Lohtusyöminen

lihotetaan puurolla, hänellä on henkinen ongelma, ei siinä kuule puurot juuri auta. Käy terapeutilla; aloita ihan vyöhyketerapiasta, siirry sitten jalkaterapeutille ja sitten siitä vaikka hierojalle ja yrttikylpyihin. Sitten varaat ajan oikealle psykologille/psykiatrille. Ehkä sitten..
Mulla oli kanssa tuommoinen möykky, nyt olen siirtynyt ruokapäiväkirjan pitäjäksi (netissä nutris) ja se auttaa, enää en syö niin salaa kuin ennen. Kokeile.

possuja ja vasikoita lihotetaan tuolleen viljalla. Hän tarvitsee henkistä apua.
Käy vyöhyketerapeutilla ja muilla ja sitten hommaa aika oikealle terapeutille.
Mulla on ruokapäiväkirja apuna (netissä nutris) ja se on auttanut mua,kokeile.
Edellinen samanlainen viestini katosi bittitaivaaseen, tuleekohan tämä perille. No, sitten niitä on kaksi.

on ryhmä sokeririippuvaisille. Voiskos Suomeen perustaa samanlaisen? Tai perustetaan itte tuonne msn.groups-sivuille. Siellähän on vaikka mitä muutakin, eikös tämäkin menis.
Perustakaa joku, tuun mukkaan het!

15 kiloa yhdessä vuodessa? Sitten toinen vuosi perään ja kolmas ja mitä sitten??? Tuollainen nopea lihominen rasittaa paljon sydäntä.
Nyt niskasta kiinni tai jos se johtuu jostain sairaudesta niin vähän äkkiä lääkäriin.

Jepellä on juomishäiriö, hän juo, koska se on kivaa ja siitä saa hyvät fiilikset. Sama pätee hemmottelusyömiseen. Harva Jeppe pääsee eroon tavoistaan terapialla ja Antabuksella, Jeppe ei välttämättä edes halua parantua, vaikka tietää että alkoholi vaarantaa terveyden. Jepen raitistuminen alkaa siitä, että hän tekee Päätöksen. Sama pätee Herkuttelijaan, kaikki on kiinni omasta tahdonvoimasta.

Minä olen Herkuttelija, ja esitän tässä muutaman mutu-teesin asiasta. Omalla käyttäytymiselläni ei ole mitään tekemistä BEDin tai bulimian kanssa.
- jos käyn kaupassa itse, kulutan paljon aikaa herkkuhyllyllä. Rakastan Panttereita, mutta ostan myös usein suklaata ja irtokarkkeja. Olen "hintatietoinen" ja ostan Megapakkauksia tai tarjouksia (osta kaksi, jolloin yksikköhinta on halvempi)
- jos mieheni käy kaupassa, pyydän häntä tuomaan minulle "jotain hyvää". Jos hän unohtaa, olen nyrpeänä koko päivän.
- Kun lapset ovat menneet nukkumaan, vietän Laatuaikaa. Luen kirjaa tai katselen telkkaria ja haen aikaisemmin ostamani herkut kaapista. Nautiskelen elämästä kaikessa rauhassa, elämä on ihanaa. Tämä on Minun Hetkeni, puhelin ei soi, kukaan ei huuda vessasta pyllyä pyyhkimään, mieskin kuorsaa jo sängyssä.
- Avatut makeispakkaukset piilotan lapsiltani, nämä ovat MINUN herkkujani, enkä jaa niitä kenenkään kanssa.
- Avainsanat ovat ostopäätös ja hamstraaminen. Jos kaapista ei herkkuja löydy, en lähde niitä kioskilta hakemaan (eikä mieskään viitsi, vaikka kuinka vihjailisin).

