Joillain opettajilla on kai tapana opettaa yhdyssanat taivutuksen perusteella. Eli jos vain jälkimmäisen sanan taivuttaminen kuulostaa paremmalta kuin molempien (koululaukkua - koulua laukkua), sana kirjoitetaan yhteen.
Entäs joku: jotakuta, johonkuhun, jollekulle jne?
Entäs joku: jotakuta, johonkuhun, jollekulle jne?
Vastaukset 6
Vanhimmat
ei ole yhdyssana.
Eikö "joku" ole yhdyssana?
En olisi asiasta niinkään varma. Nykysuomessa sana on toki kaavamaistunut ja kieliopillistunut pronominiksi. Mutta juuri sen erikoinen taivutus saattaa paljastaa sen historiasta yllättävän seikan: se on ammoin ollut yhdyssana!
Siinähän tunnistamme ikivanhat pronominivartalot *jo- ja *ku-, jotka esiintyvät eri sijamuodoissa itsenäisinä monissa muissakin pronomineissa.
Yksi näitä ikivanhoja pronominivartaloita kielessämme on *mi-, josta tunnemme myös eri useita eri sijamuodoissa esiintyviä pronominivariaatioita. Tämä samainen vartalo on tietämäni mukaan indoeurooppalaista alkuperää ja se tavataan mm. englannin kielestä (me 'minä').
Suomen "sinä" ja englannin "thee" 'sinua' ovat muuten myös sukua toisilleen: kummassakin esiintyy ikivanha indoeurooppalainen proniminivartalo *ti-. Suomen kielessä on aikoinaan tapahtunut äännemuutos ti > si, jonka seurauksena "sinä" on sitten kehittynyt alkuperäisestä *ti-vartalosta.
Sama äännelaillinen muutos selittää sen, miksi hyvin monissa vanhoissa si-tavun sisältävissä sanoissa tavataan myös t-llisiä muotoja:
hirsi - hirtenä
käsi - kätinen
varsi - vartena jne...
Iso vene. Isossa veneessä.
Isovene. Isossaveneessä.
(Isovene on laivatermi.)
Että ei se niin yksinkertaista ole.
Jos yhdyssanoista halutaan nyrkkisääntö antaa, niin vähiten harhaanjohtava lienee painotussääntö: suomen kielessä on sanassa vain yksi pääpaino, ensimmäisellä tavulla. Jos ilmauksessa siis on kaksi pääpainoa, siinä on kaksi sanaa. Niissä tilanteissa, joissa tämä sääntö ei anna yksiselitteistä vastausta, koska ääntämys vaihtelee, kyse on yleensä ilmauksesta, joka voidaan kirjoittaa yhteen tai erikseen - tai ainakaan väärä kirjoitustapa ei ole _iso_ virhe.
Jos pääpainollinen tavu kirjoitetaan versaalilla ("isoilla kirjaimilla"), niin ääntämys on varmaankin KOUlulaukkua, ei KOUlu LAUKkua. (Yhdyssanan jälkiosan alkutavulla on yleensä sivupaino, mutta se useimmiten eroaa aika selvästi sananalkuisesta pääpainosta.)
Vastaavasti koska lausutaan JOtakuta eikä JOta KUta, kyseessä on yksi sana (joka ei ainakaan nykykielen kannalta edes ole yhdyssana).
Rajatapauksia ovat lähinnä monet sellaiset ilmaukset, joissa alkuosa on genetiivissä, kuten NImen Omaan ~ NImenomaan, NIINsanottu ~ NIIN SAnottu. Normiksi on päätetty esimerkiksi "nimenomaan" mutta "niin sanottu". Näitä voi opiskella tai tarkistaa sopivista luetteloista, ks. esim.
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/6.1.html#tav-tap
Tekstinkäsittelyohjelmien oikoluvustakin on apua, vaikka se ei ole näissäkään asioissa erehtymätön.
Löysin kerran hyvän ohjeen joidenkin hankalien yhdyssanojen ja salaliittojen kirjoittamiseen. Jos vakiintunut sanaliitto on ymmärrettävissä osiensa avulla, se kirjoitetaan erikseen. Esimerkiksi "sitä paitsi, sen sijaan" (joissa muuten paino normaalitapauksessa on vain sanan alussa) tai "ennen kaikkea" (paino mielestäni vaihtelee, riippunee siitä, kuinka puhuja sanan hahmottaa).
Jos taas merkitys ei aukene osiensa perusteella, todennäköisesti ilmaus kirjoitetaan yhteen, kuten "alinomaa, nimenomaan, yksinomaan, ylipäätään"
Itselleni nämä ovat aina olleet hankalimpia ja olen huomannut muillakin saman ongelman: esimerkiksi sanaliiton "alun perin" näkee useammin väärin kuin oikein kirjoitettuna.
Onkohan ohje niin loistava? Eikö sanaa "ruokakauppa" voi ymmärtää osiensa avulla?
Entä "äimän käkenä"? Harva ymmärtänee sitä osiensa avulla.