Tahtoisin vielä muistuttaa, että Kristuksen evankeliumi on vieläkin syntien anteeksisaamista Hänen nimessään ja veressään.
Uskomalla Häneen ihminen pelastuu.
Olkoon sitten kuinka vajavainen ja lankeavainen tahansa , Hän aina antaa anteeksi, kun nöyrrymme tunnustamaan virheemme ja syntimme.
Evankeliumi ei ole koskaan ollut, eikä ole sitä tänäkään päivänä eikä tule olemaan:
-Ihmeparantumisten ja ihmeiden julistusta.
Se ei myöskään ole ihmisen koroittamista eikä kenenkään ihmisen oman Raamatun tulkinnan julistusta.
Sellainen julistaja, joka tahtoo kiinnittää kuulijansa omaan itseensä ja oman väärennetyn evankeliumin julistuksen eri muotoihin, ei myöskään ole Kristuksen asialla, vaan omalla asiallaan.Tai sellainen joka tahtoo kalastella ihmisiä oman saman linjan edustajien piireihin.
Oikea sananjulistaja tahtoo kiinnittää kuulijansa tutkimaan Kristuksen sanaa, joka on meille annettu ainoana totuuden lähteenä.
Kristuksen sana tahtoo taas puolestaan kasvattaa meitä tuntemaan itsensä Kristuksen Jeesuksen henkilökohtaisesti.
Hän itse tahtoo kasvattaa meitä Hänen opetuslapsikseen, eikä kenenkään toisen ihmisen opetuslapsiksi.
Hän tahtoo tehdä meistä vahvoja kestämään koetukset jotka tulevat jokaisen ihmisen elämään.
Koetuksissa meidän uskomme perustus paljastuu.
Onko uskomme lujalla sanan pohjalla vai jollain muulla pohjalla.
Kehoitankin jokaista lukijaani perehtymään Kristuksen sanan aarteisiin, päivittäin ja hetkittäin, rukoilemaan itsensä ja toisten puolesta.
Olkoon Hän, Golgatan nöyrä uhraaja meidän jokaisen ihailumme kohde:
Jeesus Kristus Jumala.
Evankeliumi mitä se on ja mitä ei?
2
164
Vastaukset
Paavali toteaa Gal. 1:10
”Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan?”
Lutherin selityksiä tähän jakeeseen:
”Sallittakoon minunkin kerskumatta todeta, etten opetuksillani kerjää kiitosta ihmisiltä.
Mehän opetamme, että kaikki ihmiset ovat jumalattomia. Me tuomitsemme kelvottomaksi vapaan ratkaisuvallan, ihmisen kyvykkyyden, viisauden, vanhurskauden, kaiken oma-aloitteisen uskonnollisuuden ynnä kaiken, mikä maailmassa on parasta.
Me väitämme, ettei meissä ihmisissä ole mitään, mikä auttaisi ansaitsemaan armon ja anteeksiannon, ja julistamme, että armo tulee osaksemme pelkästään Jumalan sulasta, yksinomaisesta laupeudesta.
Ei tällaista saarnata ihmisten eikä maailman mieliksi. Eihän maailmaa mikään ärsytä sen äkäisempään ja katkerampaan kiukkuun kuin se, että sen viisaus, vanhurskaus, uskonnollisuus ja kyvykkyys kirotaan….
Eiväthän he ollenkaan tahtoisi kuulla, millaisia he todella ovat; he haluaisivat itseään kehuttavan viisaiksi, vanhurskaiksi ja pyhiksi.” (Luther).- http://keskustelu.suomi24.f...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen755634Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2744930Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk453224Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1052663Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään52372Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t41605Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151565Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät291418Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211310Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei127875