Eduskuntavaalityötä kemppalaisten piikkiin.

Valtuuston puheenjohtaja on ihastunut iltakouluihin. Seuraava pidetään maanantaina ja aiheena Sokli. Mitähän varten sokli kiinnostaa kemijärvellä hankkeen tässä vaiheessa? Ei pitäisi kiinnostaa mitenkään. Kemijärvestä voi tulla rikasteen kauttakulkupaikkakunta siinä vaiheessa kun täyden mittakaavan toiminta käynnistyy. Viime viikolla päättyi koetoiminnan ympäristö- ja vesitalouslupahakemusten nähtävillä olo. Jos kaikki menisi oikein hyvin voisi investointipäätös olla ehkä aikaisintaan neljän-viiden vuoden päästä ja tuotanto siten noin kymmenen vuoden päästä. Väliin mahtuu kolmet eduskuntavaalit ja kahdet kunnallisvaalit.
Nyt näyttää ilmiselvästi siltä, että iivari haluaakin tällä keinoin jonkin laisen soklisulan tyngän hattuunsa vaalityötä pönkittämään. Maksajana kuitenkin on kemijärven kaupungin veronmaksajat, joista varmuudella ihan kaikki eivät ole innoissaan ajatuksesta. Iltakoulu samoin kuin valtuuston kokous maksaa tarjoiluineen, matkakorvauksineen ja viranhaltijoiden ylitöineen noin 4000 €/kokous.
37502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Yksi vaihtoehto on että rikastamo tulisi Kemijärvelle. Otahan asioista selvää, avoin tieto Sokli Oy:ltä. Jos tälläinen iltakoulu on nii sehän vain kertoo että hän on hereillä asioista.

Äänestä
  • Tämä on kyllä tiedossa luultavasti paremmin kuin valtaosalle valtuutetuista. Rikastamon raakavesitarpeen ja jätevesien johtamisen vuoksi se ei välttämättä ole edes mahdollista soklissa, joten patokangas on sikäli framilla. Siihen menee aikaa kuitenkin niin paljon, että nykyisen valtuuston ei kannata sekaantua yhtään välttämättömien asioiden lisäksi muihin asioihin kun valtuustotyöskentely näyttää olevan tällä hetkellä täysin halvaantunut.
    t. aloittaja

    Äänestä

Eritteletkö 4000€ kulun syntymisen kun iltakoulu on ennen valtuuston kokousta?

Äänestä
  • Katso hallintosääntö pykälä 167, Ilta koulusta maksetaan puolet toimielimen kokouspalkkiosta.

    Äänestä

Vaalikierros aloitettiin jo kostamon kylämarkkinoilta!

1Äänestä
  • Vaalikierros on ollut aina meneillään. Vuosikausia kulkenut kylätapahtumissa.

    Äänestä

Aika sekavaa on puheenjohtajan ajatusten kulku. Ei pysy kärryillä. 17.8 pidettiin kauhealla kiireellä ylimääräinen valtuuston kokous pelkästään kaupunginjohtajan kelpoisuusehtojen vuoksi. Ihan niinkuin niitä ei olisi ehtinyt ennalta sovitun kokousaikataulun mukaisesti päättää.
Nyt tulevana tiistaina 6.10 on valtuuston kokous käytännössä ilman mitään tähdellistä asiaa ja taas heihei 4000 €.
No onhan sielä tietysti viimeisenä saa sanoa pykälä, jossa on täysi vapaus haukkua ja vähätellä kollegoita ja viranhaltijoita unohtamatta vanhojen moneen kertaan päätettyjen asioiden kaivelua ja saattaapa pj. osallistua siihen itsekin.

Äänestä

Saattaa tehtäviensä tasalla oleva tilintarkastaja tehdä hävitettyjen kokouspalkkioiden tiimoilta kiusallisia kysymyksiä.

Äänestä
  • Ketjun aloitajalla on menneet ajat mielessä jossa tehtiin vaalityötä veronmaksajien piikkiin, ja paljon muutakin.
    Valtuuston puheenjohtajan kimppuun on hyökätty, Jos jotakin yrittää se on vaalityötä, tai jos ei tee siitä arvostellaan. Onko tämä Kepun hätähuutoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ketjun aloitajalla on menneet ajat mielessä jossa tehtiin vaalityötä veronmaksajien piikkiin, ja paljon muutakin.
    Valtuuston puheenjohtajan kimppuun on hyökätty, Jos jotakin yrittää se on vaalityötä, tai jos ei tee siitä arvostellaan. Onko tämä Kepun hätähuutoa?

