Tuo oli kyllä jäänyt huomaamatta.

Länsi Uudenmaan poliisi oli ammuttu työtehtävässä samaan aikaan, kun minä olen ollut kunnian loukkauksesta syytettynä.

Tutun näköinen oli vielä, mutta Poliisien virkakuvatkin saavat miehenkin näyttämään eriltä.

” Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli Tomi Keskinen vetäytyi tilanteesta auttaakseen käteensä vakavan vamman saanutta ryhmän johtajaa. Tällöin mies ampui Keskistä selkään noin 35 metrin etäisyydeltä. Keskinen ehti ilmoittaa radiolla saaneensa osuman ennen kuin menehtyi tapahtumapaikalle. Mies jatkoi edelleen ampumista kohti muita poliiseja, jotka vastasivat tuleen. Pian tämän jälkeen mies surmasi itsensä. Keskinen oli toiminut poliisina vuodesta 2005 lähtien.”

Häntä kyllä kunnioitan mielellään KUNNIAN LOUKKAUS SAKKO VANKINA VANKILASSA, koska HÄN JOKA TOMIN AMPUI AMPUI ITSENSÄ TUON JÄLKEEN!

Siinä on kyllä FB KUNNIAA JA MINÄ KYLLÄ KUNNIOITAN TOMIA VAIKKA HÄN MIEHENÄ MENETTI HENKENSÄ VANHEMPANA KONSAAPELINA RIKOLLISEN VUOKSI!
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minä kunniaton asuin LÄNSI UUDENMAAN ALUEELLA tuolloin.

Poliisithan kävivät minun luona Raaseporissa ja Tomihan on voinut olla toinen heistä, koska hänellä oli hiukset päässä tuolloin ja kuvassa hänellä on VAIN muutaman millin sänki.

Äänestä
  • Menin kunniaton Lapin Poliisien FB:stä lukemaan yhtä tiedotetta ja katselin kuvia niin löytyi linkki POLIISIEN MUSEON sivulle jossa on SURMANSA SAANEIDEN MIES POLIISIEN NIMET. He olivat kyllä HOITANEET VIRANTOIMITUKSIA VAIKKA EIVÄT OLLEET EDES TÖISSÄ VAAN VAPAALLA.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Menin kunniaton Lapin Poliisien FB:stä lukemaan yhtä tiedotetta ja katselin kuvia niin löytyi linkki POLIISIEN MUSEON sivulle jossa on SURMANSA SAANEIDEN MIES POLIISIEN NIMET. He olivat kyllä HOITANEET VIRANTOIMITUKSIA VAIKKA EIVÄT OLLEET EDES TÖISSÄ VAAN VAPAALLA.

    Perkele tuon ÄIJÄN KANSSA!
    Minunko se pitää VAIMONA ALKAA VIELÄ HUOLEHTIMAAN, että MIEHENI EI JÄÄ POLIISINA REKAN ALLE TAI JOKU EI AMMU HÄNTÄ ERÄVALVONTA TEHTÄVÄSSÄ HIRVENÄ, KARHUNA TAI MUSTIKKANA!

    Eikö ne NAIS POLIISIT OLEKKAAN SITÄ VARTEN TÖISSÄ, ETTÄ HE HUOLEHTII VUOROSTAAN MIES POLIISIEN TYÖTURVALLISUUDESTA!?
    YHDENVERTAISUUSLAIN MUKAAN NAIS POLIISIEN TEHTÄVÄ ON VUOROSTAAN SUOJATA MIES POLIISEJA EIKÄ SYRJIÄ HEITÄ JA TEETTÄÄ YHDEN POLIISIN OMALLE VAIMOLLE KAIKKIA TÖITÄ!

    Poliisit oli Pomokairassa erävalvonta tehtävässä ja minä huomasin kuvasta, että siellähän SUOMALAINEN TURJAKE MIEHENI SEISTÄ TÖRÖTTÄÄ MUSTIKKANA!

    Mistäköhän tunnistin?
    Hänellä on LEVIÄT HARTIAT ja hulmuava pitkät hiukset jotka oli vielä samalla tavalla kiinni mitä minulla on yleensä.

    Ei POLIISIT KAIKKIA SENTÄÄN KYTTÄÄ VAAN HE KYTTÄÄ VAIN HEITÄ JOISTA HE OVAT OTTAMASSA ITSELLEEN PUOLISOITA!
    Kyttänä he kyttää ja sanovat, että : Kohta se minunkin OMA VAIMO/MIES TULEE MINUN TYÖPAIKALLE ERIKOISVIERAILULLE!

    Pääsin vielä erikoislomallekin.

    Minulla on sentään yhdenvertaisuuslain mukaan oikeus JÄRJESTÄÄ MIEHELLE OMA LOMA!
    Paska homma on se, että minä joudun itse lähtemään mukaan niin MINÄ EN VOI KOSTAA ELI JÄRJESTÄÄ PASKAA LOMAA JOSSA OLIS VAIKKA POMOKAIRASSA POMONA!
    Hilla-aikaan ja ilman puhelinta. Ainut johon saa olla yhteyksissä olen minä ja minä joka, että : Ei sinun tarvi enään olla, kuin vain näin monta päivää xx. Meillä on vain se ongelma sitten, että sinä olet jo tottunut elämään siellä metsässä joten eihän sinua saa sieltä enään poiskaan!

    En minäkään olis lähtenyt vankilasta pois, mutta ei sinne saa kuulemma jää vaikka haluaiskin ja sanois, että : En helvetti kyllä lähe tuonne RIKOLLISTEN MAAILMAAN!

    Pride mielenosoitus oli, kun Yhdysvalloissa ammuttiin tumma ihoinen poliisi!
    BLM eli BLACK LIFE MATTER!
    Jos olis saamelainen tai koltta poliisi niin kyllä Titta Rasmus ja Inkeri Korva olleet koltta Poliisi Holman ja Vaseniuksen kanssa olleet siellä mieltäosottamassa!
    Banderorillassa olis lukenut, että ” SAMI AND SKOLT LIFE MATTER”

    Oli SUOMALAINEN MIES POLIISI TOMI KESKINEN JONKA AMPU JA SEN JÄLKEEN ITSENSÄ NIIN SE OLI IHAN SAMA HÄNELLE, KOSKA SUOMALAINEN POLIISI ON SEMMONEN SAATANAN VITUN PASKALAKKI, VITUN KYTTÄ JA OIKEA VITUN SAATANAN MAAN VAIVA!
    KUNNIATON HOLMA ON SEMMONEN SAATANAN VITUN KYTTIEN PUOLUSTAJA JA SAMALAINEN VITUN MAAN VAIVA, ETTÄ JOUTAS TAPPAA KOKO VITUN PORUKAN, KU AINA VITTU NOKKANSA TOISTEN ASIOIHIN!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Länsi Uudenmaan poliisi oli ammuttu työtehtävässä samaan aikaan, kun minä olen ollut kunnian loukkauksesta syytettynä.

Tutun näköinen oli vielä, mutta Poliisien virkakuvatkin saavat miehenkin näyttämään eriltä.

” Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli Tomi Keskinen vetäytyi tilanteesta auttaakseen käteensä vakavan vamman saanutta ryhmän johtajaa. Tällöin mies ampui Keskistä selkään noin 35 metrin etäisyydeltä. Keskinen ehti ilmoittaa radiolla saaneensa osuman ennen kuin menehtyi tapahtumapaikalle. Mies jatkoi edelleen ampumista kohti muita poliiseja, jotka vastasivat tuleen. Pian tämän jälkeen mies surmasi itsensä. Keskinen oli toiminut poliisina vuodesta 2005 lähtien.”

Häntä kyllä kunnioitan mielellään KUNNIAN LOUKKAUS SAKKO VANKINA VANKILASSA, koska HÄN JOKA TOMIN AMPUI AMPUI ITSENSÄ TUON JÄLKEEN!

Siinä on kyllä FB KUNNIAA JA MINÄ KYLLÄ KUNNIOITAN TOMIA VAIKKA HÄN MIEHENÄ MENETTI HENKENSÄ VANHEMPANA KONSAAPELINA RIKOLLISEN VUOKSI!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu