Nuorilla on toivoa jos on pitkäjänteisyyttä

Tänään juoksi coopperissa HUOM: mies 70 vuotta ja hän on Isäni. Tulos oli 2920 metriä siis coopperissa siis 70 vuotiaana ja Isäni jatkoi 3000 metriin. On ollut hieman jalan kanssa ongelmia eikä olla voitu treenata nopeutta. Tuon coopperi oli siis väliaika kentällä 3 km juoksussa. Viime viikolla lihaskuntotestissä Isäni veti 12 kpl leukoja siis 70 vuotiaana.

Isäni juoksi viime vuonna 69v. puolimaratonin aikaan 1.46. ja kympin 45 minuttiin virallisissa kilpailuissa. Hän harjoittelee noin 2500 km - 3000 km vuodessa juoksua, peruslenkki vauhdin ollessa noin 6.30 min per km. Uskon, että monet nuoret palstan lukijat aliarvioivat itseänsä kun olen lukenut juttuja ja varmasti monet teistä HARJOITTELUN kautta voi KEHITTYä vaikka miksikä jos itse haluatte. Isäni on nyt harjoitellut n. 3,5 vuotta säännöllisesti kun hänellä oli useita vuosia taukoa aikaisemmin. Nuorena hän oli harrastanut juoksua. Isäni tasoisia 70 vuotiaita veteraanijuoksijoita löytyy Suomesta noin 10 kpl. Esim. Paavo Pystynen juoksi toissa keväänä 72 vuotiaana puolimaratonin 1.41 aikaan.

Olen laittanut alle eri ikäluokkien viralliset maratonin maailmanennätykset.

Age group Mark Name Country Age Meet Date Meet Location
M 40 2:08:46 Andres Espinosa MEX 09/28/03 Berlin, GER
M 45 2:15:51 Kjell-Erik Stahl SWE 09/29/91 Berlin, GER
M 50 2:19:29 Titus Mamabolo RSA 07/20/91 Durban, RSA
M 55 2:25:56 Piet van Alphen NED 04/19/86 Rotterdam, NED
M 60 2:38:15 Luciano Aquarone ITA 07/28/91 WAVA, Turku, FIN
M 65 2:41:57 Derek Turnbull NZL 04/12/92 London, GBR
M 70 2:54:48 Ed Whitlock CAN 09/26/04 Toronto, CAN
M 75 3:18:10 Warren Utes USA 10/15/95 Chicago, IL USA
M 80 3:43:27 Ed Benham USA 10/11/87 Twin Cities, MN USA
M 85 4:34:55 Robert Horman AUS 86 7-4-04 Gold Coast
M 90 5:40:01 Fauja Singh GBR 09/28/03 Toronto, CAN

Eli ihminen pystyy pitkäjänteisyyden ja harjoittelun kautta muovaamaan ja sopeuttamaan itseänsä aika koviinkin haasteisiin.
4732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aika kovilta tuntuvat nuo maratoonarien ennätykset. Aina 70-asti alle kolmen tunnin! Mutta kestävyyurheilu onkin sellaista, missä iän vaikutukset tulevat hitaammin, verrattuna voima- ja taitolajeihin.

Harrastiko isäsi nuorena juoksua huipputasolla vai oliko hän "peruskuntoilija"? Siksi vain kysyn, että edellyttääkö vauhdikas vanhuus kovan tason nuoruutta, vai riittääkö peruskuntoilu?

Äänestä
  • Kuule ei ne papat niin hitaita ole tässä on 100m ikäkausi maailmanennätykset.

    100 METERS
    DIV. MARK NAME (COUNTRY) AGE MEET DATE
    M40 10.42 Troy Douglas(NED) 40 6- 1-03
    M45 10.96 Neville Hodge(USA) 45 4-27-01
    M50 10.95 William Collins(USA) 51 4-13-02
    M55 11.57 Ron Taylor(GBR) 57 8- 3-91
    M60 11.70 Ron Taylor(GBR) 61 6- 4-95
    M65 12.62 Malcolm Pirie(AUS) 65 9-28-94
    12.5n Bernard Hogan(AUS) 65 11-30-85
    M70 12.91 Payton Jordan(USA) 74 6-22-91
    M75 13.4 Payton Jordan(USA) 75 4-25-92
    M80 14.35 Payton Jordan(USA) 80 5-10-97
    M85 16.16 Suda Giichi(JPN) 85 8-23-98
    M90 18.08 Kozo Haraguchi(JPN) 90 9-17-00
    M95 24.01 Erwin Jaskulski(AUT) 96 5- 1-99
    M100 36.19 Erwin Jaskulski(AUT) 100 1-11-60

