Mitä mieltä? Miten on mahdollista, ettei ikinä ikävöi ketään ihan sama miten läheiseksi tai rakkaaksi sanoo niitä, joita ei ikinä ikävöi?
Vastaukset 62
Itsellä tulee ekana mieleen, että ei ole todellista tunnetta mukana tai sitten on vain niin kova järkeistämääm asioita / joutunut liian kauan selviämään yksin.
Se tulee monesti ekana mieleen, mutta ihminen voi todella rakastuneenakin olla ikävöimättä. Tää onkin mielenkiintoinen juttu miten erilaisia aivot ja oppiminenkin asian tiimoilta on.
Toiset keskittyy vain tässä ja nyt hetkiin, ei muuhun eli poissa mielestä kun on poissa näköpiiristä. Tai luottaa ettei tarvi ikävöidä, kyllä se sieltä takas tulee. Voi myös tietysti suojella itseään sulkemalla ikävän pois mielestään. Ja kuten vaikka minä taas, on niin kiire tehdä kaikkea etten ehdi miettimään ikävää. 😅
Pää on täynnä kaikkea muuta.Tökstöksnöö kirjoitti:
Se tulee monesti ekana mieleen, mutta ihminen voi todella rakastuneenakin olla ikävöimättä. Tää onkin mielenkiintoinen juttu miten erilaisia aivot ja oppiminenkin asian tiimoilta on.
Toiset keskittyy vain tässä ja nyt hetkiin, ei muuhun eli poissa mielestä kun on poissa näköpiiristä. Tai luottaa ettei tarvi ikävöidä, kyllä se sieltä takas tulee. Voi myös tietysti suojella itseään sulkemalla ikävän pois mielestään. Ja kuten vaikka minä taas, on niin kiire tehdä kaikkea etten ehdi miettimään ikävää. 😅
Pää on täynnä kaikkea muuta.Joo, ihan hyvä näkökulma tuo suojeleminen tai kiire. Ihmisen on muutenkin hyvä pitää itsensä sopivan kiireisenä, varsinkin, jos on taipumusta yliajatella asioita.
Tökstöksnöö kirjoitti:
Se tulee monesti ekana mieleen, mutta ihminen voi todella rakastuneenakin olla ikävöimättä. Tää onkin mielenkiintoinen juttu miten erilaisia aivot ja oppiminenkin asian tiimoilta on.
Toiset keskittyy vain tässä ja nyt hetkiin, ei muuhun eli poissa mielestä kun on poissa näköpiiristä. Tai luottaa ettei tarvi ikävöidä, kyllä se sieltä takas tulee. Voi myös tietysti suojella itseään sulkemalla ikävän pois mielestään. Ja kuten vaikka minä taas, on niin kiire tehdä kaikkea etten ehdi miettimään ikävää. 😅
Pää on täynnä kaikkea muuta.Havahduin taannoin kun puolisoni totesi, ettei hänellä ole ikinä ikävä ketään. Hmm, onpas outoa.
Mutta mietin asiaa ja ei kyllä mullakaan ole ikävä oikeen koskaan ketään. Tajuan siinä hetkessä, kun toisen taas nään että olipa ihana nähdä sua, mutten mä ole ikävöinyt tai kaivannut kertaakaan.Mu5tasydän kirjoitti:
Joo, ihan hyvä näkökulma tuo suojeleminen tai kiire. Ihmisen on muutenkin hyvä pitää itsensä sopivan kiireisenä, varsinkin, jos on taipumusta yliajatella asioita.
Kyl se toimii ja en kai itsekkään ole silleen riippuvainen kestään, ettenkö ilmankin osaa elää. Isäni taas suuttuu verisesti jos häntä ei ole ikävöity tai kaivattu. Leijonan harjakset nousee heti pystyyn, mitä?!?! Ja tulkitsee ettei hänestä tykätä.
Tökstöksnöö kirjoitti:
Kyl se toimii ja en kai itsekkään ole silleen riippuvainen kestään, ettenkö ilmankin osaa elää. Isäni taas suuttuu verisesti jos häntä ei ole ikävöity tai kaivattu. Leijonan harjakset nousee heti pystyyn, mitä?!?! Ja tulkitsee ettei hänestä tykätä.
Aika pahan iskä pistää. Hänellä taitaa olla joku trauma asiasta?
Mu5tasydän kirjoitti:
Aika pahan iskä pistää. Hänellä taitaa olla joku trauma asiasta?