Herkuttelusta kertyy läskiä ja morkkis tulee tietyissä tilanteissa, niitä ovat mm.
- vaateostokset; kivat housut eivät nouse kuin puolireiteen, paitiksen napit irvistelevät, hartiat kiristävät jakuista, peilit paljastavat takapuoliselluliitin. On noloa kiikuttaa vaatteita takaisin telineisiin ja mennä "isojen tyttöjen telttaosastolle".
- juhlat; ostat mukavan ja tyylikkään puvun juhliin ja toteat, että 73-vuotiaalla Elma-tädillä on samanlainen.
- kesä; pitää keksiä tekosyitä, miksi isän pitää viedä lapset yleiselle uimarannalle. Itse ei ilkeä mennä uikkareissa rantaveteen kahlailemaan. Shortseissa ja topissa ei voi mennä julkiselle paikalle, aina pitää valita vähän peittävämpää vaatetusta.
- kampaaja, on ärsyttävää katsoa itseään peilistä ja huomata miten kaulaheltat löllyvät kun jutustelee mukavia kampaajan kanssa.
- aikakausilehdet, joissa julkkikset kertovat laihdutuksestaan. Itse muistan erityisen ärsyttävänä Meiju Suvaksen, jolla oli sylissään n. 30 voipakettia ja otsikko: "Näin paljon läskiä lähti".
- laihojen naisten kursailu kahvi/ruokapöydässä. On ärsyttävää kuunnella:"Onpa ihanan näköinen Sacher-kakku, tekisi mieli maistaa, mutta siinä on x kaloria ja minun kyllä pitäisi laihduttaa". Miksi ei voi joko ottaa tai jättää, pakkoko sitä on aina esitelmöidä.
- Tanssipaikat, näihin lihamarkkinoihin ei onneksi perheellisen ihmisen tarvitse mennä.
- lasten suusta kuultu totuus: "Äiti, miksi sun napa on niin syvä?" "Kiva makkara"
- Niskakramppi, kun yrittää tehdä bikinirajaa.

Näitähän riittää, ja silloin harmittaa. Seurauksena on parin viikon laihdutus ja retkahdus. "Miksi pitäisi kiusata niin läheistä ihmistä kuin itseään ja itsehän minä läskini kannan, mieskään ei valita, kun ei itsekään ole enää armeijamitoissaan."

Itsellä nousee karvat pystyyn jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi lähteä terapeutille selvittämään, miksi herkuttelu on niin kivaa. Ainoa "lääke" on tahto.

Niin, olen nyt ollut herkkulakossa kolmisen viikkoa, eilen mieheni totesi ohimennen, että housuni lököttävät. Tuntui muuten 100 kertaa paremmalta kuin mitkään tsemppaussaarnat tai terveysterrorismi!

sokerihumalainen kirjoitti:

Jepellä on juomishäiriö, hän juo, koska se on kivaa ja siitä saa hyvät fiilikset. Sama pätee hemmottelusyömiseen. Harva Jeppe pääsee eroon tavoistaan terapialla ja Antabuksella, Jeppe ei välttämättä edes halua parantua, vaikka tietää että alkoholi vaarantaa terveyden. Jepen raitistuminen alkaa siitä, että hän tekee Päätöksen. Sama pätee Herkuttelijaan, kaikki on kiinni omasta tahdonvoimasta.

Minä olen Herkuttelija, ja esitän tässä muutaman mutu-teesin asiasta. Omalla käyttäytymiselläni ei ole mitään tekemistä BEDin tai bulimian kanssa.
- jos käyn kaupassa itse, kulutan paljon aikaa herkkuhyllyllä. Rakastan Panttereita, mutta ostan myös usein suklaata ja irtokarkkeja. Olen "hintatietoinen" ja ostan Megapakkauksia tai tarjouksia (osta kaksi, jolloin yksikköhinta on halvempi)
- jos mieheni käy kaupassa, pyydän häntä tuomaan minulle "jotain hyvää". Jos hän unohtaa, olen nyrpeänä koko päivän.
- Kun lapset ovat menneet nukkumaan, vietän Laatuaikaa. Luen kirjaa tai katselen telkkaria ja haen aikaisemmin ostamani herkut kaapista. Nautiskelen elämästä kaikessa rauhassa, elämä on ihanaa. Tämä on Minun Hetkeni, puhelin ei soi, kukaan ei huuda vessasta pyllyä pyyhkimään, mieskin kuorsaa jo sängyssä.
- Avatut makeispakkaukset piilotan lapsiltani, nämä ovat MINUN herkkujani, enkä jaa niitä kenenkään kanssa.
- Avainsanat ovat ostopäätös ja hamstraaminen. Jos kaapista ei herkkuja löydy, en lähde niitä kioskilta hakemaan (eikä mieskään viitsi, vaikka kuinka vihjailisin).