    Tunnen myös erään maratoonarin joka aloitti harjoittelun tyhjästä 54 vuotiaana ja juoksi 63 vuotiaana 3.02 aikaan maratonilla. Hän aloitti kävelystä ja hölkkälenkeistä. Kun oli lopettanut tupakanpolton ja alkoi himo kuntoilijaksi. Monet veteraaniurheilijat ovat aloittaneet varsin vanhana vasta esim. 45 vuotiaana ja päässeet koviin tuloksiin.

    ps. Suomestakin löytyy veteraanisarjoista aivan uskomattoman nopeita pikajuoksijoita.

    LÄHDE: http://www.world-masters-athletics.org/index.php?content=newsall&title=title/news&bild=layout_04.jpg

    Äänestä

....mutta varmaan promille noin vanhoista miehistä pystyis lähellekkään tommosia tuloksia vaikka olis harjoitellu kuinka pitkäjänteisesti,terveys ei anna myöten.

Äänestä

No, ei noi tulokset niin mahdottomia ole. Nyt ei tarvitse kuin palauttaa toi nuoruusvuosien taso satasella ja maratonilla ja pitää se siinä niin 80 vuotiaana (reilun 40 vuoden kuluttua) olisi mahdollisuus maailmanennätykseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


exjuoksija-valmentaja kirjoitti:

Tänään juoksi coopperissa HUOM: mies 70 vuotta ja hän on Isäni. Tulos oli 2920 metriä siis coopperissa siis 70 vuotiaana ja Isäni jatkoi 3000 metriin. On ollut hieman jalan kanssa ongelmia eikä olla voitu treenata nopeutta. Tuon coopperi oli siis väliaika kentällä 3 km juoksussa. Viime viikolla lihaskuntotestissä Isäni veti 12 kpl leukoja siis 70 vuotiaana.

Isäni juoksi viime vuonna 69v. puolimaratonin aikaan 1.46. ja kympin 45 minuttiin virallisissa kilpailuissa. Hän harjoittelee noin 2500 km - 3000 km vuodessa juoksua, peruslenkki vauhdin ollessa noin 6.30 min per km. Uskon, että monet nuoret palstan lukijat aliarvioivat itseänsä kun olen lukenut juttuja ja varmasti monet teistä HARJOITTELUN kautta voi KEHITTYä vaikka miksikä jos itse haluatte. Isäni on nyt harjoitellut n. 3,5 vuotta säännöllisesti kun hänellä oli useita vuosia taukoa aikaisemmin. Nuorena hän oli harrastanut juoksua. Isäni tasoisia 70 vuotiaita veteraanijuoksijoita löytyy Suomesta noin 10 kpl. Esim. Paavo Pystynen juoksi toissa keväänä 72 vuotiaana puolimaratonin 1.41 aikaan.

Olen laittanut alle eri ikäluokkien viralliset maratonin maailmanennätykset.

Age group Mark Name Country Age Meet Date Meet Location
M 40 2:08:46 Andres Espinosa MEX 09/28/03 Berlin, GER
M 45 2:15:51 Kjell-Erik Stahl SWE 09/29/91 Berlin, GER
M 50 2:19:29 Titus Mamabolo RSA 07/20/91 Durban, RSA
M 55 2:25:56 Piet van Alphen NED 04/19/86 Rotterdam, NED
M 60 2:38:15 Luciano Aquarone ITA 07/28/91 WAVA, Turku, FIN
M 65 2:41:57 Derek Turnbull NZL 04/12/92 London, GBR
M 70 2:54:48 Ed Whitlock CAN 09/26/04 Toronto, CAN
M 75 3:18:10 Warren Utes USA 10/15/95 Chicago, IL USA
M 80 3:43:27 Ed Benham USA 10/11/87 Twin Cities, MN USA
M 85 4:34:55 Robert Horman AUS 86 7-4-04 Gold Coast
M 90 5:40:01 Fauja Singh GBR 09/28/03 Toronto, CAN

Eli ihminen pystyy pitkäjänteisyyden ja harjoittelun kautta muovaamaan ja sopeuttamaan itseänsä aika koviinkin haasteisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu