Yhdysvaltojen ideologia, ja myös kaikkien kotimaistenkin "pikku-kapitalistien" ideologia on sellainen, että Amerikka on niin iso maa, että siellä kenellä tahansa on "mahdollisuus tavoitella omaa onneaan markkinoilla", "saada toinen mahdollisuus", "Amerikka on mahdollisuuksien maa" ja "kuka tahansa voi rakentaa sellaisen pilvenpiirtäjän itselleen kuin haluaa". Amerikassa on luonnonvaroja ja vapaata elintilaa, jotka odottavat hyödyntämistään, ja siksi jokainen voi vaurastua henkilökohtaisesti ja ilman toisten tunkua samoille "apajille". Amerikassa uskotaan siihen, että markkinoiden vapaus, jonka syvällisempi merkitys on juuri resurssien vapaus, tuottaa maksimaalisen määrän itsenäisesti rikastuneita yksilöitä ja pitää minimaalisen määrän ihmisiä köyhyydessä.
Entä sitten kun resurssit loppuvat tai ne kaikki löydetään ensimmäisen kerran? Sitä seuraa kilpailu, jossa resurssien vapaus jää historiaan. Tähän ongelmaan kapitalistinen ajattelu on luonut vapaiden markkinoiden ideologian, jossa rajoittamaton markkinoiden kasvu tuottaa lisää resursseja yksilöiden menestymisen raaka-aineiksi. Heidän mukaansa oikea ratkaisu köyhyyteen ja taloudelliseen eriarvoisuuteen on uusliberalismi, jossa markkinat kasvavat loputtomasti.
Palkkatyö on amerikkalaisille itsestäänselvä osa ja välttämätön paha liberalistisessa järjestelmässä. Sillä ei ole mitään perimmäistä merkitystä niin negatiivisessa kuin positiivisessakaan mielessä, eikä sitä ole tarve liberalismin näkökulmasta analysoida ja kritisoida. Se ei periaattessa ole pysyvää eikä se alista ketään, koska se merkitsee toisten menestymisen tukemista ja omien oikeuksien menestymiseen odottamista. Koska itselle on mahdollista menestyä, on viisasta suhtautua maltillisesti tilapäiseen alamaisuuteen, ottaa jo menestyneen esimiehen tyydyttävä palkka vastaan, elää sillä mukavasti ja jos kunnianhimoa ja näkemystä riittää, ehkä jopa itsekin saavuttaa suurta menestystä markkinoilla. Yksilön henkilökohtainen kyky herättää markkinoiden mielenkiinto hyödyllisellä tuotteella ja hyvällä tuotantokyvyllä perustuu yksilön todellisille kyvyille ja siten menestymisen ainoa vaatimus on yksilön henkilökohtainen kyky. Jos ei ole kykyjä, on saavuttanut sellaisen statuksen ja elintason kuin itselle on aidosti mahdollista. Näin kapitalismissa vapauteen perustuva ihmisen aitojen ominaisuuksien vaikutus tuottaa rehellisen arvohierarkian, meritokratian. Meritokratia syntyy vain tilanteissa, joissa on dialogi ihmisten välillä, jossa vaihdetaan tietoa aidoista tarpeista ja ominaisuuksista. Esimerkiksi aito demokratia on tällainen systeemi.
Tällä perusteella palkkatyöhön tulee suhtautua innolla, ahkeruudella ja yhteenkuuluvuudella esimiestä kohtaan, kuten esimiehen tulee huolehtia työntekijänsä hyvinvoinnista ja hänen kykyjensä vapaasta hyödyntämisestä työntekijän itsensä toimesta.
Kaikki valtion harjoittama kontrolli, kuten verotus, sosiaaliturva ja kilpailun sääntely heikentävät yksilöiden henkilökohtaisten kykyjen käytön periaatetta. Työttömyys voidaan liberalismin näkökulmasta ratkaista sallimalla mahdollisimman pulleasti voiva ja lukumäärältään suuri yksityisektori. Näin yhdysvaltalainen "uuden maan voimavarojen periaate" on siirretty joka puolelle maailmaa, ilman alkuperäistä kilpajuoksua suurien arojen rikkauksille ja pelkästään noudattaen jo käyttöön otettujen resurssien tilanteesta seuraavaa alati kasvavien markkinoiden periaatetta.
Mutta onko palkkatyössä aina mahdollista yksilölle toteuttaa henkilökohtaisia kykyjään ja voittaakseen markkinoilla? Synnyttääkö markkinoiden ikuinen kasvu työpaikkoja kaikille? Synnyttääkö markkinoiden kasvu vapaita resursseja kaikille? Onko näitä resursseja aina riittävästi jokaiselle saavuttaa pelkästään henkilökohtaisten kykyjensä avulla samanlainen asema vaikutusvallassa ja elintasossa kuin kaikilla muilla? Onko markkinaraon tavoitteleminen mielekästä elämää huolimatta siitä, että se saattaa olla kannattavaa? Pärjääkö markkinoilla aina aidoilla tarpeilla ja ominaisuuksilla?
Pohdintaa liberalismin luonteesta
t.i.ruskeepaa
0
650
Luetuimmat keskustelut
- 741216
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔811109Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241075Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129955Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6908- 60844
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73714Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132672Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50652Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48537
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90530- 25512
- 36495
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11480- 109470
- 43467
- 19436
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää38425On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397