Herkuttelusta kertyy läskiä ja morkkis tulee tietyissä tilanteissa, niitä ovat mm.
- vaateostokset; kivat housut eivät nouse kuin puolireiteen, paitiksen napit irvistelevät, hartiat kiristävät jakuista, peilit paljastavat takapuoliselluliitin. On noloa kiikuttaa vaatteita takaisin telineisiin ja mennä "isojen tyttöjen telttaosastolle".
- juhlat; ostat mukavan ja tyylikkään puvun juhliin ja toteat, että 73-vuotiaalla Elma-tädillä on samanlainen.
- kesä; pitää keksiä tekosyitä, miksi isän pitää viedä lapset yleiselle uimarannalle. Itse ei ilkeä mennä uikkareissa rantaveteen kahlailemaan. Shortseissa ja topissa ei voi mennä julkiselle paikalle, aina pitää valita vähän peittävämpää vaatetusta.
- kampaaja, on ärsyttävää katsoa itseään peilistä ja huomata miten kaulaheltat löllyvät kun jutustelee mukavia kampaajan kanssa.
- aikakausilehdet, joissa julkkikset kertovat laihdutuksestaan. Itse muistan erityisen ärsyttävänä Meiju Suvaksen, jolla oli sylissään n. 30 voipakettia ja otsikko: "Näin paljon läskiä lähti".
- laihojen naisten kursailu kahvi/ruokapöydässä. On ärsyttävää kuunnella:"Onpa ihanan näköinen Sacher-kakku, tekisi mieli maistaa, mutta siinä on x kaloria ja minun kyllä pitäisi laihduttaa". Miksi ei voi joko ottaa tai jättää, pakkoko sitä on aina esitelmöidä.
- Tanssipaikat, näihin lihamarkkinoihin ei onneksi perheellisen ihmisen tarvitse mennä.
- lasten suusta kuultu totuus: "Äiti, miksi sun napa on niin syvä?" "Kiva makkara"
- Niskakramppi, kun yrittää tehdä bikinirajaa.

Näitähän riittää, ja silloin harmittaa. Seurauksena on parin viikon laihdutus ja retkahdus. "Miksi pitäisi kiusata niin läheistä ihmistä kuin itseään ja itsehän minä läskini kannan, mieskään ei valita, kun ei itsekään ole enää armeijamitoissaan."

Itsellä nousee karvat pystyyn jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi lähteä terapeutille selvittämään, miksi herkuttelu on niin kivaa. Ainoa "lääke" on tahto.

Niin, olen nyt ollut herkkulakossa kolmisen viikkoa, eilen mieheni totesi ohimennen, että housuni lököttävät. Tuntui muuten 100 kertaa paremmalta kuin mitkään tsemppaussaarnat tai terveysterrorismi!

Lue lisää

Tietysti, jos onnistuu omin voimin tai jos ei kärsi herkuttelustaan niin mikäs siinä. Jos on kuitenkin todellisia vaikeuksia syömisensä hillitsemisessä ja haluaa päästä siitä eroon, pelkkä tahto ei aina riitä. Sokeri ja syöminen voi olla monella tapaa ongelmallisempi riippuvuus kuin esim. tupakka. Tupakan polton lopettaminen on vaikeaa, mutta tupakka ei ole välttämätöntä ihmiselle. Sen polton voi lopettaa kokonaan. Syömistä puolestaan ei voi lopettaa. Siksi syömisen rajoittaminen on ongelmallista. Terapiasta vielä sen verran, että syömishäiriöterapiassa pyritään pohtimaan niitä ajatuskulkuja jotka saavat jonkun ahmimaan ja muuttamaan niitä. Muokataan ajatusmallia niin, että kaikkea hyvää ei ole pakko syödä ja että on helpompi kulkea karkkihyllyn ohi.

Herkuttelu tai herkuttelemattomuus on oma valinta. Jos tilanteeseensa on tyytyväinen, niin eihän se muille kuulu. Jos syystä tai toisesta tarvitsee kuitenkin tukea lopettamiseen, niin oma tahto ei kaikilla riitä. Siksi yritän jakaa tietoa sitä tarvitseville. Jos ja kun ihmiset alkaisivat ymmärtää miten syömistottumukset muodostuvat ja miten vaikea niitä on todella hallita, suvaitsevaisuus kaikenkokoisia ihmisiä kohtaan kasvaisi. Ja jos ihmisen elämä pyörii syömisen tai syömättä jättämisen ympärillä, ammattiavun hakeminen ei ole heikkoutta.

Ravitsemustietoa kirjoitti:

Tietysti, jos onnistuu omin voimin tai jos ei kärsi herkuttelustaan niin mikäs siinä. Jos on kuitenkin todellisia vaikeuksia syömisensä hillitsemisessä ja haluaa päästä siitä eroon, pelkkä tahto ei aina riitä. Sokeri ja syöminen voi olla monella tapaa ongelmallisempi riippuvuus kuin esim. tupakka. Tupakan polton lopettaminen on vaikeaa, mutta tupakka ei ole välttämätöntä ihmiselle. Sen polton voi lopettaa kokonaan. Syömistä puolestaan ei voi lopettaa. Siksi syömisen rajoittaminen on ongelmallista. Terapiasta vielä sen verran, että syömishäiriöterapiassa pyritään pohtimaan niitä ajatuskulkuja jotka saavat jonkun ahmimaan ja muuttamaan niitä. Muokataan ajatusmallia niin, että kaikkea hyvää ei ole pakko syödä ja että on helpompi kulkea karkkihyllyn ohi.

