mikä vanhemmassa saa irvailemaan lapsensa tunteille?

Riippuu tunteista varmaan.

Sekoitatkohan nyt esim. sarkasmin ja "kestämisen" keskenään?

Oma paha olo? Ymmärtämättömyys? Oma keskeneräisyys?

Todennäköisesti vanhempi ei osaa itse käsitellä tunteita, jolloin ei kestä niitä lapseltakaan. Jos kokee tunteet vaikeaksi, tai joksikin, mitä ei saisi olla, niin vanhemmalla ei ole valmiutta opettaa lastaan käsittelemään tunteitaan rakentavalla tavalla. Surullinen tilanne.

Aletheias

Yksi entisen elämäni naisihminen kielsi lapsia itkemästä. Silloin tunnistin sen syyn, miksi eräs ei osannut näyttää tunteitaan. Jotenkin ymmärsin erästä ja toisaalta en ymmärtänyt. Aina voi paeta ja selitellä, että kun lapsena en ole sitä ja tätä, niin en aikuisena osaa. Kyllä tunteista puhumista voi opetella, jos haluaa. Siitä ei ole vahinkoa. Toisin kuin jostain tekemisestä voi oikeasti olla, jos ei osaa vaikka käyttää määrättyä työkalua.

Muistan tuon sukupolven.
Joku niistä kielsi poikia itkemästä,
meillä ei saanut nauraa, lapset oli epäihmisiä.

”niin vaan tulee” ja jotkut käytti sanaa ”siunaantu”

Kun ei ollut ehkäisyä.

Oma henkinen pahoinvointi. Joissakin tapauksissa itse saatu kasvatus aikoinaan.

Tunteet on olleet heikkoutta. Meillä irvailtiin itkemisestä, ei paljon lohduteltu vaan nöyryytettiin. Lasten tunteet oli naurun aihe ja halpaa hupia.

Tässä on samaa asetelmaa kuin tuossa Seilin saari keissisä.
Ihmiset arvotetaan, nokitaan riviin.

Lasten kasvatus joko nostaa tai tuhoaa maan.

Narsistinen vanhempi toimii noin.

Aikuisen ihmisen oma tunne-elämä on heikosti hallussa. Silloin ei kestä muidenkaan tunteita. Terapia voi auttaa.

Toki kaikki vanhemmat tekee kömmähdyksiä eikä ole aina tilanteentasalla. Väsymys on sellainen tekijä mihin kannattaa kiinnittää huomiota, jos käy usein kömmähdyksiä vaikkei tarkoittanut.

Tommosta se on korkeastikoulutetuissa perheissä jännillä jännät touhut ja teot semmosta mitä ihminen ei ymmärrä

Mikä on? Sellaisella aikuisella on paha olla, kun pitäisi osata olla aikuinen.

Arvelisin että väsymys, voimattomuus ja turhautuminen tilanteeseen ja syyllisyyden tunne, ettei kykene auttamaan lastaan ja muuttamaan tilannetta.

Ei ole tietoa, eikä taitoa auttaa lasta. On puutteita omien tunteiden käsittelyssä. Kokee tunteiden esiin tuomisen hävettäväksi. On ehkä yksi hokema: "nyt perk#le hiljaa" . Tämän päälle voidaan matkia lasta ja keksiä lisäivaa suutuspäissä.

Tyhmyys saa irvailemaan. Aikuisen piisi jaksaa keskittyä lapsen sanomisiin.
Siellä rivien välissäkin on asiaa.
Omassa lapsuudessani puhuttiin 'lapsen pään yli'. Ei ollut ihan fiksua.
Lapsia pidettiin joskus ymmärtämättöminä pikkuihmisinä.
Lapsi osaa loukkaantua. Lapsi osaa tuntea itsensä nolatuksi tai tuntea häpeää vanhemmistaan.
Vilma

Minulla oli ihana isä. Fiksu, sivistynyt, herrasmies ja rakastava, tunteitaan osoittava perheenisä. Äiti oli toista maata. Julkea ja julma minua kohtaan. Pilkkaava, nöyryyttävää ja alistava. Ei tarvinnut kuin kävellä ohi, kun tukisti. Nauroi ja sanoi, että se vahvistaa päänahkaa. Isä kun kuoli, oli helvetti irti. Äiti purki kaiken turhautumisensa minuun. Elin maanpäällistä helvettiä joka päivä, vaikka ulospäin perheessämme oli kaikki kunnossa. Välillä putkahtelee mieleen lauseita, mitä äiti minulle sanoi. Täysin käsittämätöntä alaspainamista. Ihmettelen että olen näinkin järjissäni sieltä selvinnyt. Mutta nyt kun ikää ja aikaa on, ovat ne traumat nousseet sieltä pintaan. Välillä olen vaan itkenyt loputtoman tuntuista itkua. Kaipaisin lohdutusta, mutta joudun olemaan itselleni nyt se aikuinen vanhempi ja lohtu. Aion selviytyä näistä traumoista vielä kuntoon.

Useimmat ihmiset ovat läpeensä pahoja. Ei kai ole kummallista, että niitä sattuu myös vanhempiin, varsinkin aikana, jolloin kulttuuriin kuului pahuuden selittäminen kasvatukseksi.

Epätasapaino itsensä ja elämänhallintansa kanssa.

Kehittymättömyys, epäkypsyys, narsismi…

tabuja :).. z