Descartes keksi että on yksi varma totuus: cogito, ergo sum.
Tämä on analysoitu niin pitkälle, että siinä todistetaan, että on jokin, joka ajattelee. Minäksi sitä ei ajatteluun jotain lisäämättä voida todistaa.
Ja on väitetty ettei sitten voida kuitenkaan todistaa että olisi muuta kuin tämä ajattelu, ulkomaailmaa. Ja tämä on filosofian häpeätahra Russelin mukaan. Tai siis toinen varma totuus on ettei muuta sitten varmasti tiedetäkään.
Mutta itse asiassa Descartesin cogitoon sisältyy jo todistus ulkomaailman olemassaolostakin, koska sen jonkin, joka ajattelee, täytyy ajatella jollakin, sanotaan niitä nyt sitten vaikka aivoiksi, henkiaivoiksi, tietokoneeksi tai miksi tahansa. Siis se, jokin, joka ajattelee, on jo ulkomaailmaa ja ulkomaailman olemassaolon todistus sisältyy cogitoon.
Samoin sen aivon täytyy olla jossakin, ja se paikka on ulkomaailmaa.
Sartre ilmeisesti on päätynyt hieman samaan, mutta muuten en ole kuullut että filosofit olisivat tätä oivaltaneet, näin ajatelleet.
Aihe laajemmissa yhteyksissä: http://www.angelfire.com/journal2/o_santavuori
Tämä on analysoitu niin pitkälle, että siinä todistetaan, että on jokin, joka ajattelee. Minäksi sitä ei ajatteluun jotain lisäämättä voida todistaa.
Ja on väitetty ettei sitten voida kuitenkaan todistaa että olisi muuta kuin tämä ajattelu, ulkomaailmaa. Ja tämä on filosofian häpeätahra Russelin mukaan. Tai siis toinen varma totuus on ettei muuta sitten varmasti tiedetäkään.
Mutta itse asiassa Descartesin cogitoon sisältyy jo todistus ulkomaailman olemassaolostakin, koska sen jonkin, joka ajattelee, täytyy ajatella jollakin, sanotaan niitä nyt sitten vaikka aivoiksi, henkiaivoiksi, tietokoneeksi tai miksi tahansa. Siis se, jokin, joka ajattelee, on jo ulkomaailmaa ja ulkomaailman olemassaolon todistus sisältyy cogitoon.
Samoin sen aivon täytyy olla jossakin, ja se paikka on ulkomaailmaa.
Sartre ilmeisesti on päätynyt hieman samaan, mutta muuten en ole kuullut että filosofit olisivat tätä oivaltaneet, näin ajatelleet.
Aihe laajemmissa yhteyksissä: http://www.angelfire.com/journal2/o_santavuori
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aivot, kuten muu ulkomaailmakin, saattaa olla tietoisuuden projisiota. Eihän ole sanottu, että tiedostaminen itsessään on väistämättä sidoksissa aivojen kaltaiseen tiedonsäilöntä- ja käsittelyjärjestelmään, saati sitten aistien kaltaiseen havainnoinnin mediaan. Onhan toki myös mahdollista, että tiedostava itse on niistä riippumaton, ja hyödyntää niitä ainoastaan rajapintana projisoidun ulkomaailman kanssa.
* * *
Jos en ajattele, en siis ole. Esimerkiksi syvässä koomassa en kykene tiedostamaan, joten en siksi ole. Havahduttuani tiedostan, joten siksi olen jälleen. Mutta voiko sama olematon tulla olevaksi ja lakata olemasta yhä uudelleen ja uudelleen?
Vai onko cogito ergo sum -in kantava ajatus pikemminkin, "Tiedostaessani kykenen varmistumaan tiedostamiseni olemassaolosta." Sen pidemmällehän tuossa ei tosiasiassa päästä.
Onko mahdollista olla ajattelua ilman jotakin aivojen tapaista ajattelevaa elementtiä? Minusta ei.
Jos on jotain aineettomia ajattelevia henkiä, on niilläkin aivot henkiaineesta, mitä se sitten lieneekin, jotakin pelkälle ajatttelulle ulkopuolista kuitenkin.
Tehdäänpä ero ajattelun ja tiedostamisen välillä. Itse asiassa olisi Descartes saanut luvan tehdä sen myös.
Sen sijaan että lausui "Je pense, donc je suis", "Ajattelen, siksi olen", olisi voinut sanoa "Je suis conscient, donc je suis" eli "Olen tietoinen, siksi olen."
Tietoisuuden läsnäolo eli minän tiedostaminen ei sinänsä vielä tarkoita ajattelun toimintaa. Tiedostamisen läsnäolon elementti kertoo metafyysisen minän läsnäolosta, ajatteleminen on toimintaa jonka tietoinen minä toteuttaa.
Joo, on aika mahdotosta ajatella ajattelemista ilman tietoisuutta. Kuitenkin varmaa on vain, että on jokin, joka ajattelee, minä tai tietoisuus ei välttämättä todistu ilman jonkinlaista tarkempaa todistusketjua, jossa juuri voisi olla se että se jokin tarvitsee jonkinlaiset aivot ja tietoisuuden. Onko tietoisuus myös jo ulkomaailmaa siihen pelkkään ajatteluun verrattuna?