Kuivuri on hyvä ostos

ja tarpeellinen

hei kaikille säilöjille!

Lueskelen moninaisia viestejänne. Ehdottomasti järkevin sijoitukseni säilöntärintamalla on ollut Kuivuri. Itselläni on kotimainen Orakas, jonka ostin yli kymmenen vuotta sitten.

Monet puhuvat uunissa kuivauksesta. No hätätilassa, mutta ongelmana on ettei lämpötilaa voi aivan tarkasti säätää - joillekin se noin 50 astettakin on liikaa - ja ennenkaikkea se, että ei saada riittävää ilmankiertoa.
Kuivuri on taloudellinen ja tarkoituksenmukainen. Hintansa väärti.

Olen kuivannut orakkaallani onnekkaasti kaikenlaista:
- omenoita (kuoret ja siemenkota pois, puoli senttia paksuiksi paloiksi ja ohjekirjan mukainen lämpötila)
- lehtikaalia, persiljaa, tilliä, yrttejä, nokkosta
- palsternakkaa (edullista tarjouksesta. Kuori, leikkaa esim kuorimaveitsellä ohuet lastut tai veitsellä. Kuivattuna säilyy vaikka kuinka,lasipurkissa. Helppo ja nopea ottaa keittoon ja patoihin.) Samalla systeemillä naurista ja varmaan muitakin juureksia
- marjoja. Esim mustikka onnistui erinomaisesti (uunissa ei onnistu!) Tyrni on nyt kokeilussa
- tomaattia
- sieniä: eri tatteja, kukin omiin pusseihinsa (o,5 cm paksuiksi viipaleiksi ja tarkista että ovat poikkinapsahtavan kuivia ennenkuin purkitat/pussitat. Jäännöskosteutta saattaa tulla pintaan vielä seur. päivänä, jolloin tarkista ja tarvittaessa lisäkuivaa). Suppilovahveroita. Leppärouskukin käy kuivaukseen, en ole kokeillut.

Minulle kuivuri on ollut aarre. Ja paras on sellainen, jossa oma moottori tarkkoine astesäätöineen. Pidä kuivuri pölyttömässä paikassa.
Suosittelen, älkää epäröikö jos sadon tallentaminen talvea varten kiinnostaa! Helppoa ja lopputulos paras mahdollinen

15

6799

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toinen kuivaaja..

      Itse olen ensin puristanut mehulingolla nesteet pois kasviksista ja pitänyt pitkän mehupaaston.
      Mehulingosta jääneet sössöt voi sitten kuivata talven varalle ruuaksi. Tuntuu niin hölmöltä vain haihduttaa ne nesteet.

      Eli kaksinkertainen hyöty. :)

      Mahtaakohan paljon ravinteet heikentyä linkoamisen jäljiltä?

    • 50 pappa

      Kylläpa sattui kirjoituksesi naulan kantaan :-)) ! Juuri olin etsimässä tietoa etenkin kasvispuolen elintarvikkeiden kuivatuksesta.

      Vielä kiinnostaisi, - mikä lienee kuivureiden energiankulutus? Ja mikä olisi kuivureiden myyjinä paras taho ? Kodinkoneliikkeet, luontaistuotekaupat, vai mikä ?

      Kirjallisuus kuivatuksesta myös kiinnostaisi.

      Mielestäni kuivatut hedelmät esim. ovat erinomaisia, vaikka sitten mutustella talvi-iltoina TV:n ääressä. Retki-, ja vaellusmuonana kuivatut tuotteet ovat olleet ihmiskunnan käytössä kautta aikojen.

      Kiitos ja kumarrus etu käteen kaikille säilöjille !!!

      • Anu

      • Anu
        Anu kirjoitti:

        Heips!
        Meneppäs tämmöselle sivulle niin löydät ainakin jotain faktaa kuivureista:) t.Anu

        http://sivut.koti.soon.fi/kytoh/sieniopas/kotikuivurit.htm

        kasvikuivaimia on testattu Kuluttaja-lehdessä 5/2005. Lehteä voi ostaa irtonumerohintaan Kuluttaajvirastosta: [email protected]. Päälle tulevat postikulut, 90 senttiä, ellet halua hakea lehteä itse virastosta (Haapaniemenkatu 4)(hesassa kai???? )


    • eräkävijä
      • uusi alku

        Tuli kolmessa päivässä tilauksesta. Ostin samantien rosteri exaciburin ja kylkeen huromin juicerin. Terveellinen elämä odottaa....


      • hjiuouik

        Kyllä onkin kallis. 50 € saa jo laitteen , jossa lämpötilan säätö. Joka on välttämätön .


    • Annukka20111

      Moicca,
      ostin samsata paikasta http://www.ssj-import.com/ kuivurin, jota mainostettiin yhdeksi parhaaksi. HInta on kallis, mutta itse en vaihtaisi pois. Loisto laite. Muksut tykkää erityisesti kuivatuista omena viipaleista.

      • Vainparastasuomesta

        Paras


    • Kuivuu

      samaa mieltä. Kyllä kuivuu tavara kuin tavara excalilla.

    • hurahtanut...

      Hurom on kunnon mehustin / juiceri. Kannattaa kokeilla.

    • iloinen tyttö hämees

      ssj:ltä minäkin tilasin omani. Nopea toimitus ja hyvä laite :)

    • omegaaa

      Omegan nimeen vannon minä. Taitaa tosin tulla huromin tehtailta.

    • Pitkäänkuivunut

      Minulla ollut excalibur kuivuri kolmisen vuotta ja paljon on perheensä kuivattu. Excaliburin mahtuu paljon ja kuivaa tosi tasaisesti. Kannata.

    • vanhakuivuir

      excalibur on toimiva laite. Ollut perheellä jo 4 vuotta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      30
      1157
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      953
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      611
      912
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      666
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe