Teini-iässä alkaneen pitkän suhteen jälkeen olen joutunut huomaamaan, kuinka vaikeaa on kohdata sellainen ihminen jonka kanssa oikeasti palat loksahtaa kohdalleen. Monen vuoden jälkeenkin mietin välillä sitä rakkautta, jota tunsin exääni kohtaan, ja jota hän tunsi minua kohtaan. Tiedän että on mahdollista löytää sellainen ihminen johon rakastuu täysillä, ja jota jaksaa rakastaa vuodesta toiseen yhä syvemmin. Mutta sellaista ei ole tullut vastaan...ja rakkauden kokeneena en pysty tyytymään mihinkään "ollaan nyt yhdessä ja katotaan"-suhteeseen.
Ja sellaisessa mä oikeastaan olen nyt. En vaan uskalla päästää irti, sillä oikeasti tuntuu että luhistun...Vaikka mies on huumorintajuinen, huolehtiva, aikaansaava, komea, seksikäs, ja taloudellisesti hyvin toimeen tuleva (tämähän joillekin merkkaa paljon), ja haluaa perheen, niin en ole rakastunut häneen. Hän on sanonut mulle rakastavansa, mutta itse en saa niitä sanoja suustani koska en voi huijata itseäni. Ystäväni sanoi, että älä nyt vaan tästä suhteesta lähde, on vaikea löytää parempaa. Mutta jos se aito sydämen rakkaus puuttuu. En todellakaan kadu sitä aikaa, mikä oli aikoinaan, mutta joskus toivon ettei sitä olisi...en tietäisi sellaisesta rakkaudesta, enkä osaisi odottaa/vaatia sellaista.
Kuulostaa varmaan siltä etten ole päässyt vanhan suhteen yli. Mutta niin ei ole...en vaan voi tyytyä vähempään sen jälkeen. Välillä mietin, että mietinkö liikaa. pitäisikö minun vain yrittää tässä suhteessa...Pelkään vain sitä, että ajan myötä kun ehkä olen oppinut rakastamaan tätä ihmistä...niin jos kuitenkin joskus kohtaan sen, jonka kanssa tiedän heti, että tässä se on. Ja huomaan että olen elänyt tavallaan valheessa koko aiemman ajan. Pelkään myös, että jos nyt jälleen kerran jatkan sinkkuna..niin entä jos oikeasti käy niin, että aika kuluu, enkä koskaan voi jakaa sitä onnea miehen kanssa, kun katsomme lapsiamme ja elämäämme. Ihmistä ei ole luotu kulkemaan yksin. Tämä ajatus pysyy koko ajan päässäni ollessani sinkku, ja se tekee elämästä niin pirun vaikeaa.
Taas sinkkuus edessä...en jaksa
8
2329
Vastaukset
- Liisa
Voin vaan kuvitella miten vaikea on muuttaa asenteitaankin kun on jo ehtinyt tottua johonkin "systeemiin". On silti mahdollista oppia löytämään "sitä jotakin" jopa suhteesta, joka ei alkanut hurjalla rakastumisella.
Jos aina vaan roikkuu ajatuksessa, että "se oikea" on vielä tulematta, niin ikänsä saa kyllä etsiä ja epäillä ja olla tyytymätön.
Jos se sitten kolahtaa kohdalle vaikkapa vasta 10 vuoden päästä, niin se on sitten sen ajan "murhe", joten miksi pilata nykyheti sen miettimisellä. Elämää ei voi elää etukäteen, se tapahtuu tässä hetkessä.
Mitä enemmän ajatuksesi ovat jossakin muualla ja tunteesikin lukkiutuneet odottamaan jotakin mahtavampaa, sitä vähemmän on nykyiselläkään siipallasi mahdollisuuksia tavoittaa sinua.- Toinen Liisa
Niin sitä vaan ihminen luulee kaikenlaista, kunnes oikeasti ymmärtää. Itsekin elin pitkässä suhteessa, josta irrottautuminen oli välttämätöntä ja pakko, koska se suhde vahingoitti minua. En nyt selitä yksityiskohtaisesti, miten, mutta lähinnä tiedän sen tunteen, miten vaikeaa on katkaista siivet ja irrottautua menneisyydestä. Se kuitenkin onnistuu, jos vain tahtoa riittää. Sen jälkeen saattaa etsiä sitä oikeaa ja uskoa välillä, ettei sitä olekaan. Saattaa luulla ketä tahansa, että tässä sopiva tyyppi, mutta hetken tarkasteltuaan tilannetta, tajuaa, ettei se olekaan sopiva tyyppi. Itselleni kävi juuri niin. Vasta nykyisen aviomieheni löydettyäni tunsin ensimmäisen kerran elämässäni jotain sellaista ennen kokematonta, mitä en vielä koko elämäni aikana ollut aiemmin tuntenut. Siitä tiesin, että tässä se nyt on, mister oikea, jonka kanssa menen naimisiin, joka on se yksi ja ainut, jota olen koko elämäni etsinyt. En ehkä uskonut enää tuossa vaiheessa, että sellaista miestä olisi olemassakaan, mutta sitten kun se kohdalle tuli, oli pakko uskoa, että ihmeiden aika tässä elämässä ei vielä ole ohi. Tästä syystä olen hyvin onnellinen ja kiitollinen itselleni, etten väkisin yrittänyt saada mitään seurustelusuhdetta kestämään, koska ne olisivat kestäneet sen vuoden tai pari ehkä kolmekin, mutta sitten kaatuneet omaan mahdottomuuteensa. Aiemmissa suhteissa ei alkukaan ollut yhtä lupaava ja varma kuin nykyisen mieheni kanssa. Jos ei jonkun kanssa tunnu oikealta, ei siihen kannata jämähtää, vaikka eroaminen tuntuu sillä hetkellä pahalta ja kipeältäkin. Kuitenkin se on ainut tie päästä eteenpäin kohti omaa määränpäätä. Onnellisia jatkoja kaikille.
- sinkku-Erika
Toinen Liisa kirjoitti:
Niin sitä vaan ihminen luulee kaikenlaista, kunnes oikeasti ymmärtää. Itsekin elin pitkässä suhteessa, josta irrottautuminen oli välttämätöntä ja pakko, koska se suhde vahingoitti minua. En nyt selitä yksityiskohtaisesti, miten, mutta lähinnä tiedän sen tunteen, miten vaikeaa on katkaista siivet ja irrottautua menneisyydestä. Se kuitenkin onnistuu, jos vain tahtoa riittää. Sen jälkeen saattaa etsiä sitä oikeaa ja uskoa välillä, ettei sitä olekaan. Saattaa luulla ketä tahansa, että tässä sopiva tyyppi, mutta hetken tarkasteltuaan tilannetta, tajuaa, ettei se olekaan sopiva tyyppi. Itselleni kävi juuri niin. Vasta nykyisen aviomieheni löydettyäni tunsin ensimmäisen kerran elämässäni jotain sellaista ennen kokematonta, mitä en vielä koko elämäni aikana ollut aiemmin tuntenut. Siitä tiesin, että tässä se nyt on, mister oikea, jonka kanssa menen naimisiin, joka on se yksi ja ainut, jota olen koko elämäni etsinyt. En ehkä uskonut enää tuossa vaiheessa, että sellaista miestä olisi olemassakaan, mutta sitten kun se kohdalle tuli, oli pakko uskoa, että ihmeiden aika tässä elämässä ei vielä ole ohi. Tästä syystä olen hyvin onnellinen ja kiitollinen itselleni, etten väkisin yrittänyt saada mitään seurustelusuhdetta kestämään, koska ne olisivat kestäneet sen vuoden tai pari ehkä kolmekin, mutta sitten kaatuneet omaan mahdottomuuteensa. Aiemmissa suhteissa ei alkukaan ollut yhtä lupaava ja varma kuin nykyisen mieheni kanssa. Jos ei jonkun kanssa tunnu oikealta, ei siihen kannata jämähtää, vaikka eroaminen tuntuu sillä hetkellä pahalta ja kipeältäkin. Kuitenkin se on ainut tie päästä eteenpäin kohti omaa määränpäätä. Onnellisia jatkoja kaikille.
