Sielulla ei ole hintaa....vai onko?

NainenKirjoittaa

Millaisessa maailmassa tulevaisuudessa tulemme mahdollisesti elämään, jos ja kun tuo syntyvyys säädellään geeniperimän ja täydellisyys kriterien mukaisesti?
Poistuisivatko vammaiset keskuudestamme?
Kyettäisiinkö tarkistamaan tulevien vanhempien kykenevyys synnyttää mahdollisesti vain terveitä ja fiksuja jälkeläisiä?
Evättäisiinkö mahdollisuus vanhemmuuteen, jos yhteisten perintötekijöiden summa vaikuttaisi vähintäänkin epäilyttävälle?
Toteutuuko rodunjalostus ja millä tavoin?

Jos suljemme pois mahdollisuuden sielunvalinnasta ja uskomme, että voimme ihmisrotuna itse säädellä koko ihmiskunnan tuleivaisuuden mielemme mukaiseksi, niin millainen tämä ihmisrotu tuleivaisuudessa tulisi olemaan?

Katselin talvella yhden koskettavan dokumentin kasvottomasta lapsesta.Hän oli syntynyt köyhässä perheessä ja olosuhteissa , jossa kasvottomalla oli tuskin mitään mahdollisuutta elää yhteisössään. Niinpä hänen äitinsä jätti lapsensa lastensairaalan portaille kopassa. Tuolta kummajaiselta puuttui täysin kokonaan keskiosa kasvoistaan ja vain suuret silmät katselivat kasvoista kummastellen maailmaa. Hänellä oli vain aukko siinä missä muilla on suu ja aukosta näkyi otsaluu. Mutta tuon kummituksen" kohtalo muuttui mitä merkittävimmin, kun länsimaalainen sairaanhoitaja ihastui lapseen ja alkoi sisukkaasti etsiä hänelle mahdollisuutta hoitoon.
Lapsi pääsi taitavan kirugin käsiin ja niinpä hänelle ryhdyttiin muovaamaan kasvot lukemattomilla leikkauksilla. Tuo perhe adoptoi lopulta lapsen ja hänestä kasvoi mitä ihanin ihminen. Pojasta tuli aikusena taiteilija ja hän lähti synnyinmaahansa hakemaan juurensa.
Mikä olikaan tämän sielun suunnitelma ihmisenä, se näyttäytyi tässä dokumentissa syvälle jokaisen katsojan sieluun heijastuneena. Tässä ihmisessä oli rakkautta ja syvyyttä , sekä sitä sydämen sivistystä. Hän sai mahdollisuuden ja sen kautta hän toteutti oman elämänsä tarkoitustaan , joka ei millään muotoa ollut merkityksetöntä.

Mitä me ollaan valtsemaan millainen saa ihmisen elämä olla , jotta se on kyllin arvokas ja tarkoituksenmukainen.

Sielu ei kysy hintaa elämälle ----onko meillä siihen oikeutta?

17

2994

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...taisi olla liian vakavaa mietittävää näin viikonlopuksi pohdittavaksi. Syy* on nyt kylläkin meidän Mäksin ,kun se kirjoitti tuosta Manuelista ja en saa nyt näitä hylättyjä lapsija mielestäni.
      Kaikilla tänne syntyneillä kun pitäisi olla oikeus ihmisarvoiseen elämään.

      • taikis

        on todella hyvä, luettuaan tulee mieleen että jos tuohon jotain lisää niin pilalle menee. Mietittävää kerrassaan jokaiselle.


      • taikis kirjoitti:

        on todella hyvä, luettuaan tulee mieleen että jos tuohon jotain lisää niin pilalle menee. Mietittävää kerrassaan jokaiselle.

        ..ja tunnustaa samalla käyneensä tuolla viiskyppisissä lukemassa kyökkisykologin elämän viisautta.Kyllä se kynästä teksi sinullakin lentää.
        ---sai nauraa oikein sielunsa pojista:-))
        Elämä ei tokikaan saa olla liian vakavaa ---huumori kuulukoon päivään jokaiseen.


    • Onneksi tämä tarina päättyi onnellisesti. Kun tuo maxin tarina päättyi niin surullisesti.

      En ehdi syvemmin kommentoimaan, pitää valmistella rapujuhlia :). Huhuh, mitähän tästäkin illasta tulee...