On kyllä ollut lapsuudessa isänsä parjaama ja vihaama. Kiintymyssuhde on jäänyt risaksi. Siitä tulee pohjaton nälkä tulla hyväksytyksi, ikävöidyksi ja ihastelluksikin.
Tökstöksnöö kirjoitti:
On kyllä ollut lapsuudessa isänsä parjaama ja vihaama. Kiintymyssuhde on jäänyt risaksi. Siitä tulee pohjaton nälkä tulla hyväksytyksi, ikävöidyksi ja ihastelluksikin.
Jotenkin näin, susta ei tuu ikinä mitään eikä sulla tuu ikinä olemaan mitäön ja ainoa sisaruksistaan joka on tienannu kaiken itse omalla työllään. Ei saamalla vanhemmiltaan eikä puolisoiltaan. Sen isä on ollu ihan perseestä esikoislapselleen siis isälleni. Hakannut ja haukkunut 24/7.
Tökstöksnöö kirjoitti:
Jotenkin näin, susta ei tuu ikinä mitään eikä sulla tuu ikinä olemaan mitäön ja ainoa sisaruksistaan joka on tienannu kaiken itse omalla työllään. Ei saamalla vanhemmiltaan eikä puolisoiltaan. Sen isä on ollu ihan perseestä esikoislapselleen siis isälleni. Hakannut ja haukkunut 24/7.
Kuulostaa tosi narskumaiselle toiminnalle. Voi kuinka paljon meidän jälleenrakentaja-sukupolvi on saanut kestää. 😔
Mu5tasydän kirjoitti:
Kuulostaa tosi narskumaiselle toiminnalle. Voi kuinka paljon meidän jälleenrakentaja-sukupolvi on saanut kestää. 😔
Se oli semmonen pappa se. En ikinä tykänny hänestä.
Tökstöksnöö kirjoitti:
Se oli semmonen pappa se. En ikinä tykänny hänestä.
Näin jo lapsena miten pappa kohteli eriarvoisesti lapsiaan ja ylipäänsä kaikkia ihmisiä. Tekopyhäkin. Mummo oli samaa kastia. Enpähän pitäny heihin mitään yhteyttäkään. En kokenu tarvivani heiltä mitään.
Tökstöksnöö kirjoitti:
Näin jo lapsena miten pappa kohteli eriarvoisesti lapsiaan ja ylipäänsä kaikkia ihmisiä. Tekopyhäkin. Mummo oli samaa kastia. Enpähän pitäny heihin mitään yhteyttäkään. En kokenu tarvivani heiltä mitään.
Sitten taas äidun äiti oli sairastunut skitsofreniaan jo nuorena, sodan aikouhin ja oli kuitenkin aina oikeudenmukaunen ja rakastava. Eikä ikinä selkäänpuukottaja. Ainoa isovanhemmistani jota ikävöin jos ketään ihmistä ikävöin.
Tökstöksnöö kirjoitti:
Sitten taas äidun äiti oli sairastunut skitsofreniaan jo nuorena, sodan aikouhin ja oli kuitenkin aina oikeudenmukaunen ja rakastava. Eikä ikinä selkäänpuukottaja. Ainoa isovanhemmistani jota ikävöin jos ketään ihmistä ikävöin.
Joo, ei se mielensairaus ole oikeudenmukaisuutta tai rehellisyyttä poistava tekijä.
Tökstöksnöö kirjoitti:
Näin jo lapsena miten pappa kohteli eriarvoisesti lapsiaan ja ylipäänsä kaikkia ihmisiä. Tekopyhäkin. Mummo oli samaa kastia. Enpähän pitäny heihin mitään yhteyttäkään. En kokenu tarvivani heiltä mitään.
Tämäpä se just on. Pappasi on siirtänyt omat traumansa eteenpäin. Hyvä, että isäsi ei ole?
Mu5tasydän kirjoitti:
Tämäpä se just on. Pappasi on siirtänyt omat traumansa eteenpäin. Hyvä, että isäsi ei ole?
Ei onneksi ole. Isä on tehny kaiken päinvastoin mua kohtaan, kun sen oma isä. En olis voinu parempaa isää saada. Se on yhä mies johon luotan 100%.
Ihan sama minä mulla ikinä on hätä tai tarve, isä auttaa niin kyllä äitinkin.Tökstöksnöö kirjoitti:
Ei onneksi ole. Isä on tehny kaiken päinvastoin mua kohtaan, kun sen oma isä. En olis voinu parempaa isää saada. Se on yhä mies johon luotan 100%.
Ihan sama minä mulla ikinä on hätä tai tarve, isä auttaa niin kyllä äitinkin.Papan isä taas oli isäni mukaan maailman kiltein mies. Joku puhui kestään pahaakin, hän sanoi oooois ei saa muista puhua noin.
Kiltti pappa, mutta isän mummo oli pirttihirmu ja häijy muija niille joista ei tykännyt.Tökstöksnöö kirjoitti:
Papan isä taas oli isäni mukaan maailman kiltein mies. Joku puhui kestään pahaakin, hän sanoi oooois ei saa muista puhua noin.
Kiltti pappa, mutta isän mummo oli pirttihirmu ja häijy muija niille joista ei tykännyt.Isäni sanonutkin, että tykkäsi isänsä isästään valtavasti. Reilu ja oikeudenmukainen mies. Joka ei uhoillut eikä uhkaillut, rauhan mies.
Tökstöksnöö kirjoitti:
Isäni sanonutkin, että tykkäsi isänsä isästään valtavasti. Reilu ja oikeudenmukainen mies. Joka ei uhoillut eikä uhkaillut, rauhan mies.
Se pappa oli ainua joka pääsi pakenemaan, 18 vanhana nuorin perheestään, kun punaiset ja valkoiset alkoi riehumaan. Pappa karkasi ja piiloutui, merkittiin epäselväksi kadonneeksi. Muut veljet tapettiin, sisko oli Englannissa turvassa miehineen.
Tökstöksnöö kirjoitti:
Se pappa oli ainua joka pääsi pakenemaan, 18 vanhana nuorin perheestään, kun punaiset ja valkoiset alkoi riehumaan. Pappa karkasi ja piiloutui, merkittiin epäselväksi kadonneeksi. Muut veljet tapettiin, sisko oli Englannissa turvassa miehineen.
Ja meidän aatelissuku oli jo siinä kohtaa sammunut. Tämä sukupolvi mitä isäni pappakin oli, oli jo rahvasta työtä tekevää kansaa.
Tökstöksnöö kirjoitti:
Ja meidän aatelissuku oli jo siinä kohtaa sammunut. Tämä sukupolvi mitä isäni pappakin oli, oli jo rahvasta työtä tekevää kansaa.
Marsalkka Mannerheim lahtasi silti sukulaisiaan. Kuten isäni papan ydinperheen jäseniä.
- Anonyymi00014
Mu5tasydän kirjoitti:
Joo, ei se mielensairaus ole oikeudenmukaisuutta tai rehellisyyttä poistava tekijä.
Mutta ootko varma, ettet kuulu ylläpitoon?
Anonyymi00014 kirjoitti:
Mutta ootko varma, ettet kuulu ylläpitoon?
Tämä oli ehkä paras tähänastisista väittämistä. En kohta enää keksi mitään, mitä minusta ei olisi valehdeltu. Muuten vain estetään aika ajoin kirjoittelu, varsinkin ikävässä, jossa haluaisin osoittaa tukeni kiusatuille.
- Anonyymi00001
Sun kuva toi kyyneleet silmiin, olipa vahva vaikutus… Siitä tuli mieleen tunteet, jotka ihminen voi padota myös itseltään.
- Anonyymi00002
Vaikea kuvitella. Onhan noita jo mennyt ajasta ikuisuuteen. Tokihan se harmittaa, mutta on kuitenkin aika normaalia elon kiertokulkua.
Siihen ikävään ja itsesääliin ei kannata jäädä rypemään. Se ei hyödytä ketään. Suurta kuvaa ei kuitenkaan voi muuttaa.
>Simiti<Niin väistämättömiä ei voi väistellä, ne tulee eteen vaikka miten yrittää paetakin. Pahalle se tuntuu, kun tulee ero tai kuolema erottaa. Mutta itse mietin siinä kohtaa, että se oli nyt tämä hetki näin ja tässä. Onneksi koettiin niitäkin hetkiä joissa oli läsnä positiivista yhdessäoloa.
Kiitollinen niistä.Tökstöksnöö kirjoitti:
Niin väistämättömiä ei voi väistellä, ne tulee eteen vaikka miten yrittää paetakin. Pahalle se tuntuu, kun tulee ero tai kuolema erottaa. Mutta itse mietin siinä kohtaa, että se oli nyt tämä hetki näin ja tässä. Onneksi koettiin niitäkin hetkiä joissa oli läsnä positiivista yhdessäoloa.
Kiitollinen niistä.Samalla tavalla aina kun uusi sairaus puhkeaa ja se ääneen todetaan, suhtautunut niin että jaaha. No se tuli sitten ja senkin kanssa koitetaan pärjätä.
- Anonyymi00004
Tökstöksnöö kirjoitti:
Niin väistämättömiä ei voi väistellä, ne tulee eteen vaikka miten yrittää paetakin. Pahalle se tuntuu, kun tulee ero tai kuolema erottaa. Mutta itse mietin siinä kohtaa, että se oli nyt tämä hetki näin ja tässä. Onneksi koettiin niitäkin hetkiä joissa oli läsnä positiivista yhdessäoloa.
Kiitollinen niistä.Aikoinaan menin katsomaan Katja vainaata sairaalaan. Hän tuumasi, ettet tainnut itse autoilla mutta olet ainoa joka edes tuli katsomaan.
Hän toki kotiutui vielä ja meni monta kuukautta, ennen kuin oli kotonaan huomattavan jäykistyneenä.
Itselläni onnettomuudessa sydän heitti heipat. Sitten kuitenkin tuumasi, että hengaillaan nyt vähän.
Elämää ei voi suunitella ja moittia ketään vääristä valinnoista. Itseänsä pettävä narsistijunttipelle voi kuvitella toisin ja ihan väärin.
>Simiti< Anonyymi00004 kirjoitti:
Aikoinaan menin katsomaan Katja vainaata sairaalaan. Hän tuumasi, ettet tainnut itse autoilla mutta olet ainoa joka edes tuli katsomaan.
Hän toki kotiutui vielä ja meni monta kuukautta, ennen kuin oli kotonaan huomattavan jäykistyneenä.
Itselläni onnettomuudessa sydän heitti heipat. Sitten kuitenkin tuumasi, että hengaillaan nyt vähän.
Elämää ei voi suunitella ja moittia ketään vääristä valinnoista. Itseänsä pettävä narsistijunttipelle voi kuvitella toisin ja ihan väärin.
>Simiti<Moittia voi, mutta melko turhaa se on. Elämä lipuu usein ihan omalla painollaan, eikä aina auta valitsee mitä tahansa.
- Anonyymi00003
Ensimmäisenä tulee kyllä mieleen, että yksilöllä saattaisi olla jonkunlainen mielenterveyden häiriö, skitsofrenia, psykopatia, tms., tai joku aleksitymia.
Ainakin itsestä tuntuu omituiselta jos ei ikävöisi esimerkiksi edesmenneitä läheisiä, sekä ihmisiä että lemmikkejä. Ja muutkin eläimet kuin ihmiset ikävöivät poissaolevia läheisiään, näin omia koiria tarkkailleena uskoisin.Ei kaikki ikävöi. Onhan neurokirjossa esim. just helposti poissa silmistä, poissa mielestäkin.
Eikä se ole rakkaudettomuutta, se on vaan se hetki missä eletään.- Anonyymi00005
Tökstöksnöö kirjoitti:
Ei kaikki ikävöi. Onhan neurokirjossa esim. just helposti poissa silmistä, poissa mielestäkin.
Eikä se ole rakkaudettomuutta, se on vaan se hetki missä eletään.Senpä takia mainitsin tuon aleksitymian esimerkkinä. Tietyt ominaisuudet varsinaisten häiriöiden ja sairauksien lisäksi voivat aiheuttaa yksilössä valtaväestöstä poikkeavia piirteitä.
Jotkut eivät ikävöi, joillain ei ehkä ole tunteita lainkaan, tai eivät niitä tunnista, se on heidän normaalinsa. - Anonyymi00006
Tökstöksnöö kirjoitti:
Ei kaikki ikävöi. Onhan neurokirjossa esim. just helposti poissa silmistä, poissa mielestäkin.
Eikä se ole rakkaudettomuutta, se on vaan se hetki missä eletään.Ainakin tuntemani autismikirjolla olevat henkilöt kyllä ikävöivät kovastikin läheisiään.
Anonyymi00006 kirjoitti:
Ainakin tuntemani autismikirjolla olevat henkilöt kyllä ikävöivät kovastikin läheisiään.
Yksilöittäin sanoisin menee tääkin. Minäkin tunnen muutamia neurokirjon ihmisiä ja kyllä he ikävöi, tunteiden lukeminen muiden ilmeistä ja tunnistaminen kuulemma vaikeaa, muttei itse tunteiden tunteminen.
- Anonyymi00007
Tuollaiset ihmiset ovat hämmentäviä, tai niin ainakin minä tuon ominaisuuden koen. Tunnen pari tuollaista yksilöä ja siinä, että heitä on oppinut ymmärtämään ja luotamaan siihen heidän välittämiseensä, on mennyt kauan. He elävät jotenkin tosi korostetusti tässä hetkessä ja ovat kyllä molemmat muutenkin vähän erityispiirteisiä. Välittämisen puutteesta tuossa ei kuitenkaan, ainakaan kummankaan heidän kohdallaan, ole kyse. Silloin, jos heitä vaikkapa jostain syystä tarvitsee, niin he ovat kyllä heti olemassa, kunhan heitä ei jatkuvasti sitä omalla ikävällään häiriköi.
Juu, ja monenlaisia ilmenemismuotoja löytyy. Syitäkin miksi ei ikävää tule tai tunne. En minäkään ikävöi silleen, että miettisin ja olisin epätoivoinen ellen oleta toisella olevan oikeasti joku hätä, kun hänestä ei kuulu.
Silloinkin se huoli tekee sen, ilmoittas nyt onko kaikki kunnossa edes. Mut ei silleen oo ikävä, että voi olispas nyt kello viis ja tässä tää x. Tai voi kun nähdään joulukuun 23.päivä vasta.
Omat lapset on poikkeus, niihinkin liittyy se huoli ehkä isoimpana motivaattorina kaipailla.
Mutta puolisokin voi olla vaikka kuukauden tai pudempäänkin pois, riittää kun joskus kuulen että kaikki ok.Tökstöksnöö kirjoitti:
Juu, ja monenlaisia ilmenemismuotoja löytyy. Syitäkin miksi ei ikävää tule tai tunne. En minäkään ikävöi silleen, että miettisin ja olisin epätoivoinen ellen oleta toisella olevan oikeasti joku hätä, kun hänestä ei kuulu.
Silloinkin se huoli tekee sen, ilmoittas nyt onko kaikki kunnossa edes. Mut ei silleen oo ikävä, että voi olispas nyt kello viis ja tässä tää x. Tai voi kun nähdään joulukuun 23.päivä vasta.
Omat lapset on poikkeus, niihinkin liittyy se huoli ehkä isoimpana motivaattorina kaipailla.
Mutta puolisokin voi olla vaikka kuukauden tai pudempäänkin pois, riittää kun joskus kuulen että kaikki ok.Random sitä joskus hienosti kuvailikin ja muistan ajatelleeni naulan kantaan. Noin se itelläkin on. Ei kyse ole ettei välitä, ei vaan ole ikävä.
Tökstöksnöö kirjoitti:
Random sitä joskus hienosti kuvailikin ja muistan ajatelleeni naulan kantaan. Noin se itelläkin on. Ei kyse ole ettei välitä, ei vaan ole ikävä.
Sitten taas eläimiä tulee ikävä jo päivän aikana poissaollessa. Kauhee kiire kotiin halimaan ja paijailemaan niitä. 😅
- Anonyymi00009
"Välittämisen puutteesta tuossa ei kuitenkaan, ainakaan kummankaan heidän kohdallaan, ole kyse. Silloin, jos heitä vaikkapa jostain syystä tarvitsee, niin he ovat kyllä heti olemassa, kunhan heitä ei jatkuvasti sitä omalla ikävällään häiriköi."
😊 Noin se menee.
xLiner - Anonyymi00012
Tökstöksnöö kirjoitti:
Sitten taas eläimiä tulee ikävä jo päivän aikana poissaollessa. Kauhee kiire kotiin halimaan ja paijailemaan niitä. 😅
Huomenta, yypee.
- Anonyymi00008
Minä en ikävöi ketään. Joitain edesmenneitä ajattelen lämpimästi, ei siinä ole mitään ikävää.
Tuosta ikävöinnistä tulee mieleen eroahdistuksesta kärsivä koira. Jotain lapsuuden hylkäystraumoja laahaa aikuisuuden suhteisiin, vai mitä vauvailua se on? 😉
Minä viihdyn hyvin yksikseni. En halua viihdyttäjää enkä olla kenellekään viihdyttäjä.
Ketään, mutta mitään. Kissojeni luokse olen kaivannut aina kovasti. En ihmisten.
Esim. kun olen töissä, teen töitä. Ei mulla ole aikaa eikä halua leperrellä puhelimessa. Mustasukkaisuus näyttää olevan noille tyypeille yhteistä.
xLiner- Anonyymi00010
Menetyksen (kuoleman) sureminen ja kaipaus on eri kuin se ikävä mitä tässä tarkoitin.
xLiner - Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Menetyksen (kuoleman) sureminen ja kaipaus on eri kuin se ikävä mitä tässä tarkoitin.
xLinerÄh... En ikävöi ketään!
Perikuntakin pärjää omillaan. En ole riippuvainen kenestäkään. Eikä kukaan musta.
Menee vaikeaksi. Univelkaa ja hurjasti töitä, ja työt vaan jatkuu... Ajatus ei ihan toimi enää 😵
xLiner No silleen lämpimästi minäkin muistelen niitäkin, jotka on elossakin mutta kuuluu menneisyyteeni, ei nykyhetken elämääni enää. Kuten exäni vaikka. Ei mitään ikävää suhteeseen, mutta jäi hyvä muisto hyvästä ihmisestä.
Kuolleista mummo ainoa, jota joskus ikävöin. Muut oli aika out mun tunteistani.
Vanhempiani tiedän ikävöiväni ja olen huolissani kun ikää tulee ja vointi vaihtelee. Samoin lapsieni poissaolot tekee ikävää, tulis jo äkkiä kotiin taas. Ihana nähdä ja kuulla heidät, vaikka äänensä päässäni kuulen poissaollesakin, kun tunteilen.
Puolisoa en enää osaa ikävöidä kuten joskus muinoin. Hän pärjää ilman ikäväänikin ja niin pärjään minäkin. Kyllä mä sitten soittelen hälle, jos tulee tunne että pitäs kysästä mites menee siellä kaikki hyvin.
- Anonyymi00013
Luulen, että ikävöinti liittyy jotenkin kykyyn tuntea haavoittuvuutta, tarvitsevuutta ja merkityksellisyyttä. Ihminen, joka on sinut oman persoonansa kanssa pystyy antautumaan ihmissuhteisiin koko tunneskaalallaan. Tilanteista ja ihmisistä voi tulla ja tuleekin tällaiselle ihmiselle merkityksellisiä. Merkitykselliset hetket tuntuvat hyvälle. Hyvät tunteet ja hetket muistaa ja yhdistää tähän ihmiseen. Kun tätä ihmistä ei näe. niitä kaipaa.
Jos ei tunne koskaan ikävää, on jollain tapaa kovettanut itsensä tai muuten tunne-elämä ei ole kovin kehittynyt.
-Thinksy- Anonyymi00015
Luulen etten haluaisi olla suhteessa ihmiseen joka ei tunne joskus ikävää.
Sellainen henkilö tuskin tuntee muitakaan myönteisiä parisuhteeseen liittyviä tunteita kovin vahvoina?
Olisi niin sanotusti henkisesti "kuollut kalkkuna"..
AV - Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
Luulen etten haluaisi olla suhteessa ihmiseen joka ei tunne joskus ikävää.
Sellainen henkilö tuskin tuntee muitakaan myönteisiä parisuhteeseen liittyviä tunteita kovin vahvoina?
Olisi niin sanotusti henkisesti "kuollut kalkkuna"..
AVTetynlainen herkkyys, joka liittyy kykyyn tuntea itse ja osoittaa tunteita toiselle on myös itselle tärkeää. Kyse ei ole ripustautumisesta tai siitä, ettei osaisi elää tai viettää aikaa yksin.
-Thinksy - Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Tetynlainen herkkyys, joka liittyy kykyyn tuntea itse ja osoittaa tunteita toiselle on myös itselle tärkeää. Kyse ei ole ripustautumisesta tai siitä, ettei osaisi elää tai viettää aikaa yksin.
-ThinksyAloituksessa on varmaan "mies jonka ympäriltä tuolit viedään".
AV Toisaalta sanotaan myös, että vakaa tunne-elämä ja hyvä tasapaino pitää ihmisen niin balansessa, ettei ikävää välttämättä tule koettua.
Se voisi olla siis jopa hyvän tunne-elämän seuraus. Mikään ei heiluttele sitä tasapainoa, kova luotto ikävän kohteella kaikki hyvin. Niin on mullakin silloin. Tyyliin näin.Anonyymi00015 kirjoitti:
Luulen etten haluaisi olla suhteessa ihmiseen joka ei tunne joskus ikävää.
Sellainen henkilö tuskin tuntee muitakaan myönteisiä parisuhteeseen liittyviä tunteita kovin vahvoina?
Olisi niin sanotusti henkisesti "kuollut kalkkuna"..
AVItse ikävöin helpoiten vasta rakastuneena, kun tunteet on vasta voimissaan, sitten vuosien päästä luotan jo jatkumoon ja ikävä muuttuu muodoltaan tunteeksi, kyllä se sieltä tulee kun ehtii. Sellain ripustautumisen ja roikkumisen tunne mikä alussa tuppaa vallitsemaan jää pois.
Luottaa, että vaikka on kaukana on lähellä, sydämessä.
Ei vaikerointia.Tökstöksnöö kirjoitti:
Itse ikävöin helpoiten vasta rakastuneena, kun tunteet on vasta voimissaan, sitten vuosien päästä luotan jo jatkumoon ja ikävä muuttuu muodoltaan tunteeksi, kyllä se sieltä tulee kun ehtii. Sellain ripustautumisen ja roikkumisen tunne mikä alussa tuppaa vallitsemaan jää pois.
Luottaa, että vaikka on kaukana on lähellä, sydämessä.
Ei vaikerointia.Mut noin muuten ihmisiä on aina ollut vaikeampi kaivata ja ikävöidä, kun eläimiä. Ihmiset ei jotenkin pääse mun sydämeen kuten eläimet pääsee. Ja ihmisissä lapset.
Aikuinen ihminen on usein kaikkea muuta, kuin ikävöimisen arvoinen.Tökstöksnöö kirjoitti:
Mut noin muuten ihmisiä on aina ollut vaikeampi kaivata ja ikävöidä, kun eläimiä. Ihmiset ei jotenkin pääse mun sydämeen kuten eläimet pääsee. Ja ihmisissä lapset.
Aikuinen ihminen on usein kaikkea muuta, kuin ikävöimisen arvoinen.Se taas tulee melko varmasti siitä, että olen pettynyt liian usein ainuisiin ihmisiin elämäni aikana. En kerää heihin enää tunnetta, jotten pety.
Tökstöksnöö kirjoitti:
Se taas tulee melko varmasti siitä, että olen pettynyt liian usein ainuisiin ihmisiin elämäni aikana. En kerää heihin enää tunnetta, jotten pety.
Ei odotuksia, ei pettymyksiä. Näin se menee.
- Anonyymi00020
Tökstöksnöö kirjoitti:
Toisaalta sanotaan myös, että vakaa tunne-elämä ja hyvä tasapaino pitää ihmisen niin balansessa, ettei ikävää välttämättä tule koettua.
Se voisi olla siis jopa hyvän tunne-elämän seuraus. Mikään ei heiluttele sitä tasapainoa, kova luotto ikävän kohteella kaikki hyvin. Niin on mullakin silloin. Tyyliin näin.Näin minkin näen tuon ikävän. Provosoin vähän ja esitän sen myös itsekkyytenä. Tarvitsevuutena. Ikävää en sekoittaisi huolen tunteeseen.
xLiner - Anonyymi00021
Tökstöksnöö kirjoitti:
Itse ikävöin helpoiten vasta rakastuneena, kun tunteet on vasta voimissaan, sitten vuosien päästä luotan jo jatkumoon ja ikävä muuttuu muodoltaan tunteeksi, kyllä se sieltä tulee kun ehtii. Sellain ripustautumisen ja roikkumisen tunne mikä alussa tuppaa vallitsemaan jää pois.
Luottaa, että vaikka on kaukana on lähellä, sydämessä.
Ei vaikerointia.Onko vastarakastuneena myös pelko toisen menettämisestä, tavallaan luottamus suhteen kantavuuteen, vielä keskeneräinen? Voisko johtua siitä?
Minä yhdistän ikävän vahvasti avuttomuuteen ja tarvitsevuuteen. Pikkulapset ja eläimet. Kun elävistä puhutaan. Voihan sitä ikävöidä vaikka lapsuuden kotiaan, mutta mitä silloin oikeasti kaipaa? Vanhempien turvaa? Jotain tunnetta?
xLiner
.. niin kuin sanoin olen väsynyt.. 😜 - Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
Onko vastarakastuneena myös pelko toisen menettämisestä, tavallaan luottamus suhteen kantavuuteen, vielä keskeneräinen? Voisko johtua siitä?