Mäkin rakastuin kolme vuotta eroni jälkeen aivan ihanaan mieheen ja tuntui, että no TÄSSÄ se nyt vihdoinkin on! Hän sanoi ihan samaa ja mikäs sen upeempaa. Suunniteltiin elämää aina vanhuuteen asti ja kaikki oli niin kuin olla pitää.
Neljä vuotta sitä onnea kesti ja se päättyi yks kaks siihen, että mies löysi työpaikaltaan vielä paremman.
Niin että tutkimattomat ovat elämän polut, ne pitää vaan uskaltaa samota läpi iloineen ja suruineen.
Riskeistä satuttavin on rakkaus.... Toinen Liisa kirjoitti:
Niin sitä vaan ihminen luulee kaikenlaista, kunnes oikeasti ymmärtää. Itsekin elin pitkässä suhteessa, josta irrottautuminen oli välttämätöntä ja pakko, koska se suhde vahingoitti minua. En nyt selitä yksityiskohtaisesti, miten, mutta lähinnä tiedän sen tunteen, miten vaikeaa on katkaista siivet ja irrottautua menneisyydestä. Se kuitenkin onnistuu, jos vain tahtoa riittää. Sen jälkeen saattaa etsiä sitä oikeaa ja uskoa välillä, ettei sitä olekaan. Saattaa luulla ketä tahansa, että tässä sopiva tyyppi, mutta hetken tarkasteltuaan tilannetta, tajuaa, ettei se olekaan sopiva tyyppi. Itselleni kävi juuri niin. Vasta nykyisen aviomieheni löydettyäni tunsin ensimmäisen kerran elämässäni jotain sellaista ennen kokematonta, mitä en vielä koko elämäni aikana ollut aiemmin tuntenut. Siitä tiesin, että tässä se nyt on, mister oikea, jonka kanssa menen naimisiin, joka on se yksi ja ainut, jota olen koko elämäni etsinyt. En ehkä uskonut enää tuossa vaiheessa, että sellaista miestä olisi olemassakaan, mutta sitten kun se kohdalle tuli, oli pakko uskoa, että ihmeiden aika tässä elämässä ei vielä ole ohi. Tästä syystä olen hyvin onnellinen ja kiitollinen itselleni, etten väkisin yrittänyt saada mitään seurustelusuhdetta kestämään, koska ne olisivat kestäneet sen vuoden tai pari ehkä kolmekin, mutta sitten kaatuneet omaan mahdottomuuteensa. Aiemmissa suhteissa ei alkukaan ollut yhtä lupaava ja varma kuin nykyisen mieheni kanssa. Jos ei jonkun kanssa tunnu oikealta, ei siihen kannata jämähtää, vaikka eroaminen tuntuu sillä hetkellä pahalta ja kipeältäkin. Kuitenkin se on ainut tie päästä eteenpäin kohti omaa määränpäätä. Onnellisia jatkoja kaikille.
joskus on pakko irrottaa, kun suhteesta ei tule mitään vaikeaa se on ja olen joutunu kokemaan sen monta kertaa usko siinä menee et onko sitä oikeaa olemassakaan, mutta elämäähän tämä vain on ja se pitää elää niinkuin parhaakseen näkee, eikä sit kun istuu pilven hattaralla ja aattelee et siinä se elämä meni haikaillen.....
- onnellinen
Mielestäni sinulla on kummallinen ystävä. Ei todellinen ystävä noin sano, että älä vaan päästä tästä miehestä irti. Et löydä parempaa.
Höpsistä! Jos et oikeasti rakasta tätä miestä, hän ei ole sinulle sopiva. Nimittäin joku päivä käy todella niin, että se mies, johon tulisesti rakastut, astuu elämääsi. Ja silloin kaikki entinen jää.