    Kyllä se sitä on. Kepu on pahasti sekaisin koko Lapissa Laksogate ja Torvisdraaman takia. Kemijärven kepu vielä pahemmin. Pitää yrittää kääntää huomio pois omista ongelmistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kyllä se sitä on. Kepu on pahasti sekaisin koko Lapissa Laksogate ja Torvisdraaman takia. Kemijärven kepu vielä pahemmin. Pitää yrittää kääntää huomio pois omista ongelmistaan.

    On totta - sanon tämän keskustalaisena - että Kemijärven keskustalla on nyt seinät levällään ja katto natisee. Kovin yhtenäisenä vaalityötä ei tehdä, mutta kevättalveen mennessä muodollisesti yhdessä tehdään työtä kuitenkin.

    Reunoja vain reistaillaan. Näin on muissakin puolueissa. Nuoret eivät kunnioita vanhojen ideologioita kaavan mukaan. Muitakin sisäisiä oppositioryhmäkkeitä on.

    4 suurinta ovat vallien jälkeen samat kuin nytkin. Riittääkö demokraattien noste menemään kokoomuksen ohi ja millä marginaalilla? Miten tempoilevat persut ja keput keskenään - ovat kuitenkin samassa sarjassa?

    Kevään vaalit ovat kiintoisa pysäkki. Missä mennään?
    Nykyhallitus on suosinut faktisesti niitä, joilla jo menee hyvin. Kuinka persut voivat olla mukana menossa? Kenen asialla he ovat?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kannattaa olla liikkuva äänestäjä, se tekee pelin jännäksi joka suhteessa.
    Silloin ollaan hukassa jos puolue muuttaa linjaansa vuosien ja vuosikymmenien aikana. Ja aina äänestetään mitä isä ja äiti ovat opettaneet.
    Laskin itse olen elämäni aikana äänestänyt 4-5 eri puoluetta, enkä ole katunut. Silloin on jossakin vikaa jos aina tuntuu oikealta sen puolueen linja jota aina olen äänestänyt.
    Nyt en vielä tiedä ketä äänestän, voin arvostella jokaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    On totta - sanon tämän keskustalaisena - että Kemijärven keskustalla on nyt seinät levällään ja katto natisee. Kovin yhtenäisenä vaalityötä ei tehdä, mutta kevättalveen mennessä muodollisesti yhdessä tehdään työtä kuitenkin.

    Reunoja vain reistaillaan. Näin on muissakin puolueissa. Nuoret eivät kunnioita vanhojen ideologioita kaavan mukaan. Muitakin sisäisiä oppositioryhmäkkeitä on.

    4 suurinta ovat vallien jälkeen samat kuin nytkin. Riittääkö demokraattien noste menemään kokoomuksen ohi ja millä marginaalilla? Miten tempoilevat persut ja keput keskenään - ovat kuitenkin samassa sarjassa?

    Kevään vaalit ovat kiintoisa pysäkki. Missä mennään?
    Nykyhallitus on suosinut faktisesti niitä, joilla jo menee hyvin. Kuinka persut voivat olla mukana menossa? Kenen asialla he ovat?

    Entinen hallituspohja voi aivan hyvin jatkaa. Mitä olen näitä ketjuja lukenut, harvoin on hallitusta arvosteltu ja moitittu. Enämpi on haukuttu oppositiota, vaikka heillä ei ole ollut päätöksentekoon mitään valtaa.
    Siksi on parempi entisen hallituksen jatkaa, koska siihen ollaan tyytyväisiä, vaikka nälkäkin tulisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Mie äänestäisin persuja,mutta kun kempassa on niin tyhmät henkilöt persuissa...niin täytyy vaihtaa puoluetta..