      • tähtitoimittaja ejk

        että mäksin tarinakin päättyi onnellisesti, tai ainakin vähemmän onnettomasti kuin jos adoptio olisi toteutunut.
        Tällä tarinalla oli onnellinen loppu, mutta näin hyvin ei ikävä kyllä taida käydä kuin murto-osalle.


      • ..alussa. Joten olen samoissa mietteissä Tähtiksen kanssa , että emmehän tiedä oliko tuo lopulta pojan onneksi. Liikuttavaa tuossa tarinassa olikin tuo toivo , joka oli pojassa herätetty ja hän lapsen vilpittömyydellä uskoi jo vanhemmat saavansa.
        Mutta kuka tietää millaisen tarkoitusen hänenkin elämänsä saa ja mitä hän vielä tulee tekemään.

        Tässä dokumentissa taas tämän kasvottoman pojan kohtalo oli taltioituna vauvasta aikuiseksi mieheksi. En kyllä ole liikuttavampia silmiä koskaan nähnyt ,kuin mitkä tuon pojan rujossa kasvoissa katselivat. Mutta silmiähän kutsutaan sielun peileiksi.


    • tukkusutija

      uskontotunneilla koulussa puhuttiin lapsesta, joka pantiin toisten ovensuuhun - korissa niilin vietäväksi. faaraon veljenä kulki.

      ei uutta, valittaen ei ei.

      ei ehkä faaraon veljeä, mutta kelpoisuus medialle.

      näitä lapsia, joiden muoto sairauden tai heppoisten geenien takia ei meitä miellytä syntyy tuhansin jatkuvasti. vaan ei ilman telkkua kukaan sure, ei huomiota anna.

      sielun vaelluksella tuskin syytä suurta syyttää voidaan?

      kirurgin veitsi soi lohdun, soi yhden mahdollisuuden yhdelle. hyvä näin.

      ka ma toivon asetan siihen viimaan, ihmisen kiimaan, joka talloo allensa siitoksen säännöt, ja nai ja nai nuoruuden kupeiden vimmalla.

      ja minä määrään sieluni hinnan, jos sen pirulle tai jumalalle myyn.

      • ..jotta tuo tiedottaminen laaja-alaisesti saa useimmat ihmiset yht`aikaisesti ajattelemaan.
        Kiintoisaa olisikkin tutkimuksin saada selville kuinka suuret ajatusten sympatia-aallot vaikuttavat muihin lajitovereihimme.
        No..kiinalaiset joille laillisesti on suotu siittää kaksi lasta ovat jo väestöään muuttamassa. Poikia suositaan ja tyttäriä jätetään heitteille.
        Siinäpä onkin sitten kummastelemista , mitä tekevät ne tuhannet sukukypsät miehet joille ei vaimoa löydy.
        Mitäs nait kun ei ole naitavaa:-)

        Ehkäpä tämä "kasvoton" kehitti osaltaan lääketiedettä. Kovin monin leikkauksin hänelle jonkunlaiset kasvot rakentuivat. Emmehän voi kiinnittää huomiotamme sellaiseen , mistä emme mitään tiedä. Tämä dokumentti oli omalla osuudellaan myöskin tiedottamista, että tälläisiakin ihmisiä täällä vain on.


      • Angiina
        NainenKirjoittaa kirjoitti:

        ..jotta tuo tiedottaminen laaja-alaisesti saa useimmat ihmiset yht`aikaisesti ajattelemaan.
        Kiintoisaa olisikkin tutkimuksin saada selville kuinka suuret ajatusten sympatia-aallot vaikuttavat muihin lajitovereihimme.
        No..kiinalaiset joille laillisesti on suotu siittää kaksi lasta ovat jo väestöään muuttamassa. Poikia suositaan ja tyttäriä jätetään heitteille.
        Siinäpä onkin sitten kummastelemista , mitä tekevät ne tuhannet sukukypsät miehet joille ei vaimoa löydy.
        Mitäs nait kun ei ole naitavaa:-)

        Ehkäpä tämä "kasvoton" kehitti osaltaan lääketiedettä. Kovin monin leikkauksin hänelle jonkunlaiset kasvot rakentuivat. Emmehän voi kiinnittää huomiotamme sellaiseen , mistä emme mitään tiedä. Tämä dokumentti oli omalla osuudellaan myöskin tiedottamista, että tälläisiakin ihmisiä täällä vain on.

