Tekoäly sen kertoo ja ratkaisee YT:n : Pelkosenniemi ottaa tekoälyn käyttöön. irtisanotaan kaksi johtajaa, säästöä syntyy kertaheitolla lähes 330 000 euroa vuodessa!
Tämä kahden Pelkosenniemen johtajan karsiminen vastaa peräti 7,5 tavallisen kuntatyöntekijän vuosikuluja.
Kun tekoäly hoitaa johtoryhmän rutiinit, elinkeinoprojektit Pelkosenniemen tämän vuoden puolen miljoonan euron tilinpäätöstappio saadaan taltutettua ilman, että kosketaan kuntalaisten tärkeimpiin palveluihin ja rivityöpaikkoihin.
Näillä säästöillä Pelkosenniemen lapsille tarjotaan Suomen kalleinta kouluruokaa jatkossakin. Järkiperäistä taloudenhoitoa parhaimmillaan!
Tämä kahden Pelkosenniemen johtajan karsiminen vastaa peräti 7,5 tavallisen kuntatyöntekijän vuosikuluja.
Kun tekoäly hoitaa johtoryhmän rutiinit, elinkeinoprojektit Pelkosenniemen tämän vuoden puolen miljoonan euron tilinpäätöstappio saadaan taltutettua ilman, että kosketaan kuntalaisten tärkeimpiin palveluihin ja rivityöpaikkoihin.
Näillä säästöillä Pelkosenniemen lapsille tarjotaan Suomen kalleinta kouluruokaa jatkossakin. Järkiperäistä taloudenhoitoa parhaimmillaan!
Vastaukset 28
Vanhimmat
Minäkin kysyin tekoälyllä mitä johtajat maksavat Pelkosenniemen kunnalle:
Kun 665 000 euron johtamis- ja päällikkökustannukset suhteutetaan tarkalleen 30 prosentin osuuteen kunnan palkkamenoista, Pelkosenniemen koko organisaation kulurakenne ja työntekijöiden keskimääräiset palkat asettuvat seuraavaan matemaattiseen kokonaiskuvaan:
*
* Kunnan kokonaispalkkamenot: n. 2 217 000 € vuodessa (sivukuluineen)
* Johtoryhmä ja päälliköt (9 hlöä): 665 000 € (30 %) — keskimäärin 4 950 €/kk bruttopalkka henkilöä kohden.
* Muu suorittava henkilöstö (46 hlöä): n. 1 552 000 € (70 %) — keskimäärin 2 200 €/kk bruttopalkka henkilöä kohden.
*
Tämä 30 prosentin jakosuhteeseen perustuva malli osoittaa, että pienen, 55 työntekijän kunnan henkilöstörakenteessa jokaista yhtä johtajaa tai päällikköä kohden on noin viisi suorittavaa työntekijää (kuten toimistovirkailija, ulkotyöntekijä, avustaja, kiinteistönhoitajia ja opettajat ja varhaiskasvattajia).
Koska perustoiminnan työntekijöiden palkkataso on kunta-alalla matalampi, ydinjohdon palkkakustannukset nousevat pienen työntekijämäärän vuoksi suhteellisesti erittäin korkeiksi, vaikka nimellisesti virkoja on pyritty karsimaan ja palveluita ulkoistamaan naapurikuntiin.
Minä vaan kysyn. 850 asukkaan kunta ja tuommoinen määrä johtajia. Eikö poliitikot jo herää. Hävetkää ihmeessä. Tehkää jotain. Onko joku hyvä veli järjestelmä.
Hillotolppia ei haluta vähentää kun on kyse omasta ja kaverin. Lisää liksaa huutaa hän!
Mikon töiden korvaamisessa ei paljon tekoälyä tarvita.
Talouspäällikkö Lauri laitto miinusta puoli miljoonaa. Tekoälyltä jos poijjaat olis kysyny olis saattanu völttyä virhheeltö
Tarvitaan ihan vain liitutaulu. Siihen kirjataan vasemmalle tulot ja oikealle menot. 8 - 10 = -2. Ja onhan meidän kunnanhallituksen puheenjohtaja kirjanpitäjä ja tilintarkastaja. Oli viimeksi meidän luonnonsuojeluyhdistyksen hommissa. Nymanin puljussa. Osaaminen siis huippuluokkaa. Viimeksi yhdistyksen tilejä käytimme 2022.
Timo hoitaa kunnan taloutta suurella osaamisella. Tappioputki muuallakin kuin omassa hevostallissa.
Ei kyllä. Perulaista kaakaota ja rommia sekaan. Loppu hoituu itsestään.
Kunnon stode.
Niin. Kunnanhallituksen puheenjohtajan cv ei ole kummoinen. Ja sillä taustalla pitää kunnan taloutta yrittää hoitaa. Niukat on näytöt Timolla. Lisää kulueriä tulee joka päivä. Ei mies hallitse meidän kunnan taloutta.