    Äänestä

Ei onnistu kansanedustajana sen kummemmin kuin puheenjohtajanakaan. Uskottelee omalle jälkeenjääneelle äänestäjäkunnalleen, että hänellä olisi joku oikeus levitellä somessa, lapinkansassa ja turuilla ja toreilla luottamushenkilönä tietoonsa saaneita luottamuksellisia tietoja julkisuuslain nojalla. Ei osaa kokouskäytäntöjä, päästelee suustaan sammakoita kerta toisensa jälkeen, antaa erivapauksia omalle "heimolleen" ja ajaa selkeästi valtuustossa vain omaa asiaansa. Kannattaisi ensitöikseen kysyä joltakin juristilta mikä julkisuuslaki on ja mitä se tarkoittaa.

Äänestä
  • Mitähän luottamuksellisia tietoja on kerrottu, sekä minkälaisia erivapauksia saa jotkut?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mitähän luottamuksellisia tietoja on kerrottu, sekä minkälaisia erivapauksia saa jotkut?

    Esim. Kokouksien kulusta ja osallisten puheenvuoroista jotka ovat luottamuksellisia.
    Tarkoitttaa rautalangasta: ettei mitään asioita voida käsitellä kun ne lauletaan somessa ennenkuin kokous on edes loppunut.
    Kokouskäytännöt täyttä hebreaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Parempi sekin kun pienen porukan kesken lukkojentakana punotaan juonia ja vaaditaan vaitiolovelvollisuutta.
    Kansalle avoimmuus on tärkeätä.

    Kerrotko mitä ne on olleet, olisi mielenkiintoista tietää, ihan silleen että kerrot sen asian tai puhumisen

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Parempi sekin kun pienen porukan kesken lukkojentakana punotaan juonia ja vaaditaan vaitiolovelvollisuutta.
    Kansalle avoimmuus on tärkeätä.

    Lopeta MV-lehden lukeminen.
    Polla säilyy!

    Äänestä

Luottamushenkilölle käytännössä kaikki asiat ovat luottamuksellisia ja siten salassapidettäviä. Sen erottaa erillisestä salassapitosopimuksesta vain se, että sen mukana tulee automaattisesti korvausvelvollisuus. Puheenjohtajana tälläisten asioiden julkinen kailottaminen on erityisen tuomittavaa.

Äänestä
  • Terveydenhoitoalalla on tarkat salassapito, rikkomuksesta saa usein työstä potkut.
    Varmasti poliittisella puolellakin on jotakin,uskon valtuuston puheenjohtajan tietävän sen.
    Varmasti tietääkin, koska Sirpa Iivari on tiettyjen henkilöiden hampaissa, jotka kyttäävät jatkuvasti, miten saisi puheenjohtajan savustettua pois.

    Pitää aina tiedostaa, nyt ollaan Kemijärvellä.

    Äänestä

  • Mitä asiaoita hän on kailottanut?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Mitä asiaoita hän on kailottanut?

    Kun mennään todellisuuteen, eipä niitä taida olla. Kuten aiemmin kirjoitin oma organisaatio kyttää, jospa se virhe tulisi, saataisi savustus pystyyn.

    Mitä olen Torvisenkin kirjoituksia lukenut, hänkin varmasti olisi valmis valmis iskemään, näin ainakin luulen.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kun mennään todellisuuteen, eipä niitä taida olla. Kuten aiemmin kirjoitin oma organisaatio kyttää, jospa se virhe tulisi, saataisi savustus pystyyn.

    Mitä olen Torvisenkin kirjoituksia lukenut, hänkin varmasti olisi valmis valmis iskemään, näin ainakin luulen.

    Olen mieltä, että Matti pitäisi valita mustana hevosena. Julkisuus joka suuntaan olisi taattu. Tarkoitan, että Kemijärvi tulisi tutuksi Suomen kansalle ja siinä ohessa kainosti myös kaupunginjohtaja. Ei tarttisi arvella, missä ollaan ja mennään.

    Se tuo kansanedustajuus on niin harva pyydys, ettei sen varaan eteenpäin pyrkivä juristi - tietäähän jokainen hänen koulutuksensa - voi täysillä luottaa. Vallankin kun on epävarmaa tuo ehdokkuus.

    Lokakuussa sekin selviää. Antakaa mahdollisuus Kemijärven esillä oloon, arvoisa Lapin keskustan piirikokouksen väki! Itä-Lappi huutaa omaa ehdokasta.

