Onko olemassa sääntö, että suomen kielessä täytyy kaikki saman sukuiset sanat (esim. kaikki verbit) saada taivutettua kaikkiin muotoihin?
Yleistä suomen kielestä
matiivi
10621
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
>saman sukuiset sanat
Tarkoittanet "saman sanaluokan sanat"?
Suomen sanoilla ei ole sukua siinä mielessä kuin ruotsin en- ja ett-suku tai vaikkapa saksassa ja venäjässä maskuliini-, feminiini- ja neutrisuvut. On huolimattomuutta käyttää noinkin väärää termiä.
Muuten: "samansukuinen" kirjoitetaan yhteen.
Muilla palstoilla tällaista pilkunnu**ijaa ei armahdettaisi, mutta näin kielipalstalla saanen päästää ikävän minäni irti.
Miksää kirjotit kuet sää kumminkaa vastanu mu kysymyksee? ja teit itekkii yhen virheen textisäs! sitä paitsi ei yhdys sanan merkitys muutu jos sen kirottaa erikseen täs tapaukses...
Myös ruotsinkielessä substantiivit ovat suvultaan joko maskuliineja, feminiinejä tai neutreja. Tosin ns. högsvenskassa maskuliinit ja feminiinit esiintyvät samalla lailla "en-sukuisina", mutta Ruotsinkin maaseudulla tehdään usein selvä ero han- ja hon-sukuisten substantiivien välillä. Vielä selvemmin tämä ero tehdään Pohjanmaan ruotsalaismurteissa: siellä asiat ja esineet ovat yksiselitteisesti joko han, hon tai he. Etuliitteen ääntämys vaihtelee paikkaseudusta riippuen, esim. tällaisia kuulee Kokkolan ja Kristiinankaupungin välillä:
han, hon, he
an, un, e
a, u, i (tai e)
ha, ho, he
Ainakin sanat 'satunnainen', 'kasvannainen' ja 'kaivannainen' ovat ilmiselvästi feminiinejä.
Entäs nämä?
avonainen / umpinainen
irtonainen / kiintonainen
puhkinainen / poikkinainen
puolinainen / kokonainen
...
Naimani nainen ei ole poikkinaitu, vaan ihan tält' pualt' Tornio jokke. Joskus hän väsyksissään väittää olevansa "ihan poikki". Minä taas väitän visuaalisiin (ym.) havaintoihini vedoten hänen olevan halki. Sillai sopivasti. Onnekseni.
... enimmäkseen, mutta ei aina. Katten on "hon" ja hunden "han", mutta esim. Taalainmaalla (Dalarna) koirakin voi olla "hon".
Itse olen Turun saaristosta, eikä siellä tuo "sukupuolittelu" ole niinkään yleistä. Pohjanmaan ruotsalaismurteet olisivat todellinen murretutkijan aarreaitta. Itse ymmärrän sikäläistä vanhaa pappaa tai muoria oikeastaan siksi, että äidin kautta opin lapsena nynorskin. Lähempänä nuo murteet ninun ovat korvassani sitä kuin muuta suomenruotsia.
Olikos se Öjassa (vai missä?), missä kaikki substantiivit ovat murteeesa en-"sukuisia"?
Sillä tavoin kuin monisa muissa kielissä, mask./fem./neutri ei kuitenkaan esiinny skandinaavisissa kielissä (paitsi ehkä islannissa) enää nykyään, vanhassa raamatunkielessä on kyllä piirteitä siihen suuntaan adjektiivien taivutuksessa.
"En " ja "ett" eivät ole kieliopillisia sukuja siten, että vaikutus ulottuisi lauseeseen sen pidemmälle. Sanat vain ovat tai eivät ole "en"- tai "ett" -sanoja. Sääntöjä on, mutta niihin löytyy heti poikkeuksia,
Vastaus kysymykseesi: ei ole olemassa sellaista sääntöä.
Sanaluokissa on sanoja, joilla taipuvat vaillinaisesti. Siksi tuollainen "sääntö" on kerrassaan mahdoton.
"Onko olemassa sääntö, että suomen kielessä täytyy kaikki saman sukuiset sanat (esim. kaikki verbit) saada taivutettua kaikkiin muotoihin?"
"Saman sukuisilla sanoilla" tarkoitat varmaan samaan sanaluokkaan kuuluvia sanoja. Suvut eivät kuulu suomen kielioppiin. Kieliopillinen suku on monien muiden kielten, mutta ei suomen kielioppiin kuuluva käsite. Esim. saksan substantiivit kuuluvat johonkin kolmesta suvusta: maskuliiniin, feminiiniin tai neutriin.
Mitä järkeä on kirjoittaa täsmälleen samansisältöinen vastaus kuin ensimmäisen vastaajan jo pari päivää sitten kirjoittama? Varsinkin jos ei vaivaudu vastaamaan alkuperäisen kysyjän kysymykseen?