Ihminen kävellessään pomppii ylös ja alas. Laiva tuulessa luovii edes takaisin. Mutta sitten tulee mieleen avaruusaluksen lento avaruudessa joka näyttää olevan suoraviivaista vailla mitään aaltomaisuutta. Tekoäly ei uskonut väitteeseen että kaikki liike on aaltoliikettä. Tässä osa sen vastauksesta:
Puhtaasti tasainen, suoraviivainen liike tyhjiössä (kuten avaruusalus ilman ulkoisia voimia) on liikettä ilman mitään jaksollisuutta, värähtelyä tai aaltomuotoa.
Aaltoliikkeen ja jaksollisen liikeradan muodot toistuvat luonnossa laajasti, koska se on fysiikan laille energiatehokkain tapa siirtää voimia, ainetta ja energiaa.
Itse ajattelen että avaruusaluskin joutuu aina ulkoisten gravitaatiovoimien takia kaarevaan liikkeeseen. Ennemmin tai myöhemmin.
Onko kaikki liike periaatteessa aaltoliikettä
10
<50
Vastaukset 10
- Anonyymi00001
Entä jos avaruudessa liikuttaessa aallon pituus vain on hyvin suuri jopa useita valovuosia. Ja joka tapauksessa planeetalta lähtevä raketti ottaa alussa aaltomaisen hypyn avaruuteen. Mitä suurempi on planeetan pinta sitä suurempi aallon pituus. Pienikokoinen taivaankappale kun on kyseessä on hyppy avaruuteen aallon pituudelta pieni.
- Anonyymi00002
Mä oon pohtinut asiaa myös sen kannalta kuinka jättikokoinen ja hyvin pieni kappale suhtautuu toisiinsa. Ja toisaalta jos kyseessä on kaksi tasasuuruista kappaletta.
Auringon koko 99 prosenttia koko Aurinkokunnasta.
Protoni yli 1830 x kertainen massa verraten elektroniin. Näissä olosuhteissa kaikki avaruuteen lähtemiseen suuntautuva aaltoliike pitää olla aallonpituudelta hyvin suurta.
Mutta toisaalta
Kaksi ylös kvarkkia omaa saman massan ja yhden alaskvarkin massa on VAIN 2 x kertainen ylöskvarkkiin verraten. Jos joku objekti pyrkii hyppäämään avaruuteen kvarkin pinnalta niin aallonpituus joka tarvitaan on hyvin lyhyt.- Anonyymi00004
Oletetaan että on tila joka on erillään muusta ja kooltaan miljardi kuutiota. Tuossa tilassa on viisi hiukkasta.
A) kaikki viisi kooltaan saman suuruiset
B) kaikki viisi kooltaan huikeasti erisuuruiset
Silloin tilanteessa A hiukkasten aallonpituudet ovat hyvin suuret. Kun taas tilanteessa B aallonpituudet ovat vain pieniä hyppyjä.
Näkyykö tämä todellisuudessa mitenkään? Komeetat ovat tilanteen A mukaiset eli saman kokoisia ja niiden nopeus on suuri ja samoin aallonpituus. Asteroidit ovat tilanteen B mukaisesti suuria koko eroja omaavat ja niiden nopeus on pieni ja myös aallonpituus.
Sori, että kuulostaa saivartelulta, mutta yritän intuitiivisesti ymmärtää todellisuutta ja sitä onko kaikessa liikkeessä mukana aina aaltomaisuutta.
- Anonyymi00003
Muistaakseni Feynman kirjoitti että aina käytetään vähimmän tarvittavan energian periaatetta. Mutta oletetaan että on kaksi kappaletta joista toisen säde on 1000000 km ja toisen vain 20 km niin eikö tuo periaate hieman voi kumoutua. Se pitää täysin paikkansa tuon 1000000 km säteen omaavan kappaleen suhteen, muuta pitääkö se paikkansa kun jokin objekti pyrkii hyppäämään pois 20 km säteen omaavan kappaleen pinnalta.
Se kuinka korkealle kykenee hyppäämään ei ole riippuvainen voimasta, vaan kappaleen jolta ylös hypätään pinnan koko ja rakenne määrää kuinka korkealle on mahdollista hypätä. Jos kappaleen pinta on sata metriä pitkä on se eri asia kuin jos pinta on 100000 km pitkä.
Nämä tässä ketjussa esittämäni väitteet ja ajatukset perustuu puhtaasti intuitioon eikä fysiikkaan. Voi olla että ne ovat heikkoja tai älyttömiä. Sori....- Anonyymi00008UUSI
intuitio ei toimi, jos muutokset ovat havaintorajan alapuolella..
- Anonyymi00010UUSI
Anonyymi00008 kirjoitti:
intuitio ei toimi, jos muutokset ovat havaintorajan alapuolella..
Voi olla. Pääongelma on siinä että voi väittää kahta vastakkaista faktaa totuudeksi yhtä aikaa. Kun näen kuvana edessäni maapallon kokoisen planeetan ja toisaalta pikkuriikkisen asteroidin ja mietin sen aallon korkeutta ja pituutta minkä pois hyppääjä tarvii niin tässä ketjussa väitin:
1. Maapallolta pois hyppääjä tekee laajan aallonpituuden. Otin huomioon vain mekaanisen energian tarpeen maapallolta kiertoradalle pääsyyn. Tarvitaan paljon ihmisen valmistamaa työntövoimaa. Aallon pituus on tuhansia kilometrejä?
2. Asteroidilta pois hyppääjä tekee laajan aallonpituuden. Otin huomioon vain gravitaation enkä mitään mekaanista apua tai pimeää ainetta tai pimeää energiaa. Asteroidilta pois hyppääjän aallonpituus ilman apuvoimaa on kymmeniä tai satoja metrejä. Kun taas maapallolla voi hypätä pari metriä ilman apuvoimaa pelkän gravitaation huomioon ottaen.
On totta että mielikuvat jotka tuotan ovat havaintoihin kytketyt. Mutta havaintojen ulkopuolelle ei tarvii mennä. Ongelma on että otan huomioon vain yhden voiman kerrallaan viidestä eri voimasta. Enkä tiedä mitään pimeästä aineesta tai pimeästä energiasta.
Jos pelkkä gravitaatio on huomiossa niin punasiirtymän täytyy viitata siihen että GRAVITAATIOTA tuottava pinta on kapeampi ja pienempi 14 miljardin valovuoden päässä. Meidän oman Galaksin kohdalla on leveä ja suuri gravitaatio pinta. Eli olemme ympyrän kehällä kun taas tuo 14 mrd valovuoden päässä oleva alue on ympyrän origossa.
- Anonyymi00005
Mitkä kaikki asiat värähtelee universumissa?
- Anonyymi00006UUSI
Entä avaruuden laajeneminen ja puna-siirrymä. Jos aallon pituus johtuu pohjan tai pinnan pinta-alasta eli massasta niin että suuri massaiselta pohjalta ponnistetaan lyhyttä aallonpituutta, ja jos pohjan massa ja pinta-ala on pieni niin ponnistuksen aallonpituus on suuri eli pitkä.
Se merkitsee että maailman laita on alati kapeneva keila ikään kuin Big bangin alkupiste kapea olisi siellä. Mutta miksi sitten aine kulkee takaisin kiihtyvällä nopeudella kohti Big bangin keskustaa eikä poispäin siitä. Ainoa selitys on että maailma on kuroutumassa takaisin alkupisteeseen uutta Big bangiä varten.- Anonyymi00007UUSI
Me olemme siis ympyrän sektorin jonka kulma on 45 astetta kehällä kun taas maailman laita on lähellä tuon ympyrän origoa. Kaikki kulkee päinvastaiseen suuntaan johon pitäisi. Maailma on kuroutumassa takaisin umpeen. Big Bang liike on jossakin vaiheessa pysähtynyt ja kääntynyt päinvastaiseen suuntaan. Me emme laajene enää vaan päinvastoin maailma on supistumassa kohden ympyrän origoa tullakseen jälleen yhdeksi tiheäksi pisteeksi.
Tämä on vain hypoteesi. En ole miettinyt tulevatko havainnot sitä. Me emme näe maailman alkua universumin laitaan katsomalla, vaan maailman lopun. - Anonyymi00009UUSI
Anonyymi00007 kirjoitti:
Me olemme siis ympyrän sektorin jonka kulma on 45 astetta kehällä kun taas maailman laita on lähellä tuon ympyrän origoa. Kaikki kulkee päinvastaiseen suuntaan johon pitäisi. Maailma on kuroutumassa takaisin umpeen. Big Bang liike on jossakin vaiheessa pysähtynyt ja kääntynyt päinvastaiseen suuntaan. Me emme laajene enää vaan päinvastoin maailma on supistumassa kohden ympyrän origoa tullakseen jälleen yhdeksi tiheäksi pisteeksi.
Tämä on vain hypoteesi. En ole miettinyt tulevatko havainnot sitä. Me emme näe maailman alkua universumin laitaan katsomalla, vaan maailman lopun.emme näe maailman loppua, koska ei ole mitään universumin ulkopuolella, joka heijastaisi valon takaisin..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591501- 251113
- 82982
- 65806
- 36780
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69774- 90723
- 47722
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.13710Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131695Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19685- 115666
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140591- 4582
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560- 41544
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24513- 18512
- 41508