kertokaahan hyvä marinaadi resepti lihalle!
tarkoitus olisi heittää kyljyksiä tai vähän parempaakin lihaa uuniin. olisiko joku soijakastike tms hyvä. vastaustanne odotellen,minna
marinadi lihalle
6
1919
Vastaukset
- ap
Soijaakin tarvitaan, mutta meillä hyvä alkaa valkosipulista. Sitä paloitellaan melkoinen määrä, saa murskatakin, mutta silloin maku voi olla jo liiankin voimakas.
Valkosipulin lisäksi kulhoon kipataan varovasti (siis VAROVASTI) oliiviöljyä, sitten hiukan soijaa ja lopuksi siirappia. Aineiden suhde voisi olla jotain luokkaa 1 osa soijaa, 0,80 siirappia, ja 0,4 öljyä -- meillä tehdään vähän sormituntumalta...
Marinadia ei tarvitse olla paljoa, kunhan lihoja muistaa välillä käännellä. Jos grillata aiot, riittää marinointia kiireessä vain noin tunti. Mitä pidempään, sen parempi, tietysti. Vaikka ei "ylimarinoiminenkaan" hyväksi ole. Uuniin menevää pitää uittaa kauemmin kuin grillattavaa, kun uunista ei irtoa "uutta makua" lihaan. - auflauf
Perusmarinadini on: Esim. 700g lihamäärälle.
Noin puolidesiä öljyä. Samanverran soijakastiketta. Kolme murskattua valkosipulinkynttä, pippurisekoitusta näppituntumalta, vähän tabaskoa ja cayananpippuria. Suolaa vain hiukan, koska soija on suolaista. Tosin nykyään on myynnissä myös makeata soijaa. Tarkista, kumpaa sinulla on. Myös punaviiniä voi lirauttaa joukkoon. Ainakin täällä saksassa on saatavana 1dl punaviini/valkoviinipulloja, nimenomaan ruoanlaittoon. Laita marinadi ja lihat tiiviiseen kannelliseen astiaan ja ravistele ja pyörittele vähän, jotta kaikille lihoille tulee samat marinadin osat. Anna olla mielellään yönyli jääkaapissa.
Laita kyljykset uunivuokaan. Lopun marinadin voit laittaa purkkiin ja käyttää sen grillausmarinadina.
Pilko vuokaan myös porkkanoita ja sipulia. Laita vuoan päälle foliosta peite.
Uuni 220°, noin 40 min. Ei haittaa vaikka olisi pitempäänkin. Itse usein sammutan uunin ja annan lihojen jäädä sinne hautumaan. Jos vieraat eivät ole tulleet ajoissa.- minna
kiitos reseptistä.jäin vaan miettimään eikö tuosta tule kuivaa kun ei ole mitään kostuketta vuokaan, vai laitetaanko marinaadia lihojen päälle sinne vuokaankin,kerro! ja kiitos....
- auflauf
minna kirjoitti:
kiitos reseptistä.jäin vaan miettimään eikö tuosta tule kuivaa kun ei ole mitään kostuketta vuokaan, vai laitetaanko marinaadia lihojen päälle sinne vuokaankin,kerro! ja kiitos....
Aivan oikein. Marinadi laitetaan lihojenkanssa vuokaan. Parikertaa kypsymisen aikana, valelen sillä lihoja. Marinadin määrä suhteessa lihamäärään, on arvioitava itse. Resepti ei ole mistään kirjasta vaan omasta päästäni. Eli laittaessani lihat marinaadiin, ei niiden tarvitse peittyä siihen. Siksi myös kääntelen astiaa silloin tällöin. Otan marinadin talteen silloin kun grillaan lihat, ja käytän sitä grillauskastikkeena. Uunissa tehdessä marinadi menee tietysti lihojen mukana vuokaan. Tai jos paistan lihat pannulla, käytän marinadin paistoöljynä. Toivottavasti nyt tuli oikein.
- minna
auflauf kirjoitti:

suurkiitos. huomenna koitetaan!
- amatörköksa
Mikäli et itse matkustele muissa pohjoismaissa, niin laita viidakkopuhelin rummuttamaan ystäväpiirissäsi. Pyydä kaikkia Norjaan, Tanskaan tai Ruotsiin matkustavia ystäviäsi tuiomaan matkatuliaisena sinulle Caj P:s stek&grillolja -pulloja. Nykyisin niitä on melkoinen kokoelma eri tarkoituksiin.
Minä olen kokeillut muutamia, ja palannut takaisin alkuperäiseen Original -marinaadiin.
Tämän parempaa grillikastiketta en ole saanut aikaan itse, eivätkä mitkään muiden yritysten kauppaamat valmiit tuotteet ole olleet yhtä hyviä.
Sopii hyvin myön uunissa paistettavien paistien marinointiin ja on vertaansa vailla grillilihaa marinoidessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315926- 393892
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833333- 122798
- 292252
- 122217
- 1621916
- 191572
- 1051372
- 251283