Onko riski syödä tuotetta, minkä viimeinen käyttöpäivä on mennyt 2 päivää sitten? Eli onko kyseinen päivämäärä oikesti se viimeinen, vai onko siihen jätetty sen verran pelivaraa, että tuote ei ole pilaantunut, mutta ei maistu myöskään parhaalle mahdolliselle?
Viimeinen käyttöpäivä
4
1101
Vastaukset
- kokki3
siinä ei ole "limaa" päällä, sen tuoksu ei ole paha, se maistuu syötävälle ja näyttää päällisin puolin hyvältä.
vastuu tietenkin on aina itsellä. usein ostan kaupasta "punaisen lapun tuotteita" ja joko käytän ne heti tai seuraavana päivänä tai pakastan ne, jolloin saan hätävaroja pakkaseen.
jauhelihat voi esimerkiksi paistaa ja laittaa valmiisiin rasioihin, jolloin on helppo tehdä kastike tai keitto. samoin lihasuikaleet kannattaa etukäteen ruskistaa. (suurkeittiöissä lihat paahdetaan uunissa eli levitetään pellille ja laitetaan uuniin paistumaan kypsiksi).
maitotuotteet kannattaa miettiä tarkkaan. - niinpä niin
En pysty heittämään tuotetta vain pois, jos on muutaman päivän mennyt yli. Syön sen jos se näyttää syötävältä. Ainahan jääkaappiin unohtuu jotain tuotteita, mille tulee kiire syödä.
- myy
Esimerkiksi maitotuotteita, kuten jogurtteja ja viilejä voi syödä vaikka viikonkin viimeisen käyttöpäivän jälkeen, koska kysessä on hapan tuote.
- 0855555
itse syön juuri pitsaa jonka viimeinen käyttöpäivä oli 10päivää sitten. on hyvää, en pysrty vastustamaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad901456- 541013
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että379854- 153824
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 55709
- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 57631
- 76622