On turha olla järkisuhteessa. Oikeasti.
Ihminen tarvitsee sen rakastamisen, aidon ja vilpittömän, tunteen. Koska rakastamisen kautta tulee se välittäminen ja kiintymys. Muussa tapauksessa olet vain kiinnostunut siitä, että pelkäät olla yksin ja parempi edes joku kuin yksinolo. Luuletko, että se on paras perusta suhteelle?
Eihän kukaan voi (tai voi tietysti...) elää siten, että varmistelee aina tulevaa. Että jos en sitten löydäkään enää miestä ja saa sitä perhettä, niin parempi tyytyä tähän.
Nyt ainakaan et löydä sitä rakkautta, jos notkut miehen kanssa, jota et edes rakasta. Ja miehellekin se on väärin, että annat hänelle vääriä luuloja tulevaisuudesta. Näin mieskään ei koskaan tule löytämään vierelleen naista, joka häntä aidosti rakastaisi.
Tiedän, mistä puhun. Olin itse samanlaisessa tilanteessa kuusi vuotta sitten. Silloinen miesystäväni oli mitä parhain kumppani, älykäs, hauska, komea, vastuuntuntoinen, menestyvä - kaikkea, mitä ihminen voi vain toivoa. Mutta koko niiden muutamien vuosien aikana, mitä olimme yhdessä, en koskaan voinut vilpittömästi sanoa hänelle 'rakastan sinua'. Ne sanat eivät vain tulleet ulos suustani.
Lopulta paha olo kasvoi niin suureksi, että minun oli pakko muuttaa pois yhteisestä kodistamme. Mies murtui täysin ja itsekin olin kauhuissani. Mutta jotenkin tunsin myös valtavaa iloa siitä, että vihdoinkin olin uskaltanut!!
Ja niinhän siinä kävi, että löysin sen oikean rakkauden. Ihmisen, jolle joka päivä voin sanoa rakastavani ja tarkoitan sitä täydestä sydämestäni. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä nyt viisi vuotta ja menossa piakkoin naimisiin ja vauvakin on tulossa. Kun tapasin nykyiseni (työpaikalla :), elämä muuttui täysin. En pystynyt nukkumaan, en syömään, sanat sekosivat, kun juttelimme, en pystynyt keskittymään mihinkään, töihin oli joka aamu ihana mennä jne.
Olemme joskus mieheni kanssa ihmetelleet, miten vielä viidenkin vuoden jälkeen tuntuu, ettei se kuuluisa arki ole astunut meidän suhteeseen. Kun mies minua joskus katsoo rakastuneesti, huomaan punastuvani ja vajoan jonnekin nirvanan ja ihanuuden välimaastoon.
Älä tyydy sinäkään vähempään!- Mies kohta 40v
sanoa, miltä tuntuu. Se on hienoa se.
Mullakin on sama tilanne kun tässä keskustelussa monella on ollut tai on; parisuhde (pitkä avioliitto, kaksi lasta) on olemassa vain järkiperustein.
Joku mainitsi, et etäisyys saattaa tehdä hyvää - on kokoeiltu, ekalla kerralla kun olin ulkomailla töissä, niin palattuani oli kyllä uusi honey moon. Arki tuli kumminkin takaisin, ja entistä karumpana. Toisen ulkomaankeikkani jälkeen homma oli ja on ihan lukossa. Jopa vähäinen vaimon koskettaminen saa hänet vetäytymään kuoreensa.
Pitäis puhua suhde auki ja päättää, mitä tehdään.
Itseä askarruttaa, että luovutanko tosi paikan tullen liian helposti. Olen ulkomailta pitänyt yhteyttä yhteen lapsuudenystävääni, hänellä on sama tilanne miehensä kanssa kotona. Heillä tosin ei ole lapsia. Olemme varmasti läheisempiä toisillemme ilman fyysistä suhdetta, kun kumpikaan aviosiipalleen.