    Matti eduskuntaan. Länsikairakin etsii valovoimaista ehdokasta. Rainio pääsi kauppakamariin ja sinne jäi tyhjiötä.

    Äänestä

Viime kokouksessa sirpa muisti joka toisessa lauseessa korostaa ettei ole salassapidettävä asia. Kaikki ovat. Julkisuuslaki ei muuta sitä tosiasiaa.

Äänestä
  • Voit vaikka tekoälyltä tarkistella asioita, ettei täällä tarvitse jakaa virheellistä tietoutta.

    Äänestä

Sirpa pitelee iltakouluja haistellaakseen ilmapiiriä vaalityön tueksi.

Äänestä
  • Kaikki on vaalityötä, jopa kylillä kävely. Ja kaikesta saadaan tehtyä numero jos on tahtoa. Vaikka ei tekis mitään.

    Äänestä

  • Iltakoulut on suljettuja. Niillä ei vaalityötä tehdä.

    Äänestä

Sirpa on älykäs tietää kyllä hänen on tarkkaan pysyttävä täysin laillisella tiellä. Sirpa on tarkkailun alla niin virkakoneiston, kuin Keskustan Nivalan johtaman tarkkailuryhmän seutannassa. Torvinenkin on inumassa Keskustaan, ja hänenkin pitäisi saada kannuksia, siinämielessä Sirpa olisi hyvä saalis. Joko nyt alatte ymmärtämään, Sirpa varmasti ajattelee mitä sanoo,ja mitä tekee.

Äänestä
  • Torvisella ei ole mitään saumaa Sirpaa vastaan. Sirpa lyttäsi mennentullen Torvisen sepittämät vaalikelpoisuusvalitukset. Pelkosenniemen keissi tulee myös näyttämään tämän saman kyvykkyystason.

    Äänestä

  • On varmasti tiukemmassa syynissä kuin kukaan muu puheenjohtaja häntä ennen. Miksi? No siksi kun ei myötäile valtakepun+sen hännysporukan pelikirjaa. Eikä ole taivuteltavissa tai kiristettävissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    On varmasti tiukemmassa syynissä kuin kukaan muu puheenjohtaja häntä ennen. Miksi? No siksi kun ei myötäile valtakepun+sen hännysporukan pelikirjaa. Eikä ole taivuteltavissa tai kiristettävissä.

    No varmaan siksi koska muut eivät moiseen ole viimeiseen sataan vuoteen historiassa kauppala/maalaiskunta/kaupunki antaneet aihetta.

    2Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    No varmaan siksi koska muut eivät moiseen ole viimeiseen sataan vuoteen historiassa kauppala/maalaiskunta/kaupunki antaneet aihetta.

    Aihetta on annettu suurempaankin. Kestääkö kantti jos aletaan luettelemaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Aihetta on annettu suurempaankin. Kestääkö kantti jos aletaan luettelemaan?

    Kestää

    Äänestä

Joo kestää. Anna tulla vaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Valtuuston puheenjohtaja on ihastunut iltakouluihin. Seuraava pidetään maanantaina ja aiheena Sokli. Mitähän varten sokli kiinnostaa kemijärvellä hankkeen tässä vaiheessa? Ei pitäisi kiinnostaa mitenkään. Kemijärvestä voi tulla rikasteen kauttakulkupaikkakunta siinä vaiheessa kun täyden mittakaavan toiminta käynnistyy. Viime viikolla päättyi koetoiminnan ympäristö- ja vesitalouslupahakemusten nähtävillä olo. Jos kaikki menisi oikein hyvin voisi investointipäätös olla ehkä aikaisintaan neljän-viiden vuoden päästä ja tuotanto siten noin kymmenen vuoden päästä. Väliin mahtuu kolmet eduskuntavaalit ja kahdet kunnallisvaalit.
Nyt näyttää ilmiselvästi siltä, että iivari haluaakin tällä keinoin jonkin laisen soklisulan tyngän hattuunsa vaalityötä pönkittämään. Maksajana kuitenkin on kemijärven kaupungin veronmaksajat, joista varmuudella ihan kaikki eivät ole innoissaan ajatuksesta. Iltakoulu samoin kuin valtuuston kokous maksaa tarjoiluineen, matkakorvauksineen ja viranhaltijoiden ylitöineen noin 4000 €/kokous.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu