Enpä tiedä, onko tämä paras mahdollinen foorumi aiheelle, mutta en nyt muutakaan keksinyt. Papithan ovat teologeja, teologia perinteinen tieteen osa-alue, joten olkoon.
Alustan tätä lyhyesti: eräs vanhempi psykiatri totesi, että kaikista opiskelijaryhmistä teologianopiskelijat kuormittavat selkeästi eniten psykiatrista päivystystä, ainakin Helsingissä YTHS:n lähetteellä tulee eniten heikäläisiä. Ymmärrettävästi teologiseen hakeutuu ihmisiä, myös ongelmiensa johtamana: menee huonosti, pakko yrittää turvautua Jumalaan. Seurakunnat ovat myöskin aivan kärkisijoilla mitä tulee työpaikkakiusaamisen ilmenemiseen. Hyvien ihmisten yhteisössä ei siis aina hyvin mene.
Mutta pappius sitten? Vaatiiko se jonkilaisen narsistisen persoonallisuuden, katsokaa minua, minä puhun nyt, olen Jumalan työryhmästä, Jumalan työtoveri, välillä suorastaan neuvonantaja! Nämä yleissivistyneet tieteen moniottelijat tietävät kaikesta vähän jotain, ovat vähän samaa porukka kuin tiedostusoppineet. (Ja niin viisastahan ei ole kuin toimittaja, etenkään nousuhumalainen sellainen).
Tunnetko siis sinä teologia, pappismiestä tai -naista? Sen toki ymmärrän, että heitäkin on moneen lähtöön, mutta löytyykö jonkinlaista yhteistä nimittäjää?
Akateemista porukkaa toki helposti vaivaa ylimielisyys, eikä sen ylimielisyyden kitkemiseksi ole oikeastaan minkäänlaista tukea saatavissa korkeakoulukulttuurista. "Te edustatte nyt sitä akateemista vähemmistöä, jota Suomen rahvas katsoo ylöspäin suu kunnioituksesta ammollaan".
Siis, tunnetko henkilökohtaisesti yhtään "imaamia"?
Alustan tätä lyhyesti: eräs vanhempi psykiatri totesi, että kaikista opiskelijaryhmistä teologianopiskelijat kuormittavat selkeästi eniten psykiatrista päivystystä, ainakin Helsingissä YTHS:n lähetteellä tulee eniten heikäläisiä. Ymmärrettävästi teologiseen hakeutuu ihmisiä, myös ongelmiensa johtamana: menee huonosti, pakko yrittää turvautua Jumalaan. Seurakunnat ovat myöskin aivan kärkisijoilla mitä tulee työpaikkakiusaamisen ilmenemiseen. Hyvien ihmisten yhteisössä ei siis aina hyvin mene.
Mutta pappius sitten? Vaatiiko se jonkilaisen narsistisen persoonallisuuden, katsokaa minua, minä puhun nyt, olen Jumalan työryhmästä, Jumalan työtoveri, välillä suorastaan neuvonantaja! Nämä yleissivistyneet tieteen moniottelijat tietävät kaikesta vähän jotain, ovat vähän samaa porukka kuin tiedostusoppineet. (Ja niin viisastahan ei ole kuin toimittaja, etenkään nousuhumalainen sellainen).
Tunnetko siis sinä teologia, pappismiestä tai -naista? Sen toki ymmärrän, että heitäkin on moneen lähtöön, mutta löytyykö jonkinlaista yhteistä nimittäjää?
Akateemista porukkaa toki helposti vaivaa ylimielisyys, eikä sen ylimielisyyden kitkemiseksi ole oikeastaan minkäänlaista tukea saatavissa korkeakoulukulttuurista. "Te edustatte nyt sitä akateemista vähemmistöä, jota Suomen rahvas katsoo ylöspäin suu kunnioituksesta ammollaan".
Siis, tunnetko henkilökohtaisesti yhtään "imaamia"?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pappisuralle aikovat useinkin tutkiskelevat omia ajatuksiaan ja kiinnittävät huomiota henkiseen hyvinvointiin, myös omaansa. Tavallaan itsetutkistelu kuuluu uskovaisten ja kristinuskon johtoajatuksiin.
Se, että on mielenterveyspalveluja käyttävä, ei ole sen merkki että olisi vikaa mielenterveydessä, vaan sen merkki että on kiinnostunut henkisestä hyvinvoinnista. Asioita sotketaan toisiinsa, useimmat mielenterveyspalvelujen tarpeessa olevat tuntevat olevansa aivan terveitä, monet myös kieltävät sairautensa.
Ajatusten tutkiskelemisessa ei ole mitään pahaa, eikä omaan henkiseen hyvinvontiin kiinnittämisessä myöskään. Tarkoitan nyt lähinnä sellaista Kaiken Paremmin Tietävyyttä. Kai sekin sitten kuuluu kristinuskon johtoajatuksiin.
taida kuulua.Se kuuluu ihmisen pätemistarpeeseen.Työpaikat ovat pullollaan näitä paremmin tietäviä.Kristinusko rentouttaa sielun ja ruumiin.Dogmeista kiistelevät ovat sitten toinen juttu...
Se on kiwaaaa