En keksi mitään järkevää käännöstä, koska luulojeni mukaan suomesta puuttuu yks. 1. persoonan imperatiivi. Ainoa käännös käskylle/kehoitukselle, jonka keksin on "Olkoon niin että olen..." ja sekin tuntuu huonolta.
Olenko hidas vai eikö todellakaan ole helpompaa tapaa?
Olenko hidas vai eikö todellakaan ole helpompaa tapaa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Luulen, että henkilö, joka käskee itseään tekemään jotakin, on jonkin sortin skitsofreenikko.
Urheilussa itsensä käskemistä sanotaan tsemppaamiseksi.
Harvoinpa tuota muotoa taidetaan tosielämässä käyttää ja tarvita! Mutta tiukan tullen koiraskin poikii, kuten vanha suomalainen sananlasku sanoo...
Hatti Jahunen kuulemani mukaan silloin tällöin käskee itseään ja hän muodostaa imperatiivimuodon liittämällä yksikön kolmannen persoonan imperatiivivartaloon yksikön ensimmäisen persoonan possessiivisuffiksin - kas näin:
Syökööni tämä leipä, juokooni tämä malja. Muistakooni hetki poisnukkuneita esi-isiäni.
--
kirjoitti Topias-veitikka silmäkulmassaan
,
Miksi valitat, ettet keksi käännöstä, kun ei ole mitään käännettävää? Et ainakaan kerro, mikä olisi käännettävä virke ja missä asiayhteydessä ja mille kohderyhmälle se pitäisi kääntää.
Useimmissa kielissä ei ns. imperatiivilla eli käskytavalla - sinänsä harhaanjohtavia nimityksiä, koska useimmiten merkityksenä _ei_ ole käsky vaan esimerkiksi toivomus, pyyntö tai olettamus - ole yksikön ensimmäisen persoonaa. Syykin lienee ilmeinen. Joistakin kielistä sentapainen muoto kuitenkin tavataan; sen merkitys on lähinnä se, että puhuja kannustaa itseään. Tähän tarkoitukseen voi hyvin käyttää indikatiivia: "Nyt rupean töihin."
Kun kyse on itsekseen puhelusta, voi tietysti käyttää mitä muotoa huvittaa. Jos kyse on kaunokirjallisuudesta, jossa haluaa esittää, mitä teoksen henkilö mutisee itsekseen, kun pitäisi tehdä jotain mutta ei jaksaisi tms., kannattaa pyrkiä luontevuuteen. Kaunokirjallisuutta lukemalla oppii varmaankin löytämään tähän joitakin keinoja, mutta olennaista on, millaisen kuvan persoonasta haluaa antaa. Joidenkuiden ihmisten luonteeseen voisi sopia itsensä puhutteleminen 2. persoonassa: "Rupeapa, NN, nyt töihin!"
mutta kun alamme komennella itseämme, olemme menneet liian pitkälle:)
Riippuu tietysti asiayhteydestä, mutta kuinka olisi "Minun on mentävä"?
Kaveri ryyppäsi kolme päivää. Neljännen aamunakin teki mieli, mutta meni peilin, tihrusti vähän aikaa ja käytti ehdotonta imperatiivia: "Häppee perkele ja ota ittees niskasta kii".