Sä olet nyt huonossa valossa

Kiraggio

A.Heikkilän silmissä, kaveri poistatti omilta sivuiltaan väitteen niistä 300.sta potilaasta, joista osa on parantunut diabeteksesta vhh-ruokavaliolla,jopa niin ettei tarvitse enää lääkitystä...Muut vhh.laiset ihmettelevät, missä niin on lukenut, mutta ONNEKSI sinä Kirilli kerrot aikaisemmissa keskusteluissa, että sellainen väite on ollut! Kiitos!

12

787

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lopun ikänsä 2D

      Mitä ihmettä, voiko puhua parantumisesta 2-tyypin diabeteksestä? Eikös se ole etenevä tauti, jonka hoito vain alussa onnistuu ilman lääkkeitä ruokavaliota ja liikuntaa lisäämällä.

      Yhtä hyvään tasapainoon pääsee normaalilla diabeetikoille sopivalla ruokavaliolla, mutta mahdollinen ylipaino on tietysti ensin saatava pois. Eräs keski-ikäinen tuttavarouva kertoi, ettei sokerit asettuneet normaaleiksi, ennenkuin hän oli laihduttanut viimeisetkin muutamat kilot ja päässyt ihannepainoon. Hän saa todellakin syödä aterialla joko pari perunaa tai leipää, mutta ei molempia, jottei tulisi liikaa hiilareita suhteessa hänen fyysiseen aktiivisuuteensa arkielämässä.

    • Kiril

      te onnettomat ette saa minua kiinni kuin totuudesta. Olette itse keksineet tuon 300 jutun. Sellaista ei ole missään, eikä varsinkaan Heikkilän kotisivuilla. Totta kai sitä kaikki ihmettelee, kun te levitätte tuollaista paskaa.

      • minäkin sen

        viestin luin jossa kerrot Heikkilän kertoneen sinulle parantaneensa vhh:lla 300 ihmistä diabeteksesta. Vai oletko valvoja joka poistaa omia viestejään...


      • Minäkin sen näin
        minäkin sen kirjoitti:

        viestin luin jossa kerrot Heikkilän kertoneen sinulle parantaneensa vhh:lla 300 ihmistä diabeteksesta. Vai oletko valvoja joka poistaa omia viestejään...

        Et sattuisi muistamaan missä ketjussa se oli? Saisin hiljennettyä nuo muutamat, jotka väittävät että sellaista ei ole ollut.


      • ole lukumäärää

      • tarvitse ollakaan
        ole lukumäärää kirjoitti:

        Olen huolestuneena lueskellut Diabetes-keskusteluja, ja tässä viitataan siihen, että hän on hoitanut diabetespotilaita:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4000000000000043&posting=22000000009624858

        jos A.Heikkilä sanoo parantaneensa diabetespotilaita, niin meidän tulee vain USKOA hänen sanaansa.Kirillius sanoi kyllä, että tieteen nimissä valehdellaan, mutta ei meitin Heikkilä niin tekis...eihän vaan? Omilla sivuillaan Heikkilä kertoo "saanensa hämmästyttäviä tuloksia 500 potilaan hoidossa(ruokavaliollaan)", mitähän se tarkoittaa??? Olisko puolet vaan joutunut sairaalahoitoon? Nythän Kirilli vetää jo diabeteskeskuksen lääkärin hoitaman potilaan parantumisenkin vhh.n piikkiin. Vaikka juuri oli niin huolissaan diabetesliitosta...


    • Kiril
      • Niinpä juuri

        Niis, kyllähän se auttaa kun vaihtaa pastat ja vehnäjauhot täysjyväleipään ja laihduttaa, kuten tuo tyyppi teki!


      • Niinpä juuri
        Niinpä juuri kirjoitti:

        Niis, kyllähän se auttaa kun vaihtaa pastat ja vehnäjauhot täysjyväleipään ja laihduttaa, kuten tuo tyyppi teki!

        Ja kasviksia ja hedelmiä. Ne kun tahtovat monille miehille olla kauhistus. Ottakaapa sedästä oppia!


      • olisi auttanut

        On tosi hurja määrä puolessa vuodessa pudonnut. Onkohan mennyt lihaksiakin. Kerron vain varoitukseksi tositapauksen, josta kuulin viime keväänä: jollain työpaikalla oli painonpudotusryhmä koolla monta kuukautta, ja joku keski-ikäinen rouva oli ollut myös erittäin menestyksellinen pudotuksessaan. En muista paljonko hän pudotti talven tai kevättalven aikana, mutta kai ainakin 20 kg. Sitten hän kuoli.


      • perunamuussi

        Tuohan oli jonkun diabeteslääkärin potilas. Lisäksi leipää taisi ainakin mennä kaverilla..Niin, ja länsimaista liikuntaa. Tuo, kiltti, noille väitteillesi jotain substanssia, niin aletaan sitten keskustelemaan.


      • Proteiinia
        olisi auttanut kirjoitti:

        On tosi hurja määrä puolessa vuodessa pudonnut. Onkohan mennyt lihaksiakin. Kerron vain varoitukseksi tositapauksen, josta kuulin viime keväänä: jollain työpaikalla oli painonpudotusryhmä koolla monta kuukautta, ja joku keski-ikäinen rouva oli ollut myös erittäin menestyksellinen pudotuksessaan. En muista paljonko hän pudotti talven tai kevättalven aikana, mutta kai ainakin 20 kg. Sitten hän kuoli.

        no laihdutus ei varmasti ollut syy


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe