Pohdintaa liberalismin luonteesta

Yhdysvaltojen ideologia, ja myös kaikkien kotimaistenkin "pikku-kapitalistien" ideologia on sellainen, että Amerikka on niin iso maa, että siellä kenellä tahansa on "mahdollisuus tavoitella omaa onneaan markkinoilla", "saada toinen mahdollisuus", "Amerikka on mahdollisuuksien maa" ja "kuka tahansa voi rakentaa sellaisen pilvenpiirtäjän itselleen kuin haluaa". Amerikassa on luonnonvaroja ja vapaata elintilaa, jotka odottavat hyödyntämistään, ja siksi jokainen voi vaurastua henkilökohtaisesti ja ilman toisten tunkua samoille "apajille". Amerikassa uskotaan siihen, että markkinoiden vapaus, jonka syvällisempi merkitys on juuri resurssien vapaus, tuottaa maksimaalisen määrän itsenäisesti rikastuneita yksilöitä ja pitää minimaalisen määrän ihmisiä köyhyydessä.

Entä sitten kun resurssit loppuvat tai ne kaikki löydetään ensimmäisen kerran? Sitä seuraa kilpailu, jossa resurssien vapaus jää historiaan. Tähän ongelmaan kapitalistinen ajattelu on luonut vapaiden markkinoiden ideologian, jossa rajoittamaton markkinoiden kasvu tuottaa lisää resursseja yksilöiden menestymisen raaka-aineiksi. Heidän mukaansa oikea ratkaisu köyhyyteen ja taloudelliseen eriarvoisuuteen on uusliberalismi, jossa markkinat kasvavat loputtomasti.

Palkkatyö on amerikkalaisille itsestäänselvä osa ja välttämätön paha liberalistisessa järjestelmässä. Sillä ei ole mitään perimmäistä merkitystä niin negatiivisessa kuin positiivisessakaan mielessä, eikä sitä ole tarve liberalismin näkökulmasta analysoida ja kritisoida. Se ei periaattessa ole pysyvää eikä se alista ketään, koska se merkitsee toisten menestymisen tukemista ja omien oikeuksien menestymiseen odottamista. Koska itselle on mahdollista menestyä, on viisasta suhtautua maltillisesti tilapäiseen alamaisuuteen, ottaa jo menestyneen esimiehen tyydyttävä palkka vastaan, elää sillä mukavasti ja jos kunnianhimoa ja näkemystä riittää, ehkä jopa itsekin saavuttaa suurta menestystä markkinoilla. Yksilön henkilökohtainen kyky herättää markkinoiden mielenkiinto hyödyllisellä tuotteella ja hyvällä tuotantokyvyllä perustuu yksilön todellisille kyvyille ja siten menestymisen ainoa vaatimus on yksilön henkilökohtainen kyky. Jos ei ole kykyjä, on saavuttanut sellaisen statuksen ja elintason kuin itselle on aidosti mahdollista. Näin kapitalismissa vapauteen perustuva ihmisen aitojen ominaisuuksien vaikutus tuottaa rehellisen arvohierarkian, meritokratian. Meritokratia syntyy vain tilanteissa, joissa on dialogi ihmisten välillä, jossa vaihdetaan tietoa aidoista tarpeista ja ominaisuuksista. Esimerkiksi aito demokratia on tällainen systeemi.

Tällä perusteella palkkatyöhön tulee suhtautua innolla, ahkeruudella ja yhteenkuuluvuudella esimiestä kohtaan, kuten esimiehen tulee huolehtia työntekijänsä hyvinvoinnista ja hänen kykyjensä vapaasta hyödyntämisestä työntekijän itsensä toimesta.

Kaikki valtion harjoittama kontrolli, kuten verotus, sosiaaliturva ja kilpailun sääntely heikentävät yksilöiden henkilökohtaisten kykyjen käytön periaatetta. Työttömyys voidaan liberalismin näkökulmasta ratkaista sallimalla mahdollisimman pulleasti voiva ja lukumäärältään suuri yksityisektori. Näin yhdysvaltalainen "uuden maan voimavarojen periaate" on siirretty joka puolelle maailmaa, ilman alkuperäistä kilpajuoksua suurien arojen rikkauksille ja pelkästään noudattaen jo käyttöön otettujen resurssien tilanteesta seuraavaa alati kasvavien markkinoiden periaatetta.

Mutta onko palkkatyössä aina mahdollista yksilölle toteuttaa henkilökohtaisia kykyjään ja voittaakseen markkinoilla? Synnyttääkö markkinoiden ikuinen kasvu työpaikkoja kaikille? Synnyttääkö markkinoiden kasvu vapaita resursseja kaikille? Onko näitä resursseja aina riittävästi jokaiselle saavuttaa pelkästään henkilökohtaisten kykyjensä avulla samanlainen asema vaikutusvallassa ja elintasossa kuin kaikilla muilla? Onko markkinaraon tavoitteleminen mielekästä elämää huolimatta siitä, että se saattaa olla kannattavaa? Pärjääkö markkinoilla aina aidoilla tarpeilla ja ominaisuuksilla?