Maa alkaa olla kahdella karvalla.
Muurolaan näköjään tunkua.
Muurola on kyllä ollut suljettu vuosia. Mutta voihan siellä käydä riippumassa ovissa,ihan kuin kirpputorilla.Sinne ei pääse edes aikaa tilaamalla,mutta hei hei nyt on kuntalaisilla näytön paikka! Alakoulu syö lämpöä reippaanlaisesti,niin myös vanha homeinen päiväkoti.Eikö käyttäjiä tiloille olekkaan?? Miksi vaatia ja vaatia kylälle"jotain" eikö helevata nämä tyhjänä seisovat rakennukset ole vieläkään tarpeeksi keskustan alueella?? Jotakin rajaa sille vaatimiselle sentään.
Muurolan sairaalakompleksi on myytävänä huutokaupat.comissa, sieltä huutamaan päälliköille "hoitava etätyöpiste"
Suomessa ei muita olekaan kuin johtajaa johtajan perään, tämä on sitä 2000 nousua kun näitä kyrpiä leivottiin joka lähtöön. Kyllä herra johtajan johtaja johtaja. Helvettiin vain näitä ukkoja ja marttoja ylisuurineen palkkoineen.
Tekoälykkäät Timo,Marko ja Piia ilmoittautuneet pyhäläisten nuolijoiksi.
Kuihtuu kirkonkylän elämä. Kolmikko kyllä hoitaa nyt hommat Teron ja Kankaanrannan piikkiin. Bistro tietää kertoa.
Kolme muskettisoturia!
Pikemminkin kaksi lapatossua ja yksi esmeralda.
Pyhän kyläyhdistys on ottanut nuolijat housut nilkoissa ilolla vastaan.
Äläpä höpötä. Kateus täytyy ansaita!
Jos johtajien palkat käytettäisiin kunnan kehittämiseen menisi useammalla tämän maan kunnalla hyvin. Kyllä ne johtajien innovaatiot ja kyvyt ovat sitä luokkaa ettei niistä 5000-12000 euron palkkoja ja lisäksi vielä soskulut päälle kannatte maksaa. Satsataan rahat luonnonläheisiin kouluihin jossa lapset oppivat lukemaan, kirjoittamaan,,,ja oppivat elämän perusasiat ja käyttäytymistavat ihmisiä ja eläimiä kohtaan. Opetetaan mistä ruoka tulee ja miten sitä tuotetaan. Laitetaan järkeviä mahdollisuuksia urheilla, hiihtää, pelata pelejä jne...Opetellaan järkevää jättehuoltoa omalla tontilla. Laitetaan terveyden ja-hammashuolto palvelut kuntoon omilla tonteilla jne...Valtiohan kouluttaa kalliisti näiden töiden tekijät. On paljon järkevää mitä rahoilla voisi tehdä.
Luonnonläheisiin kouluihin?? Missä pula -ajassa se sinun mieli on? Saukko -aavalla olis vielä koulu,siellä ei varmaan kovin paljon ole liikennettä eikä infraa,ei valokuitua,ei kaukolämpöä,ei katuvaloja häiritsemässä ,eikä asfaltti polta pientä paljasjalka kävelijää.Siellä voi pitää omaa lehmää,että koululaiset saa maitoa. Ja talonmies lämmittää uunit hyvissä ajoin,jottei tule kylmä talvella ! Haloo??
Kyllä varmasti meidän nykyisessä maalaiskoulussa opetetaan luonnonläheisyyttä. Ja opetussuunnitelman mukaan on mentävä.
Missä menneisyydessä se sinä elät? Saukkoaavan (Saukkoaapa kirjoitetaan ilman väliviivaa) koulu on palanut vuosia sitten.
Merikanto voi hakea leaderille hankekoordinaattoriksi turvallisuusasiaan sitähä se on harjotellu jo joten o hyvä kokemus ja mahollisuus onnistua. Sari tietää vain ja ainoastaan matkailusta joten pyhällä on etelän frouvalle hyvin hommia. Turhaapa ison dirikan palkkaa maksetaab
Tekoälyllehän on helppo syöttää algoritmeihin suosittavat henkilöt ja yritykset. Samoin kylä jota kehittää, ei siihen tarvitse viittä johtajaa yli viiden tonnin kuukausipalkalla.
Tero Luoja Aho palkattu vanhan paloaseman saneeraajaksi missähän päätös?Vai onko olemassakaan muutako hyväveli Kankaanranta päättänyt kun Terolla ei ravintolan kannatanutkaan.
Kankiranta on palokunnan tilintarkastaja. Sopiva hyvä veli Törky Terolle.
Siihen vielä Peku nuolemaan persettä ja ottamaan muutama seteli sieltä täältä omaan taskuun, niin ei tartte suvun rahoja käyttää omien taskujen täyttämiseen