        ... totean, että Kiinassa vallitsee yhden lapsen siittämispolitiikka pariskuntaa kohden. Jokaisesta lisälapsesta rangaistaan tuntuvasti korkeampien koulu-, terveydenhuolto ynnä muiden maksujen muodossa, joten suurempi perhe on mahdollista vain varakkaille kiinalaisille. Heitteille jätetyt tytöt löytyvät kurjalta maaseudulta. Maaseudun (Kiinan länsiosa on erittäin köyhää) ja kaupunkien väliset elintaso-erot ovat Kiinassa suuri sosiaalinen ongelma, ehkä suurin vakaan kehityksen uhka. Kiinalainen keskiluokka, eli sellainen keskiluokka, jollaisena me keskiluokan Euroopassa ymmärrämme, on edelleen ohut.


      • tukkusutija
        Angiina kirjoitti:

        ... totean, että Kiinassa vallitsee yhden lapsen siittämispolitiikka pariskuntaa kohden. Jokaisesta lisälapsesta rangaistaan tuntuvasti korkeampien koulu-, terveydenhuolto ynnä muiden maksujen muodossa, joten suurempi perhe on mahdollista vain varakkaille kiinalaisille. Heitteille jätetyt tytöt löytyvät kurjalta maaseudulta. Maaseudun (Kiinan länsiosa on erittäin köyhää) ja kaupunkien väliset elintaso-erot ovat Kiinassa suuri sosiaalinen ongelma, ehkä suurin vakaan kehityksen uhka. Kiinalainen keskiluokka, eli sellainen keskiluokka, jollaisena me keskiluokan Euroopassa ymmärrämme, on edelleen ohut.

        heitteille jätetyt miljoonat tytöt ovat useinmiten "olemattomia". heitä ei ole rekisteröity yhteiskunnan jäseniksi ja he ovat vailla minkäänlaisia oikeuksia.

        tämä "vapaa riista" on kiina-ilmiön orjatyövoima, jolla teeteään ilmaiseksi suomalaistenkin sijoittajien voitot.


      • Angiina kirjoitti:

        ... totean, että Kiinassa vallitsee yhden lapsen siittämispolitiikka pariskuntaa kohden. Jokaisesta lisälapsesta rangaistaan tuntuvasti korkeampien koulu-, terveydenhuolto ynnä muiden maksujen muodossa, joten suurempi perhe on mahdollista vain varakkaille kiinalaisille. Heitteille jätetyt tytöt löytyvät kurjalta maaseudulta. Maaseudun (Kiinan länsiosa on erittäin köyhää) ja kaupunkien väliset elintaso-erot ovat Kiinassa suuri sosiaalinen ongelma, ehkä suurin vakaan kehityksen uhka. Kiinalainen keskiluokka, eli sellainen keskiluokka, jollaisena me keskiluokan Euroopassa ymmärrämme, on edelleen ohut.

        ...että yhden ainokaisen saavat kiinalaiset enää tehdä ja eikai heidän toki tarvitsekkaan koko maapalloa kansoittaa.Mietittäväksi sitten jääkin, että millaisia ihmisiä näistä lapsista kasvaa ilman sisruksia. Toisaalta taitavat kiinalaiset lapset suurimmaksi osaksi jäädä lastentarhojen kasvatettaviksi ja ehkäpä se osaltaan korvaa sisarusten puuttumisen. Kiina on merkillinen maa.Vanha kulttuurin kehto ja kuitenkin edelleenkin kurjuus kukoistaa ja luokkaerot suuret.


    • *F5*

      jumissa?

      • ..mitähän nyt oikein tarkoitit tuolla komenttillasi.
        --saiskos sen selkokielisenä----


      • tukkusutija
        NainenKirjoittaa kirjoitti:

        ..mitähän nyt oikein tarkoitit tuolla komenttillasi.
        --saiskos sen selkokielisenä----

        tämä kateellinen pahka eppäilee, notta monistaisit "F5":lla käyntikertojen määrää avauksessasi


      • tukkusutija kirjoitti:

        tämä kateellinen pahka eppäilee, notta monistaisit "F5":lla käyntikertojen määrää avauksessasi

        ..vähän itsekkin ihmettelin mistä moinen lukijamäärä on ilmaantunut ,kun komenttijen määrä ei ole kovin suuri.Näissä tietsikka jutskuissa olen kylläkin melkoisen tumpelo ja en tainnut tietää edes tuota monistus juttskua. Hämmästelen edelleenkin jos juttu noinkin monia lukijoita kiinnosti. Tutkimattomat ovat täällä lukijoiden ajatukset.


