Luovutetaanko?

Kuten näiltäkin palstoilta näkee, käytännön kieli ei kunnioita sääntöjä. Pitäisikö nyt viimein sitten luopua siitä säännöstä, että alkaa vaatii peräänsä infinitiivin? Siis alkaa lyödä eikä lyömään, alkaa vittuilla eikä vittuilemaan, alkaa viilata pilkkua eikä alkaa viilaamaan pilkkua. Taitaa olla turha roikkua hyvässä tavassa? Alkaa turhauttamaan...
7300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minä luulen, että suurin osa ihmisistä antaa sinun aivan itse päättää luovutko vai! Tai jos haluat roikkua, niin ei sekään paljon kiinnosta. Voit turhautua aivan rauhassa.

Äänestä
  • Kysymys ei ollut siitä, pitäisikö minun tai sinun käyttää kielioppia oikein. Monissa kielissä kirjoitettu kieli on irtautunut puhutusta, kun kirjoitettu on pysynyt ennallaan ja puhuttu mukautunut. Nähtävästi tämä kirjakielessä pitäytyminen - oikeaoppisuus - on tätä sinun kuvailemaasi "roikkumista". Hämmästelen lähinnä sitä, että kuitenkin monet oikeakielisyyden peruselementit yhä pätevät ja kieltä käytetään oikeinkin. Mutta tämä ALKAA infinitiivi on täysin katoamassa.

    Alkaa turhautumaan ei todellakaan ole kieliopillisesti oikea ilmaisu. Mikä ehkä triplakysymysmerkille oli uusi tieto?

    Äänestä

Luovuta vain. Alkaa tekemään on nykyään aivan oikeaoppista kieltä.

Äänestä
  • Höpsistä. Väite alkaa tekemään -ilmauksen hyväksymisestä ei muutu todeksi, vaikka sitä kuinka toistellaan.

    Kuinkahan moni muu käsitys kielenhuollon kannanotoista on harhaluuloa, joka perustuu harhaluulojen lukemiseen? Kielitoimisto sentään nykyisin kertoo kannanotoistaan ihan netissäkin jossakin määrin ( http://www.kotus.fi ), mutta kummasti vain väitteitä niistä toistellaan viitsimättä koskaan yrittääkään tarkistaa niitä.

    Äänestä

  • yucca42 kirjoitti:

    Höpsistä. Väite alkaa tekemään -ilmauksen hyväksymisestä ei muutu todeksi, vaikka sitä kuinka toistellaan.

    Kuinkahan moni muu käsitys kielenhuollon kannanotoista on harhaluuloa, joka perustuu harhaluulojen lukemiseen? Kielitoimisto sentään nykyisin kertoo kannanotoistaan ihan netissäkin jossakin määrin ( http://www.kotus.fi ), mutta kummasti vain väitteitä niistä toistellaan viitsimättä koskaan yrittääkään tarkistaa niitä.

    Kielitoimisto hyväksyy ja ylioppilastutkintolautakunta hyväksyy, joten eiköhän se "alkaa tekemään" meillekin kelpaa.

    Äänestä

  • kotuksen mielestä kirjoitti:

    Kielitoimisto hyväksyy ja ylioppilastutkintolautakunta hyväksyy, joten eiköhän se "alkaa tekemään" meillekin kelpaa.

    Kirjoitat nyt kyllä roskaa. Mikä panee ihmisen inttämään tuollaista sen jälkeen, kun huhu on kiistetty ja kun asian voisi aika helposti tarkistaa?

    Tänäkin vuonna on kahdessakin Kielikellon numerossa, 1/2005 ja 2/2005, erikseen mainittu, että alkaa tekemään -ilmaisu on ollut käsiteltävänä suomen kielen lautakunnassa, joka on pitänyt voimassa aiemman kannan. Tosin se on suosittanut Kielitoimiston sanakirjaan, siis kuvailevaan (ei ohjeelliseen) teokseen, otettavaksi maininnan siitä, että "puhutussa kielessä" esiintyy myös "alkaa tekemään". Tämä saattaa ennakoida kannan muuttamista, mutta kanta siis ei ole muuttunut.

    (Kyseinen kuvaileva maininta on sikäli aivan epäjohdonmukainen, että tokihan "alkaa tekemään" esiintyy myös kirjoitetussa kielessä. Sitä vain eivät kielilautakunta ja kielitoimisto pidä oikeana. Lisäksi puhekielessä todellisuudessa varmaankin esiintyy useammin "alkaa tekeen", ehkä jopa niin, että loppukonsonantti assimiloituu, esim. "alkaa tekees sitä".)

    Äänestä

Se, että yhä useampi päättää peruskoulun osaamatta käyttää isoja kirjaimia, kysymysmerkkejä tai pisteitä (paitsi ehkä kolmen ryhmissä), ei merkitse sitä, että näistä puutteista olisi koskaan edes tulossa "oikeaa" kieltä. Se, joka käyttää sä-passiivia ja pilkuttaa vitutellen tai kiekaisee lauseen lopussa, on minun silmissäni nyt ja aina joko kyvyttömyttään tai uppiniskaisuuttaan perussivistyksen kärryiltä pudonnut resupekka.

Kuka muistaa vielä sen männävuosien sanaluokkauutuuden, aggressiivin? Taisi tulla jäädäkseen - muttei kai kuitenkaan oikeinkirjoitusoppaisiin. KOTUS, selkä suoraksi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pave kirjoitti:

Kuten näiltäkin palstoilta näkee, käytännön kieli ei kunnioita sääntöjä. Pitäisikö nyt viimein sitten luopua siitä säännöstä, että alkaa vaatii peräänsä infinitiivin? Siis alkaa lyödä eikä lyömään, alkaa vittuilla eikä vittuilemaan, alkaa viilata pilkkua eikä alkaa viilaamaan pilkkua. Taitaa olla turha roikkua hyvässä tavassa? Alkaa turhauttamaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu