Eikö olekin niin, että jos haluaisi laukaista kiertoradalle ylipäätään mitään Suomesta, esim. Lapista niin ainoa ratkaisu olisi silloin napojen yli vievä kiertorata?
Jotenkin olen vaan ymmärtänyt, että napojen yli vievä rata vaatii paljon suuremman polttoainekuorman alussa, kuin silloin jos laukaisu tapahtuisi vaikkapa Flordian avaruuskeskuksesta, onko näin?
Ainakin minun matematiikkani nimittäin sanoo, että Suomesta lähtevä alus ei saisi maan kiertoliikkeen antamaa potkua nousuun.
Miltähän avaruussukkula näyttäisi lähtöasussaan jos se lähtisi Lapista? Mahtaisi olla External tank jonkun verran suurempi...
Laukaisu Suomesta
2
391
Vastaukset
Suomesta pitäisi lähettää suoraan itäänpäin, se olisi edullisinta, silloin saa edes jotakin hyötyä kieroliikkeestä. Napojen yli ammuttaessä ei saa juuri hyötyä, vähiten hyötyy tietysti jos lähettää länteen päin. Huomautan että lähtiessä itäinen suunta, muuttuu kaakkoiseksi ja sukkula ylittää päiväntasaajan jyrkässä kulmassa ja käy eteläisellä pallonpuoliskolla yhtä lähellä etelänapaa kuin Suomi on pohjoisnapaa.
- Pena
Jos laukaisu lähtee leveysateelta N, niin riippuen laukaisukulmasta kaikki radan inklinaatiot (vain) väliltä [-N N] ovat mahdollisia, ellei myöhempiä ratakorjauksia tehdä.
Ajattelua auttaa se tieto, että laukaistun vimpaimen täytyy vapaassa rataliikkeessä ylittää laukaisupaikkansa jokaisella ratakierroksellaan.
Koska vastaavasti päiväntasaaja ylitetään aina riippumatta laukaisupaikasta, niin kääntäen voidaan ajatella, että päiväntasaajalta tapahtuneesta laukaisusta päästään kaikille radoille.
Toisaalta mikään laukaisupaikka ei ole tismalleen päiväntasaajalla, joten geostationääriselle radallekin vaaditaan Kourousta lähetetyille satelliiteille pikkuiset myöhemmät ratakorjaukset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1074662Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293433No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 491514
- 361423
- 381236
- 141142
- 1591036
- 271028
- 6954