Niin, että uskallanko tavata ystävätärtäni, nyt kun siihen olisi mahdollisuus, vai pyrinkö härkäpäisesti ratkaisemaan nykyisen suhteeni ongelmat?
Molempia on varmaan hankala toteuttaa samaan aikaan..
- Neiti
Minua ihmetyttää tuollainen asenne, että on oltava SE JOKU vain ihan sen vuoksi, ettei osata olla yksin. Tuollaisessa suhteessa elämällä petät toista osapuolta ja myös itseäsi. Opettele ensin viihtymään omassa seurassasi. Tulee tekstiäsi lukiessa, että tämä on nyt sitä KUN MIKÄÄN EI RIITÄ.
- tipsu
Tunnet kyllä jo sisälläsi sen, mitä sinun on tehtävä.
Sitä sinulle oikeaa ihmistä on tosin vaikea löytää
tämänhetkisen suhteen olemassaolon vuoksi.
Jääminen yksin tuntuu pelottavan sinua.
Yhtä paljon tietysti se suhteen lopettaminen. Erot on aina repiviä ja tunteet myllertävät.
Olen joutunut itse aikoinani jättämään hyvän
miehen tuosta syystä. En rakastanut häntä.
Eikä näitä tunteita voi "pinnistellä" esiin.
Minä höpsö kun kuvittelin, että oppisin rakastamaan
häntä ajan kuluessa. Sitä ei sitten tapahtunutkaan.Ei ihminen voi pakottaa itselleen tunteita, joita ei ole.
Pääasia on, että olet aito ja rehellinen häntä
ja itseäsi kohtaan. Loppukädessä se on teille kummallekkin parasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purra hyökkää nyt suomalaisen duunarin kimppuun teettämällä mamuilla palkatonta työtä
Niinpä niin. Persut duunaripuolue, HAH. Joko alkaa kovapäisinkin persu älyämään, että persut ovat Suomen kansan vastain34712165Mitä hyvää rikkaiden hyysääminen Suomelle tuonut?
Minäpä vastaan: ei yhtikäs mitään, vaan pelkkää vahinkoa. Demareiden ansiosta Suomen valtio oli käytännössä vielä 1980-16911198Tytti Tuppurainen häpäisi Suomen epäisänmaallisella lausunnollaan USA:n ulkoministerille Rubiolle.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011816267.html Miksi Tytti Tuppurainen päästetään antamaan typeriä lausuntoja noin2806553Purra ehdottaa vaan Tanskan mallia, joka on erittäin hyvä malli
Purra ehdotti helmikuussa Suomeen Tanskan mallia, jossa maahanmuuttajilta vaaditaan työntekoa sosiaalitukien saamiseksi.2555337Kokoomusnuoret: Sosiaalitukien työvelvoitteen tulisi koskea kaikkia
Riikka Purra on esittänyt, että maahanmuuttajilta tulisi edellyttää palkatonta työtä sosiaalitukien vastineeksi. Kokoom2013832- 1763623
L/OVER ikuisesti minun
Aivan järkyttävä sarja. Ei voi olla katsomatta, mutta tuo omat muistot mieleen. Näyttelijät näyttelevät turhankin hyvin612685Purra vaatii: Työvelvoite maahanmuuttajille ja kantasuomalaisille pitkäaikaistyöttömille
Jos Perussuomalaiset ja Kokoomus ovat seuraavan hallituksen kaksi johtavaa puoluetta, on suomalaisille pitkäaikaistyöttö1732369Nyt on kova paikka "suvaitsevaisille" naisille", kun naisille tuli oma taksi
ja syy siihen on kehitysmaalaiset taksisuharit, joista on koitunut paljon "ongelmia" naismatkustajille. Nimittäin "suva472205Jyrki Linnankivi, Jyrki 69 - Goottirokkarista kirkonmieheksi Lappiin!
Jyrki Linnankivi eli Jyrki 69 on The 69 Eyes -rockyhtyeen vokalisti. Lauluhommien lisäksi hän sanoittaa, säveltää ja sov131904