Viime yön mellakat Ranskassa levisivät jo Pariisin ulkopuolelle. Tilanne on nyt jo lähes avoimen sotatilan tasalla. Tavalliset ranskalaiset eivät tänään lähde ulos kodeistaan. He ovat linnouttautuneet koteihinsa ja pelkäävät.
Monikulttuurisella unelmayhteiskunnalla on hintansa, sen hinnan maksavat aina valkoiset euroopan alkuasukkaat.
Viimeyönä poliisit joutuivat tulituksen kohteeksi. Toisin kuin Suomen vasuri media on uutisoinut ammuskelu johti 5 poliisin haavoittumiseen. Onneksi kukaan poliiseista ei kuollut.
Vakavin välikohtaus sattui kun muslimit yrittivät polttaa vammaisen naisen bussiin. Ilmeisesti Allah ei rakasta vammaisia.
Odotan että Suomen media huomenna uutisoi että vammaiset sortavat muslimeja ja siksi muslimit kapinoivat.
Ilmeisesti myös Ruotsissa tänä vuonna tapahtuneet useat rahankuljetusautojen ryöstöt johtuvat siitä että autot sortavat muslimeja.
Eikö Suomen media "muistanut" uutisoida näistä tapahtumista ? Ruotsissa on '05 ryöstetty useita rahankuljetusautoja , villin lännen tyyliin. Joka kerta asialla ovat ollet "nuoret". Nykykielessä se ilmeisesti tarkoittaa samaa kuin muslimi.
Securitaksen ja vastaavien yritysten kuskit ovat nyt lakossa. He eivät enää uskalla tehdä työtään. Ruotsin raha-automaatit ovat tyhjillään.
Seuraavan kerran kun olet menossa Ruotsiin niin käy ensin tällä matkailualan sivustolla tarkistamassa onko vierailemasi alue turvallinen:
http://www.travel.org/sweden.html
"Råsengard, Malmö . Area being overrun by Muslim gangs, harrassing visitors and local Swedish natives. We suggest you not visit these towns.
"
Kävin juuri lukemassa yhtä vasurimediaa, nimittäin BBC:tä. Siellä näyttää olevan "braking news" aiheesta "Five jailed for race hate crimes".
Jutusta selviää että 5 englantilaista miestä Old Baileysta on tuomittu yhteensä 15 vuoden vankeusrangaistuksiin. Syynä on "rotuvihaan" kiihottavan materiaalin julkaisu. Ihminen voi siis euroopassa vuonna '05 saada monen vuoden tuomion mielipiteestä. Sinänsä yllättävää että Britanniaa hallitsevat monikultturisti vasurit.
Oulussa tuomittiin pari päivää sitten 3 muslimia erittäin väkivaltaisesta suomalaisnaisen raiskauksesta lähes neljäksi vuodeksi... Eihän nyt saksilla tehty verinen raiskaus ole tietenkään yhtä paha asia kuin väärät mielipiteet.
Kuinkahan monta ranskalaista tuomitaan tänään, sharia oikeudessa.
Tänä yönä Ranska palaa. Meillä on vielä mahdollisuus.
muslimit yrittivät polttaa vammaisen
7
668
Vastaukset
- luulet
Olet väärässä. Mitään ei ole enään tehtävissä. Koitetaan vain pärjäillä...
- Jo_riittää
Läntisessä euroopassa Suomen tilanne on paras. Me voimme vielä muuttaa laivan kurssia. Ranskassa se ei enää onnistu, jäävuori on jo kurssilla.
- .........
Jo_riittää kirjoitti:
Läntisessä euroopassa Suomen tilanne on paras. Me voimme vielä muuttaa laivan kurssia. Ranskassa se ei enää onnistu, jäävuori on jo kurssilla.
Politikot haluaa lisää muslimeita suomeen. Ja niin tapahtuu. Sinua ei kuule kukaan päättäjä. Enkä minä enään jaksa välittää.
