KATSOKAA tämä video!

Katsoin tällaista jo 90-luvun alkupuolella tv:stä, olin jo ollut ainakin 2-3 vuotta siihen mennessä laktovegetaristi. Poikani samoin. Lastaussatamassa näimme, miten takajaloistaan koukussa riippuva elävä nauta itki.

Maatalous on muuttunut sitten 50-luvun, jolloin meidän kanat saivat olla ulkona aitauksessa ja nukkua orrella yöt ja neliöitä riitti. Kuopia maata, ja minun pikkulikan piti aina käydä keräämässä ojan reunalta vesiheinää, jonka heitin aitaukseen.

Syksyllä kanat ja kukko pääsivät putsaamaan viljanpuintitannerta navetan ja ladon edessä. Silloin saattoi astua kanankakkaan pihalla missä vain, ja kukko oli kauhean ylpeä katraastaan, mutta yksi kukko oli hemmetin vihainen ja pelkäsin sitä.

Lehmät pääsivät kesäksi laitumelle. Sisareni luona vielä 80-luvulla heidän lehmänsä olivat päivän laitumella, yöt navetassa lypsyn jälkeen. Meidän 50-luvun ensimmäisen oman lehmän nimi oli Ystävä, ja se oli tosi hyväluonteinen. Mutta kun se pääsi keväällä ensimmäistä kertaa laitumelle, se "villiintyi", ilmaisi riemuaan ulos pääsystä hyppimällä.

Meillä oli aina 1-2 sikaa omassa isossa karsinassaan, jossa toki mahtui kääntymään. Äitini tykkäsi niistä, jutteli niille ruokkiessaan niitä, ja eräs sika oli viisas: kun äiti sanoi: Mitenkäs se sikä köllähtää, niin sika köllähti kyljelleen! Olihan se silloinkin raakaa, sillä siat yleensa teurastettiin syksyllä, ja liha pantiin suolaveteen puutiinuun talvella syötäväksi, tai sika myytiin teurastamolle, jolloin sitä ei tapettu kotipihalla. Isäni ei pystynyt tappamaan yhtäkään kotieläintä, vaan sen homman hoiti joku muu, naapuri tai tädin mies.

Tällainen maatalous jätti kuitenkin pääasiassa mukavia lapsuusmuistoja. Kyllä piti lehmän jalkojen olla kunnossa, kun ne vietiin tietä pitkin kävelyttämällä parin kilometrin päähän laitumelle ja tuotiin sieltä joka kesä. Ja voi sitä reissua astutettavaksi, kun äiti tuntui salailevan minulta jotakin, kunnes muutaman vuoden päästä sekin selvisi, mutta minua tarvittiin apulaisena tietä pitkin kuljettaessa ja kärpästen ripsumisessa lypsyn aikana. Kävin silloin oppikoulua, mutta kesät olivat näemmä näin tapahtumarikkaita! Kottaraiset olivat jokavuotinen muuttoporukka pihakoivun pöntössä.

Mutta mitäpä se meitä liikuttaa?

Me emme voi omilla valinnoillamme vaikuttaa pätkänkään vertaa siihen, miten amerikkalaiset eläimiään kohtelevat.

Suomessa eläinten hyvinvointi on menestyvän karjanhoidon elinehto... siinä ei teuraaksi vietäviäkään eläimiä stressata (stressihormoni aiheuttaa vaan ns. tervalihan syntymistä, joka ei kelpaa laatua vaativalle suomalaiskuluttajalle).

Turhila murheilta välttyy jos jättää moiset propagandavideot niiden katsottaviksi, joiden kulttuuriin ne kuuuluvat.

http://www.petatv.com/veg.html

Siinä on videoita kerrakseen. Huh! Todella kammottavaa.

En tiedä pitääkö se paikkaansa, että Suomessa olisi eläimillä hyvät olot.
Jos olot on hyvät nyt niin eiköhän olot huonone kun kilpailu kiristyy entisestään...