Herkuttelu tai herkuttelemattomuus on oma valinta. Jos tilanteeseensa on tyytyväinen, niin eihän se muille kuulu. Jos syystä tai toisesta tarvitsee kuitenkin tukea lopettamiseen, niin oma tahto ei kaikilla riitä. Siksi yritän jakaa tietoa sitä tarvitseville. Jos ja kun ihmiset alkaisivat ymmärtää miten syömistottumukset muodostuvat ja miten vaikea niitä on todella hallita, suvaitsevaisuus kaikenkokoisia ihmisiä kohtaan kasvaisi. Ja jos ihmisen elämä pyörii syömisen tai syömättä jättämisen ympärillä, ammattiavun hakeminen ei ole heikkoutta.

Lue lisää

Tekstisi on täyttä asiaa, enkä ole missään väittänytkään, että ammattiavun hakeminen olisi heikkoutta.

Suurin osa edellisestä viestistäni oli kieli poskessa kirjoitettua mutu-psykologiaa, pointtina se, että joku vastaavassa elämäntilanteessa oleva voisi "nauraa itselleen" ja löytää itsestään sen tahdon muuttua. Jo pelkkä soitto terapeutille voi olla ylitsepääsemätön kynnys kaltaisillemme, herkutteluun liittyy niin paljon häpeää.

Yksi syy, miksi linkitin viestini omaasi, oli sana ahmiminen. Minä en tiedä, mikä sanan lääketieteellinen sisältö on, maalaisjärjelläni käsitän sen ruoan ahtamiseksi sisuksiin ilman nautintoa. Herkutteluun sen sijaan liittyy oleellisena osana nautinto ja siksi vertasin sitä juopotteluun. Jeppe juo iloonsa ja suruunsa, joskus vain paetakseen ankeaa maailmaa.

Jospa valistaisit, mitkä ovat ne keinot joilla terapeutti kääntää ihmisen ajatustenjuoksua. Oman käsitykseni mukaan terapeutin yleisin kommentti on vastakysymys "Mitä sinä itse voisit tehdä asialle, miten aiot käyttäytyä jatkossa?" Ei terapeutti lähde mukaan kauppareissulle ostospoliisiksi, päätökset pitää tehdä itse.

Itse mieltäisin erittäin kiusalliseksi ruotia elämäntapojani asiantuntijan kanssa, jolla ei ole omakohtaista kokemusta herkuttelusta ja sokerikrapulasta. Jos olisi mahdollisuus, hakeutuisin ryhmäterapiaan, jossa olisi muita samassa tilanteessa olevia. Edellisen herkkukatkon aikana tunsin saavani eniten potkua kanssalaihduttajalta, jonka kanssa tunnustimme pahat tapamme, häpesimme niitä yhdessä ja tsemppasimme toisiamme jatkamaan ilman sortumisia. Jossainpäin Suomea kaiketi toimiikin jo anonyymiryhmiä, mutta ei pelkästään herkuttelijoille.

Jos vitutukseen syöt niin kokeile vaihtoehtona kuntonyrkkeilyä !! Ei ole mitään spandex-jumppaa vaan hyvää liikuntaa ja sopii vankkatekoisemmallekin.

Lisäksi voit "haamu" iskeä vitutuksen kohdetta..

vaihtoehto kirjoitti:

Jos vitutukseen syöt niin kokeile vaihtoehtona kuntonyrkkeilyä !! Ei ole mitään spandex-jumppaa vaan hyvää liikuntaa ja sopii vankkatekoisemmallekin.

Lisäksi voit "haamu" iskeä vitutuksen kohdetta..

Lue lisää

en ole sitten yhtään väkivaltainen luonteeltani ;) Joskus ehkä sanallisesti, mutta aina hävettää jälkeenpäin. Olen liian kiltti varmaan. Pyytäisin anteeksi hiekkasäkiltäkin. Oliskohan laihuus sitten vain vittumaisten pissis-ihmisten tauti? Ja luonteeltaan melankoliset ja kiltit sitten syövät suruunsa... Korjattavaa kait kummassakin.

Mutta oikeassa olet, pitäisi kanavoida johonkin muuhun kuin ruokaan.

Bitten Jonssonin kirja on luettu ja sairaudelleni on löytynyt nimi!

Tervetuloa juttelemaan: http://health.groups.yahoo.com/group/sokeririippuvuus/