Minä yhdistän ikävän vahvasti avuttomuuteen ja tarvitsevuuteen. Pikkulapset ja eläimet. Kun elävistä puhutaan. Voihan sitä ikävöidä vaikka lapsuuden kotiaan, mutta mitä silloin oikeasti kaipaa? Vanhempien turvaa? Jotain tunnetta?
xLiner
.. niin kuin sanoin olen väsynyt.. 😜Taidan selitellä ihan ristiin ajatuksiani. Pahoittelen laahaavaa ajatuksenkulkuani..
xLiner
- Anonyymi00018
En yleensä ikävöi ketään, tilapäisesti usein.
Kun pitää kokata jotain, enkä osaa, en tykkää googlata, kun siellä on ohjeet, joihin tarvitsee sen kymmenen raaka-ainetta. Ikävöin silloin kokki-sisarta joka menehtyi ja jolle aina tilanteen tullen rimpautin. Ohjeet tuli.
Ikävöin tapailumiestä joskus, onko se onneksi että hän useammin, joten soitellaan usein.
Ikävöin jotain kivaa työkaveria joka on vaihtanut paikka tai minä. Onneksi on puhelin, vaikka ei se aina riitä.
Ikävöin lenkkikaveria, joka muutti kauaksi.
Voihan olla että aloittajan tapauksessa yhteydenpitoa on kuitenkin riittävästi ettei ikävä ehdi ilmaantua.
Kun tarkemmin ajattelen, tapailumiehen kainalossa en kaipaa ketään toista ihmistä juuri sillä hetkellä. Joten saattaa olla että vain parisuhde on se kaikenkattava.Sekin vaikuttaa kyllä, että ikävää ei ehdi edes tulla kun aina on yhdessä vapaallakin. Ja näkee tarpeeksi jopa vähän liikaakin.
Tökstöksnöö kirjoitti:
Sekin vaikuttaa kyllä, että ikävää ei ehdi edes tulla kun aina on yhdessä vapaallakin. Ja näkee tarpeeksi jopa vähän liikaakin.
Hanna Pakarisen laulun sanoin.
"just because i like you, don't mean i need you
you don't have to be here every day
just because i'm with you, don't mean i have to
i don't wanna diss you
but how can i miss you
when you never go away"- Anonyymi00019
Tökstöksnöö kirjoitti:
Hanna Pakarisen laulun sanoin.
"just because i like you, don't mean i need you
you don't have to be here every day
just because i'm with you, don't mean i have to
i don't wanna diss you
but how can i miss you
when you never go away"Kyllä se riittää kun on panopäivinä yhdessä:)
Mjoo, taitaa riittää vaikkei panisi enää ollenkaan.
Aikuisten suhde nääs? Tärkeysjärjestykset muuttuvat, luonnollisella tavalla elämänjanassa.
Vasta tapasin miehen pienen lapsen kanssa jonka luo saapui se uusi nainen. On se vaan hirveen hellää kun pitää pusutella ja helliä toista julkisella paikalla vaikka ollaan aikuisia. Vieläpä entisen suhteen lapsen nähden joka sanoi "hyi yök" pusuttelusta.
AV
Hmm. Mitä ikävöiminen on? Sitäkö, että ajatukset ovat jossakin muualla kuin mitä itse juuri sillä hetkellä on tekemässä.
Kuolleet ovat kuolleita eikä minulla enää ole heille mitään annettavaa eikä myöskään toisin päin. Ja elävillä taas on syynsä olla jossakin muualla kuin välittömässä läheisyydessä.
Ja jos asian kääntää toisin päin: ikävöikö joku jossain minua joskus? Tuskin. Tai ehkä joskus, mutta ei se mistään ainakaan selvästi käy ilmi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1031241
Salaisuudet paljastuu
Viimeiset hetket meneillään ottaa yhteyttä. Kertoa totuus ja selvittää asioita. Viimeiset hetket meneillään jos joku93862Poliisi pamputti Variskankaalla
Mistä lie alkanut ja miksi poliisit kutsuttu, mutta mielestäni hyvin toimittu. Jos haluaa rähistä eikä rauhoitu puheella31784- 66693
Karita Tykkä mennyt kihloihin.
Onnittelu kuuluu hänelle ja tulevalle aviopuolisolleen.93616- 32605
S-ryhmän ihmisoikeuslinja ei kestä omaa hankintaketjuaan
S-ryhmän Israel-boikotin suurin uskottavuusongelma löytyy yllättävän läheltä, SOK:n omien tuotemerkkien hankintaketjuist16574- 18558
Haavoittuvuutesi on aseista riisuvaa
Harmi, etten voi osoittaa sinulle tunteita. Hyvää yötä miehelle. Naiselta43523- 10466