Ketkä edustavat itälappilaisia vaaleissa 2027

Lapin keskustan piirikokous päättää lähiaikoina, onko Itä-Lapista yhtäkään edustajaa ehdokkaana, saati eduskunnassa kevään 27 vaalien jälkeen. Ei siellä ole nytkään yhen ainutta, joten tuttu juttu sekin olisi.

Pitäisikö olla? Näyttää, että Kemijärvellä on vaikeuksia saada kaupunginjohtaja, saada yksituumaisia päätöksiä edes matkakorvausperusteista, mikäli on kokouskuulemisiin uskomista. Juupas - eipäs jatkuu pienissä detaljeissakin. Juuri detaljeissa piru vaanii.

Keskustalla on gallupin mukaan tuima tilanne. Päästämmekö vasemman laidan ohi, on kiinni äänestäjistä. Nyt pitäisi saada tötterövanhuksetkin puolelleen - muuten ei kukko eikä kunnia laula. Vanhuksissa on uskollisia keskustalaisia. Nuoria ei ole tullut riittävästi tilalle.

Arvata saatatte, että olen keskivoimien vallassa mieleltäni, mutta minimivaatimus on, että keskusta pitää 2 paikkaa. Kolmannesta voi unelmoida, jos persut menettäisivät toisen paikan.

Kevääseen on vielä aikaa, mutta poteroita kaivetaan. Äänestäkää keskusvoimia!
6225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä me Keskustalaiset kolme paikkaa otetaan tulevissa vaaleissa. Ja piirikokoukseen päättämään että jäsenäänestys järjestetään ja saadaan Itä-Lappiin ehdokas

Äänestä
  • Hyvä, Matti!

    Äänestä

Huomenna sitten kokoustetaan. Keskustalaiset, menkäämme joukolla Rovaniemelle tuntojamme jakamaan.

Äänestä

Kunhan ei Torvista ehdokkaaksi, niin kaikki muu on turvallista!!!

Äänestä

No niin sinä kävi kuin aavisteltiin. Ehdokkaat oli valittu ja muille: onnea ensi kertaan!

Eduskuntaan pääsee varmuudella 2 keskustalaista. Kolmannen osa on jo pitkässä kuusessa. Edelleenkin äänestäjät asian ratkaisevat.

Ei ole sanottua, että persut pitävät molemmat paikkansa. Vasemmistolaisten pitäisi hetätä jo tänään uuteen mahdollisuuteen.

Peli on avoin huhtikuuhun asti - meistä kiinni.

Äänestä

Siis ketkä nyt edustavat, kun peli on keskustassa klousattu niin sanoakseni? Vai onko niin, että siinä se Itä-Lappi kuihtukoon? Keskitytään Lappiin. Joku siinä kärsii enemmän kuin toinen alue - joka tapauksessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Lapin keskustan piirikokous päättää lähiaikoina, onko Itä-Lapista yhtäkään edustajaa ehdokkaana, saati eduskunnassa kevään 27 vaalien jälkeen. Ei siellä ole nytkään yhen ainutta, joten tuttu juttu sekin olisi.

Pitäisikö olla? Näyttää, että Kemijärvellä on vaikeuksia saada kaupunginjohtaja, saada yksituumaisia päätöksiä edes matkakorvausperusteista, mikäli on kokouskuulemisiin uskomista. Juupas - eipäs jatkuu pienissä detaljeissakin. Juuri detaljeissa piru vaanii.

Keskustalla on gallupin mukaan tuima tilanne. Päästämmekö vasemman laidan ohi, on kiinni äänestäjistä. Nyt pitäisi saada tötterövanhuksetkin puolelleen - muuten ei kukko eikä kunnia laula. Vanhuksissa on uskollisia keskustalaisia. Nuoria ei ole tullut riittävästi tilalle.

Arvata saatatte, että olen keskivoimien vallassa mieleltäni, mutta minimivaatimus on, että keskusta pitää 2 paikkaa. Kolmannesta voi unelmoida, jos persut menettäisivät toisen paikan.

Kevääseen on vielä aikaa, mutta poteroita kaivetaan. Äänestäkää keskusvoimia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu