Sienien umpioiminen

PTo

Onko mahdollista saada tietoa sienien umpioimisesta, netistä olen yrittänyt etsiä, mutta tuloksetta. Kiitos jo etukäteen.

3

2823

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jade

      Englanniksi löytyy kyllä mitä vain. laita hakusanaksi canning
      Myös mummon tai isomummon... keittokirjoista löytynee ohjeita.

    • Sienisyöppö

      Eli ryöppään rouskut ensin kymmenen minuuttia, kuorin vaahdon pois. Huuhtelen lävikössä hyvin kylmällä vedellä. Puhtaisiin purkkeihin, joissa on kunnon kannet eli jengat laitan sienet puristeltuna kuiviksi(ei rutikuiviksi). Aika tiukkaan saa sienet purkkiin laittaa ja väliin ripottelen tavallista ruokasuolaa n.2-3tl. Suolaa voi kuitenkin aina lisätä ruoan valmistuksen yhteydessä. Niin ja nuo purkit on ollut mulla kokoa noin 3dl, isompiin hiukan enempi suolaa. Sitten kannet kiinni ja kattilaan, vettä lasketaan päälle niin että kansien yläpuolella pitää olla 2-3cm vettä. Kun kiehumaan alkaa niin siitä olen tunnin keittänyt. Jonkin ohjeen mukaan riittisi kuulema 50minuuttia, mutta otan varman päälle. Keittämisen aikana on seurattava ettei vesi pääse haihtumaan alle kansirajan. Sitten olen nostanut purkit pyyhkeen päälle tiskipöydälle jäähtymään. Kannet napsahtelevat jonkin ajan päästä ja silloin ne keskiöt painuvat alas. Jääkaappiin olen laittanut sitten kun ovat jäähtyneet kokonaan. Myöhässähän tämä tuli, mutta jospa ensi vuotta varten on jollekin apua.

      • Umpioimist kokeillut

        Miksi suolaa sientenjoukkoon kun kerran purkit kuumennetaan? Kun sisältö kuumennetaan niin sieltä "kuolee" sisältöä tuhoavat ainesosat (bakterit, homeitiöt, tms). Jos sienet umpioidaan valmisruuaksi, silloin mausteet suola on paikallaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      117
      2426
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1552
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      906
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      696
    Aihe