Hankala sanaongelma

Marquerite De'Salle

Kuulin eilen ongelman, mutta ratkaisua en siihen ehtinyt kuulla, enkä tunne ongelman esittäjää, jotta voisin kysyä.

"Suomenkielinen sana, joka lausutaan samalla tavalla monikossa ja yksikössä, mutta kirjoitetaan eri tavoilla."

En keksi millään ja toi jäi todella pahasti häiritsemään. Lisäksi en osaa yhtään arvioida edes sitä, onko tuo kompakysymys vaiko ihan oikea tuollainen sana löytyisi.

9

772

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sukset

      Sakset? Sukset?

      • Aspiratsioni

        Suksi on sana, joka esiintyy aivan yleisesti yksikkömuodossakin. Se voi esiintyä myös suksia-verbin imperatiivina, jolloin lausumisessa kuuluu aspiraatio eli loppuhenkonen: "Suksi suolle!"

        Saksi ja housu esiintyvät yksikkömuotoisina eräiden yhdyssanojen osina: saksilavanosturi, housubaari jne.

        Sakset kirjoitetaan nähdäkseni aivan samalla tavalla, olipa esineitä yksi tai useampia.


      • Uros

        Sakset ja sukset ovat sanoja, jotka tavallisesti esiintyvät monikossa. Yksikkömuoto löytyy mm. yhdyssanoista. Saksipotku. Suksivoide.

        Ainoa, mikä minulla tulee mieleen, on puhekielen tapa häivyttää ero sanojen on ja ovat välillä (tai monilla muilla verbeillä). Tuskinpa arvuuttaja sitäkään tarkoitti.


      • Hakoteillä
        Aspiratsioni kirjoitti:

        Suksi on sana, joka esiintyy aivan yleisesti yksikkömuodossakin. Se voi esiintyä myös suksia-verbin imperatiivina, jolloin lausumisessa kuuluu aspiraatio eli loppuhenkonen: "Suksi suolle!"

        Saksi ja housu esiintyvät yksikkömuotoisina eräiden yhdyssanojen osina: saksilavanosturi, housubaari jne.

        Sakset kirjoitetaan nähdäkseni aivan samalla tavalla, olipa esineitä yksi tai useampia.

        Saksien ja housujen kanssa samaan kastiin meneviä sanoja ovat vaikkapa bikinit ja rintaliivit.

        Sukat, lapaset, hansikkaat jne. esiintyvät usein monikossa nekin, mutta jokaisesta löytyy yksiköllinenkin muoto.

        Meidän pesukoneessamme on sellainen vika, että se syö sukkia! Pesun jäljiltä löytyy merkillisen paljon paria vailla olevia sukkayksilöitä.

        Liivi-sana esiintyy yksikössäkin – kyseessä voi silloin olla miestenkin käyttämä, hihaton, edestä napitettava tai vetoketjulla suljettava vaatekappale tai yksi Itämeren rantamilla puhuttava kieli.

        Liivintäjää on muistaakseni joskus peräänkuulutettu tälläkin palstalla. Järjestetäänköhän Liivin- tai Kuurinmaalla liivin kielen tehokursseja eli ns. liivikuureja?

        Livonia-nimisiä kaupunkeja löytyy USA:sta ainakin kahdesta osavaltiosta: New Yorkista ja Michiganista.

        Englannin sanalla 'vest' on sanakirjani mukaan kahta erilaista vaatekappaletta tarkoittava merkitys: se voi olla aluspaita (ihopaita, ihokas) tai liivi. Toisaalta liivi-sanalle löytyy sellainenkin vastine kuin 'waistcoat'. Erinäisten esineiden pienuutta ilmaiseva käsite 'liivintaskukokoinen' kääntyy englanniksi vest-sanan kautta: vest-pocket (-sized).

        Vestibyyli-sanan juurta hakiessa tulee todenneeksi, että vestibulum-sana kuuluu lähinnä arkkitehtien ja vestibulus puolestaan gynekologien sanavarastoon.


    • Ken

      "Ketä" lausutaan yksikössä ja monikossa samalla tavalla.


      Esimerkkejä näiltä palstoilta:

      "Ja kaikki kaverini ketä minua odotti tien vieressä niin nauroivat hekottivat siinä sitten ja niitä oli joku 4-6.

      Tai

      "Eräs minun kaveri ketä joutui vankilaan."


      Halutessa voidaan kirjoittaa monikossa "ketkä" , "jotka"

      • väärin meni

        >"Ketä" lausutaan yksikössä ja monikossa samalla tavalla.

        Valitetttavasti liian monet jo kuvittelevat näin. Tosiasiassa yksikkö on "ketä" ja monikko "keitä".

        Niitä ei suinkaan lausuta eikä edes kirjoiteta samalla tavalla.


      • natiivi?

        -- Ja kaikki kaverini ketä minua odotti tien vieressä niin nauroivat hekottivat siinä sitten ja niitä oli joku 4-6. --

        -> Ja kaikki kaverini KETKÄ odottiVAT MINUA tien vieressä niin nauroivat hekottivat siinä sitten ja niitä oli joku 4-6.

        hmm.. muutenkin tuo lause kuulostaa ERITTÄIN huonolta suomelta kaikin puolin. huh!!

        -- Eräs minun kaveri ketä joutui vankilaan --

        -> Eräs minun kaveri, JOKA joutui vankilaan.

        kuulostaako paremmalta?


      • kuulosta
        natiivi? kirjoitti:

        -- Ja kaikki kaverini ketä minua odotti tien vieressä niin nauroivat hekottivat siinä sitten ja niitä oli joku 4-6. --

        -> Ja kaikki kaverini KETKÄ odottiVAT MINUA tien vieressä niin nauroivat hekottivat siinä sitten ja niitä oli joku 4-6.

        hmm.. muutenkin tuo lause kuulostaa ERITTÄIN huonolta suomelta kaikin puolin. huh!!

        -- Eräs minun kaveri ketä joutui vankilaan --

        -> Eräs minun kaveri, JOKA joutui vankilaan.

        kuulostaako paremmalta?

        Ei kuulosta minusta yhtään paremmalta. Olet vain vaihtanut nuorten puhekielisen "ketä"-rakenteen yleiskieliseksi. Se muuttaa tietenkin ilmaisun tyylitasoa, mutta siinä on kaikki.

        Ei yhteisössä korkealle arvostettu kieli ole sinänsä yhtään parempaa, kuin alempien luokkien tai nuorten kieli. Se on vain erilaista. Arvostus johtuu aivan muista syistä kuin kielen jostain "hyvyydestä" tai "ilmaisuvoimaista", jotka eivät ole tieteellisesti tutkittavia ilmiöitä. Mitähän nämä syyt voisivat olla? Miksiköhän koulussa opetellaan lapsille yleiskieltä?

        Kannattaisi muuten kirjoittaa yleiskielen normien mukaisesti versaalikirjaimia esim. virkkeiden alkuun, jos haluaa esiintyä verkossa kielenhuoltajana. Huh-interjektio ei lisää tekstin vakuuttavuutta, eikä kaksi huutomerkkiä sen jälkeen ainakaan tee sitä. Huh!


      • Ken

        ketä- esimerkin vastaukseksi leikkimieliseen älypähkinään. Se oli vain kömpelö yritys ironisoida tätä korvaan sattuvaa "ketä on kirjoittanut...." tyylistä kielenkäyttöä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4802
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3493
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2420
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1349
    7. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1212
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1202
    9. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      165
      1079
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    Aihe