Mikä on mielestänne laadukkain tuotemerkki (= vähiten rustoja) kaupan poronkäristyslihoista?
Poronkäristyslihat
4
532
Vastaukset
- Hirvas
Laadukasta poronkäristystuotemerkkiä ei olekaan. En ainakaan ole kaupan pakastealtaissa sellaiseen törmännyt. Siellä on vain ties mistä ruhonosista pilkottuja, epämääräisiä, paksuja möykkyjä, joissa on aivan liiaksi muuta kuin lihaa.
Kunnon käristystä saa vain paperinohuiksi leikellyistä lihoista. Käristysliha valikoidaan ja pakastetaan sellaisia varten kokonaisena ja annetaan ennen käyttöä sulaa vain sen verran, että tukeva, terävä veitsi pystyy siihen. Sitten vain veistellään kärsivällisesti niitä lastuja, jotka käristellään saman tien.
Vaatii vaivannäköä, mutta on sen arvoista.
Porosta olen valitettavasti päässyt tekemään harvemmin, mutta hirvestä sentään useamman kerran vuodessa.- Kiril
ettei etelässä ymmärretä poronlihasta mitään ja sen kulutus on vähäistä. Ei ihme kun pakkaavat kaikkein huonoimmat ruhon osat poronkäristyslihoina ja yrittävät syöttää ne etelän ihmisille. Luulevat, että täällä kelpaa kaikki missä vaan lukee poro.
- kotoa lihat
Ostan itse kokonaisen poron suoraan poromieheltä. Mutta kaupan pakastealtaan käristyslihat eivät kauhean hyviä ole. Mutta osta Deli-nimisen yrityksen poropaketti, jossa on luutonta lihaa. Eli näin saat laadukasta lihaa. Pakastealtaan käristyksetkin ovat leikattu ihan hyvästä lihasta, mutta pakastettuna pienet lihapalat menettävät makuaan. Eli osta pakettilihaa, veistele jäätynestä lihasta ohuita lastuja ja paista itse. Silloin saat parhaimman.
- pahinta
on ihan kauhean makuista, ensimmäistä kertaa elämässäsi jäi
ruoka syömättä, tähän asti olen syönyt aina kaiken mitä on eteen laitettu. on tullut syötyä ostereita, simpukoita, sammakoita ym ym mutta kyllä poronliha on tosi kauhean makuista en suosittele kenellekkään, lisäksi niisä on sitä radioaktiivista säteilyä joka on tullut vuosien mittaan venäjältä tai oikeastaan neuvostoliiton ydinkokeita ja sitoutunut jäkälään, jota porot sitten syö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760