Ranskan mellakat vaativat kuolonuhrin Julkaistu 07.11.2005, klo 00.15
Ranskan toista viikkoa jatkuneet mellakat ovat vaatineet ensimmäisen kuolonuhrin, kun viime viikolla pahoinpidelty mies kuoli vammoihinsa.
61-vuotias mies vaipui koomaan perjantaina, kun huppupäinen mies löi häntä Pariisin pohjoispuolella Stainsissa.
Poliisin mukaan talonsa asukasyhdistykseen kuulunut mies oli välikohtauksen sattuessa keskustelemassa mellakoista naapurinsa kanssa. Myös naapuria vastaan hyökättiin, mutta hän on toipumassa.
Mellakointi on jatkunut eri puolilla Ranskaa jo 1,5 viikkoa. Viime yönä poliisi ja nuorisojoukot ottivat yhteen entistä voimallisemmin.
Illan ja yön aikana yli 30 poliisia loukkaantui ja mellakoijat polttivat yli 1 400 autoa. Poliisi pidätti lähes 400 ihmistä. Pahin välikohtaus sattui Grignyn kaupungissa Pariisin eteläpuolella, jossa poliiseja ammuttiin haulikolla. Kymmenen poliisia sai vammoja.
Toulousessa poliisi joutui taltuttamaan mielenosoittajat kaasukranaateilla. Väkivaltaa on ollut myös mm. Rennes'ssä, Nantes'ssa ja Orleansissa.
Kaikkiaan poliisi on ottanut kiinni yli tuhat henkilöä 27. lokakuuta puhjenneiden kahakoiden aikana. Mielenosoittajat ovat tähän mennessä polttaneet poliisin tietojen mukaan liki 5 000 autoa. Myös lastentarhoja, kirkkoja, poliisilaitoksia ja kouluja on tuhottu.
Presidentti Jacques Chirac vakuutti televisiopuheessaan eilen, että järjestyksen palauttaminen on hallituksen tärkein tehtävä. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Chirac otti suoraan kantaa mellakoihin, aiemmin hän on esiintynyt tiedottajansa välityksellä.
Ranskan pääministeri Dominique de Villepin aikoo esiintyä myöhemmin maanantaina televisiossa ja kertoa hallituksen toimista levottomuuksien lopettamiseksi.
Vaikka mellakoiden luonne ei olekaan ollut uskonnollinen, niihin osallistuu suurelta osin islamilaista nuorisoa. Yksi Ranskan suurimmista islamilaisista yhteisöistä Ranskan islamilaisten järjestöjen liitto UOIF julisti fatwan, eli uskonnollisen määräyksen, jonka mukaan mellakointi rikkoo islamin määräyksiä.
Myös Berliinissä Saksassa ja Brysselissä Belgiassa sytytettiin viime yönä tuleen yksittäisiä autoja, ja poliisi tutkii, olivatko tihutyöt Ranskan mellakoiden innoittamia.
Tutkijoiden näkemys mellakoista
Ranskan mellakoita seuranneiden tutkijoiden mukaan mellakoijat ovat pettyneitä varsinkin Ranskan valtioon.
Ranskassa maahanmuuttajat yritetään virallisen linjan mukaan sulauttaa ranskalaiseen yhteiskuntaan. Tämä on onnistunutkin siten, että maahanmuuttajat ja varsinkin heidän Ranskassa syntyneet jälkeläisensä pitävät itseään täysivaltaisina ranskalaisina.
Virallinen linja on jyrkässä ristiriidassa todellisuuden kanssa. Sadattuhannet maahanmuuttajat asuvat huonoissa oloissa ja heidän työnsaantinsa on vaikeaa. Tästä syystä protestointi on kohdistunut valtion laitoksiin ja poliisiin.
Tilannetta pahentaa sisäministeri Nicolas Sarkozy, joka on ottanut mellakoijiin tiukan linjan ja kutsunut näitä mm. roskajoukoksi.
UM kehottaa varovaisuuteen Pariisissa
Ulkoministeriö kehottaa suomalaismatkailijoita tavallista suurempaan varovaisuut een Pariisin keskustassa pimeään aikaan. Maanantaina päivitetyssä matkustustiedotteessa suositellaan myös välttämään liikkumista yöllä.
Ulkoministeriö neuvoo turisteja lisäksi matkustamaan Charles de Gaullen lentokentälle mieluummin taksilla tai bussilla kuin paikallisjunalla, joka menee levottomien alueiden läpi. Junan toiminnassa on ollut häiriöitä. Ranskaa pidetään kuitenkin edelleen turvallisena matkailumaana.
AFP, AP, DPA, BBC, YLE24
Ranskan mellakat vaativat
kuolonuhrin Julkaistu
3
280
Vastaukset
- alkanut...
Silloin, kuin ihminen kuolee ei ole paluuta lähtöasetelmiin, nyt on käynyt näin. Sori ei enää riitä.
- 2005
kutsunut näitä mm. roskajoukoksi.
Aivan,aivan-roskajouko
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa792215- 1641976
- 1021933
- 971441
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo351419MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil3181288- 621276
Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1311139Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa2761076Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta
Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa4501002