Toisella on polvet tiukasti yhdessä. Poika on tullut selvästi isäänsä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/arkistoloyto-murhasiko-hitler-sukulaistyttonsa/9398640
Kumpi kuvassa on prinsessa? Miksi toinen istuu maassa?
10
63
Vastaukset 10
- Anonyymi00001UUSI
Kyseisen miesoletetun seksuaalisuudesta ei puhuta vieläkään,
vaikka juuri se saattoi olla
syy sen pursuaviin ongelmiin.
Nyt se sais terapiaa, ettei häpeäis veljiään. Olen ollut aina sitä mieltä, että Hitler oli homo, pervoiluun taipuvainen misogynisti ja mielenterveydeltään lahopää. Naiset oli vain homouden välttämiseksi hänelle pakkomielle kieltämisessään homouttaan. Hän piti itseään siis heikkona ja näytteli vahvaa. Itseviha kohdistui myös toisiin vihana. Siksi teurastukset.
- Anonyymi00002UUSI
Hyvin samanlainen käsitys tyypistä.
Nosti itseään lyömällä muita.
Vanhat kuvat on hämmentäviä.
Mikä siinä ajassa oli sellaista, että
se sai sen nahkatakkijengin
pomppimaan ja heilumaan halutussa tahdissa?
Yksi selitys on saksalaisuus ja se kulttuuri,
mennyt sota ja kokonaisen sukupolven edelliset traumat.
Älkää aliarvoiko kokonaisen kansan luonnetta ja piirteitä,
kun arvioidaan tekoja eri aikoina.
Silti…vanhat kuvat.
**
Jokin Ukrainassa, jokin Venäjällä
mahdollistaa sen mitä siellä tapahtuu.
Saksassa tekijät jäi kansan sekaan ja niitä suojeltiin. Vihahan tulee oikeastaan vain kahdesta syystä. Mun mielestä.
Siitä että kokee a) epäoikeudenmukaisuutta ja/tai b) siitä ettei yllä omiin ihanteisiinsa.
Molemmat voi kääntyä vihaksi muita kohtaan ja vaikuttaa vaarallisesti ympäristöön.Anonyymi00002 kirjoitti:
Hyvin samanlainen käsitys tyypistä.
Nosti itseään lyömällä muita.
Vanhat kuvat on hämmentäviä.
Mikä siinä ajassa oli sellaista, että
se sai sen nahkatakkijengin
pomppimaan ja heilumaan halutussa tahdissa?
Yksi selitys on saksalaisuus ja se kulttuuri,
mennyt sota ja kokonaisen sukupolven edelliset traumat.
Älkää aliarvoiko kokonaisen kansan luonnetta ja piirteitä,
kun arvioidaan tekoja eri aikoina.
Silti…vanhat kuvat.
**
Jokin Ukrainassa, jokin Venäjällä
mahdollistaa sen mitä siellä tapahtuu.
Saksassa tekijät jäi kansan sekaan ja niitä suojeltiin.Kaikissa ajoissa on ihmisiä, jotka tykkää laumautua ja hakee ja kokee turvaa kaltaistensa kanssa yhteen jengiytymällä. Myös niissä rikollisissa mielissä sama.
Ja ainahan kansan traumat on antaneet pontta jatkaa agendaa, kostomielessä tai oikeutusta hakien.
Nahkatakki on vaihtunut pilottitakkiin, mutta ideologia jatkaa kulkuaan.- Anonyymi00004UUSI
Tökstöksnöö kirjoitti:
Vihahan tulee oikeastaan vain kahdesta syystä. Mun mielestä.
Siitä että kokee a) epäoikeudenmukaisuutta ja/tai b) siitä ettei yllä omiin ihanteisiinsa.
Molemmat voi kääntyä vihaksi muita kohtaan ja vaikuttaa vaarallisesti ympäristöön.Tuossa saattaa osua molemmat a ja b kohilleen.
Historian kirjoitus (vaikea sanoa mikä on totta)
arveli, että isäkin oli epävakaa, väkivaltainen ja
jos äitikin sai turpaansa, se ei mahda olla
pehmeä kasvupaikka,
itävaltalaisessa neliössä.
Poika olis ilmeisesti ollut ehkä herkempi, taiteilija ja
aika vei sotimaan. Koko elämä tuhoutuu sodissa. Yksilön ja
kansan.
Jos on vielä homo itävallassa, siinä kodissa.
Sitten jossitellaan: mitä jos Aatun luoma jengi oli
kaltaisten turvallinen piiri?
Nehän ei paljin arvostaneet naisia, pani (kulissin vuoksi)
ja sanoivat sitä arjalaisuuden levittämiseksi.
Tekivät kodittomia perheettömiä orpolapsia.
Ja sota- aikana sanoisin sitä väkuvallan välineeksi, eli raiskuuksi.
Sakuilla on outo historia mm. luukkulapsista ja
aviottomien lasten kuskaamisella mm. Puolaan.
Eihän silloin ollut ehkäisyä, mutta saksalaisella
mentaliteetillä orpolapsia kuskattiin eri maihin.
Saksalla ja Stalinin venäjällä on paljon kammottavia yhtäläisyyksiä.
- Anonyymi00006UUSI
Katsokaa tätä sotilasjoukkoa (videossa)
Aika: vuosikymmen jossain 1940s…
ja miettikää
minne toi sotilasjoukko kotiutetaan
rauhan tullessa?
Videossa on paljon hyviä yksityiskohtia.
Muunmuassa se ylemmyys, mikä niihin oli kasvatettu.
Saksa koulutti ja valmisti kokonaisen sukupolven sotaan.
Saksalla on aina perusteellisia pitkän tähtäimen projekteja.
wink - on edelleen.
https://www.youtube.com/watch?v=D_flsMrSEvQ - Anonyymi00007UUSI
Kun korona alkoi, tuli ekana mieleen historia ja
Caring Corrupted kaltainen tilanne,
koska koko terveydenhuolto lähti sokkona mukaan.
Tieteestä viis, verkosta löytyi paljon
lääkäreiden viestejä…jotka vaiennettiin.
https://www.youtube.com/watch?app=desktop&v=Rz8ge4aw8Ws
Miksi juuri lääkärit laitetaan tekijöiksi ja lääkärit tottelee? - Anonyymi00008UUSI
Asun alueella jossa aika moni
asia on päinvastoin kuin
edellisessä läänissä.
Varsinkin aggressiivisuus ja
huvikseen kiusaaminen on aikuisten huveja.
Toisen videon sotilaiden tarinat
totutusta kylmyydestä tulee mieleen.
Miten me saadaan seiraava sukupolvi arvostamaan rauhaa?
Kohteliaisuutta ja hyviä käytöstapoja? - Anonyymi00009UUSI
Aivan naurettavaa. Mikäli herra H. olisi halunnut tuon tytön katoavan, se olisi kadonnut. Yksi sana olisi riittänyt. Kukaan ei olisi kysellyt mitään, kukaan ei olisi tutkinut mitään ikinä.
Todellisuus on se että useat eri naiset olivat päättömästi ihastuneet herra H.n ja muistaakseni kolme naista t-ppoi itsensä sen takia kun H. hylkäsi heidät jonkun muun nuoren naisen takia. Jokaisessa kaupungissa mihin herra H. meni oli nuoria naisia odottamassa häntä, monet olivat ilmeisesti liian nuoria.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen311616- 791301
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841251Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101094Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291055- 74949
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.92917Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok145757Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52732Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86697- 146624
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54623Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13609- 28608
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23601- 50599
- 41590
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91587Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94576- 46553