- aikana
......... kirjoitti:
Politikot haluaa lisää muslimeita suomeen. Ja niin tapahtuu. Sinua ei kuule kukaan päättäjä. Enkä minä enään jaksa välittää.
vasemmisto tietoisesti rakensi yhteistyötä Arabien kanssa haaveena arabisosialistinen liike,
joka olisi ollut vastapainona lännen eli impe-
rialistisen ja sionistisen salaliiton? vastavoima
Haaveena oli kansoittaa arabit.afrikkalaiset ja
vietkong Eurooppaan ja lopettaa kansallisvaltiot
poliiseineen ja luoda vallankumous,joka johtaisi
imperialismin tuhoon.Nyt kävi niin,että RFA,IRA
Punaiset Prikaatit,Al Gaeda,PLO,Anarkistit,kom-
munistit,stalinistit,fasistit,Maolaiset,Che
gueverat ym.väkivaltaan perustuvat yhteisöt
häviävät DEMOKRATIALLE,koska kansaa ei voi enään
manipuloida väkivaltaan ja vihaan.Brezneviläinen
ja HOO HOO Tshi Minh'läinen vuodatus on ohi.
Dinosaurus on kuollut ja kuopattu punalippuineen.
R.I.P lepää rauhassa.
oulun raiskaajat muslimeita?
oliko nämä savon raiskaajat muslimeita?
mistä mediasta sinä saat "oikeaa" tietoa?- sillä
Ne kolme eläintä, jotka verisesti raiskasivat suomalaisen naisen Oulussa, olivat muslimeja. Saksilla he vielä lopuksi leikkasivat naisen klitoriksen irti. Niinhän niillä ihannoimillasi muhamettilaisilla on tapana. Sairasta sakkia.
- Jack
Tämä näyttää pahalta, meno.
Ihmisellä ei tuntuisi olevan mitään arvoa sen enempää vasemmiston kuin muslimeidenkaan piirissä. Toiset raiskaa saksilla, toiset paapoo raiskaajia. Kritisoiminen on kiellettyä. On suvaittava toisia kulttuureja ja kunnioitettava heidän vakaumustaan.
Nyt muslimit ja tappion kärsinyt vasemmisto ovat sulautumassa yhdeksi voimaksi, päämääränään ihmisen henkisen ja ruumiillisen vapauden nujertaminen. Vallankaappaus? Kuka tietää.
SAIRASTA!
Suomi on mennyt ihan pilalle viimeaikoina. (On kai sitä ollut jo pitkään, mutta itse en ole sitä tiedostanut niinkuin nyt). Mediat ovat liukuneet entistä enemmän vasemmiston haltuun. (Joku huusi viimeyönä vallankaappauksen tapahtuneen!) Eikä ihme, tänään ei MTV3:n uutisia voinut edes katsoa, niin yökötti. Jumalauta, näin loppu "kevennyksen": Näytettiin pitkään oululaista teatteria (siis todella vasemmistolaista) joka esitti "kulttuurien rajat" ylittävää tanssia. Kuvaustyyliä ja juontoa myöten pitkähkö pätkä oli kuin suoraan Yleltä.
Vasemmistolaisuuteen kuuluu organisoituminen. Laita kaksi vasemmistolaista samaan paikkaan ja ne perustavat yhdistyksen, liiton ja yhteistyöelimen! Huvittavaa, ehkä, mutta ei juuri naurata, kun miettii, kuinka presidentin puoliso ja Tuomioja juoksevat Attack -kokouksissa suunnittelemassa ties mitä.
Vasemmistolaisuuteen kuuluu ajatus vallankaappauksesta, eikä muutamat kymmenet vuodet tappiomielialoja ole tuota vallankaappausajatusta mihinkään pois pyyhkinyt. Organisaatiot ovat olemassa ja odottavat vain tilaisuutta päästä iskemään.
Joku pitää ehkä kirjoitustani vainoharhaisena. Oikaiskaa toki ja kertokaa mielellään myös miksi olen väärässä. Helpottaisi oloa kummasti.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1672001
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo351429Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1311139Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe54848- 55826
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol250794Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen19769Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S16722Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58693Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis195611