    • Marion.T

      tulevaisuudessa kaikki jotka todetaan vammaisiksi jo ennen syntymää, abortoidaan pois.

      Suunta on nyt jo siihen, vanhemmathan saavat valita haluavatko he kehityvammaisen lapsen, vai abortoidaanko se heti alussa pois...

      Kehitysvammaisten kanssa opiskeluaikoinani hetken aikaa työskennellessäni totesin, kuinka ihania ihmisiä esimerkikisi mongoloidit ovat.
      He näyttävät tunteensa ja ovat mitä sydämellisempiä ihmisiä, oli kiva mennä työhön kun joka aamu sai isot halaukset kaikilta vammaisilta, heillä oli oikein kilpailu kuka ensimmäisenä pääsee halaamaan..

      Opin heiltä valtavan paljon elämän kunnioittamisesta - sitten oli se toinen puoli ne jotka olivat niin pahasti vammaisia etteivät edes tunteneet, mutta mielestäni heilläkin on oikeus elämään.
      Siitä voidaan tietenkin olla montaa mieltä, mutta kun huomasin kuinka useimmat kuitenkin reagoivat valoihin ja kirkkaisiin esineisiin ja musiikkiin, niin huomasin että hekin tunsivat mielihyvää ja onnea.

      Vanhemmille tietenkin on raskas isku kun lapsi on vammainen, ja heitä olisi pystyttävä auttamaan.
      Kukaan ei jaksa pahasti vammaisen hoitoa 24 tuntia vuorokaudessa kymmeniä vuosia, koska sitähän se on.
      Lapsi kasvaa ja tulee painavaksi nostella, kyllä se on kova paikka monille vanhemmille kuitenkin laittaa oma lapsi laitokseen.

      Uskoisin että tulevaisuudessa ihmiset ainakin syntyvät terveinä, muut eliminoidaan.
      Se miten vammaisia kohdellaan tulevaisuudessa on sitten jo eri asia.
      Geenimanipulaatio saattaa auttaa useita vammaisia, jopa halvaantunut saadaan kohta kävelemään.

      Onhan se tietenkin hyvä asia, mutta mitähän tapahtuu sitten niille joille ei hoitoa löydy...
      Hyväksyykö tuleva yhteiskunta myös vammaiset, se jää vain nähtäväksi.

      Paljon nykyään vammaisten asioita ajaessani, olen törmännyt epäluuloihin ja jopa vihamielisyyteen.
      Eipä tarvitse ainakaan viiskymmppisissä kuin mainita vahingossa jossakin kirjoituksessaan, että on vammainen niin johan tuli sontaa niskaan...

      Eikä vammani ole edes mitenkään kovin näkyvää laatua. Mutta jo invapysäköintikorttia käyttäessäni, saan vihamielisiä katseita siitä, koska vammani ei todellakaan näy päällepäin...
      Aivan kuin pitäisi alkaa selitttämään ihmisille että kyllä tämä ihan oikeasti minun korttini on....

      Täytyy myöntää että on myös toisenlaisia ihmisiä, niitä jotka tulevat nostamaan painavia kasseja kun huomaavat että se tuottaa ongelmaa.
      Siitä heille kiitokset ja todellakaan kaikki vammat eivät näy heti päällepäin...

      Niin se sielu - se on meillä kaikilla niin vammaisilla kuin "terveilläkin", ja sillä ei ole hintaa....

      • Totta varmasti mitä sanot, että sellainen vammaisuus , joka ei päällepäin heti näy aiheuttaa ihmetystä ja jopa kiukkua, että onkohan tuo nyt oikeesti kipee.

        Voisihan sen vaikka näille epäilijölle sanoo, ettei vamma naamassa tai aivoissa välttämättä ole.

        En tokikaan aloituksellani pyrkinyt kieltämään etteikö oli tarkoituksen mukaista saada vaikeammat vammat slvitetyksi jo ennen syntymää. Toisaalta sekin kova paikka vahemmille , jos he joutuvat päättämään saako lapsi syntyä tänne vammaisena.

        On mahdotonta tietää, mitä nämä vammaiset lähimmillen tai muille ihmisille vammansa kautta opettavat. Ainakin toistaiseksi ihmiskunta on vammaisensa tarvinnut.
        Mutta sielu ei todellakaan hinnoita eläämää vaan tule tänne kokemaan ja jakamaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      188
      1305
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      250
      609
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      564
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      560
    Aihe