Autoilun tulevaisuus

Petri 987

Kaksi kehityslinjaa muuttavat autoilua eniten. Ne ovat automaatio ja energiatekniikka. Niillä on jonkin verran myös vuorovaikutusta, josta myöhemmin lisää.

Automaatiossa on sarja limittäisiä sallimisia ja kieltämisiä. Ensin uusi automaatio sallitaan ja sitten lopulta kielletään olla ilman joko uusissa autoissa tai lopulta teillä&kaduilla lainkaan.

Mitäs (mahd. ennen kiellettyä) ilman nyt on kielletty olla? Minulla ei ole ajokorttia, joten auttakaa.

-jarruvalo
-airbag(toimii automaattisesti)
-ajonestojärjestelmä

Muutamassa vuodessa pitäisi mielestäni direktiivillä kieltää EU:n alueella sellaisten uusien autojen valmistus joissa ei ole:

-ABS-jarruja

-ajon sivuvakautusta

-mäessä luisun estoa

-automaattivaihteita
-nopeudensäätönuppi

-jarrutusnappula ratissa(jarrupoljin olisi yhä sallittu)

-kaistavahti, jonka voi asettaa rattia kääntäväksi

-nopeusmittarin toinen viisari, jossa lukema tulee GPS:stä tai inertiasensorista.

-maksiminopeus 130km/h

-poliisi voi salaisella koodilla radion kautta tiputtaa nopeuden 10km/h lukemaan. Hidastus kestää minuutteja, koodi on autokohtainen ja koodeja pitää käsitellä huolellisesti.

-pikkuruinen flash-muistinen musta laatikko, joka tallentaa ajodatan 5 minuutilta.

Jossain vaiheessa pitää sallia sellainen automaatio, jonka avulla Grand challenge "robottirallissa" kuljettiin pitkä matka ilman mitään ihmisen ohjausta. Sitten jossain vaiheessa pitää kieltää ilman sellaista ajaminen yleisillä teillä jos nopeutta on jonkun rajan - kuten 20km/h - yli. Itseään ajavassa autossa pitää olla kolmenlaisia stop-nappeja. Yksi tekee äkkijarrutuksen, toinen tekee 1,1g:n pysähdyksen tien laitaan ja kolmas laittaa auton ajamaan seuraavalle levähdyspaikalle.

Sitten kun polttokennon wattihinta on laskenut siedettävän alas, jotta se riittää 50km/h kulkevalle virtaviivaiselle alumiini&lasikuituautolle, niin kaupunkikäytön edellytykset täyttyvät. Tässä tulee vuorovaikutus automaatio-kehityslinjan kanssa. 50km/h ei välttämättä ole liian hidas maantiellekään jos kuski ei koe aikansa menevän hukkaan autossa istuessa. Jos automaatio hoitaa ajamisen, niin kuski voi lukea lehteä tai katsoa tv:tä. Polttokennon hiljaisuus ja tärinättömyys tekee matkasta mukavamman. Jalkatilaa voi olla enemmän koska ei tarvitse käyttää rattia ja polkimia.

Tärkeämpi vuorovaikutus tulee siitä, että automaattinen auto tekee takseista nykyistä paljon halvempia ja taksi voi olla helpommin kallis kuin oma auto, koska taksilla on useampia maksajia korkeamman käyttöasteen vuoksi.

Sopivaan vuorokaudenaikaan ja jos muita tilauksia ei tule, polttokenno-automaattitaksi voi siirtyä varattuun paikkaan 5km/h nopeudella joka on erittäin energiatehokasta.

7

376

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teknologian avulla

      Kielto on huono tapa nostaa turvallisuutta. Parempi on rakentaa teknologiaa, joka ehkäisee onnettomuudet riippumatta siitä mitä ihminen tekee.

    • kieltää EU:n alueella sellaisten uusien autojen valmistus joissa ei ole:

      -ABS-jarruja
      ehkä pian

      -ajon sivuvakautusta
      ehkä joskus

      -mäessä luisun estoa
      en tunne

      -automaattivaihteita
      -nopeudensäätönuppi
      turha kieltää


      -jarrutusnappula ratissa(jarrupoljin olisi yhä sallittu)
      turha


      -kaistavahti, jonka voi asettaa rattia kääntäväksi
      jopa vaaralista

      -nopeusmittarin toinen viisari, jossa lukema tulee GPS:stä tai inertiasensorista.
      hyvä lisä


      -maksiminopeus 130km/h
      ei noin simppeli ratkaisu: ennemmin
      nopeusrajoitus 10km/h
      siis nopeusrajoitusten tunnistus autoon

      -poliisi voi salaisella koodilla radion kautta tiputtaa nopeuden 10km/h lukemaan. Hidastus kestää minuutteja, koodi on autokohtainen ja koodeja pitää käsitellä huolellisesti.
      OK


      -pikkuruinen flash-muistinen musta laatikko, joka tallentaa ajodatan 5 minuutilta.
      OK

      • Sam

        kansalaisten ajonopeutta turvallisuus syistä vaan sakkotulojen vuoksi. Joten nopeusrajoittimet eivät tule koskaan yleistymään autoihin.


      • Sam kirjoitti:

        kansalaisten ajonopeutta turvallisuus syistä vaan sakkotulojen vuoksi. Joten nopeusrajoittimet eivät tule koskaan yleistymään autoihin.

