtiö? Kyllä oli hyvä sijoitus! Kiitos neroille, jotka teki päätöksen tukea 110 % varmaa hanketta! Nämä sentään yrittivät, muut vain valittivat.
Annetaan Bioref yrittäjille kaupungin yrittäjäpalkinto hyvästä yrityksestä. Toivottavasti he yrittävät vielä lisää jotain hyviä yrityksiä.
Nimimerkki: "Jos ei sellua niin ei muutakaan"
p.s. Osakeanti oli myös hyvä yritys. Unohtui vain se esite tehdä. - Anonyymi00056
Anonyymi00055 kirjoitti:
Koska se näytti todennäköiseltä?
Ai niin, olihan se 110 % todennäköisyys, että tehdas tulee.
Tukiko hanketta Yhteismetsä? Entä joku sähköyhtiö? Kyllä oli hyvä sijoitus! Kiitos neroille, jotka teki päätöksen tukea 110 % varmaa hanketta! Nämä sentään yrittivät, muut vain valittivat.
Annetaan Bioref yrittäjille kaupungin yrittäjäpalkinto hyvästä yrityksestä. Toivottavasti he yrittävät vielä lisää jotain hyviä yrityksiä.
Nimimerkki: "Jos ei sellua niin ei muutakaan"
p.s. Osakeanti oli myös hyvä yritys. Unohtui vain se esite tehdä.Suljettu kierto!! Suljettu kierto!!
Huudettiin kovaan ääneen!
Saksasta hommattiin greenpeace hätiin!!
Pelko oli kova! - Anonyymi00057
Anonyymi00056 kirjoitti:
Suljettu kierto!! Suljettu kierto!!
Huudettiin kovaan ääneen!
Saksasta hommattiin greenpeace hätiin!!
Pelko oli kova!Oli kauhea pelko, että joutuu töihin! Massaliike taistelee, kateelliset räkyttää! KUNNIA HEIKILLE HÄPEÄ MUILLE
- Anonyymi00058
Anonyymi00057 kirjoitti:
Oli kauhea pelko, että joutuu töihin! Massaliike taistelee, kateelliset räkyttää! KUNNIA HEIKILLE HÄPEÄ MUILLE
Olihan se Kemijärven Kiinan -Biosellu Heikiltä härskin suurta huiputusta, kun hänellä halutti eduskuntaan kansanedustajaksi ja jopa maa- ja metsätalousministeriksi, kun hän on kohentanut sivistystään metsätyönjohtajakoulutuksella.
Ostatti kaupungin rahoilla biosellutehdastontin vesiletkuineen. Jne.
Perehdytti kunnanjohtaja Atten valmistelemaan
Tehtaan rakentamista. Toki muu valtuusto talutti Atten kohta Tampereen pikajunaan.
Heikki pitää päästää seuraavaan valtuustoon ilman äänestystä. - Anonyymi00059
Anonyymi00058 kirjoitti:
Olihan se Kemijärven Kiinan -Biosellu Heikiltä härskin suurta huiputusta, kun hänellä halutti eduskuntaan kansanedustajaksi ja jopa maa- ja metsätalousministeriksi, kun hän on kohentanut sivistystään metsätyönjohtajakoulutuksella.
Ostatti kaupungin rahoilla biosellutehdastontin vesiletkuineen. Jne.
Perehdytti kunnanjohtaja Atten valmistelemaan
Tehtaan rakentamista. Toki muu valtuusto talutti Atten kohta Tampereen pikajunaan.
Heikki pitää päästää seuraavaan valtuustoon ilman äänestystä.Älä ole katkera!
- Anonyymi00062
Anonyymi00059 kirjoitti:
Älä ole katkera!
Katkeruus ei ole koskaan hyväksi, se ei hyödytä ketään.
- Anonyymi00060
Meidän kunnassa, meidän kunnassa
Siinä on iso reikä pohjassa
Mut näin kun pumpataan ja reikä paikataan
Päästään taasen eteenpäin.- Anonyymi00061
Kunnalla on kaavoitusmonopoli. Valtiovalta voi kuitenkin ryhtyä rakennuttajaksi omistamillaan voimayhtiöillä Pumppuvoimalajärjestelmään mm. Ailangan Tunturilammelle ja Kauhaselälle ja niiden välille ilman valtuuston enemmistön haluamaa kaavaa.
Tämän me kaikki kohta ( parin vuoden sisällä) näemme.
- Anonyymi00063
Tuliko hallitukselta niinsanottu ohituskaista tilauksesta, Kemijoki oy ja Kemijärven pyynnöstä? Olisi melkoinen sattuma kun tuli juuri pumppuvoimalan tarpeeseen.
Kuten huomasitte Nivalan käytöksestä, hän tiesi että voimalat tulevat. Samoin Kemijoki OY jatkoi asian viemistä eteenpäin, vaikka valtuustolta tuli kielteinen päätös.
Kun näitä juttuja lukee, ranta asukkailla on vain kateus. Varmasti se ei ole kateutta jotka on sadoilla tuhansilla rakentaneet rannoilla kiinteistöjä ja vapaa-ajan asuntoja.
Tonteistakin on maksettu kovia hintoja. Niistä ei saa korvauksia, samoin kuin yhteismetsäosakkaat.- Anonyymi00065
Pitää koittaa ymmärtää ja tiedostaa Kemijoki Oy.n ja PohjolanVoiman jne. yhtiöiden omistuspohja.
Suomen valtion ylin johto järjestää Suomen valtion yhtiöille valtakunnan LUVAT ja rahoituksen Pumppuvoimaloihin kun energian tarve tulee olemaan lähivuosina hurjan/ haasteellisen suuri.
Näillä mennään seuraavat 20 + vuotta.
Sitten pienydinvoimalat saadaan valtakuntaamme riittävän kokonaisedullisiksi. Ja Kemijokikin voidaan sitten aidosti entisöidä. - Anonyymi00066
Anonyymi00065 kirjoitti:
Pitää koittaa ymmärtää ja tiedostaa Kemijoki Oy.n ja PohjolanVoiman jne. yhtiöiden omistuspohja.
Suomen valtion ylin johto järjestää Suomen valtion yhtiöille valtakunnan LUVAT ja rahoituksen Pumppuvoimaloihin kun energian tarve tulee olemaan lähivuosina hurjan/ haasteellisen suuri.
Näillä mennään seuraavat 20 vuotta.
Sitten pienydinvoimalat saadaan valtakuntaamme riittävän kokonaisedullisiksi. Ja Kemijokikin voidaan sitten aidosti entisöidä.Pumppuvoimalat olisi voitu tehdä Kemijärvelle ilman että järveä olisi tarvinnut uhrata yhtiöiden käyttöön. Ylin johto ei missään vaiheessa puolustanut järven kohtelua.
Toki yhtiöillä
kelpasi kun valmis ala-allas luovutettiin tarjottimelle. Keskustalta ja kaupungin johdolta ei ole tullut vaatimusta kuinka ranta-asukkaille haitat korvataan.
Pumppuvoimaloita harva vastustaisi, jos hanke olisi todettu ilman järven polaamista.
Yhtiöille olisi tullut enemmän kustannuksia, siitähän tässä on kyse.
Jos tunturin huipulle pystytään allas rakentamaan, miksi ei alas.
- Anonyymi00064
Kerrassaan hieno homma että pumppuvoimalat tulee.
- Anonyymi00067
Toiveajattelu on sallittua.
Reaalitalous on toistamaata, elikkä taustalla vyöryy Vuotoksenallas.
Temppuvoimalaa käytetään syöttinä todelliselle hankkeeelle.- Anonyymi00068
Ei muut kunnat kuten Kuusamo, ja Posio ole antaneet järviään pilata. Tuntureita ja vesis, töjä löytyy monesta kunnasta. Kemijärvellä on ollut kauneimmat maisemat, jota ei ole koskaan osattu hyödyntää matkailulle.
On selvyys että kukaan ei täällä lähde matkailua ja mitään kehittämään. Odotetaan vain valmista.
Työikäinen väestö poistuu, koska pumppuvoimalatkaan ei tuo työtä paikallisille. Koneurakoitsijoille voi jonkinlaisia aliurakoita löytyä rakennusvaiheessa. - Anonyymi00069
Anonyymi00068 kirjoitti:
Ei muut kunnat kuten Kuusamo, ja Posio ole antaneet järviään pilata. Tuntureita ja vesis, töjä löytyy monesta kunnasta. Kemijärvellä on ollut kauneimmat maisemat, jota ei ole koskaan osattu hyödyntää matkailulle.
On selvyys että kukaan ei täällä lähde matkailua ja mitään kehittämään. Odotetaan vain valmista.
Työikäinen väestö poistuu, koska pumppuvoimalatkaan ei tuo työtä paikallisille. Koneurakoitsijoille voi jonkinlaisia aliurakoita löytyä rakennusvaiheessa.Bioref tehdas tuo työtä tuhansille
- Anonyymi00070
Kaikki lähti siitä kun Kemijärvi kieltäytyi Vaeuskunnasta.
Sodankyläönhön se meni.
Nyt epätoivosen jääräpäisesti yritetään kaikkkea muuta kuin matkailua. - Anonyymi00071
Lainaus.
Sodankylän varuskunnan (Lapin jääkäripataljoonan) sijoituspaikaksi ensisijaisesti 1960-luvun alussa Kemijärveä, Lainaus kiinni.
Nyt ku herrat ehottaa jotain niin ei uskalleta kieltäytyä.
Juna meni jo.Kirjaimellisesti. - Anonyymi00072
Pumppuvoimaloita ehdotettu ensisijaisesti Kemijärvelle.
Ei kieltäydytä, otetaan ne vastaan.- Anonyymi00073
Vasemmistoliiton kannatus Valtakunnassamme on laskenut viimeaikoina eniten juuri Kemijärven Pumppuvoimaloiden päättömän julkivastustamisten vuoksi.
Näin tänään uutisoitiin. - Anonyymi00074
Anonyymi00073 kirjoitti:
Vasemmistoliiton kannatus Valtakunnassamme on laskenut viimeaikoina eniten juuri Kemijärven Pumppuvoimaloiden päättömän julkivastustamisten vuoksi.
Näin tänään uutisoitiin.Vasemmistoliiton kannatus oli viime eduskuntavaaleissa 7,1% Viimeisimmässä Ylen kannatusmittauksessa 10,1%
- Anonyymi00075
Anonyymi00074 kirjoitti:
Vasemmistoliiton kannatus oli viime eduskuntavaaleissa 7,1% Viimeisimmässä Ylen kannatusmittauksessa 10,1%
Pitkän ajan tarkastelussa Vasemmistoliiton kannatus on ollut 8...9 % luokkaa.
Mm. nykyinen Pumppuvoimaloiden vastustaminen paikallistasolla asettaa puolueelle kannatuslukemat tulevana keväänä noille main. - Anonyymi00076
Anonyymi00073 kirjoitti:
Vasemmistoliiton kannatus Valtakunnassamme on laskenut viimeaikoina eniten juuri Kemijärven Pumppuvoimaloiden päättömän julkivastustamisten vuoksi.
Näin tänään uutisoitiin.Mikä puolue vastustaa eniten pumppuvoimaloita ?
- Anonyymi00077
Anonyymi00076 kirjoitti:
Mikä puolue vastustaa eniten pumppuvoimaloita ?
Ei mikään!
Kaikki lapin kansanedustajat näyttää vihreää valoa voimaloille!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802047Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661259Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu271105- 1411038
- 95804
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa133799- 45727
- 62706
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63672- 61666