        Poliisilla olisi valtuudet sakottaa huomattavasti pienemmistäkin nopeusrajoitusten ylityksistä, mutta he eivät sitä tee. En ole koskaan saanut ylinopeussakkoja, vaikka ainakin 50% kerroista kun olen ajanut tutkaan, on ollut selvää ylitystä. Pienistä ei välitetä, törkeistä halutaan muistuttaa.

        Väärä, liian suuri tilannenopeus on useimpien onnettomuuksien perussyy!


    • Petri 987

      Perinteisen kilometri-matkamittarin lisäksi pitäisi olla muitakin auton kulumisen lukemia, jotka tallentuvat jonkinlaiseen flash-muistiin.

      Voisi olla:

      -poltetun bensan/dieselin/etanolin/metaanin/vedyn määrä, eli tavallaan bensapumpun matkamittari

      -moottorin kierrosten määrä

      -moottorin tuottamat joulet

      -moottorin käynnissäoloaika yleensä ja monisyisemmin tällä tavalla: kierroslukuskaala ja lämpötilaskaala on jaettu 10-100 osaan, joille kaikille kertyy lukemaa siitä miten monta sekuntia moottori on ollut kullakin kierroslukualueella ja lämpötila-alueella, ja mahdollisesti muitakin parametreja. Lisäksi auton tietokoneen pitäisi arvioida mm. renkaiden kulumaa. Tämä data pitää voida siirtää omaan sylimikroon helposti.

      Lisäksi voi harkita GPS/Galileo inertiasensoripohjaista autoverotusta. Joillekin katuosuuksille on sitten teknisesti helppo määrätä korkeampia läpiajomaksuja. Tiettyjen juhlapyhien alla tiemaksut nousevat päivä päivältä 20-70%, jotta ruuhkia saadaan levitettyä eri päiville. ns. autottomana päivänä auton ajaminen olisi kolme kertaa kalliimpaa per kilometri. Eri maiden kansalaiset maksaisivat veronsa niihin EU-maihin joissa ajavat. Autoilun ei tarvitsisi silti olla kokonaisuutena kalliimpaa ja polttoaineveroja voisi laskea.

    • K Otava

      Liikanen ainakin suunnitteli auton tekemistä turvallisemmaksi törmäävälle jalankulkijalle, miten sille direktiiville on käynyt?

      Eikös hiukkassuodattimet tule pakollisiksi pian? Siis nanokokoisten nokipartikkelien pakokaasusta poisto, koska ne aiheuttavat syöpää.

      ESP jota kai myös sivuvakautukseksi kutsutaan, voisi tulla ensin pakolliseksi takseissa. Vaikka sen pakollistaminen uusissa autoissa olisi järkevää vasta 10 vuoden päästä, niin silti voi antaa määräykset reilusti etukäteen.

      Minkä verran vaihteen vaihtaminen vie huomiota ajamiselta? Entä miten paljon energiatehokkaampi automaattivaihde on keskivertokuskiin verrattuna?

      Rekoissa on ollut nopeudenrajoittimia kauan. Outoa ettei pikkuautoissa. Haluavatko poliitikot kaahata?

      Pitäisikö ohittamisia varten olla nopeudenrajoitin, joka antaa mennä 140km/h tai nopeusrajoitus 20km/h vain 60 sekuntia per 10 minuuttia tjsp. ja muuten 120km/h tai nopeusrajoitus?

      Pitäisikö nopeusrajoitusten tunnistus hoitaa GPS-kartalla vai liikennemerkkiradiolähettimillä?
      Jos GPS-kartalla, niin ohitusvauhti voidaan estää keltaisen viivan kohdalla. GPS voi toimia 50cm tarkkuudella jos differentiaalisignaali kuuluu, ja se riittäisi kaistavahdille. Väärällä kaistalla pitempään ajaessa auto hidastaa.

      Suurin osa näistä asioista pitää ratkaista riippumatta esim. superälykkäiden tekoälyjen käyttöönotosta tietotekniikassa yleensä. Teknologisen singulariteetinkin jälkeen jotkut haluaa välttämättä ajaa v.69 V8-jenkkiautolla. Eri asia miten nopeasti käsin ohjaamista alettaisiin pitää liikenteen vaarantamisena, eli pitäisikö museoautoihinkin asennuttaa automaattiohjaus jonka ohjelmistona on superäly tai grand challenge tyyppinen heikko tekoäly. Vain erikoisteillä voisi ohjata käsin täydessä vauhdissa. Pieni joystick riittäisi erikoistilanteiden hitaaseen ajoon, jos ei osaa selittää superälylle tai jos autossa on vain heikko tekoäly.

    • Gagga

      Tämä ei oikeastaan kuulu kielletty/sallittu alueelle, mutta kerronpa kuitenkin kun se kuvaa sitä mitä sanotaan ajan hengeksi.

      Suunnilleen vuonna 1960 turvavyöt olivat tosi harvinaisuuksia. Joillakin kuitenkin oli sellaiset. Yksi tällainen ajoi kolarin, ja tapaus meni oikeuteen. Syyttäjä vaati tälle kuskille rangaistusta sillä perusteella että koska ko. henkilö oli käyttänyt turvavyötä, "hänen ilmeisenä tarkoituksenaan oli hurjastella".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      64
      6225
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3896
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2851
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      2400
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2282
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1863
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1709
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1332
    9. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1291
    10. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1266
    Aihe